Sofia

Matkan viimeinen hotelli yö sujui mukavasti, joskin pienen flunssan hankkinut Seija yski häiritsevästi läpi yön. Hän sai kuitenkin jotenkuten nukuttua. Alakerran aamiainen oli matkan kehnoimpia, mutta syötävää sieltäkin löytyi aamun aloittamiseen. Olimme jälleen ensimmäiset aamiaisella, kuten oli käynyt usein aiemminkin. Täkäläisten rytmi poikkesi meidän rytmistämme sekä aamuisin että iltaisin. Isot laukut jouduttiin pakkaamaan kunnolla, sillä kaikki tavarat piti saada mahtumaan mukaan eikä se onneksi tuottanut vaikeuksia. Sitten tavarat kannettiin Skodaan ja lähdettiin viimeiselle matkapäivälle.

Rusesta poistuminen oli yllättävän helppoa, sillä yhdeksältä kadut olivat vielä melkein tyhjiä eikä sujuvaa etenemistä haitanneet kuin toistuvat kuopat ja pomput. Tiet ovat olleet välillä hyvin huonossa kunnossa ja reitin etsiminen kaduilla vaati joskus puikkelehtimista. Valtateillä oli välillä aivan mahdottomia uria, jotka olisivat sateella olleet hyvin vaarallisia ajettavia. Ihmettelen miten paikalliset uskaltavat ajaa niin kovaa kuin jotkut heistä ajavat. Pääsääntöisesti autot ajavat kiltisti jonossa, mutta silti aivan liikaa on hämmästyttäviä ohituksia, joissa ei paljon pelätä mutkan takaa tulijoita. Yhtään kolaria emme kuitenkaan nähneet.

Vain 15 kilometriä Rusesta teimme ensimmäisen pysähdyksen. Joskus keskiajalla olivat eristäytyneet munkit asuttaneet luolia ja louhineet kallioon kirkkoja. Ivanovon kylän lähellä ajoimme kolmisen kilometriä kovin pientä tietä metsän siimekseen ja sieltä löytyi parkkipaikka sekä pieni koju. Kojun pitäjä ohjasi meidät kävelemään melko pitkän reitin, joskin se oli helpompi kuin paluumatkan jyrkät portaat. Kirkkoja on useampia, mutta vain yhteen pääsee tutustumaan. Kirkko on pieni, mutta toisaalta hämmästyttävän suuri, kun ajattelee, että se on kaivettu noin 20 metriä korkealle keskelle kallion seinämää. Kirkko on noin kaksi metriä korkea, ehkä kahdeksan metriä pitkä ja neljä leveä. Seinät on maalattu täyteen Raamatun kertomuksia, joskin osa maalauksista on tuhoutunut. Jäljellä olevat ovat oikein taidokkaasti maalattuja ja värit ovat kirkkaita. Paikka oli varsin mielenkiintoinen, jonka epäilevät Maija ja Seija joutuivat toteamaan.

Sitten matka jatkui Kazanlakiin, aika keskelle Bulgariaa. Täällä etelä-pohjoissuuntaiset tiet näyttävät olevan kapeita, joskin ainakin tämä tie oli kovin vilkas. Rekkoja kulki tosi paljon ja jyrkissä mäissä ne kulkivat hyvin hitaasti, mikä tuotti joitain hurjia ohituksia. Täälläkin oli poliiseja tutkiensa kanssa, mutta selvitin ne kaikki ilman ylinopeuksia. Ajaminen Kazanlakiin kesti melkein kolme tuntia ja vaati vilkkaan liikenteen ja huonokuntoisen tien vuoksi paljon tarkkaavaisuutta.

Melko suuren kaupungin laidalla on traakialaisen kuninkaan hauta, joka sekin on päässyt maailmanperintölistalle. Myöhemmin Sveshtarista löytynyt hauta on huomattavasti hienompi kuin tämä, joten sekin hyväksyttiin listalle. Hauta sijaitsee vain muutaman sadan metrin päässä parkkipaikalta, joten sinne päästiin helposti. Alkuperäiseen hautaan eivät turistit pääse lainkaan, mutta sen viereen on rakennettu tarkka kopio. Siellä kävimme kaikki ja kopio oli äkkiä katsottu. Hauta on niin pieni, että juuri ja juuri me kaikki neljä sovimme sisään yhtä aikaa. Seinillä ja katossa on hienoja maalauksia, mutta muita koristeluja ei sitten olekaan. Onneksi olimme vierailleet Sveshtarissa, sillä tämä hauta kalpeni sen rinnalla.

Sitten oli matkan viimeinen vierailukohde käyty eikä jäljellä ollut kuin noin kahden tunnin ajo Sofian lentokentälle. Ennen ajoa kävimme kahvilla Kazanlakin keskustan kävelykadulla. Lämmintä oli auton mittarin mukaan 32 astetta ja siltä se myös tuntui. Varjossa oli ihan siedettävää ja paljon parempaa kuin olot, jotka kotona odottavat. Viimeinen ajopätkä oli aika hyvää tietä ja se eteni oikein hyvin. Sofian lähellä oli ahtaampaa, mutta perille saimme auton ehjänä. Tai niin autovuokraamo luuli. Tarkastuksessa he eivät huomanneet takakontin yläreunaan tullutta kolhua, joka tuli Varnassa, kun takakontin kansi osui matalaan kattoon. Oikeastaan se osui kahdesti, mutta kuka niitä laskee. Meillä oli kentällä noin neljän tunnin odotus, mutta mieluummin niin päin kuin iso kiire ehtiä koneeseen.

Näin oikein mukava matka tuli päätökseen. Maijan ja Tommin kanssa oli erinomaisen mukava matkustaa, kuten oli reilu vuosi sitten Mikon ja Meggien kanssa. On erittäin hienoa, että lapsemme ovat löytäneet niin hienot ja hyvin kasvatetut puolisot.

Ruse

Tänään oli eilisen, hieman viileämmän päivän jälkeen, jälleen oikein lämmintä, oikeastaan tukahduttavaa. Vielä illalla Tonavan rannalla oli noin 30 astetta eikä taivaalla ollut pilviä estämässä auringon paistetta.

Päivä lähti käyntiin ihan kivalla aamiaisella ja liikkeelle päästiin puoli yhdeksän jälkeen. Minulla päivän ainoa haaste oli peruttaa Skoda ulos kellarista kapeata ja jyrkkää käytävää pitkin ja se onnistui ihan kivasti. Sen jälkeen liikenteellisiä haasteita ei sunnuntailiikenteessä ollutkaan. Varnasta päästiin pois leppoisasti keskustan läpi ajaen. Tommi ohjasi minut reilun tunnin päässä olevaan Maderaan. Aluksi ajoimme melkein tyhjällä moottoritiellä ja sitten kymmenisen kilometriä pientä teitä Maderan kylän lähelle. Sieltä löysimme päivän ensimmäisen maailmanperintökohteen aivan keskellä metsää. Maderan ratsastaja on noin 800-luvulla kallioon hakattu nelimetrisen ratsastajan korkokuva ja siinä on myös kuvattu koira sekä leijona. Kuva on 23 metriä korkealla ja näytti ihmeelliseltä, että joku on sen käynyt kaivertamassa kallion seinää keskelle metsää. Kävelimme jonkin aikaa ympäristössä katsellen muun muassa laajaa luolaa, missä on käynyt ihmisiä jopa satatuhatta vuotta sitten.

Toiseen maailmanperintökohteeseen oli ajoaikaa toista tuntia. Ensin etenimme moottoritietä ja sitten koko ajan pienempiä teitä, kunnes saavuimme Sveshtariin traakialaiselle haudalla, joka on 200-luvulta. Paikka oli löydetty vasta 1980-luvulla ja se on ollut yleisölle näytille vuodesta 2000. Naiset jäivät nauttimaan auringon paisteesta, kun miehet menivät noin 20 minuutin opasjohtoiselle kierrokselle. Kierros oli pelkästään bulgariaksi, mutta opas kertoi välillä Tommille ja minulle lyhyesti, mitä oli muille kertonut. Hautakumpu oli edelleen entisellään, mutta varsinainen hauta oli kaivettu esiin ja sitä pääsi katsomaan tiiviisti suljettuun ja tarkasti ilmastoituun kammioon. Varsinainen monumentti oli alle kymmenen metriä kanttiinsa, noin viisi metriä korkea ja siihen kuului kolme melko pientä huonetta. Kaksi pienintä huonetta oli koristeettomia, mutta kuninkaan hautakappelin seinillä oli vajaa kymmenen erittäin hienosti veistettyä siroa naishahmoa, jotka näyttävät pitelevän kattorakennelmia käsiensä varassa. Hauta oli yllättävän hieno ja ylitti selvästi minun odotukseni. Harmittavasti sisällä haudassa ei kuvia saanut ottaa.

