Baku, Azerbaidzan

On helppo arvata mitä tapahtui, kun pääsimme liikkeelle eikä pysähdyksiä ennen Bakua ollut kuin muutama lyhyt. Pian hytti oli juuri sopiva ja laskeuduimme tasaisen hytkytyksen tuudittamiin uniin. Sitten sopiva muuttui kylmäksi ja jouduimme vetämään mukaan ottamamme pussilakanat yllemme. Onneksi olimme hyvin väsyneitä eikä pieni hytinä meitä jaksanut pitää hereillä.

Molemmat heräsivät yön aikana muutaman kerran, mutta saimme kelvolliset unet puoli kahdeksaan saakka, jolloin vaunuvahti koputti oveen ja kertoi Bakun lähestyvan. Lähestyihän se, mutta perillä oltiin vasta puolitoista tuntia myöhemmin. Junan ikkunasta ensimmäiset näkymät Azerbaidzanista olivat hyvin kuivia. Ympärillä oli vain keltaista hiekkaa ja muutama pieni pensas siellä täällä. Sitten tuli joku pieniä kyliä, jotka hiljalleen kasvoivat kolmen tai viiden miljoonan asukkaan Bakuksi, tarkkaa arvioita ei ole kenelläkään. Radan varrella näkyi myös öljypumppuja sekä -putkia, jotka tuovat maalle paljon varoja. Bakun lähiöt vaikuttivat vauraammilta kuin matkan aikaisempien kaupunkien, mutta köyhyyttä näkyi täälläkin.

Yhdeksältä olimme asemalla ja kuljimme aamun mukavassa lämmössä noin kilometrin Central Park -hotellillemme. Asemalla väistimme jälleen lukuisat taksitarjoukset eikä tyyli ollut liian aggressiivinen. Hotellin ympäristön jalkakäytävät olivat hyvin huonossa kunnossa, joten matkalaukkua ei ollut kovin mukava vetää perässä. Huone vapautuisi vasta puolen päivän jälkeen, mutta saimme matkalaukun säilöön, mikä riitti meille.

Suuri kaupunki oli puoli kymmeneltä aika hiljainen, joskin työmatkaliikennettä valtaväylillä alkoi olla jo runsaasti. Autot antavat suojateillä aika hyvin jalankulkijoille tietä, mutta tulevat eteen kovalla vauhdilla eikä ikinä voi olla aivan varma, pysähtyykö auto ajoissa. Meillä oli kovasti aamiaisen tarvetta ja sen yritimme täyttää Shaurma No 1 -ravintolassa. Kieliongelmat nuorten tarjoilijoiden kanssa olivat todelliset ja jouduimme juomaan espressot vesilasin kanssa, mutta jonkinlainen pitapikaruoka oli ihan hyvä ja antoi vauhtia eteenpäin.

Kävelimme suoraan Bakun vanhaan kaupunkiin, mikä on päässyt Unescon maailmanperintölistalle. Monien kaupunkien vanhat kaupungit ovat ko. listalla ja tämäkin on siellä ihan syystä. Se ei kuitenkaan sijoitu ihan kärkipäähän vanhoista kaupungeista, joissa minä olen käynyt. Se oli ihan hieno kapeine kujineen ja vaaleankeltaisine muureineen. Jotenkin se oli minusta turhan kuollut paikka. Siellä ei ollut kovin paljon turisteja, mikä oli ihan hyvä asia, mutta heidän puutettaan eivät täyttäneet paikalliset vaan alueella oli turhan hiljaista. Seija piti alueesta, joten ongelma oli siis minun omani. Minä kyllä pidin kahvilasta, mihin pysähdyimme vanhassa kaupungissa nauttimaan kahvit, joihin oli sekoitettu riittävästi vettä jo keitettäessä. Tarjoilija oli poikkeuksellisen miellyttävä ja paikka oikein viehättävä. Terassin laaja katto oli peittynyt neljän viiniköynnöksen valtavan laajalle levinneistä haaroista.

