Azerbaidzan

Aamutoimet toistivat eilistä, mutta meillä oli tänään ehkä vielä hieman kiireettömämpi aikataulu. Kaksi yötä samassa paikassa on Seijalle luksusta, mutta kolmatta yötä ei tullut, ja kymmenen jälkeen laskeuduimme alakertaa matkalaukun kanssa. Sen saimme jättää hotellille säilöön päivän ajaksi, sillä siirtyminen eteenpäin tapahtui vasta illalla. Pelkän repun ja käsilaukun kanssa oli huomattavasti helpompaa kulkea ja katsella Tbilisiä.

Ensin kävelimme hyvin suuren hedelmä- ja vihannesmarkkina-alueen halki. Alue koostui osin aukeasta tilasta, mutta enimmäkseen yksittäiset myyjät olivat vallanneet pienen alueen kadun varresta ja myivät siinä kirsikoita, aprikooseja, munakoisoja, papuja ja monia muita ruokatuotteita kaupunkilaisille. Me saimme kulkea pääasiassa rauhassa, sillä juuri kukaan ei tarjonnut meille tuotteitaan, mikä olikin oikea ratkaisu heiltä. Alue oli ihan mielenkiintoinen katsella, mutta kyllä marketin hyllyltä on mukavampi tavaraa ostaa, joskin yhtä tuoretta se ei ehkä ole.

Ohitimme varsin suuren Tbilisin Dynamon stadionin. Siellä oli nyt hyvin rauhallista, mutta pelipäivänä on varmasti kovinkin vilkas meno päällä. Sisään stadionille emme päässeet, mutta aidan takaa näkyi suuri määrä sinivalkoisia penkkejä. Varsin tottuneesti osasin ostaa metrokorttiimme kaksi matkaa ja laskeuduimme jälleen valtavan pitkät liukuportaat alas laiturille. Etelään menevä metro tuli saman tien ja nyt ajoimme neljä pysäkinväliä Avlabarin asemalle.

Aamupäivällä oli pilvistä ja näytti, että olisi tulossa hieman viilempi päivä, mutta niin vain ei käynyt. Ennen kahtatoista taivas oli jälleen aivan sininen ja lämpötila kohosi tasaisesti sinne 35 asteen tuntumaan. Etsimme siis jälleen varjoja ja välillä sisätiloja pysyäksemme hieman viileämpinä. Muutaman kiemuran jälkeen saavuimme Mtkvari-joen rantamille ja siellä näin köysiradan eikä Seija hennonut kieltää minulta sitä iloa. Muutaman larin hinnalla saimme matkustaa oikein mukavalla ja Seijankin mielestä ehkä turvallisella köysiradalla muutaman sadan metrin korkealle kukkulalle. Täältä oli kivat näkymät kaupunkiin, joskaan ei niin laajat kuin eilen Mtatsmindan kukkulalta. Kukkulalla oli valtaisa Georgian Äiti -patsas, mutta se ei herättänyt lainkaan äidillisiä tunteita. Ohitimme myös Narikalan linnoituksen, mutta siinä ei ollut juurikaan katsottavaa.

Laskeutuminen alas kukkulalta oli perin helppoa, mutta siitä huolimatta paita oli jälleen kastunut. Menimme saman tien juomaan veden ja oluen terassille, jonka aurinkovarjo ei tuonut juurikaan viilennystä. Eilen emme olleet tulleet aivan vanhaan kaupunkiin saakka, mutta tänään pyörimme siellä enemmänkin. Alue ei ollut ihan sellainen kuin Vanha Kaupunki antaisi odottaa, mutta oli siellä viihtyisämpää kuin keskimäärin tässä kaupungissa. Talot olivat kivan epäsäännöllisiä. Monet niistä oli entisöity oikein hyvän näköiseksi eikä täällä kovin paljon ollut hyvin huonokuntoisia rakennuksia. Täällä oli huomattavan paljon ravintoloita ja kahviloita sekä tietenkin turisteja. Yhteen näistä ravintoloista menimme syömään. Seija otti jälleen kebabin, mutta minä valitsin taimenen. Tämä oli selkeästi pienempi kala kuin Batumissa syömäni eivätkä mukana tulleet vihannekset jaksaneet kokonaan täyttää minua.