Ajoa oli jäljellä enää melko lyhyt matka Tonavan varrella olevaan Rusen kaupunkiin. Jouduimme ajamaan varsin pieniä teitä pitkin ja ne olivat kovin huonokuntoisia, kuoppaisia ja kapeita. Välillä oli pakko ajaa hyvin hitaasti, jotta pystyi kiertämään syvät ja teräväreunaiset kuopat. Ruse on Tonavan rannalla ja joen pohjoispuolella on Romania. Nuoret eivät ole siellä ennen käyneet, joten päätimme pistäytyä maassa, joka kuuluu nykyisin Schengen-sopimukseen eikä tullimuodollisuuksia ole. Käynti oli vähän erilainen kuin odotimme.

Hässäkkä alkoi, kun tulimme hyvin pitkän sillan juurelle. Jouduimme jonottamaan aika pitkään päästäksemme maksamaan tietullia. Meillä ei ollut Bulgarian levejä, joten jännitimme mitä tapahtuu, jos kortilla ei voi maksaa. Asia ratkesi siihen, että maksun sai maksaa myös euroissa ja kaksi euroa meiltä löytyi. Sillalle pääsy oli melkoista ruuhkaa, mutta oman paikkamme mekin lopulta löysimme. Suurin yllätys odotti keskellä siltaa, sillä se oli suuren remontin kourissa. Toinen kaista oli poissa käytöstä, kun pintaa piikattiin kokonaan pois. Myös kaikki remontin puolen kaiteet olivat poissa eikä työntekijöiden ja Tonavan, joka oli noin 50 metriä alempana, välillä ollut kuin kapea metallilanka. Lankaan oli kiinnitetty punavalkoisia muovisia huomioliinoja, mutta siitä huolimatta työskentely näytti aivan uskomattoman vaarallisesta. Yksi heppu nojasi huolettoman oloisena ohueen lankaa pitävään pylvääseen ja tuntui kauhistuttavalta, että ainoastaan tuo pylväs esti häntä putoamasta alas. Ehkä reunan takana oli joku turvarakennelma, mutta ohiajaessa sellaista ei ainakaan näkynyt. Silta on valmistunut 1950-luvun alussa ja siltä se näyttikin. Metalliset kaiteet olivat aivan ruosteisia, kaistat kapeita ja asvaltti kovin muhkuraista. Vasta sillan toisella puolella meille valkeni, että sillalle pääsi vain toiselta puolelta kerrallaan ja suunta vaihtui noin puolen tunnin välein. Romanian puolella odottava jono oli järkyttävän pitkä, joten paluu vaikutti kestävän ikuisuuden.

Olimme aika tyrmistyneitä tilanteen mutkistumiseen, joskaan meillä ei ollut paljon tehtävissä. Olimme noin 50 000 asukkaan kovin rähjäisessä Giurgiun kaupungissa. Meillä oli todella kova nälkä ja lähdimme huonoin odotuksin etsimään ravintolaa hiljaisesta kaupungista. Tommi ohjasi meitä ravintoloiden perässä ja muutaman hukkakäännöksen jälkeen löysimme yllättävän viihtyisän ravintolan, jonka terassilla söimme varsin maistuvat pizzat. Sitten halusimme lähteä takaisin Bulgariaan, koska meillä ei ollut aavistustakaan, kuinka kauan joutuisimme odottamaan pääsyä sillalle ja sen yli. Lopulta jouduimme jonossa odottamaan kaksi noin puolen tunnin taukoa, joista toinen sillalla, ja sen lisäksi ylitykseen meni varmaan varttitunti. Näin käytiin tuhraantui aika paljon aikaa, mutta nyt nuoretkin ovat käyneet Romaniassa. Toisaalta, kuten illan mittaan selvisi, niin ei meillä Rusessakaan kovin paljon katseltavaa olisi ollut.

Ajoimme ihmisistä tyhjän Rusen halki ja esikaupunki sai meidät hiljaiseksi. Se oli aika karmean näköistä sekoitusta neuvostoajan ränsistyneitä kerrostaloja ja huonosti hoidettua pienasutusta. Cosmopolitan-hotellimme on aivan keskustan vieressä ja on moderni rakennus. Huoneemme ovat oikein hyvät, joten Maija saattoi huokaista helpotuksesta. Auton sain pysäköityä kadun varteen, joten minäkin sain huokaistua helpotuksesta. Saman tien lähdimme kävelemään keskustaan. Siellä oli yllättävän paljon oikein kauniita rakennuksia. Harmittavasti aivan liian moni niistä oli hyvin huonossa kunnossa. Piristyksenä väliin mahtui myös monta oikein kauniisti kunnostettua ja maalattua vanhaa rakennusta. Kävimme virkistymässä oluilla ja muilla juomilla pienellä aukiolla. Sitten jatkoimme isommalle aukiolle, missä oli paljon paikallisia viettämässä sunnuntaita. Kiersimme Tonavan rantaan edelleen hyvin kuumassa säässä ja löysimme miellyttävän Terrace-ravintolan. Siellä saimme pöydän toisen kerroksen parvekkeella ja nautimme oikein hyvät kala-ateriat Tonava taustalla.

Nyt alkaa olla hieno matkamme Kaakkois-Eurooppaan olla loppusuoralla. Huomenna ajamme illaksi Sofian lentokentälle ja lennämme Suomeen. Matkan varrella saatamme poiketa muutamaan nähtävyyteen, mutta niistä en huomenna ehdi kirjoitella. Yritän kirjoittaa huomisen tapahtumista myöhemmin ensi viikolla ja pyrin laittamaan kertomuksen tapahtumista blogiin.

Matka Bulgariassa, Pohjois-Makedoniassa, Kreikassa ja vähän Romaniassa on ollut aikalailla mielenkiintoinen. Nämä tienoot eivät ole tupattuja turisteilla, mikä sopi meille. Tosin esimerkiksi Ohridissa oli hyvinkin paljon turisteja. Kaikkia nämä tienoot eivät kiinnostaisi, mutta meillä oli erittäin paljon kiinnostavaa ihmeteltävää matkan jokaisena päivänä. Välillä oli turhan kuuma, mutta sitä muistelemme kaiholla, kun palaamme Suomeen palelemaan. Seija tykkäsi lämmöstä, kaiken katselemisesta sekä sopivan pitkästä matkasta. Minä nautin aina ajamisesta ja täällä oli aika leppoisaa ajaa, vaikka netissä varoteltiin paikallisten hurjasteluista. Sellaistakin näkyi, mutta ei mitenkään poikkeuksellisesti. Maailmanperintökohteita, ja mielenkiintoisia sellaisia, tuli myös mukavasti nähtyä. Ja mikä parasta, myös nuoret vaikuttivat pitävän reissusta.

Varna

Aamiainen oli selvästi matkan paras! Tarjolla oli hyvin paljon kaikkea, kahvi oli hyvää ja lämpimiksi tarkoitetut ruoat olivat lämpimiä. Käytimme tarjontaa hyväksi ja olimme tavallista kylläisempiä poistuttuamme suuresta ruokasalista. Pakkasimme ja poistuimme 12. kerroksen huoneistamme. Kävelimme kapsäkkiemme kanssa vajaan kilometrin parkkihallille hyvin hiljaisessa kaupungissa. Täällä ei juhannusta vietetty vaan kaupunki oli hiljainen ihan vain lauantaiaamun vuoksi.

Kaupungista poistuminen oli vaivatonta liikenteen ollessa hyvin hiljaista. Ajoimme puolisen tuntia pohjoiseen päin, kunnes suuntasimme Mustanmeren rantaan Nessebarin kaupungin kohdalla. Nessebar on jännittävä niemen kärki, melkein saari, joka on ollut hyvin tiheään asuttu jo hyvin kauan ja on ansainnut pääsyn maailmanperintölistalle. Kiersimme ensin pienehkön niemen rantaa seuraten. Ihmettelin suuresti, miten tämä paikka oli päässyt listalle, koska rannalla oli ainoastaan tavallisen tylsiä turisteille tarkoitettuja ravintoloita. Sitten nousimme sisämaahan ja siellä selkeni, miksi Nessebar on osa maailmanperintöä. Siellä on paljon kovin omalaatuisia puurakennuksia, jotka lienevät olleet samanlaisia jo hyvin kauan. Oli hyvin harmittavaa, että kaupunki on nyt täysin turistien armoilla ja kaikkialla oli ainoastaan rihkamakauppoja, ravintoloita sekä vaatekauppoja. Olimme tulleet aika aikaisin, jolloin ihmisiä oli vielä melko vähän, mutta oleskelumme aikana väkeä tulvi kaupunkiin jo aivan liikaa. Täällä on varmaan ihan kamalaa elokuussa.

