Ruse

Tänään oli eilisen, hieman viileämmän päivän jälkeen, jälleen oikein lämmintä, oikeastaan tukahduttavaa. Vielä illalla Tonavan rannalla oli noin 30 astetta eikä taivaalla ollut pilviä estämässä auringon paistetta.

Päivä lähti käyntiin ihan kivalla aamiaisella ja liikkeelle päästiin puoli yhdeksän jälkeen. Minulla päivän ainoa haaste oli peruttaa Skoda ulos kellarista kapeata ja jyrkkää käytävää pitkin ja se onnistui ihan kivasti. Sen jälkeen liikenteellisiä haasteita ei sunnuntailiikenteessä ollutkaan. Varnasta päästiin pois leppoisasti keskustan läpi ajaen. Tommi ohjasi minut reilun tunnin päässä olevaan Maderaan. Aluksi ajoimme melkein tyhjällä moottoritiellä ja sitten kymmenisen kilometriä pientä teitä Maderan kylän lähelle. Sieltä löysimme päivän ensimmäisen maailmanperintökohteen aivan keskellä metsää. Maderan ratsastaja on noin 800-luvulla kallioon hakattu nelimetrisen ratsastajan korkokuva ja siinä on myös kuvattu koira sekä leijona. Kuva on 23 metriä korkealla ja näytti ihmeelliseltä, että joku on sen käynyt kaivertamassa kallion seinää keskelle metsää. Kävelimme jonkin aikaa ympäristössä katsellen muun muassa laajaa luolaa, missä on käynyt ihmisiä jopa satatuhatta vuotta sitten.

Toiseen maailmanperintökohteeseen oli ajoaikaa toista tuntia. Ensin etenimme moottoritietä ja sitten koko ajan pienempiä teitä, kunnes saavuimme Sveshtariin traakialaiselle haudalla, joka on 200-luvulta. Paikka oli löydetty vasta 1980-luvulla ja se on ollut yleisölle näytille vuodesta 2000. Naiset jäivät nauttimaan auringon paisteesta, kun miehet menivät noin 20 minuutin opasjohtoiselle kierrokselle. Kierros oli pelkästään bulgariaksi, mutta opas kertoi välillä Tommille ja minulle lyhyesti, mitä oli muille kertonut. Hautakumpu oli edelleen entisellään, mutta varsinainen hauta oli kaivettu esiin ja sitä pääsi katsomaan tiiviisti suljettuun ja tarkasti ilmastoituun kammioon. Varsinainen monumentti oli alle kymmenen metriä kanttiinsa, noin viisi metriä korkea ja siihen kuului kolme melko pientä huonetta. Kaksi pienintä huonetta oli koristeettomia, mutta kuninkaan hautakappelin seinillä oli vajaa kymmenen erittäin hienosti veistettyä siroa naishahmoa, jotka näyttävät pitelevän kattorakennelmia käsiensä varassa. Hauta oli yllättävän hieno ja ylitti selvästi minun odotukseni. Harmittavasti sisällä haudassa ei kuvia saanut ottaa.

Ajoa oli jäljellä enää melko lyhyt matka Tonavan varrella olevaan Rusen kaupunkiin. Jouduimme ajamaan varsin pieniä teitä pitkin ja ne olivat kovin huonokuntoisia, kuoppaisia ja kapeita. Välillä oli pakko ajaa hyvin hitaasti, jotta pystyi kiertämään syvät ja teräväreunaiset kuopat. Ruse on Tonavan rannalla ja joen pohjoispuolella on Romania. Nuoret eivät ole siellä ennen käyneet, joten päätimme pistäytyä maassa, joka kuuluu nykyisin Schengen-sopimukseen eikä tullimuodollisuuksia ole. Käynti oli vähän erilainen kuin odotimme.

Hässäkkä alkoi, kun tulimme hyvin pitkän sillan juurelle. Jouduimme jonottamaan aika pitkään päästäksemme maksamaan tietullia. Meillä ei ollut Bulgarian levejä, joten jännitimme mitä tapahtuu, jos kortilla ei voi maksaa. Asia ratkesi siihen, että maksun sai maksaa myös euroissa ja kaksi euroa meiltä löytyi. Sillalle pääsy oli melkoista ruuhkaa, mutta oman paikkamme mekin lopulta löysimme. Suurin yllätys odotti keskellä siltaa, sillä se oli suuren remontin kourissa. Toinen kaista oli poissa käytöstä, kun pintaa piikattiin kokonaan pois. Myös kaikki remontin puolen kaiteet olivat poissa eikä työntekijöiden ja Tonavan, joka oli noin 50 metriä alempana, välillä ollut kuin kapea metallilanka. Lankaan oli kiinnitetty punavalkoisia muovisia huomioliinoja, mutta siitä huolimatta työskentely näytti aivan uskomattoman vaarallisesta. Yksi heppu nojasi huolettoman oloisena ohueen lankaa pitävään pylvääseen ja tuntui kauhistuttavalta, että ainoastaan tuo pylväs esti häntä putoamasta alas. Ehkä reunan takana oli joku turvarakennelma, mutta ohiajaessa sellaista ei ainakaan näkynyt. Silta on valmistunut 1950-luvun alussa ja siltä se näyttikin. Metalliset kaiteet olivat aivan ruosteisia, kaistat kapeita ja asvaltti kovin muhkuraista. Vasta sillan toisella puolella meille valkeni, että sillalle pääsi vain toiselta puolelta kerrallaan ja suunta vaihtui noin puolen tunnin välein. Romanian puolella odottava jono oli järkyttävän pitkä, joten paluu vaikutti kestävän ikuisuuden.

