Batumi, Georgia

Edellisen yön univelat tulivat kuitattua oikein rauhallisilla ja pitkillä yöunilla. Seija taisi ottaa myös vähän förskottia tulevan varalle. Yöllä oli voimakas ukkoskuuro, mutta se jäi minulta huomioimatta. Aamiainen tarjoiltiin piazzan vastakkaisella reunalla La Brioche -ravintolan terassilla kahdeksasta alkaen. Emme ehtineet ihan alkuun, mutta kyllä meillekin jäi syötävää varsin runsaasta pöydästä. Aamiaiskäytös oli melko tunkeilevaa, joten kohtelias suomalainen joutui odottelemaan vuoroaan pitkän tovin, mutta kylläisinä poistuimme torilta kellotorniin.

Meillä ei ole matkalippua mihinkään vehkeeseen Batumista pois. Olimme eilen käyneet matkatoimistossa kysymässä junalippua lauantaiaamuksi, mutta äärimmäisen vetelä nuori nainen näpytteli tietokonettaan hetken ja sitten määki ”No ticket”. Minä mieluummin liftaan Tbilisiin kuin olen moisen toimiston asiakkaana, joten tietenkin poistuimme toimistosta ilman mitään lippua. Olin kotona yrittänyt ostaa junalippua netin kautta, mutta nettisivu oli niin huono, etten pystynyt sieltä tikettiä hankkimaan. Seuraava vaihtoehto oli ostaa lippu Batumin rautatieasemalta, mutta sinne emme eilen päässeet, koska bussi jätti meidät Turkin puolelle. Tämän aamun tehtävä olikin mennä viiden kilometrin päässä keskustasta olevalle bussi- ja rautatieasemalle ja hankkia sieltä lippu Tbilisiin jotain kulkuneuvoa käyttäen.

Kävelimme aamun mahtavassa lämmössä muutama sata metriä sataman liepeille. Bussipysäkillä odottelimme bussia numero 10, jolla pääsisimme asemalle. Varsin pian vihreävalkoinen aikaa nähnyt bussi pysähtyi huomattuaan Seijan huitomisen ja nousimme bussiin. Olin aamulla lukenut netistä, että 0,80 laria (alle 30 senttiä) pystyi antamaan suoraan kuljettajalle. Iloinen kuski otti kolikkoni ja vieläpä kysyi minne olin menossa. Minä kerroin Railway Station ja hän kuittasi Botani, jolloin molemmat jäivät epätietoiseen tilaan, mutta matka alkoi siitä huolimatta. Kohta Seija hoksasi, että mies varmaan tarkoitti kasvitieteellistä puutarhaa, joka oli tässä suunnassa. En kuitenkaan mennyt häiritsemään kuljettajaa työssään korjatakseni hänen erehdystään vaan rytkyttelimme eteenpäin ihan rauhassa.

Asema oli helppo tunnistaa ja osasimme kätevästi nousta pois oikealla kohdalla. Suuri rakennus oli melkein tyhjä eikä meillä ollut vaikeata löytää lippuluukkua, joita tosin oli puolen kymmentä. Kaikissa oli runsaasti täkäläisiä ympyräkirjaimia, mutta menimme sen luukun ääreen, missä oli pieni junan kuva. Nyt meillä oli erinomainen onni, sillä lasin toisella puolella oli nuorehko nainen, joka puhui erittäin hyvin englantia. Asiointi sujui siis oikein helposti. Huomisaamuksi ei ollut vapaita paikkoja junaan, joten vetelä matkatoimistolainen oli oikeassa. Iltapäivän junaan löytyisi paikkoja, mutta se oli ilmeisesti liian myöhäistä, että ehtisimme Jerevanin junaan Tbilisissä. Kiitimme naista ja lähdimme kysymään bussiaseman puolelta bussilippuja. Silloin minulle tuli dejavuu ja palasimme takaisin. Pienen kyselyn jälkeen selvisi, että sama juna menisi suoraan Batumista Jerevaniin eli juuri mitä tarvitsimmekin. Olin lukenut jostain kirjoituksesta, että tällainen juna saattaisi olla, mutta enempää tietoa minulla ei ollut. Seija antoi meidän passit ja nainen naputteli koneelleen tarpeelliset tiedot. Minä astelin nurkan taakse nostamaan 300 laria automaatista. Vierelleni tuli paikallinen mies, joka pyysi minulta 60 laria bensaan, että hän ja poikansa pääsisivät jonnekin. Olin harmissani hänen kohtalostaan, mutta en kuitenkaan antanut hänelle rahoja.

Erittäin iloisin mielin poistuimme asemalta ja löysimme bussipysäkin ison tien viereltä. Kymppibussi tuli melko pian ja tottuneesti nousin sisään ja tarjosin kuskille rahoja. Tämä kuski viittoili vastustuksen merkkejä eikä huolinut rahojani, joten emme päässeet kyytiin. Kukaan ei pysäkillä osannut englantia, jotta olisimme voineet kysyä neuvoa. Pysäkillä oli automaatti, jossa oli ainoastaan tätä kieltä, joten emme sitä osanneet käyttää. Pyysimme vierellä olevaa naista auttamaan. Hän räpläsi automaattia vähän aikaa ja sitten levitti käsiään ja sanoi georgiaksi nocando. Onneksi meitä eivät pienet vastoinkäymiset lannista. Lähdimme kävelemään takaisin keskustaan. Kaupunki näytti kaukaa lahden yli oikein hienolta, mutta reitti kulki satama-alueen sivuitse eikä siellä silmä levännyt.

