Skopje

Aamiaisen ja aamutoimien jälkeen otimme tavaramme mukaan ja kävelimme jo tutuksi käyneen Nevskin kirkon ohitse metroasemalle. Sunnuntai teki aamusta rauhallisen eikä matkustajia ollut kovinkaan paljon. Ihan heti emme kaikki päässeet istumaan, mutta viidennen aseman jälkeen myös Tommi pääsi istumaan muiden viereen. Palasimme lentokentälle, koska olin varannut meille sieltä auton, jotta matkan loppuessa se olisi kätevä palauttaa ja jatkaa lentämällä takaisin kotiin. Vuokraus sujui oikein kätevästi, kiitos neljän korvaparin tarkkaavaisuuden. Minä en meinannut saada mitään selvää ihan kelvollista englantia puhuvan virkailijan sanomisista, mutta yhteensä ymmärsimme kaiken. Saimme käyttöömme Skoda Octavian ja sen mukana nipun papereita, joiden avulla pääsisimme myös ulkomaille.

Minä istuin kuskin paikalle ja sovittelin ohjainlaitteet sopiviksi. Naiset asettuivat takapenkille ja Tommi viereeni lukemaan karttaa tai oikeastaan puhelinta. Onneksi oli sunnuntai ja liikenne mukavan rauhallista, jolloin ajaminen miljoonakaupungin keskustan halki oli melko helppoa. Tommi kertoi ajosuunnat niin hyvin, että oli melkein tylsää ajella, koska kaiken tulevan tiesi etukäteen. Sunnuntaista huolimatta kaupungin läpi ajamiseen meni vajaa tunti, mutta sitten pääsimme moottoritielle, jolloin eteneminen jatkui vauhdikkaasti. Bulgarian moottoriteillä ajavalla pitää olla ajamisen salliva vignette, ja onneksemme se tuli automaattisesti autovuokraamolta. Nopeusrajoitus oli parhaimmillaan 130 km/h, mutta silti meinasi välillä jäädä paikallisten jalkoihin.

Vauhdikas eteneminen loppui, kun poistuimme moottoritieltä ja lähdimme ajamaan kohti Rilan luostaria. Ajoimme melko kapeata ja erittäin mutkaista tietä noin 40 kilometriä nousten jonkin verran yli tuhannen metrin korkeuteen. Ajaminen mutkaisella vuoristotiellä on oikein mukavaa, joskin kyydissä meinasi tulla pahoinvointia. Luostarin luona oli suuri tungos ja jouduimmekin pysäköimään auton aika kauaksi, mutta aurinkoisessa säässä kävely luostarille oli ihan leppoisaa.

Vuonna 927 perustettu luostari on Bulgarian suurin. Se on nykyisin lähinnä turistinähtävyys, jossa vierailee vuosittain melkein miljoona turistia. Se on erittäin hyvässä kunnossa ja mahtavan näköinen. Monikerroksisten asuinrakennusten ympäröimällä sisäpihalla on erittäin hienosti sekä sisältä että ulkoa maalauksin koristeltu kirkko. Kuvitus on melkein sarjakuvamaista ja maalauksissa kerrotaan raamatun tarinoita sekä kuvataan tärkeitä henkilöitä. Hyvin elävästi kerrotaan syntien johtavan helvettiin eikä helvetissä näyttänyt olevan yhtään kivaa. Paholainen kiusaa syntisiä myös maan päällä. Hyvin selkeästi oli kuvattu, miten paholainen ulosti tavallisen syntisen lautaselle, kun tämä söi ateriaansa. Kirkko sekä ympäröivät rakennukset on maalattu erittäin kirkkain ja selkein värein. Minä kävin täällä vajaa kymmenen vuotta sitten, mutta edelleen paikka jaksoi ihastuttaa.

Noin kymmenen kilometriä luostarista lähdön jälkeen poikkesimme kauniin kosken rannalla sijaitsevaan ravintolaan. Siellä oli paljon asiakkaita, mutta pääsimme kuitenkin ison pöydän ääreen syömään. Iloinen, hieman vanhempi tarjoilija toi meille ruokalistat ja kertoi talon erikoisuudet. Tommi ei pystynyt hillitsemään itseään vaan hän meni korjaamaan rouvan englannin ääntämistä. Emme tienneet miten arka hän oli kielitaidostaan, mutta varauduimme silti lähtemään saman tien pois, vaikka nälkä kurni kaikkien mahassa. Rouva ei onneksemme laittanut ääntämisoikaisua pahakseen vaan otti tilauksemme vastaan iloisesti hymyillen. Seija otti paikallisen makkaran, joka tarjoiltiin erikoisena kiemurana ja oli maistuva. Me muut otimme grillatut taimenet, jotka olivat oikein hyviä, joskin vähän pieniä.