Lähdimme jatkamaan kohti pohjoista ja ohitimme kuuluisan Sunny Beachin, jossa on uskomattoman paljon hotelleja. Tommi oli aika päiviä sitten käynyt täällä kavereittensa kanssa, mutta hän ei paljon vierailusta muistanut. Tai ei halunnut kertoa siitä meille. Varnaan oli matkaa alle sata kilometriä, mutta silti aikaa meni vajaa kaksi tuntia. Tie oli aika kapea ja jälleen kovin mutkainen. Liikennettä oli hämmästyttävän paljon ja poliisejakin oli matkan varrella. Pari tietyötä hidasti merkittävästi matkan tekoa. Aikanaan pääsimme yli 300 000 asukkaan kaupunkiin, joka näytti aika kamalalta ylittäessämme korkeata siltaa, jolta on laajat näkymät kaupunkiin. Onneksi tilanne korjaantui päästessämme sisemmäksi kaupunkiin ajaen melko kapeita teitä, mutta erehtymättömästi Tommi johdatti meidät Modus-hotellin eteen. Minä jäin luvattomalle paikalle odottamaan, kun muut menivät hoitamaan hotellimuodollisuudet. Pian Tommi tuli takaisin ja kehotti minut ajamaan hotellin eteen, missä hoikka mies opasti minut ajamaan varsin kapean aukon kautta alas kolmen auton autotalliin. Etuperin ajaen kapeasta tunnelista pääsi aika helposti kääntymään omalle paikalle, mutta huomenna minun pitää palata takaisin ylös peruuttaen.

Huoneemme ovat oikein mukavat ja tilavat ja jälleen meidän huoneemme on tilavampi ja sängyt leveämmät kuin nuorten huoneessa, mikä harmitti Tommia, jälleen. Varsin pian lähdimme katselemaan Varnaa, joskin ensimmäisenä oli tarve päästä syömään. Olimme valinneet jälleen hotellin sijainnin oivallisesti, sillä muutaman korttelin päässä oli vilkas kävelykatu, jolla on hyvin runsaasti ravintoloita. Emme kovin kauan vatuloineet vaan pian olimme istumassa Happy-ravintolan terassilla miellyttävässä reilun 25 asteen lämmössä. Tänään on ollut vähän viileämpää kuin eilen, mutta se sopi meille, sillä 30 asteen lämmöt ovat alkaneet meitä jo hieman kyllästyttää. Ruoat olivat aika hyviä, joskin paikka oli vähän muovinen.

Kun nälkä oli tyydytetty, oli aika tyydyttää Maijan tarve rantailulle. Onneksi se ei ollut kovin vaikeata toteuttaa, sillä noin tunnin lekottelu Mustanmeren rannalla aurinkotuolissa riitti. Seija meni hänen seurakseen, kun miehet tekivät mukavan kävelyn rannan vieressä sijaitsevassa valtavan laajassa puistossa. Siellä kulki hyvin paljon paikallisia ihmisiä nauttimassa lämpimästä lauantaista. Puisto oli oikein hyvin hoidettu ja se oli miellyttävän siisti. Pienellä kukkulalla on valtaisa patsas, joka kuvasi erinomaisesti edellisen valtiojärjestelmän ihanteita. Miehet palasivat rannalle ja menivät rantaravintolaan oluille eikä naisia tarvinnut kauan odotella liittymään seuraan. Teimme vielä aika pitkän kierroksen Varnan keskustassa ja sen liepeillä ennen kuin palasimme hotellille hieman lepäämään. Varna oli aika kivan näköinen, joskin siellä oli myös aika paljon huonokuntoisia rakennuksia. Monet rakennukset ovat olleet oikein komeita, mutta nyt sellaisia oli vain harmittavan harvat. Hotellin ympäristössä oli paljon kapeita kujia, joilla oli kiva kävellä. Leveä kävelykatu ja sen liepeet olivat hyvin vilkkaita ja persoonattomia.

Illan suussa lähdimme syömään ja Tommi opasti meidät viihtyisämmälle alueelle kuin kävelykatu. Hän oli netistä etsinyt sopivia ruokapaikkoja, joita lähdimme metsästämään. Ensimmäisenä menimme ravintolaa, joka mainosti itseään burgerpubina. Se oli ihan jännittävän oloinen paikka, mutta homma tyssäsi siihen, että se otti vastaan ainoastaan käteistä. Bulgarian rahaa meillä ei enää ole, sillä viimeisillä olimme maksaneet rannan baarin juomat. Kadun toisella puolella oli turkkilainen ravintola, jossa oli paljon ruokailijoita. Meille löytyi viimeinen pöytä ulkoa. Ruoka osoittautui oikein hyväksi ja kaikki olivat tyytyväisiä, kun Maija sai jälkiruoaksi vielä annoksen ällömakeata baklavaa. Aurinko oli jo painunut horisontin taakse, mutta edelleen oli ihan kivan lämmintä kävellä hotellille.

Burgas

Tänään oli hieman pitempi matkapäivä, sillä kesti yli kuusi tuntia päästä Kavalasta Mustanmeren rannalle Bulgarian Burgasiin. Aamiaisella olimme puoli kahdeksan hotellin ylimmässä kerroksessa. Tarjonta oli laaja, maisemat hienot ja kahvikin varsin maistuvaa, joten aamun aloitus oli onnistunut. Noin tuntia myöhemmin kampesin automme ahtaalta parkkipaikalta Kavalan kaduille ja selkeiden ohjeiden avulla poistuimme Kavalasta. Hetken aikaa saimme ihailla Välimerta ennen kuin tie vei meidät sisämaahan. Aurinkoisessa aamussa ajoin Skodan moottoritielle, jota pitkin etenimme vauhdikkaasti kohti itää. Kreikan puolella oli edelleen varsin kuivan näköistä eikä metsiä ollut ollenkaan. Moottoritiellä oli hiljaista. Tie oli välillä kovin pomppuinen, mutta niiden takia ei kovin paljon tarvinnut hiljennellä vauhtia.

Sitten jouduimme poistumaan moottoritieltä ja ajamaan kohti pohjoista kaksikaistaista tietä, joka oli mutkainen ja yllättävän vilkas. Rekisterikilpien perusteella bulgarialaiset ja romanialaiset olivat matkalla Välimeren rannalle. Bulgaria pääsi Schengen-sopimuksen piiriin tämän vuoden alussa ja se näkyi rajalla niin, että siellä tarvitsi vain hidastaa vauhtia ja ajaa eteenpäin. Bulgarian puolella jatkoimme pari tuntia kaksikaistaisilla teillä, jotka kulkivat melko monen pienen kaupungin halki. Niissä oli ihan mielenkiintoista ajella ja nähdä miten Etelä-Bulgariassa eletään. Aika tarkkana piti kuskin olla, sillä teillä oli välillä yllätyksiä. Yhden mutkan takaa tuli yllättäen mies lippua huitoen, joten vauhtia oli hidastettava. Edessä oli tietyö, missä miehet kuorivat noin viiden sentin syvyisiä neliskanttisia laajoja koloja kuluneen asvaltin kohdalta ja ne sitten täytettiin uudella asvaltilla. Jouduimme kiertämään aukot ja joidenkin yli oli pakko ajaa hiljaa, koska ne olivat niiden leveitä, ettei niitä pystynyt kiertämään. Jatkoin ajamista hitaasti, kunnes kaivantoja ei enää ollut. Sitten nostin nopeuden sallittuun 90 km/h. Noin 10 kilometriä tietöistä ajoin alamäkeä, kun yhtäkkiä edessä oli koko kaistan levyinen viimen sentin syvyinen kaivanto, jota en millään ehtinyt kiertää. Jarrutin niin voimakkaasti kuin mahdollista, mutta silti ajoimme kaivantoon melkoisella nopeudella ja renkaat osuivat terävään reunaan kovasti paukahtaen. Pelkäsin renkaiden puhjenneen tai jopa vanteiden vahingoittuneen, mutta onneksi mitään vauriota ei tullut. Ihmeellistä, että moinen kuoppa jätetään tielle ilman mitään varoitusta.

Minä nautin kovasti ajamisesta täälläkin. Takapenkki ei pitänyt teiden epätasaisuudesta, koska siellä ei pystynyt pomppujen takia lainkaan nukkumaan. Kylien vieressä oli paljon vesimelonien ja muiden hedelmien myyjiä ja melonit olivat todella suuria. Monien kylien rakennukset olivat huonosti hoidettuja, mutta kiva kun poikkeuksiakin näkyi. Aluksi Bulgariassa ajoimme vuoristoisella seudulla, jossa metsää oli runsaasti. Sittemmin tulimme tasaiselle maalle ja siellä oli aivan valtavan kokoisia peltoja. Parhaita ohikulkijalle olivat auringonkukkapellot, joissa kymmenet tuhannet keltaiset auringonkukat katselivat auringon suuntaan. Pitkän kaksikaistaisen tie-etapin jälkeen pääsimme kääntymään moottoritielle. Juuri ennen liittymää oli toinen risteys, johon vahingossa ajoin, mutta nopeasti huomasin kyltin ”restricted area” ja sama bulgariaksi. Jarrutin ja siirryin tien sivuun. Takaa tuli romanialaiset BMW ja Mercedes-Benz, jotka tööttäsivät jarrutustani minulle ajaessaan ohitse. Pian he huomasivat tehneensä saman virheen kuin minä ja joutuivat peruuttamaan paljon pidemmän matkan kuin minä. Olimme jo jatkamassa kohti oikeata ramppia, kun toiset vasta peruuttelivat kielletyltä alueelta. Tommi näytti tööttäilijöille peukkua ja sai vastaukseksi paljon rumemman käsimerkin.