Noin viiden kilometrin mukavan kävelyn jälkeen pääsimme sataman ohitse ranta-alueelle. Oli virvoittautumisen aika ja se tapahtui Sanopirin ihan mukavassa kahvilassa aivan meren tuntumassa. Minä otin paikallisen oluen, joka oli oikein maistuvaa, ja Seija vedeltä maistuvaa pullovettä. Lämpötila oli kohonnut noin 32 asteeseen, mutta mereltä puhaltava tuuli piti olon ihan mukavana. Minä osaan käyttää aurinkorasvaa älykkäästi ja rusketun kauniisti, mutta Seija teki taas kokeneen aloittelijan virheen yrittäen ruskettua punaisen kautta.

Täällä on aivan valtavan pitkä rantapromenadi, jota olimme jo eilen kävelleet, mutta tänään jatkoimme huomattavasti pidemmälle. Ihmisiä oli varsin paljon promenadilla ja vielä enemmän rannalla ja jotkut jopa vedessä. Matkan varrella oli paljon erilaisten tavaroiden ja nautintoaineiden, kuten viinijäätelön, myyjiä, mutta he eivät tyrkytä tuotteitaan, mikä on oikein hyvä asia. Rannan tuntumassa kulki noin kymmenen hengen hare krisna -porukka, joka yritti houkutella meitä mukaansa, mutta emme sitten kuitenkaan houkutukseen langenneet. Pitkän kävelyn jälkeen olo alkoi olla hieman tukala, joten käännyimme kaupungille päin ja melko pian menimme terassille istumaan. Seija söi samanlaisen papuastian kuin minä eilen, mutta harmitteli korianterin määrää. Minä otin taimenen. Paistettu taimen maksoi kahdeksan laria eli alle kolme euroa. Se maistui ihan hyvältä, mutta hieman mietin oliko se oikeasti taimen vai joku Mustanmeren särki.

Kuljimme suoraan hotellille keskustan halki. Tämä alue oli tavallisten ihmisten asuinseutua. Osa rakennuksista oli hyvässä kunnossa ja ihan komeita, mutta välissä oli ikävän näköisiä ja hyvin huonokuntoisia asuinrakennuksia. Ihmiset vaikuttivat varsin tyytyväisiltä elämäänsä. Hotellissa vaihdoimme vain vaatteita ja säntäsimme suoraan uimarannalle! Polskuttelimme molemmat Mustanmeren vihreässä ja hämmentävän lämpimässä vedessä melko pitkän aikaa. Rannalla ei ole hiekkaa vaan tasaiseksi kuluneita kiviä, jotka vaihtelivat peukalon kokoisista nyrkin suuruisiksi. Kävely niillä oli hyvin hankalaa, mutta veden varaan päästyään saattoi nauttia uimisesta. Jos nyt joku sellaisesta pitää.

Hotellilla vetäydyin jälleen parvekkeelle kirjoittamaan mereltä puhaltavan tuulen helliessä hipiääni, vieden pois tukahduttavan kuumuuden ja jättäen miellyttävän lämmön. Kaveriksi parvekkeelle otin pullollisen kylmää paikallasta Karva-nimistä olutta.

Ennen illan pimeämistä menimme läheiseen ravintolaan syömään. Terassilla oli miellyttävä istuskella ja syödä juustopalloja sekä liharuoka. Ohi kulki ihmisiä harvakseltaan ja kiltin oloinen kulkukoira yritti tehdä tuttavuutta, mutta Seija ei ihastunut ajatuksesta. Ruokailun jälkeen kiertelimme hieman eri puolella keskustaa, missä olimme aiemmin olleet. Kuljimme muun muassa muslimien alueelle, jonka tunnisti erilaisista ravintoloista. Yritimme vaihtaa Armenian rahaa, mutta missään valuutanvaihtopisteessä ei ollut kyseistä valuuttaa, vaikka kaikki ilmoittivat vaihtokurssin. Istahdimme vielä piazzalle kahville ja oluelle. Lavalla esiintyi tänään Fourth Season -yhtyen, joka soitti kovaäänisesti jeejeemusiikkia, jota kuunteli ihan mielellään. Maltoimme jättää konsertin kesken, joskin musiikki kuului hyvinkin selvästi huoneeseemme. Televisiosta ei liiemmälti katsottavaa ole. Georgialaisia kanavia on muutama, mutta niistä ei selvää saa. Sitten on montakymmentä venäläistä maksukanavaa, mutta kaikki dupataan, joten olen katsonut vähän Copa Americaa ilman suurempaa mielenkiintoa.

Seuraava blogipäivitys tulee vasta sunnuntaina, koska junassa ei ole nettiyhteyttä. Hyvää juhannusta kaikille!