Tbilisi, Georgia

Reilun seitsemän tunnin sikeät unet ja Seijakin muisteli eilistä suupielet aivan eri suuntaan. Minulla ne olivat samassa suunnassa kuin eilenkin. Huoneemme on oikein hyvä ja mukava, joskin lattiatilaa on huomattavasti vähemmän kuin edellisissä huoneissamme, lukuun ottamatta Batumi-Jerevan junaa. Hyvin täälläkin pääsemme kääntymään, joskaan paljoa emme huoneessamme ehdi kääntyillä. Täälläkin aamiainen oli oikein runsas, joskin saavutetuista eduista jouduimme luopumaan, sillä kuohuviintä ei ollut tarjolla.

Puoli kymmenen lähdimme katselemaan reilun miljoonan asukkaan Tbilisiä. Seuranamme oli sininen taivas sekä aurinko, joka lämmitti päiväämme parhaimmillaan 37 asteeseen. Kaupungissa tuollainen lämpötila on uskomattoman kuuma. Se ei ole enää täysin mukavaa, mutta sen kanssa pärjää, kun yrittää löytää varjoa, menee välillä lepäämään ja erityisesti muistaa juoda riittävästi vettä. Tbilisi osoittautui kovin vaihtelevaksi kaupungiksi. Se näyttää varsin eurooppalaiselta kaupungilta niin hyvässä kuin pahassakin. Osa vanhoista rakennuksista on remontoitu erinomaiseen kuntoon, mutta vastapainoksi löytyy aivan karmeita neuvostoarkkitehtuurin rikkaruohoja, jotka ovat ränsistyneet karsean näköiseksi. Siellä täällä on uusia, korkeita ja lasisia hotelleja, mutta suurimmaksi osaksi kaupunki täyttyy tavallisista kerrostaloista, joiden kunto on kuitenkin vaihteleva.

Teimme aamupäivällä noin 15 kilometrin kierroksen Mtkvari-joen molemmilla rannoilla. Katseltavat vaihtelivat joka puolella kaupunkia hienoista huonoihin. Kaikkein komeimmat rakennukset olivat Rustaveli-kadun varrella ja sitä lähellä. Meillä ei ollut mitään erityistä nähtävyyttä, mitä olisimme halunneet nähdä vaan ainoastaan katsella ja ihmetellä kaupunkia. Siinä onnistuimme jälleen erinomaisesti. Välillä suunnistus petti pahasti, mutta aina löysimme itsemme jostakin. Aloin jo ihmetellä miksi aikaisemmilla matkoilla erittäin hyvin toiminut Here-sovellus ei Kaukasiassa toiminut. Batumiin saakka kaikki oli mennyt hyvin, mutta sitten homma lopetti toimimisen. Kitkerä sähköposti oli jo suunnitteilla, kun muistin, että Turkki oli ladattu toiseen puhelimeen ja Kaukasian maat toiseen. Vaihdoin puhelimen ja jo jöytyi kartalta olinpaikkamme. Se olikin hyvä, sillä olimme kävelemässä valtaisassa liikennehässäkässä emmekä todellakaan tienneet minne olisi pitänyt mennä.

Jerevanissa oli terasseja ja ravintoloita hyvin helppo löytää, mutta täällä niitä oli huomattavan vähän ja ne olivat onnettomia Jerevanin vastaaviin verrattuna. Vanhan kaupungin liepeillä kävimme istumassa perin tylsällä terassilla, missä seurasimme kadun puhdistus operaatiota, joka hoitui hyvin monien miesten ja perinteisten luutien avulla. Hintatasoa emme edes yritä vertailla, koska Armeniassa oluet ja vesi maksettiin tuhannen setelillä, kun täällä selviää helposti kympillä tai kahdella. Syömässä kävimme aika kivassa pienessä ravintolassa, joka ei kovin suosittu ollut. Molemmat ottivat kebabin, joka oli tosiasiassa hirmu pitkä lihapulla, joka oli kääritty hyvin ohueen täkäläiseen rieskaan. Mausteet olivat erinomaisesti kohdallaan ja se taisi olla matkan tähän astisista ruoista paras.

Vedimme itseemme viileyttä pari tuntia miellyttävässä huoneessamme, mutta sen jälkeen lähdimme jälleen tutustumaan Georgian pääkaupunkiin. Nyt minä pääsin kokeilemaan Tbilisin kaksilinjaisen metron pitempää linjaa. Toki Seija oli mukana, mutta hänelle metroilla liikkumiset eivät aiheuta samanlaisia ilon tunteita kuin minulle. Täällä pitää ostaa lippuluukulta Metromani-kortti kahdella larilla ja siihen sitten ladataan niin paljon rahaa kuin halutaan. Me humpsautettiin kortille yhdet menomatkat kummallekin eli yhteensä yksi lari, mikä tiesi, että yksi metro reissu maksoi kultakin vähän yli 15 senttiä. Neuvostometrojen tapaan juna kulki hyvin syvällä eikä kolmen pysäkin matka Vapauden aukioille kestänyt paljon kauemmin kuin liukuportaiden matka syvälle alas ja takaisin maan pinnalle.

Vapauden aukiolta kapusimme jyrkkää ja pitkää mäkeä funicularille, jollaisella myös ajan aina, kun sellainen vain on mahdollista. Täällä meidän piti ostaa uusi kortti ja ladata siihen tarpeeksi lareja matkaan molempiin suuntiin. Tämä härveli oli huomattavasti metroa kalliimpi, mutta ei kuitenkaan laittanut matkabudjettia uusiksi. Nousimme odotuksen jälkeen Mtatsmindan puistoon, mistä oli erinoamiset näkymät Tbilisiin. Puisto on varsin laaja ja se taitaa olla paikallisille ja miksei turisteillekin suosittu käyntikohde. Laaja huvipuisto oli vähän surullisen oloinen, koska laitteet olivat aika vanhoja eikä käyttäjiä ollut kovinkaan paljon. Ehkä tiistaikin vaikutti tunnelmaan. Mäellä kohosi myös 275 metriä korkea televisiotorni, mutta näin läheltä se näytti huolestuttavan huteralta. Kävimme syömässä isossa ravintolassa mäen päällä. Seija ei malttanut olla ottamatta kebabkäärylettä, mutta tämä ei ollut ensimmäisen veroinen. Minä otin paikallisen kanakeiton, joka oli hyvää, mutta aika laihaa.

Ympärillämme sytytettiin jo katuvaloja, kun laskeuduimme funicularilla, missä pääsimme aivan kärkipaikalle. Vapauden aukiolla oli menossa iso mielenosoitus ja ohitimme ehkä enemmän poliiseja kuin missään ikinä aikaisemmin, mutta tunnelma oli hyvinkin leppoisa eikä arempaakaan matkailijaa olisi pelottanut. Sain kokea metroilun riemun uudestaan, kun palasimme samaa reittiä takaisin hotellin lähettyville. Rautatieaseman metroasemalla, Station 1, nousimme pois, mutta ajauduimme aseman väärälle puolelle. Se tiesi lähes kymmenen minuutin kiertoa pimeällä seudulla, joka ei ollut kovin kaunista, mutta missään vaiheessa ei tuntunut yhtään pelottavalta. Pelkoa emme ole kokeneet matkan missään vaiheessa, paitsi ehkä lähestyessämme makuuvaunumme hyttiä.

Huomenna on jälleen edessä matkapäivä ja blogin päivittyminen tapahtunee seuraavan kerran vasta torstaina.