Moottoritietä jouduimme ajelemaan vielä pari tuntia ennen kuin pääsimme Mustameren rannalle. Matkan varrella oli kaksi isompaa tietyötä, jotka hidastivat merkittävästi matkantekoa. Moottoritiellä ajettiin pääsääntöisesti alle sallitun 130 km/h, mutta välillä joku ökyauto ohitti muut hurjalla nopeudella. Siellä emme huomanneet lainkaan nopeuden valvontaa. Kaksikaistaisilla teillä poliiseja oli vahdissa hyvinkin tiheästi.

Burgas on vajaan 200 000 asukkaan kaupunki. Saapuessamme sinne ohitimme monia kommunistiajan valtavia kerrostaloja. Sitten pääsimme vanhan kaupungin kapeille kujille ja näkymät olivat aivan erilaisia monien rakennusten ollessa kauniita ja useat oikein hyvin hoidettuja ja kauniisti maalattuja. Yövymme korkeassa ja aika prameassa Hotel Bulgariassa. Paikka löytyi monien kiemuroiden jälkeen, mutta pysäköintitilaa ei jälleen ollut missään. Hieman luvaton kadunvarsipaikka löytyi vähän kauempaa. Minä jäin autolle muiden käydessä kirjautumassa hotelliin. Heidän palatessa naiset veivät tavarat huoneisiin ja Tommi ohjasi minut hyvin monien kiemuroiden kautta parkkihalliin, jonne saimme auton jätettyä.

Suurista hotellihuoneistamme emme vielä nauttineet vaan lähdimme saman tien kävelemään Mustameren rannalle. Nälkä oli tässä vaiheessa jo massiivinen, joten ensimmäisenä kävelimme Maijan netistä etsimään Dock 5 -ravintolaan. Ravintolan miljöö oli rakennettu muille kuin meille, mutta ruoka oli varsin hyvää. Naiset ottivat maistuvat salaatit, mutta hieman kateellisina he katselivat, kun Tommi söi mehevää hampurilaista ja minä nautiskelin herkullisesta kebabista. Ruokailun jälkeen kävelimme Mustameren rannalle. Täällä oli hyvin pitkä hiekkaranta, mutta nyt siellä ei ollut paljon oleskelijoita. Kävimme veden partaalla ja Seija jopa kahlasi lämpimässä vedessä. Tuuli oli hyvin voimakas ja sen mukaisesti aallot olivat korkeat. Kuljimme jonkin aikaa rannan tuntumassa ennen kuin palasimme vanhan kaupungin puolelle.

Emme kovin paljon Burgasia ehtineet nähdä, mutta rannan lisäksi vanha kaupunki ja sen kapeat kadut olivat miellyttäviä. Siellä oli siistiä ja leppoisan oloista. Monet rakennukset olivat oikein kauniita ja vieläpä monet niistä oli hyvässä kunnossa ja kauniisti maalattuja. Pysähdyimme yhdessä kävelykadun baarissa nauttimassa juomat, mutta se oli aika tylsä paikka. Kävelyn päätteeksi löysimme aivan hotellin lähellä teatterin takana olevalta kujalta pienen baarin, jossa oli heidän omia oluitaan. Hyvin innostunut nuori mies esitteli kaikki tuotteensa, joista miehet ottivat jännittävällä nimellä varustetut oluet. Naiset ottivat punaviinit, jotka olivat vain punaviiniä. Sitten oli tämä juhannusaatto vietetty Kaakkois-Euroopan kuumuudessa. Tosin illalla taivaalle tuli pilviä eikä auringon laskettua 25 astetta enää ylittynyt. Nousimme hotellimme 12. kerrokseen ja nautimme illasta suurissa huoneissamme.

Kavala

Aamiainen oli matkan paras ja osa siitä johtui kahvin paranemisesta aiempaan. Meillä ei ollut tänään minkäänlaista kiirettä, mutta siitä huolimatta pääsimme tien päälle jo yhdeksältä. Aamu oli miellyttävän lämmin, mutta varsin pian oli jälleen kuumaa, mistä lämpötila kipusi tukahduttavaksi. Parhaat lukemat oli hieman yli 30 astetta ja auringon alla se siltä tuntuikin.

Tommi ohjasi minut taiten Thessalonikin aamuruuhkan läpi pohjoiseen ja siellä otimme itään vievän moottoritien. Aika pian Thessalonikin jälkeen liikenne laantui hiljaiseksi, joten vauhdikasta etenemistä esti ainoastaan ajoittain heikkokuntoinen moottoritie. Välillä tuntui huijaukselta, että tämän tien käytöstä piti maksaa. Tosin yhtä huonossa kunnossa olivat myös ilmaiset tiet. Ajaminen on ollut melko helppoa. Luulin, että täälläpäin ajettaisiin kiivaammin eikä perässäni viihtyisi kukaan muu kuin minuakin arempi turisti. En kuitenkaan ole jäänyt kovin usein jalkoihin ja olen joutunut ohittamaan useasti edessä kökkineitä tien tukkoja. Edelleen nopeusrajoitukset ovat hyvin vaikeita tulkita. Yritän noudattaa nopeusrajoituksia, mutta kun yhtäkkiä moottoritiellä tulee 60 km/h rajoitus eikä kukaan edes hidasta, niin noudata siinä sitten yksinään rajoituksia. Kaupungit ovat taas ihan oma lukunsa. Vauhdit pysyvät mukavan hiljaisina, mutta autoja on paljon ja kaikki ajavat hyvin lähellä takana ja sivuilla. Siinä on vain pidettävä oma linja eikä saa antaa periksi. Kreikan kaupungeissa on lisänä vielä mopot, jotka kiemurtelevat joka puolella ja putkahtavat kadulle milloin mistäkin. Yksi säikäytti kartanlukijani pahan päiväisesti, mutta onneksi itse olin sen huomannut eikä pientä ohjausliikettä isompaa tapahtunut.

Parin tunnin ajon jälkeen pysäytin Skodan Filippoin kylän vierellä olevaan Filippoin arkeologisen kohteen vierelle. Kohde on päässyt Unescon maailmanperintölistalle vasta 2016, mutta on siitä huolimatta merkittävä kohde maailmanhistoriassa. Täällä on asunut ihmisiä jo yli 8 000 vuoden ajan. Paikkaa ovat hallinneet kreikkalaiset ja roomalaiset sekä ainakin turkkilaiset. Paikan edustalla käytiin 42 eaa. kuuluisa Filippoin taistelu, jossa Octavianus (myöhemmin keisari Augustus) ja Marcus Antonius voittivat Brutuksen ja Cassiuksen. Nyt paikalla on jäljellä enää rauniot. Teatteri oli aika hyvässä kunnossa, mutta muista rakennuksista oli jäljellä ainoastaan perustusten juuret sekä valtavasti kiven lohkareita, jotka olivat joskus olleet pylväitä ja muita rakennelmia. Kiertelimme kiviä ja rakennusten paikkoja katsellen, mutta alueella ei ollut lainkaan varjoa, joten siellä oli valtavan kuumaa. Lopuksi nautimme kylmät juomat kahvilan nurmikolla puiden varjossa saaden hieman viilennettyä itseämme. Tämä ei sijoitu parhaimpiin näkemiini antiikin ajan raunioihin, mutta sain kuitenkin kerättyä yhden uuden maailmanperintökohteen itselleni, matkan toisen.

Kavalaan oli matkaa vain 15 kilometriä, joten pian laskeuduimme jyrkkää rinnettä pitkin Välimeren rannalle. Täällä ei ole kuin reilu 50 000 asukasta, mutta keskustan liikenne oli hyvin vilkasta. Hotellin edessä ei tietenkään ollut yhtään vapaata paikkaa pysähtyä, joten jouduin tekemään ylimääräisen kierroksen. Palattuani samaan kohtaa tien toiselle puolelle pysäytin auton, laitoin hälytysvilkut päälle, ja päästin naiset kysymään hotellista huoneita ja autopaikkaa. Teimme Tommin kanssa uuden kierroksen ja nyt hujautin vapautuneelle inva-paikalle odottamaan tietoa parkkipaikasta. Tommi hyppäsi ulos ja meni kysymään tilannetietoa. Hän palasi pian ja ohjasi minut hotellin toiselle puolelle, missä meille oli yksi paikka hyvin ahtaalla parkkipaikalla. Aikani venkslattuani sain Skodan ruutuun. Vain toinen huoneistamme oli valmiina, joten päätimme mennä lounaalle yhteen lukuisista ravintoloista. Paikka oli hieman tylsä, mutta lopulta ruoat olivat melko hyviä ja ainakin täyttivät tarkoituksen. Olimme aivan näännyksissä, joten päätimme mennä huoneisiimme joksikin aikaa lepäämään ja odottamaan lämpötilan hieman viilentyvän.

