Pietari

Moskova tervehti meitä aamuauringolla kuin tietäen meidän olevan lähtemässä kaupungista pois. Kävimme ennen aamiaista kiertämässä vielä kerran Punaisella Torilla, mikä oli komea myös auringonpaisteessa. Kevyen aamiaisen nautimme huoneessamme, mistä poistuimme kymmenen aikoihin. Hinasin raskaan matkalaukun Okhotny Ryad -metroasemalle, mikä on aivan Teatralnayan vieressä. Sunnuntaiaamuna metro oli melko tyhjä, joten laukun kanssa kulkeminen sujui mainiosti. Ajoimme punaisella linjalla pohjoiseen Komsomolskayan asemalle. Jouduimme nousemaan maan päälle ja siellä kulkemaan Leningradsky-rautatieasemalle.

Olin jo Suomessa ostanut liput Sapsan-junaan. Se on isoa haipakkaa menevä juna Pietariin. Juna oli hyvin tilava ja oikein mukava matkustaa. Liput olivat noin 70 euroa, mutta aikaa meni vain alle neljä tuntia. Yllätyimme, kun pian lähdön jälkeen meille annettiin eväspussi, missä oli täytetty croissant, keksi ja vesipullo. Lisäksi meille tarjoiltiin kahvia eli tarjoilu oli huomattavasti parempi kuin Finnairin lennoilla. Käytävällä kulki myös kärryjä, joista olisi voinut ostaa syötävää, juotavaa sekä erilaisia tuotteita. Parhaimmillaan 220 km/h kulkevassa junassa oli lokoisaa istua ja katsella ohikiitäviä maisemia, jotka olisivat voineet olla Suomestakin. Tosin asutus oli hyvin erilaista kuin kotimaassa, mutta luonto koivumetsävoittoista.

Täsmälleen vartin yli kolme Sapsan pysähtyi Pietarin Moskovsky-asemalle. Valuimme muiden mukana pitkälle asemalaiturille ja jälleen kerran laukkumme läpivalaistiin saapuessamme asemarakennukseen. Tänään se oli jo neljäs kerta. Vosstaniya-aukion korkea obeliski ja sen päällä oleva tähti toivottivat Moskovasta tulijat tervetulleiksi Pietariin. Olin hankkinut meille huoneen Ligotel-hotellista, joka oli vain muutaman sadan metrin päässä asemalta. Aurinkoisessa Pietarissa hotelli löytyi ilman hakemista eikä kirjautumisessakaan ollut vaikeuksia. Veimme matkalaukun melko pieneen huoneeseen ja lähdimme saman tien tutustumaan Eremitaasiin. Se olisi huomenna kiinni, joten tänään oli ainoa mahdollisuus käydä siellä.

Ajoimme kahdella metrolla Admiralteyskayan asemalle ja kiirehdimme valtaisalle Palatsinaukiolle, jonka keskellä seisoo yhdestä graniitinkappaleesta tehty huikea Aleksanterinpylväs. Meiltä meni paljon aikaa etsiessämme oikeata sisäänkäyntiä Eremitaasiin, mutta sen jälkeen olikin sujuvampaa. Sunnuntaisin museo on auki vain kuuteen, joten meillä oli reilu puolitoista tuntia aikaa katsella valtava määrä hienoja taideteoksia sekä vielä Talvipalatsi, missä teokset sijaitsivat. Suurimman haasteen kuitenkin toivat valtavat määrät ihmisiä. Kaikki käytävät olivat aivan täynnä museovieraita. Kaikkein pahimpia olivat kiinalaiset turistiryhmät ja niitä oli kymmeniä. Ryhmänjohtaja kulki kärjessä tunnuskeppi ylhäällä kertoen samalla jonkun taulun historiasta koko muun porukan tunkiessa tappituntumassa jyräten kaiken muun alleen. Sitten oli niitä yksilöitä, jotka täräyttivät itsensä suoraan maalauksen eteen, ottivat siitä kuvan ja jatkoivat seuraavalle taululle edes kunnolla vilkaisematta maalausta. Minun suosikki-inhokkeja olivat polvi koukussa taulun edessä poseeraavat, jotka vielä olettivat, että muut kunnioittavat heidän tärkeätä kuvaussessiotaan. Eremitaasikäyntimme ei täyttänyt toiveitani. Ainoa osasto, missä saimme olla aivan rauhassa, oli Englannin taiteen osasto, mutta se ei kuitenkaan riittänyt. Joskus eivät kaikki toiveet toteudu.

Ihastelimme Palatsinaukiota rauhassa. Siellä oli paljon ihmisiä, mutta siellä oli kuitenkin kivan väljää. Aukio on peräti kahdeksan hehtaarin kokoinen ja siellä on tapahtunut valtavasti historian saatossa. Tänään historia jatkui, sillä Matti kävi täällä ensimmäistä kertaa, mutta siitä ei varmasti kerrota missään muualla kuin tässä blogissa. Toisaalta aika harvan ensimmäisestä käynnistä Palatsiaukiolla kerrotaan yhtään missään. Emme kuitenkaan jääneet kunnioittamaan historiaa sen enempää vaan suuntasimme Nevski Prospektille ja lähdimme seuraamaan sitä koillista kohti. Olimme syöneet croissantit Sapsanissa, joten oli aika mennä syömään. Valinnaksi muodostui Goose Goose -ravintola, jonka nimen olisin itse lyhentänyt yhteen monikkoon. Söimme molemmat lohiannokset, jotka olivat ihan hyvät ja riittävät yrttiperunoiden kanssa. Tosin Seija tarvitsi vielä suklaaihanuuden täydentämään aterian. Minä sain maistaa sitä, mutta toista lusikallista minulle ei edes tarjottu.

En tiedä onko sunnuntai-ilta kutsu pietarilaisille tulle ulos kaduille, mutta ainakin tänään heitä oli uskomattoman paljon. Nevski Prospektin jalkakäytävät olivat aivan täynnä molempiin suuntiin kulkevista ihmisistä, joista suurin osa oli selvästikin paikallisia. Moskovan keskustan kävelykadut olivat lauantai-iltana leppoisan autioita tähän verrattuna. Lisänsä ahtauteen toivat sun vaikka minkä riennon ja ravintolan mainoksien tarjoajat. Onneksi he uskoivat palkään käden viittaukseen eivätkä tunkeneet lappujaan väkisin. Olin yllättynyt miten monta kitarabändiä soitti Nevski Prospektin varrella vahvistimineen ja rumpuineen. Vieläpä basistikin oli mukana. Kirjokin oli Monkeesista countryrockiin ja edelleen heavykitaravinguttajiin. Kaikille kuitenkin riitti yleisöä ja minäkin kuuntelin niitä kaikkia mielelläni ohi kulkiessani.

Tänään saimme kerättyä 17 000 askelta, vaikka ison päivästä istuimme raidekulkuneuvoissa. Matkallamme emme ole vielä kertaakaan ylittäneet 30 000 askelta, vaikka muutaman kerran olemme tulleet vain muutaman sadan askeleen päähän. Olen yrittänyt patistaa Seijaa kiertämään viimeisen korttelin uudestaan, mutta ei hän vaan ole suostunut. Huomenna pitäisi olla samanlainen kaunis, mutta ei liian kuuma sää, joten ehkä 30 000 rikkoutuu. Tällä matkalla olemme käyneet kolmessa Euroopan neljästä suurimmasta kaupungista. Lontoota en millään pystynyt ujuttamaan matkareittiin, jotta olisimme saaneet kaikki neljä mukaan.