Georgia

Seija lähti eiliseen tapaan lenkille ennen kahdeksaa. Jo tuolloin oli hyvin kuuma eikä juoksulenkistä tullut viittä kilometriä pitempää. Aamiainen tarjoiltiin samassa paikassa kuin eilenkin eikä tarjonta ollut heikentynyt yhtään. Alun perin meidän pitä lähteä kahdeksan junalla, mutta koska siihen ei ollut lippuja, tuli meille kiireetön aamu. Seija meni parvekkeelle ruskettamaan jalkojaan ja minä loikoilin sängyllä urheilua katsellen. Yhdeltätoista laskeuduimme hissillä alas matkalaukun kanssa. Yleensä kuljimme kymmenen kerrosta alas kävellen, koska mukana oli kuntoilija, mutta sentään matkalaukun kanssa sai käyttää hissiä. Maksoimme laskun ja saimme luvan jättää laukun respan luokse odottamaan.

Tänään oli aikaisempia päiviä kuumempi. Iltapäivällä mittari näytti 36 astetta eikä kaupungilla juuri tuullut. Seijakin kulki varjon puolella, mikä tarkoitti, että oli todellakin kuumaa. Kuljimme eri reittejä kuin aikaisemmin vauhdinkin ollen varsin verkkaista. Pysähdyimme kivalle terassille aukion kupeeseen ja nautimme molemmat oluet kiireettömästi. Aukiolla oli korkea patsas ja monta oikein hienon näköistä rakennusta. Keskellä oli maasta singahtavia vesisuihkuja, joissa lapset juoksivat karkottamassa kuumuutta. Heidän telmimistään oli oikein hauska katsella.

Sitten teimme hieman lyhyemmän kierroksen palaten aikanaan omalle piazzalle syömään. Näin kuumalla ei lämmin ruoka maistunut lainkaan, joten otimme yhteiseksi useamman voileivän annoksen, mikä riittikin mainiosti. Seija otti vielä crepes-annoksen, joka oli sitten liikaa ja minun piti häntä auttaa. Ylitimme aukion ja haimme matkalaukun mukaamme. Hotellin turvamies soitti meille taksin ja tuli vielä ulos odottamaan sitä meidän kanssamme. Reitti asemalle oli meille tuttu eikä siihen mennyt kuin alle kymmenen minuuttia ja tasan kymmenen laria. Tulimme asemalle hyvissä ajoin ihan tarkoituksella. Palasimme samalle lippuluukulle kuin eilen, mutta nyt siellä oli eri nainen. Tämäkin puhui hyvin englantia, mutta ei ollut niin ystävällinen kuin eilinen. Saimme ostettua loppumatkan junalipun, joten nyt on kaikki liput sekä myös hotellit varattuna. Istuskelimme aseman kahvilassa kolmeen saakka, jolloin uskalsimme lähteä katsomaan olisiko Jerevanin juna jo laiturissa.

Armenian rautatieyhtiön sinipunainen juna odotti laiturilla ja meitä odotti virkapuvussa isokokoinen blondi. Hän oli varsin ystävällinen, mutta ei sanonut meille mitään vaan liput katsottuaan, hän näytti kädellään vaunun 15 ovea. Ihan itse löysimme I luokan hyttimme numeron XIII. Meillä oli kahden hengen hytti, mikä oli ollut Seijalle ehdoton edellytys junamatkailulle. Se oli vajaa kaksi kertaa kaksi metrin kokoinen sänkyjen ollessa molemmilla laidoilla ja keskelle jäi puolen metrin jaloittelutila. Minä epäilin hytin olevan pienempi ja Seijakin oli positiivisesti yllättynyt. Siellä oli hieman ummehtunut tuoksu, mutta muuten se oli siisti, joskin kauhtunut. Ainoa, mikä järkytti, oli kuumuus. Arvioimme se olevan lähellä 40 astetta. Hiki nousi pintaan välittömästi ja olo oli hyvin tukala. Jerevanissa olisimme 15 tunnin päästä, jos meistä olisi jotain jäljellä.

Palvelu oli kuitenkin ensimmäisen luokan mukainen. Ilmeettömän kohtelias nainen toi meille lakanat ja pyyhkeet muovipussiin sinetöitynä ja selviytymispakkauksen, jossa oli tohvelit, saippua, hammasharja ja -tahna, kosteuspyyhe sekä kampa. Ennen lähtöä hän toi vielä neljä pulloa vettä, kaksi tavallista ja kaksi kuplivaa.