Olimme huoneissamme useamman tunnin. Naiset menivät omille parvekkeilleen nauttimaan auringosta. Tommi oli myös parvekkeella ihmetellen paikallisten ja turistien käyttäytymistä liikenteessä sekä parkkipaikalla. Minä otin ensin ettoset ja sitten kirjoittelin blogia. Toki kävin useasti myös ihastelemassa parvekkeelta Kavalan satamaa ja kimmeltävää merta ja se oli hyvinkin vaivan arvoista.

Kuudelta lähdimme takaisin katselemaan Kavalaa. Toivoimme kuumuuden jo hieman hellittävän, mutta pilvistä huolimatta oli edelleen hyvin helteistä. Kävelimme katsomaan erittäin hyvin säilynyttä akveduktia ja sitten nousimme aika korkean mäen päällä olevalle linnakkeelle. Sinne viimein päästyämme olimme kaikki aivan hikisiä ja kovin uupuneita. Naiset eivät halunneet maksaa viiden euron pääsymaksua, mutta miehet eivät halunneet tuhlata hyvää kapuamista ja menivät muureille katselemaan oikein hienoja näkymiä kaupunkiin sekä Välimerelle. Sitten jatkoimme hidasta askellusta niemen kärkeen, missä menimme virkistymään mukavaan baariin hyvin hikisinä. Olemme juoneet paljon vettä, mutta silti nesteytys ei meinaa riittää. Nyt joimme ihan rauhassa juomamme ja katselimme alla näkyvän sataman tapahtumia. Sitten hipsimme hiljalleen takaisin keskustaan emmekä pitäneet kiirettä kävellessämme. Vanhassa kaupungissa, joka kattoi lähinnä ison kukkulan rinteet, oli erittäin miellyttävää kävellä, vaikka siellä joutuikin kävelemään välille jyrkästi ylöspäin. Siellä oli mukavan rauhallista ja rakennukset olivat oikein hyvin hoidettuja ja kivan näköisiä.

Kuumuus vähensi kummasti nälkää, mutta ei niin paljon, että olisimme jättäneet päivällisen syömättä, vaikka se venyikin kahdeksaan saakka. Maija opasti meidät kivaan ravintolaan, jonka terassilla alkoi viimeinkin olla miellyttävä lämpötila istuskella. Tilasimme viisi alkupalaa, jotka sitten jaoimme keskenämme. Ne olivat hämmentävän suuria, mutta oikein hyviä. Kello oli pitkälti yli yhdeksän, kun suuntasimme takaisin hotellille. Menimme vielä parvekkeelle istumaan viinilasien kanssa ja katselemaan vilkasta menoa sataman edustan promenadilla. Samalla nautimme miten ihanan lämmin ilta voi olla.

Thessaloniki

Kello on nyt yhdeksän illalla ja palasimme juuri runsaalta päivälliseltä Thessalonikin Plaza hotellin huoneisiimme. Päivä oli hyvin kuuma, yli 30 astetta ja kaupungissa kävely oli hyvin tukahduttavaa. Vielä päivällisen aikaan oli melkein liian kuumaa, vaikka aurinkoa ei enää näkynyt ja lämpötila oli laskeutunut selvästi päivän lukemista. Jopa hellettä rakastaville naisille päivä oli kovin uuvuttava eikä kumpikaan halunnut ruokailun jälkeen kuin palata hotellille lepäämään.

Siirryimme tänään Pohjois-Makedoniasta Kreikkaan Aigeianmeren rannalle Thessalonikiin, joka on Kreikan toiseksi suurin kaupunki. Kaupunkiin saapuminen sujui mainiosti, vaikka liikenne oli varsin vilkas. Pätevä kartanlukija ohjasi minut virheettä pysäköintialueelle, josta oli muutama sata metriä hotellille. Kello oli vasta yksi, mutta saimme jätettyä matkalaukut hotellille, vaikka huonetta emme vielä saaneetkaan. Kävimme hakemassa auton ja ajoin sen hotellin eteen hyvin kapealle kujalle. Naiset ja laukut jäivät hotellille, kun henkilökuntaan kuuluva mies opasti Tommin ja minut parkkipaikalle, josta saatiin huomattavaa alennusta hotellin avulla. Ajoimme hyvin mutkikasta reittiä, mutta takapenkillä ollut mies osasi oikein hyvin ohjata meidät parkkipaikalle vilkkaassa liikenteessä. Lopulta pysäköin auton ruutuun, joka oli vajaa kymmenen metrin päässä ruudussa, johon olimme alun perin auton pysäköineet.

Lähdimme Ohridista pian aamiaisen jälkeen ja matka Thessalonikiin kesti nelisen tuntia emmekä pysähtyneet kertaakaan. Siitä tosin otin oppia ja vastaisuudessa teen jäätelö- ja vessataukoja enkä vain aja eteenpäin. Matkan varrella jouduin pysähtymään kolmesti. Ensimmäisen kerran Pohjois-Makedonian rajalla, missä meidän passit tarkastettiin. Sitten Kreikan rajalle, missä myös tarkastettiin passit. Hidastin Kreikan tullivirkailijan kohdalla, mutta mies viittoili vain jatkamaan matkaa, joten en jäänyt hänen kanssaan rupattelemaan. Kolmas pysähdys tuli Kreikan moottoritiellä, missä jouduimme maksamaan 80 senttiä heidän tiensä käytöstä.

Tiet niin Pohjois-Makedoniassa kuin Kreikassa olivat varsin huonossa kunnossa. Alkumatka oli hyvin mutkikasta eikä vauhti noussut kovinkaan korkealle. Noudatin tietenkin nopeusrajoituksia, vaikka se olikin haastavaa, sillä liikennemerkit eivät aina noudattaneet mitään järkeä. Yksi ratsia matkalla oli, mutta senkin kohdalla ajoin sallittua nopeutta. Kreikassa oli heti aluksi noin 15 kilometrin mittainen moottoritie, joka oli oikein hyvässä kunnossa. Sen jälkeen ainoakaan tie ei ollut hyväkuntoinen. Tommi ohjasi meidät nopeinta reittiä Thessalonikiin ja jätti maisemareitin muille kulkijoille. Iso osa tiestä olikin nelikaista ja nopeusrajoitus oli 130 km/h. Moista vauhtia en kuitenkaan juurikaan ajellut, koska tien kunto oli harmittavan huono. Pohjois-Makedoniassa oli hyvin metsäistä ja mäkistä. Kovin kauaksi ei näkynyt, mutta kaikkialla oli hyvin vihreätä. Kreikassa oli huomattavasti vähemmän vihreätä, sillä metsiä ei juurikaan ollut ja pellot sekä niityt olivat kovin kuivia ja keltaisia. Ajoimme pitkään Kreikkaan tultuamme korkealla tasangolla, kunnes monien tunneleiden ja jyrkän laskeutumisen jälkeen tulimme lähelle merta ja alavaa maata.

Thessalonikissa on reilu 300 000 asukasta, mutta metropolialueella hieman yli miljoona asukasta. Teimme kuumuudesta huolimatta kaupungissa pitkän kävelyn. Meren rannalla oli leveä promenadi, joka oli muuten kiva, mutta aivan vieressä kulki leveä katu, joka vei tunnelman. Meressä oli lukuisia pieniä meduusoja ja meren pohjassa näin puolen kymmentä skuuttia. Niiden kuskit olivat kai ajelehtineet jo kauemmaksi merelle. Kaupungin keskusta oli sekä viehättävä että ruma. Liikennettä oli aivan liian paljon ja sen melu ikävää. Moni rakennus oli komea, joskin osa niistä oli harmittavasti ränsistynyt. Puistoja ei meidän kulkureitille sattunut yhtään eikä kovin montaa puuta näyttänyt koko kaupungissakaan olevan. Ihmisiä oli hyvin paljon ja heistä valtaosa oli paikallisia eivätkä turistit sattuneet silmään, kuten Ohridissa.

Toistakymmentä vuotta sitten Seija ja minä kävimme Thessalonikissa ja yövyimme samassa hotellissa. Silloin emme olleet varanneet huonetta vaan tulimme vain sisään ja kysyimme vapaata huonetta. Silloin saimme ylimmän kerroksen sviitin tavallisen huoneen hinnalla. Siellä hyvin ison makuuhuoneen lisäksi oli kaksi kertaa yhtä suuri olohuone sekä koko rakennuksen levyinen parveke, josta näkyi kauniisti Välimeri. Ihan tilavat nykyisetkin huoneet ovat.

Ohrid

Huoneen seinällä oleva tuuletin piti huoneen sopivan viileänä, mutta siitä huolimatta Seija nukkui aika huonosti, toisin kuin minä. Sovitusti laskeuduimme aamiaiselle kahdeksalta. Kahvi oli hieman aiempaa parempaa ja muutkin tarjoilut ihan kelvollisia. Edellisissä paikoissa olivat lämpimät ruoat, kuten kananmunat sekä makkarat, kylmiä. Luulin, että olimme vain tulleet syömään väärällä hetkellä, mutta se taitaakin olla täällä seudulla tapa, koska jälleen ne olivat kylmiä. Söimme tavallista rauhallisemmin, sillä tänään emme ajaneet mihinkään vaan vietimme koko päivän Ohridissa.