Sitten oli edessä reilun kolmen tunnin ajo Skopjeen. Ensimmäinen reilu tunti meni Bulgarian puolella pientä ja mutkaista tietä pitkin nousten hiljalleen melko korkealle. Liikennettä oli perin vähän, kun saavuimme Pohjois-Makedonian rajalle. Rajamuodollisuudet ovat aina oma lukunsa ja jokaisella rajalla ne ovat erilaiset ja aina vastassa on yrmeitä naamoja. Ensimmäiset yrmyt kohtasi Tommi, koska jouduin ajamaan kaistalle, jossa virkailija oli Tommin puolella. Hän hoiti homman erinomaisesti Bulgarian viranomaisten kanssa. Sitten ajoin 100 metriä eteenpäin Pohjois-Makedonian puolelle ja nyt virkailija oli minun puolellani. Ojensin passit ja paperit koppalakille, joka niitä tarkasteli ja naputteli tietoja tietokoneeseensa ennen kuin ojensi kaikki takaisin totisella naamalla. Sitten ajoin 10 metriä eteenpäin tullitarkastukseen. Nuori mies tuli ulos kopista ja kysyi, onko meillä tullattavaa. Minä tunnustin, että ei ole ja virkailija toivotti hyvää matkaa. Niin olimme Pohjois-Makedoniassa ja nyt Seijakin on käynyt kaikissa Euroopan valtioissa.

Raja sijaitsi melko korkealla ja sieltä lähdimme laskeutumaan kapeata ja mutkikasta tietä alaspäin. Bulgariassa tie oli ollut oikein hyvässä kunnossa, mutta täällä ei ole EU:n rahoja käytössä ja se näkyi tien kunnossa. Nopeusrajoitukset olivat aika arvoituksellisia tässä maassa. Ne vaihtuivat ihan kummallisesti kesken kaiken ja sitten oli taas pitkät pätkät enkä tiennyt kuinka kovaa sai ajaa. Paikallisten perässä oli helppoa, mutta jos heitä ei ollut, niin hieman huntturassa oli ajettava. Ihan onnistunut päivä oli, sillä kumpaankaan tutkaan en ajanut liian kovaa. Ensimmäinen vajaa sata kilometriä oli hidasta kiemuraista tietä, mutta päästyämme tasaiselle alkoi moottoritie ja nopeusrajoitus nousi 130 km/h. Moottoritie oli kuitenkin maksullinen ja jouduimme ajamaan kolmen maksutullin läpi, joista ensimmäinen oli jännittävä. Tulimme tulliin aivan yllättäen eikä meillä ollut paikallista valuuttaa. Tullissa oli linjat cash ja MKcard. Meillä ei ollut käsitystä onko MKcard luottokortti vai joku paikallinen keino maksaa tulli. Valitsimme käteisen ja onneksemme vastaan otettiin myös euroja. Tulli maksoi euron ja viiden euron seteli antoi meille takaisin sen verran paikallista rahaa, että niillä maksoimme seuraavatkin tullit.

Loppumatka menikin nopeasti ja sitten olimme Skopjen porteilla. Puolen miljoonan asukkaan kaupunkiin saapuminen oli aika sujuvaa ja helpoksi hotellille pääsyn teki Tommin täsmällinen kartanluku ja väljä liikenne. Ibis-hotelli löytyi aivan keskustasta ja auton ajoimme viereisen Marriott-hotellin parkkihalliin. Mielestämme hotellin alakerrassa oleva halli oli yleinen, vaikka emme siitä olleet ihan varmoja, koska hissi toi meidät Marriottin ala-aulaan. Emme antaneet kysyvien katseiden meitä häiritä vaan kävelimme portsareiden ohitse ulos ja etenimme lähellä sijaitsevaan omaan hotelliimme.

Skopje on kaupunki, jollaista ei toista ole! Keskustan alue on pieni, mutta se on kuin se olisi rakennettu johonkin huvipuistoon. Suuren pääaukion keskellä kohoaa 24 metriä korkea Aleksanteri Suuren ratsastajapatsas, vaikka paikalliset kutsuvat sitä soturipatsaaksi, koska eivät halua suututtaa kreikkalaisia yhtään enempää. Aleksanteri Suuri ei ikinä käynytkään täällä. Aukion ympärillä ja lähialueella oli uskomattoman paljon patsaita ja komeita rakennuksia. Jos tarkemmin katseli, niin komeat rakennukset olivat ihan tavallisten rakennusten yliampuvia julkisivuja. Samoin monet patsaat ja esimerkiksi suuri riemukaari olivat hupaisia kopioita maailmalla olevista maamerkeistä sekä patsaista.

Mittarin mukaan Skopjessa lämmintä oli 32 astetta eikä meillä ollut mitään syytä epäillä lukemaa. Toivuttuamme keskusaukion tuomasta hämmennyksestä menimme kaupunkia halkovan joen rannalla olevalle laivalle, joka oli yhtälailla huijaus, nauttimaan virkistävät juomat. Sitten kävelimme joen toisella puolella olevalle vanhalle basaarialueelle syömään. Alueen kaupat ja rakennukset eivät olleet kovin vanhoja vaan tehdyt meille turisteille. Ajauduimme kuitenkin ihan hyvään ravintolaan, jonka terassilla nautimme matkan tähän mennessä parhaat liharuoat. Kaikkien ruoat maistuivat hyviltä ja muilta jäi Tommille sopivasti ylijäämää, jotka saivat hänet kylläiseksi.

Kävelimme vielä hetkisen aikaa pimenevässä, mutta edelleen miellyttävän lämpimässä Skopjessa. Sitten väsyneet jalat suuntasivat meidät hotellille odottamaan seuraavaan hienoa matkapäivää.