Olimme aika tyrmistyneitä tilanteen mutkistumiseen, joskaan meillä ei ollut paljon tehtävissä. Olimme noin 50 000 asukkaan kovin rähjäisessä Giurgiun kaupungissa. Meillä oli todella kova nälkä ja lähdimme huonoin odotuksin etsimään ravintolaa hiljaisesta kaupungista. Tommi ohjasi meitä ravintoloiden perässä ja muutaman hukkakäännöksen jälkeen löysimme yllättävän viihtyisän ravintolan, jonka terassilla söimme varsin maistuvat pizzat. Sitten halusimme lähteä takaisin Bulgariaan, koska meillä ei ollut aavistustakaan, kuinka kauan joutuisimme odottamaan pääsyä sillalle ja sen yli. Lopulta jouduimme jonossa odottamaan kaksi noin puolen tunnin taukoa, joista toinen sillalla, ja sen lisäksi ylitykseen meni varmaan varttitunti. Näin käytiin tuhraantui aika paljon aikaa, mutta nyt nuoretkin ovat käyneet Romaniassa. Toisaalta, kuten illan mittaan selvisi, niin ei meillä Rusessakaan kovin paljon katseltavaa olisi ollut.

Ajoimme ihmisistä tyhjän Rusen halki ja esikaupunki sai meidät hiljaiseksi. Se oli aika karmean näköistä sekoitusta neuvostoajan ränsistyneitä kerrostaloja ja huonosti hoidettua pienasutusta. Cosmopolitan-hotellimme on aivan keskustan vieressä ja on moderni rakennus. Huoneemme ovat oikein hyvät, joten Maija saattoi huokaista helpotuksesta. Auton sain pysäköityä kadun varteen, joten minäkin sain huokaistua helpotuksesta. Saman tien lähdimme kävelemään keskustaan. Siellä oli yllättävän paljon oikein kauniita rakennuksia. Harmittavasti aivan liian moni niistä oli hyvin huonossa kunnossa. Piristyksenä väliin mahtui myös monta oikein kauniisti kunnostettua ja maalattua vanhaa rakennusta. Kävimme virkistymässä oluilla ja muilla juomilla pienellä aukiolla. Sitten jatkoimme isommalle aukiolle, missä oli paljon paikallisia viettämässä sunnuntaita. Kiersimme Tonavan rantaan edelleen hyvin kuumassa säässä ja löysimme miellyttävän Terrace-ravintolan. Siellä saimme pöydän toisen kerroksen parvekkeella ja nautimme oikein hyvät kala-ateriat Tonava taustalla.

Nyt alkaa olla hieno matkamme Kaakkois-Eurooppaan olla loppusuoralla. Huomenna ajamme illaksi Sofian lentokentälle ja lennämme Suomeen. Matkan varrella saatamme poiketa muutamaan nähtävyyteen, mutta niistä en huomenna ehdi kirjoitella. Yritän kirjoittaa huomisen tapahtumista myöhemmin ensi viikolla ja pyrin laittamaan kertomuksen tapahtumista blogiin.

Matka Bulgariassa, Pohjois-Makedoniassa, Kreikassa ja vähän Romaniassa on ollut aikalailla mielenkiintoinen. Nämä tienoot eivät ole tupattuja turisteilla, mikä sopi meille. Tosin esimerkiksi Ohridissa oli hyvinkin paljon turisteja. Kaikkia nämä tienoot eivät kiinnostaisi, mutta meillä oli erittäin paljon kiinnostavaa ihmeteltävää matkan jokaisena päivänä. Välillä oli turhan kuuma, mutta sitä muistelemme kaiholla, kun palaamme Suomeen palelemaan. Seija tykkäsi lämmöstä, kaiken katselemisesta sekä sopivan pitkästä matkasta. Minä nautin aina ajamisesta ja täällä oli aika leppoisaa ajaa, vaikka netissä varoteltiin paikallisten hurjasteluista. Sellaistakin näkyi, mutta ei mitenkään poikkeuksellisesti. Maailmanperintökohteita, ja mielenkiintoisia sellaisia, tuli myös mukavasti nähtyä. Ja mikä parasta, myös nuoret vaikuttivat pitävän reissusta.