Kuumuus uuvutti meitä myös tänään ja käytimme uusia keinoja sen taltuttamiseksi. Kävimme Kansallisgalleriassa katsomassa tämän maan omia taideaarteita. Mielestäni Georgian historia on hyvinkin pitkä ja vaiherikas, mutta se ei näytä pätevän taidehistoriaan. Maan tärkeimpien taiteilijoiden näytteillä olevat teokset oli saatu sopimaan yhteen kerrokseen ja noin viiteen saliin. Kovin hyvä en ole ymmärtämään taidetta, mutta nämä mukaan otetut teokset eivät saaneet minulta kovin paljon arvostusta. Kävimme myös suuressa ostoskeskuksessa, missä istuskelimme viileässä ja katselimme varsin vilkasta menoa. Kauppojen tarjonta vaikutti kovin samanlaiselta kuin Länsi-Euroopassakin, mutta se ei kannustanut meitä menemään yhteenkään kauppaan.

Kuuden jälkeen palasimme metrolla takaisin rautatieasemalle ja kävimme hakemassa matkalaukun. Ostimme aseman kulman kioskista jonkinlaisen paistoksen, jossa oli oikein hyvin maustettua lihaa sisällä. Odottelimme tunnin verran asemalla ennen kuin laskeuduimme laiturille yksi ja menimme Bakuun matkalla olevaan junaan. Jännittäminen meni oikeastaan hukkaan, sillä tämä juna oli huomattavasti parempi kuin ensimmäinen junamme. Tässä oli samanlainen kahden hengen hytti, mutta se oli siisti ja varustus oli paljon parempi. Ilonamme oli jopa radio, joskin kovin kauan emme sen tarjontaa jaksaneet kuunnella. Tyynytkin olivat niin puhtaat, että Seija suostui ottamaan sen päänsä alle, tosin laitettuaan ensin sen päälle tyynyliinan. Tosin tohvelisettiä emme täällä täällä saaneet, mutta onneksi Seija oli säästänyt yhdet ensimmäiseltä matkalta. Vaunu oli jälleen kuuma, mutta viileni lähdön jälkeen, ja pysyi aika viileänä niin kauan kuin juna liikkui. Vaunuvahdin ainoa käyttäymisneuvo oli, että vessan pönttöön ei saanut heittää paperia.

Juna lähti liikkeelle minuutin myöhässä 20:31. Reilu tunti myöhemmin pysähdyttiin Georgian rajamuodollisuuksiin, jotka kestivät hävyttömän kauan. Me saimme olla hyteissämme, mutta passit vietiin jonnekin tarkastettavaksi. Hytti ehti kuumentua jälleen tukalaksi, mutta eipä ollut muuta mahdollisuutta kuin odottaa. Lopulta Georgian rajavartija toi passit ja päästiin jatkamaan matkaa. Aika pian ylitimme Azerbaidzanin rajan eikä tarkastuspistettä tarvinnut odottaa pitkään. Joukko rajavartijoita nousi junaan eikä mennyt kauan, kun passit kerättiin ja pian meidät kutsuttiin tarkastukselle, missä meistä otettiin kuva. Sitten passeihin rätkäistiin leima ja siinä oli se. Homma toimi oikein tehokkaasti, mutta en voinut ymmärtää miksi olimme vielä toista tuntia paikallamme lämpötilan kohotessa jälleen tukalan ja melkein sietämättömän välille. Viimein puoli yhden jälkeen juna lähti liikkeelle ja hiljalleen jäähdytys alkoi toimia.