Yhdeksän jälkeen lähdimme kävelemään. Tänään taivas oli välillä pilvessä, mutta välillä pilvet karkasivat kauemmaksi. Lämpötila oli vähän eilistä alempi, mutta aika lähelle 30 astetta kuitenkin päästiin. Suuntasimme jälleen vanhaan kaupunkiin päin, mutta emme katselemaan kauppoja vaan nousimme mäen korkeimmalla kohdalla olevalle linnoitukselle. Matkaa oli muutama kilometri, josta suurin osa ylämäkeä, mutta rauhallisella vauhdilla kaikki pysyivät mukana. Tässäkään linnoituksessa ei ollut oikein muuta jäljellä kuin muurit, mutta niitä oli vahvistettu niin, että niiden päällä pystyi kävelemään. Maisemat järvelle ja kaupunkiin olivat erinomaiset. Kaiteet olivat Seijan mielestä aivan liian matalat eikä hän kauan muurilla viihtynyt. Hän palasikin pian Maijan kanssa alas tukevalle maalle ja antoi miehille selkeät ohjeet pysyä poissa kaiteen läheltä. Suurempi vaara onnettomuuksiin oli kuitenkin hyvin jyrkät ja epätasaiset portaat. Ketterästi kuitenkin Tommin kanssa hypähtelimme portaat ylös ja alas kulkiessamme koko muurin päästä päähän maisemista nauttien ja niitä kuvaten.

Hidastempoinen kävely jatkui kapeiden kujien kautta aivan niemen kärkeen saakka. Talot oli rakennettu varsin mielikuvituksellisesti ahtaisiin paikkoihin. Niissä oli pienet, mutta lähes poikkeuksetta erittäin kauniit puutarhat. Kaikkialla oli kukkia, jotka loistivat eniten punaisena ja violettina. Aikanaan päästiin niemen kärkeen saakka ja siellä oli aivan erinomaiseen paikkaan rakennettu pieni kirkko. Sitä ympäröi kolmelta suunnalta kauniin vihreä järvi, joka kimmelsi vienossa tuulessa melko paljon alempana.

Kapuamista ja laskeutumista olimme tehneet jo pari tuntia, joten olimme ansainneet pysähdyksen lasillisten ääreen. Järven rannalla on kymmeniä baareja ja ravintoloita, joista valitsimme heti kirkon jälkeen sijaitsevan rantaravintolan. Vesi liplatti vain muutaman metrin päässä pöydästämme, jonka ääressä kukin nautti oman maun mukaiset virvokkeet. Vain muutama muu ihminen oli vielä tähän aikaan istumassa baarissa tai edes viereisellä uimarannalla. Täällä ei vielä ole sesonki, vaikka aika paljon ihmisiä raitilla kulkeekin. Elokuussa niitä lienee ihan valtavasti, kun lämpötilakin nousee paljon korkeammalle, joten tunnelmassa löytyy. Järvi on erinomaisen kaunis korkeiden vuorten tai ehkä vaan mäkien ympäröimänä. Siellä on vain yksi piirre, mistä naiset eivät pidä. Siellä on käärmeitä! Ja ne ovat varsin yleisiä, sillä olemme nähneet niitä runsaasti. Noppakäärme on kuitenkin harmiton kaloja pyydystävä käärme, mutta siitä huolimatta Seija ei niistä pidä. Yhdessä kaislikossa näimme niitä toistakymmentä kietoutuneena toisiinsa eikä se ollut kovin miellyttävä näky.

Lounaan kävimme syömässä yhdessä lukuisista järven rannan ravintoloista. Maija otti pizzan, mutta me muut nautimme aika hyvät avokadotoastit, jotka olivat sopivan kevyitä kuumaan päivään. Maija sai Tommilta apua pizzansa lopettamiseen. Jatkoimme kävelyä toiselle puolelle rantaa käytyämme ensin huoneissamme vessassa. Toisessa suunnassa oli vähemmän rakennuksia, mutta enemmän nurmikkoa. Tosin laaja kaislikko esti pääsyn lähelle vettä. Kävelyn toisessa ääripäässä löysimme jälleen yhden ravintolan, jossa kävimme päiväkahvilla. Tarjoilijamme tunnusti, että tämä oli hänen ensimmäinen työpäivänsä. Olimme hänelle kilttejä, mutta aika paljon nuorella naisella on vielä parannettavaa. Tilasimme yhteensä kuusi juomaa, joista tyttö sai kolme oikein.

Olimme olleet kävelemässä yhteensä melkein kuusi tuntia, joten tarvitsimme lepotauon hotellilla. Se tulikin tarpeeseen, sillä jalat olivat etenkin vanhemmilla kovin väsyneet. Viideltä palasimme ulos, missä oli aika passeli keli; taivas oli pilvessä ja lämpötila varmaan 25 asteen tietämillä. Kävelimme ensin uuden kaupungin puollelle, mutta siellä ei todellakaan ollut mitään katsottavaa, joten kiersimme takaisin vanhaan kaupunkiin. Seija kävi ostamassa tavaratalosta vaalean kukkamekon, joka oli oikein kaunis ja Seijalle sopiva. Sitten menimme turkkilaiseen ravintolaan syömään. Tarjoilija puhui erinomaista englantia, joten ruokien tilaamisessa ei ollut ongelmia. Kaikki ottivat liharuoat, joskin toisilla oli vähän paremmat ja toisilla vähän kuivemmat. Ruokailun jälkeen nautimme oikein leppoisasta ja miellyttävän lämpimästä illasta kauniin Ohrid-järven rannalla. Kävimme vielä istumassa kivalla terassilla ihaillen tyyntä järven pintaan, leppeätä säätä, lukuisia ohikulkijoita ja lomailun ihanuutta. Lopulta palasimme hotellille ja vetäydyimme odottamaan seuraavaa mielenkiintoista matkapäivää.

Ohrid

Ibis-hotellin aamiainen oli melko runsas, mutta kahvi oli täälläkin automaatista ja maistui pahalta. Aamu alkoi kuitenkin ihan mukavasti emmekä kauan aikailleet vaan olimme ulkona jo puoli yhdeksältä paikallista aikaa. Kun siirryimme Pohjois-Makedoniaan, olimme tulleet toiselle aikavyöhykkeelle, joskaan se ei paljon meidän toimintoja muuttanut. Skopjen keskustan vierellä olevalla mäellä oli vanha linnoitus, jonne aamuauringossa kiipesimme. Linnoituksesta ei ollut jäljellä kuin muurit ja kaikki sisäpuolella oli heinittynyttä ja kehnossa kunnossa. Näkymät kaupunkiin olivat sentään mukavat.

Koko päivän paistoi aurinko eikä taivaalla montaa pilveä ajelehtinut. Lämpötila kohosi yli 30 asteen ja välillä tuntui tukahduttavalta, jos ei päässyt varjoon. Emme kuitenkaan asiasta valittaneet vaan tarpeen tullen etsimme varjoa.

Ajoimme tänään etelään kauniin Ohrid-järven rannalle, jonne oli matkaa alle 200 kilometriä, mutta aikaa meni yli kolme tuntia. Olimme eilen vieneet auton viereisessä rakennuksessa olevaan parkkihalliin. Se oli Marriott-hotellin halli, jossa myös muut saivat pysäköidä. Emme sisään ajaessa saaneet ollenkaan lipuketta, mikä tuotti maksun aikana ongelman. Olimme luulleet, että siellä toimittiin nykyaikaisesti rekisterikilpitunnistuksella, mutta näin ei ollut. Jouduimme marssimaan Marriottin tiskille ihmettelemään asiaa ja se auttoi. Epäilen, ettei respa uskonut tarinaamme saamattomasta lipukkeesta, mutta kuitenkin saimme maksettua pysäköinnin ja mikä tärkeintä, pääsimme hallista pois ajamatta puomin läpi.

Tommi opasti meidät hieman erikoista reittiä pois keskustasta eikä hän itsekään ollut ihan varma suunnasta, mutta tarkastuksen jälkeen se osoittautui oikeaksi. Kaupungista päästiin pois melko helposti ja pian sen jälkeen alkoi moottoritie, jota pitkin matka eteni oikein sujuvasti. Tietulleja oli reilun kymmenen kilometrin välein ja maksu oli noin 50 senttiä tai vähemmän kerralla. Hämmästelimme poliisien määrää tien varrella. He eivät mitanneet nopeuksia vaan vahtivat jotain muuta, josta emme päässeet selvyyteen. Noin matkan puolivälissä moottoritie loppui ja jouduimme ylittämään melko suuren vuoren hyvin mutkikasta tietä pitkin. Nopeusrajoitus oli 60 km/h eikä sen yli järkevästi ajellen olisi edes päässyt. Ylös noustessa oli osan matkasta ohituskaista, jolloin hitaiden rekkojen ohitse pääsi kätevästi. Laskeutuessamme ei ohituskaistaa ollut ja jouduimme ajamaan pitkän matkaa alle 40 km/h ajavan rekan perässä. Ohituspaikkoja oli hyvin niukasti, mutta yhden pystyin käyttämään, minkä jälkeen eteneminen oli jälleen hieman ripeämpää. Vaikka kaikkein mäkisin osuus loppui, oli koko loppumatka hidasta erilaisten tietöiden sekä muuten vaan huonojen teiden takia. Ohridin kaupungissa eteneminen oli puolestaan hidasta kovan liikenteen vuoksi, mutta aikanaan pääsimme järven rantaan Villa Tinoon.