Varsin täsmällisesti 15:40 juna vislasi ja lähti liikkeelle. Alun kaupunkiosuuden jälkeen vauhti kiihtyi ja katossa oleva tuuletin alkoi toimia! Hiljalleen lämpötila laski melkein viileäksi, joten Seijakin alkoi saada hymyä huulilleen. Se kuitenkin katosi välittömästi, kun hänen piti lähteä käymään vessassa. Minut pakotettiin mukaan, koska ensin se tarkastettiin ja sitten minun piti jäädä ovelle vartioon, koska Seija ei suostunut lukitsemaan ovea, ettei hän vain jää sinne lukkojen taakse. Vessassa oli pönttö eikä vain reikä lattiassa, jollaisia oli ollut Turkissa. Pönttö oli teräksinen ja tukeva, mutta se ei pöyhkeillyt kauneudellaan. Tila ei ollut likainen, mutta ei myöskään innostanut viettämään siellä aikaa. Siellä oli myös lavuaari, mutta vettä ei tullut, joten saippuan kuuluminen pakkaukseen jäi arvoitukseksi.

Matkustaminen alkoi olla ihan mukavaa meidän pienessä osastossamme. Ulkona oli hyvin vihreätä. Mustameren lähistöllä kasvoi muun muassa palmuja, bambuja ja jopa banaaneja. Sisämaahan mennessä nousimme nopeasti ylös vuorille, mutta pysyimme kuitenkin niin matalalla, että runsas vihreys säilyi koko ajan ympärillä. Ikkunasta oli oikein mukava katsella ohi kiitävää maaseutua. Täällä oli varsin köyhää rakennusten ollessa aika kurjan näköisiä, mutta kyllä auto kuitenkin oli jokaisen kodin pihassa. Täällä on jäljellä vielä aika paljon neuvostoaikaisia kerrostaloja, jotka ovat surkeassa, mutta näköjään asuttavassa kunnossa. Pysähdyimme vain suuremmilla asemilla, mutta hämmentävän pienilläkin asemilla oli asemarakennuksenn edessä asemapäällikkö punainen koppalakki päässään ja kädessään jonkinlainen keppi, jolla hän näytti junalle reitin olevan vapaa. Yksi jäi kiinni univormurikkomuksesta, sillä hänellä ei ollut paitaa päällään. Seurasimme pitkään kapeata jokea ylämäkeen, kunnes saavuimme pitkään tunneliin. Olimme saapuneet vedenjakajalle ja nyt pääsimme kunnon vauhtiin. Myös tuuletin alkoi toimimaan taas kunnolla. Se näyttää toimivan ainoastaan kovassa vauhdissa ja lämpö hytissä ehti välillä taas nousta. Matkustimme pitkään laajassa laaksossa, missä oli oikein kauniit näkymät peltojen ylitse vuorten rinteille. Maisemien katselun lomassa kirjoittelin matkakertomusta, vaikka junan keikkuminen lisäsi runsaasti kirjoitusvirheitä.

Saavuimme Tbilisin asemalle hämärän laskeutuessa yllemme, joten kaupungista näimme vain paljon valoja sekä eri värein valaistun korkean tornin. Juna oli asemalla puolisen tuntia ja käytävällä oli hässäkkää, kun uudet matkustajat nousivat junaan. Blondilla oli kiire ja muutaman kerran hän oli tuomassa meillekin tavaraa, kunnes huomasi erehdyksensä. Juna jatkoi matkaa ja me aloimme suunnitella nukkumaan menoa. Sen keskeytti koputus ja tuttu virkailija kertoi ”passport”. Otin ne käteen, mutta jouduin odottamaan varttitunnin ennen kuin georgialainen rajavartija tuli ovelle, katsoi tarkasti meitä kumpaakin ja vei passit mukanaan todettuaan meidän täsmäävän kuvaan. Minä odotin jonkin aikaa passeja istuen, mutta lopulta tönäisin oven kiinni ja aloin nukkua. Aikoinaan ovelta kuului koputus ja toinen rajavartija antoi passimme takaisin. Edessä olisi vielä armenialaisen tarkastus, mutta se siirtyi puolen yön toiselle puolella.