Pyörimme ja kiersimme vanhassa kaupungissa aikamme ja sitten suuntasimme Kaspianmeren rannalle. Kaspianmeri on meri, vaikka sitä ennen pidettiin järvenä. Tästä tehtiin joku vuosi sitten oikein sopimus. Seija halusi kovasti mennä uimaan Kaspianmereen ja minä olisin häntä siinä mielelläni auttanut, kun hän meni kokeilemaan vettä kädellään, mutta tällä kertaa sopu säilyi. Bakun rantapromenadi on monien kilometrien mittainen, mutta se ei ollut yhtä miellyttävä kuin Batumin vastaava. Ehkä siihen vaikutti aamupäivän vähäinen kulkijamäärä. Meidän noin 15 000 askeleen aamupäivän kirmaisu päättyi yhden maissa, kun tulimme huoneeseemme lepäämään ja nauttimaan suihkun tuomasta mahtavasta puhtauden tunteesta. Huoneemme oli jälleen oikein hyvä ja sieltä näkyi myös Kaspianmeri, vaikka ei kovin hyvin.

Pari tuntia jalkojen oikaisua, blogin kirjoittamista sekä paremman osapuolen rauhallisen unihengityksen kuuntelua palauttaa kummasti energiaa. Lähdimme takaisin Bakun noin 30 asteen lämpöön. Puin myös iltapäiväksi pitkät housut jalkaan, sillä täällä ei oikein hyväksytä sortsien käyttöä. Aika harvalla turistillakaan niitä näkyi, joten minäkin kokeilin miltä tuntuu pitää pitkiä housuja silloin, kun sortsit olisivat selkeästi järkevin pukeutumismuoto. Bakussakin on metro ja Seija tiesi jo maahan tullessa, että hänkin pääsee ajamaan sillä. Kävelimme rautatieasemalle ja menimme sen metroasemalle. Täällä on käytössä Bakicard (olen tavannut kortin nimen oikein!), mutta sen hankkimisessa meillä oli hitusen ongelmia. Kävimme ensin kysymässä neuvoa infopisteeltä ja sieltä ohjeet kerrottiin. Tiesimme kaiken, paitsi sen, mistä saisimme ostettua kortin. Pidämme itseämme varsin nokkelina ja tietotekniikkaan perehtyneinä ihmisinä, joten menimme automaatin luokse, sillä mistään muualta ei korttia voinut saada. Saimme käyttöön englannin kielen, mutta masiina tarjosi meille vain metromaksuja, mutta miten voisimme ladata metromaksuja korttiin, jos meillä ei ollut korttia! Mahdoton yhtälö, minkä myös infopisteen puhelinta räpläävän nuoren miehen pitäisi ymmärtää ja menin sen hänelle kertomaan. Mies hyppäsi kopistaan ja tuli ulos automaatille; muutama napautus automaattiin, kaksi manatin seteliä raosta sisään ja meillä oli kortti. Taisi hepulla käydä onnenkantamoinen! Kortin saatuamme oli siihen helppo lisätä rahaa. Laitoimme sinne kolme manetia eli noin 1,50 euroa, jolla oletimme maksamme helposti metromatkan. Olimme oikeassa, sillä metromaksu oli 0,30 manetia eli noin 15 senttiä.