Hotellimme ei ollut ihan parhaassa loistossaan, mutta ei siitä paljon huomautettavaakaan ollut. Huoneet olivat ihan tavallisen kokoisia ja parvekkeelta oli jopa kapea näkymä järvelle. Melkein saman tien lähdimme katselemaan hyvin lämmintä kaupunkia. Järven rantaa reunusti melko leveä promenadi, jolla oli hyvin mukava kävellä ja katsella auringossa kimmeltävää järveä. Ainoa häiriö oli veneajeluja turhan aggressiivisesti tarjoavat kapteenit, joista osa seurasi kintereillä aivan turhan pitkään. Olimme kovin nälkäisiä ja menimme melkein saman tien syömään yhteen lukuisista ravintoloista. Ruoat olivat ihan maistuvia, joskaan mistään annoksesta ei jäänyt suurta muistikuvaa.

Sitten katselimme Ohridin vanhaa kaupunkia hiljakseen kävellen hyvin kuumassa säässä. Jokainen pyrki välttämään aurinkoa, joka paistoi hyvin kuumasti korkealta, mutta silti kapeilla kujilla oli jonkin verran varjoja. Vanhan kaupungin kapeat ja mutkikkaat kujat sekä kivat rakennukset tarjosivat hienon ympäristön kävellä. Toistuvat portaat olivat haasteellisia polville sekä kuumuuden väsyttämille kehoille. Hiljakseen kiersimme takaisin hotellille ja lepäsimme jonkin aikaa huoneissamme.

Seuraava kierros Ohridissa alkoi kuumimman päivän jo väistyttyä, mutta edelleen kaupungin kaduilla oli yli 25 astetta lämmintä. Kävimme katselemassa vanhaa basaarialuetta, joskin nykyisin se on aika tavallista kauppa-aluetta turisteille. Menimme pieneen viinimyymälään, jossa oli tarjolla viinimaistelu. Ihan mukavassa ympäristössä saimme maistella kahta paikallista valko- ja kahta punaviiniä sekä lopuksi vielä rakia. En tunne viinejä kovinkaan hyvin, joten en osannut arvioida, miten hyviä ne olivat, mutta tilaisuus oli ihan kiva ja meille juomat kelpasivat. Juomien oheen annettiin lautanen naposteltavaa. Tilaisuus oli oikein kiva ja poistuimme huoneesta mukanamme yksi viinipullo sekä tyytyväisyys käyntiin.

Ulkona oli tullut pimeä, mutta ihana lämpö ympäröi edelleen meitä. Päivän tukahduttava kuumuus oli väistynyt ja tilalla oli mahtavan leppeä lämpö. Järven ympärillä näkyi paljon valoja, joskin Albanian puolella niitä oli paljon vähemmän. Siirryimme vielä järven rannan terassille ja nautimme yhdet juomat ja nuoret ottivat ranskalaiset juustolla. Vähän meitä vanhempia huolestutti, että Tommi ei halunnut tuhdimpaa päivällistä, mutta luotimme siihen, että hän tiesi, mitä teki. Toki tilannetta tarkkaillaan ja tulevina päivinä asiaan puututaan, jos on tarvetta. Ihmisiä oli promenadilla paljon enemmän kuin päivällä, mutta se on ymmärrettävää, sillä nyt paikalliset tulivat nauttimaan miellyttävästä illasta. Päivä oli ollut meille kovin kuluttava, joten palasimme hotellille odottamaan seuraavaa päivää ja nukkumaan siinä välissä.

Skopje

Aamiaisen ja aamutoimien jälkeen otimme tavaramme mukaan ja kävelimme jo tutuksi käyneen Nevskin kirkon ohitse metroasemalle. Sunnuntai teki aamusta rauhallisen eikä matkustajia ollut kovinkaan paljon. Ihan heti emme kaikki päässeet istumaan, mutta viidennen aseman jälkeen myös Tommi pääsi istumaan muiden viereen. Palasimme lentokentälle, koska olin varannut meille sieltä auton, jotta matkan loppuessa se olisi kätevä palauttaa ja jatkaa lentämällä takaisin kotiin. Vuokraus sujui oikein kätevästi, kiitos neljän korvaparin tarkkaavaisuuden. Minä en meinannut saada mitään selvää ihan kelvollista englantia puhuvan virkailijan sanomisista, mutta yhteensä ymmärsimme kaiken. Saimme käyttöömme Skoda Octavian ja sen mukana nipun papereita, joiden avulla pääsisimme myös ulkomaille.

Minä istuin kuskin paikalle ja sovittelin ohjainlaitteet sopiviksi. Naiset asettuivat takapenkille ja Tommi viereeni lukemaan karttaa tai oikeastaan puhelinta. Onneksi oli sunnuntai ja liikenne mukavan rauhallista, jolloin ajaminen miljoonakaupungin keskustan halki oli melko helppoa. Tommi kertoi ajosuunnat niin hyvin, että oli melkein tylsää ajella, koska kaiken tulevan tiesi etukäteen. Sunnuntaista huolimatta kaupungin läpi ajamiseen meni vajaa tunti, mutta sitten pääsimme moottoritielle, jolloin eteneminen jatkui vauhdikkaasti. Bulgarian moottoriteillä ajavalla pitää olla ajamisen salliva vignette, ja onneksemme se tuli automaattisesti autovuokraamolta. Nopeusrajoitus oli parhaimmillaan 130 km/h, mutta silti meinasi välillä jäädä paikallisten jalkoihin.

Vauhdikas eteneminen loppui, kun poistuimme moottoritieltä ja lähdimme ajamaan kohti Rilan luostaria. Ajoimme melko kapeata ja erittäin mutkaista tietä noin 40 kilometriä nousten jonkin verran yli tuhannen metrin korkeuteen. Ajaminen mutkaisella vuoristotiellä on oikein mukavaa, joskin kyydissä meinasi tulla pahoinvointia. Luostarin luona oli suuri tungos ja jouduimmekin pysäköimään auton aika kauaksi, mutta aurinkoisessa säässä kävely luostarille oli ihan leppoisaa.

Vuonna 927 perustettu luostari on Bulgarian suurin. Se on nykyisin lähinnä turistinähtävyys, jossa vierailee vuosittain melkein miljoona turistia. Se on erittäin hyvässä kunnossa ja mahtavan näköinen. Monikerroksisten asuinrakennusten ympäröimällä sisäpihalla on erittäin hienosti sekä sisältä että ulkoa maalauksin koristeltu kirkko. Kuvitus on melkein sarjakuvamaista ja maalauksissa kerrotaan raamatun tarinoita sekä kuvataan tärkeitä henkilöitä. Hyvin elävästi kerrotaan syntien johtavan helvettiin eikä helvetissä näyttänyt olevan yhtään kivaa. Paholainen kiusaa syntisiä myös maan päällä. Hyvin selkeästi oli kuvattu, miten paholainen ulosti tavallisen syntisen lautaselle, kun tämä söi ateriaansa. Kirkko sekä ympäröivät rakennukset on maalattu erittäin kirkkain ja selkein värein. Minä kävin täällä vajaa kymmenen vuotta sitten, mutta edelleen paikka jaksoi ihastuttaa.

Noin kymmenen kilometriä luostarista lähdön jälkeen poikkesimme kauniin kosken rannalla sijaitsevaan ravintolaan. Siellä oli paljon asiakkaita, mutta pääsimme kuitenkin ison pöydän ääreen syömään. Iloinen, hieman vanhempi tarjoilija toi meille ruokalistat ja kertoi talon erikoisuudet. Tommi ei pystynyt hillitsemään itseään vaan hän meni korjaamaan rouvan englannin ääntämistä. Emme tienneet miten arka hän oli kielitaidostaan, mutta varauduimme silti lähtemään saman tien pois, vaikka nälkä kurni kaikkien mahassa. Rouva ei onneksemme laittanut ääntämisoikaisua pahakseen vaan otti tilauksemme vastaan iloisesti hymyillen. Seija otti paikallisen makkaran, joka tarjoiltiin erikoisena kiemurana ja oli maistuva. Me muut otimme grillatut taimenet, jotka olivat oikein hyviä, joskin vähän pieniä.