Teimme uuden kierroksen vanhassa kaupungissa. Mieleni ei muuttunut aikaisemmista mielipiteistä, mutta ei mieleni myöskään pahentunut. Kävimme syömässä aika mukavassa ravintolassa, missä palvelu oli oikein kohteliasta. Sellaista se on ollut pääsääntöisesti kaikissa kolmessa maassa, missä olemme viikon kierrelleet. Joitain tympeitä poikkeuksia on ollut, mutta sellaisia on kaikkialla. Myös saamamme ruoat ja juomat ovat olleet hyviä ja hintatasoon nähden lähes erinomaisia. Tarjonta on ollut monipuolista ja aina on löytynyt molemmille syötävää ja juotavaa, koska emme ole nirppanokka. Meille on useamman kerran sanottu, että nyt ei ole hyvä aika vierailla Kaukasiassa, sillä täällä on nyt liian kuuma. Syyskuussa on kuulema paras aika; silloin ei ole kuuma eikä kylmä. Olisiko silloin Marja-Liisallekin passeli aika tulla vaikka maistelemaan alueen oikein maistuvia viinejä?

Seija halajasi mattoa kotiin, mutta hän ei tainnut edes huomata, miten ohjasin hänet matotonta reittiä pois vanhasta kaupungista rantapromenadille. Siellä menimme istumaan terassille ja nauttimaan juomat. Tarjoilijoita oli monta ja kaikki pelasi hyvin. Ihmettelimme, kun eteemme tuotiin pähkinöitä, sipsejä ja baklavoja, vaikka emme niitä tilanneet. No muuallakin oli meille tuotu maistiaisia, joilla odotettiin asiakkaiden tilaavan lisää juotavaa. Kun saimme laskun, oli kaikki ylimääräisetkin tuotteet lisätty laskuun. Minä olen kovin tasainen ihminen, mutta nyt jopa minä tuohduin! Missään, ikinä, ei ole tapahtunut niin, että tilaamattomat ruoat olisi lisätty laskuun. Minä en suostunut maksamaan laskua ja ympärille kerääntyi tarjoilijoita yhden käden sormien verran selvittämään tilannetta. Seija oli syönyt yhden baklavin, joten sen suostuimme maksamaan, mutta muut ympyräsilmäiset tarjoilijat suostuivat poistamaan laskusta. Minä järjestin oman mittapuuni mukaan suuren kohtauksen poistuessani paikalta päivitellen tapahtunutta englanniksi, jota kukaan ei kuitenkaan noteerannut sen kummemmin. Saivatpa kuulla kunniansa.

Palasimme hiljalleen hotellille illan hämärtyessä lämpimänä. Loikoilimme huoneessamme, kunnes nousimme 12. kerroksessa olevaan Sky Bariin. Ovi oli auki, mutta paikalla ei ollut ketään. Baari oli auki ja siellä olivat kaikki viinapullot käden ulottuvilla. Ihmettelimme tilannetta katsellen samalla ikkunoiden ulkopuolella olevaa varsin hienoa kaupunkikuvaa. Ehdimme jo poistua baarista, kun nuori mies harppoi portaita ylös ja pahoitteli tilannetta. Saimme tilattua oluen ja viinilasin, joka piti vaihtaa punaisesta valkoiseksi, koska punaista lupauksista huolimatta ollutkaan. Tarjoilija otti maksuksi 20 manatin setelin ja jonkin ajan kuluttua hän toi vaihtorahat takaisin hyvin nolostuneena. Hän kertoi, että häneltä puuttui yksi manet, koska vaihtorahoja ei ollut tarpeeksi. Annoimme asian olla aika syvään huokaisten. Hotellissa ollaan oltu hyvin kohteliaita, mutta kaikki ei ole toiminut ihan niin kuin neljän tähden hotellissa kuuluisi toimivan. Viimeinen hämmentävä tapahtuma tuli, kun olin kirjoittamassa blogia. Yhtäkkiä huoneen ovella kuului napsahdus ja ovi avautui. Minä hyppäsin kalsareissa ovensuuhun enkä päästänyt sisään pyrkivää mummoa peremmälle. Hän näytti korttia, missä luki 808 eli sama numero kuin meidän ovessa. En siltikään päästänyt häntä sisään vaan patistin hänet takaisin alakertaan hankkimaan ihan oman huoneen. Sellaisen hän varmaan sai, koska hän ei enää palannut. Tällaista Azerbaidzanissa.