Sitten oli edessä reilun kolmen tunnin ajo Skopjeen. Ensimmäinen reilu tunti meni Bulgarian puolella pientä ja mutkaista tietä pitkin nousten hiljalleen melko korkealle. Liikennettä oli perin vähän, kun saavuimme Pohjois-Makedonian rajalle. Rajamuodollisuudet ovat aina oma lukunsa ja jokaisella rajalla ne ovat erilaiset ja aina vastassa on yrmeitä naamoja. Ensimmäiset yrmyt kohtasi Tommi, koska jouduin ajamaan kaistalle, jossa virkailija oli Tommin puolella. Hän hoiti homman erinomaisesti Bulgarian viranomaisten kanssa. Sitten ajoin 100 metriä eteenpäin Pohjois-Makedonian puolelle ja nyt virkailija oli minun puolellani. Ojensin passit ja paperit koppalakille, joka niitä tarkasteli ja naputteli tietoja tietokoneeseensa ennen kuin ojensi kaikki takaisin totisella naamalla. Sitten ajoin 10 metriä eteenpäin tullitarkastukseen. Nuori mies tuli ulos kopista ja kysyi, onko meillä tullattavaa. Minä tunnustin, että ei ole ja virkailija toivotti hyvää matkaa. Niin olimme Pohjois-Makedoniassa ja nyt Seijakin on käynyt kaikissa Euroopan valtioissa.

Raja sijaitsi melko korkealla ja sieltä lähdimme laskeutumaan kapeata ja mutkikasta tietä alaspäin. Bulgariassa tie oli ollut oikein hyvässä kunnossa, mutta täällä ei ole EU:n rahoja käytössä ja se näkyi tien kunnossa. Nopeusrajoitukset olivat aika arvoituksellisia tässä maassa. Ne vaihtuivat ihan kummallisesti kesken kaiken ja sitten oli taas pitkät pätkät enkä tiennyt kuinka kovaa sai ajaa. Paikallisten perässä oli helppoa, mutta jos heitä ei ollut, niin hieman huntturassa oli ajettava. Ihan onnistunut päivä oli, sillä kumpaankaan tutkaan en ajanut liian kovaa. Ensimmäinen vajaa sata kilometriä oli hidasta kiemuraista tietä, mutta päästyämme tasaiselle alkoi moottoritie ja nopeusrajoitus nousi 130 km/h. Moottoritie oli kuitenkin maksullinen ja jouduimme ajamaan kolmen maksutullin läpi, joista ensimmäinen oli jännittävä. Tulimme tulliin aivan yllättäen eikä meillä ollut paikallista valuuttaa. Tullissa oli linjat cash ja MKcard. Meillä ei ollut käsitystä onko MKcard luottokortti vai joku paikallinen keino maksaa tulli. Valitsimme käteisen ja onneksemme vastaan otettiin myös euroja. Tulli maksoi euron ja viiden euron seteli antoi meille takaisin sen verran paikallista rahaa, että niillä maksoimme seuraavatkin tullit.

Loppumatka menikin nopeasti ja sitten olimme Skopjen porteilla. Puolen miljoonan asukkaan kaupunkiin saapuminen oli aika sujuvaa ja helpoksi hotellille pääsyn teki Tommin täsmällinen kartanluku ja väljä liikenne. Ibis-hotelli löytyi aivan keskustasta ja auton ajoimme viereisen Marriott-hotellin parkkihalliin. Mielestämme hotellin alakerrassa oleva halli oli yleinen, vaikka emme siitä olleet ihan varmoja, koska hissi toi meidät Marriottin ala-aulaan. Emme antaneet kysyvien katseiden meitä häiritä vaan kävelimme portsareiden ohitse ulos ja etenimme lähellä sijaitsevaan omaan hotelliimme.

Skopje on kaupunki, jollaista ei toista ole! Keskustan alue on pieni, mutta se on kuin se olisi rakennettu johonkin huvipuistoon. Suuren pääaukion keskellä kohoaa 24 metriä korkea Aleksanteri Suuren ratsastajapatsas, vaikka paikalliset kutsuvat sitä soturipatsaaksi, koska eivät halua suututtaa kreikkalaisia yhtään enempää. Aleksanteri Suuri ei ikinä käynytkään täällä. Aukion ympärillä ja lähialueella oli uskomattoman paljon patsaita ja komeita rakennuksia. Jos tarkemmin katseli, niin komeat rakennukset olivat ihan tavallisten rakennusten yliampuvia julkisivuja. Samoin monet patsaat ja esimerkiksi suuri riemukaari olivat hupaisia kopioita maailmalla olevista maamerkeistä sekä patsaista.

Mittarin mukaan Skopjessa lämmintä oli 32 astetta eikä meillä ollut mitään syytä epäillä lukemaa. Toivuttuamme keskusaukion tuomasta hämmennyksestä menimme kaupunkia halkovan joen rannalla olevalle laivalle, joka oli yhtälailla huijaus, nauttimaan virkistävät juomat. Sitten kävelimme joen toisella puolella olevalle vanhalle basaarialueelle syömään. Alueen kaupat ja rakennukset eivät olleet kovin vanhoja vaan tehdyt meille turisteille. Ajauduimme kuitenkin ihan hyvään ravintolaan, jonka terassilla nautimme matkan tähän mennessä parhaat liharuoat. Kaikkien ruoat maistuivat hyviltä ja muilta jäi Tommille sopivasti ylijäämää, jotka saivat hänet kylläiseksi.

Kävelimme vielä hetkisen aikaa pimenevässä, mutta edelleen miellyttävän lämpimässä Skopjessa. Sitten väsyneet jalat suuntasivat meidät hotellille odottamaan seuraavaan hienoa matkapäivää.

Sofia

Ensimmäinen yö Bulgariassa sujui oikein hyvin. Sänky oli sopivan kova ja miellyttävän leveä, joten uni maistui makeasti. Olimme sopineet menevämme aamiaiselle kahdeksalta ja ajoitus olikin onnistunut, sillä aamutoimet ehdittiin tehdä molemmissa huoneissa kiireettä ennen kuin laskeuduimme alakerran ravintolaan. Aamiainen oli hyvä tarjonnan ollessa aika runsas. Kahvi tuli automaatista ja olisi voinut olla parempaa, mutta selvittiin silläkin. Makeita palojakin oli paljon.

Toimimme ihan rauhallisesti, mutta silti olimme ulkona aurinkoisessa aamussa jo yhdeksältä. Kävelimme lähellä olevaan suureen Aleksanteri Nevskin kirkkoon, joka oli jo auki, joten pääsimme ihailemaan sitä sisältä. Oven pielessä olevassa kyltissä kerrottiin monien maiden kansalaisten, mukaan lukien suomalaisten, auttaneen kirkon rakentamisessa. Samalla vahdissa oleva mummo kävi osoittamassa kuvaamisen kieltävää merkkiä. Kirkossa noudatimme vartijamummon ohjetta, mutta hän taisi unohtaa kertoa samat ohjeet myöhemmin tulevalle ryhmälle, sillä he kuvasivat sisätiloja huolettomasti. En tiedä miksi sisällä ei saanut kuvata, sillä se ei olisi kuluttanut mitään. Kirkon seinillä oli lukuisia erittäin hienoja maalauksia. Harmittavasti kirkko oli melko pimeä ja osa maalauksista oli huonossa kunnossa. Toivottavasti niitä entisöidään jossain vaiheessa, sillä seinillä oli näkyvillä monia vesivahinkojakin.

Sofian varsinainen keskusta ei ole valtaisan suuri. Se oli kuitenkin viihtyisämpi kuin mitä odotimme. Todella suuret hallintorakennukset henkivät mennyttä maailmaa, mutta olivat mielenkiintoisia katsella. Oli helppo kuvitella muutama vuosikymmen taaksepäin, kun leveillä kaduilla oli kulkenut paraateja ja sotilasajoneuvoja korostamassa hallinnon mahtia. Nyt yksi leveistä kaduista oli suljettu liikenteeltä ja paikalla oli alkamassa pride-tapahtuma. Niin maailma muuttuu.

Pyhän Yrjön kirkolta, jonne emme päässeet kuin kynnykselle, koska sisällä oli menossa jonkinlainen jumalanpalvelus, käännyimme etelään pitkälle ja viihtyisälle kävelykadulle. Päivä oli vielä niin alussa, että katu oli aika hiljainen ja suurin osa kaupoista oli kiinni. Niinpä vain kävelimme etelään päin ja nautimme kauniista aamusta ja kivan näköisistä rakennuksia. Osa rakennuksista oli paljon komeampia kuin kivan näköisiä ja aika iso osa niistä oli myös oikein hyväkuntoisia. Kävelykatu loppui laajaan puistoalueeseen, minkä keskellä oli vähemmän kaunis kulttuurikeskus. Suuren rakennuksen vieressä oli menossa naisten juoksutapahtuma, joka sulki lopun osan puistoa, joten jouduimme palaamaan rakennusten katveeseen. Pian näimme kivan pienen aukion keskellä kahvilan, jossa kävimme nauttimassa kahvit. Tarjoilijat ovat järjestään puhuneet englantia ja vieläpä varsin hyvin. Saa nähdä jatkuuko samanlainen ylellisyys jatkaessamme matkaa.

Kahvin jälkeen teimme vierailun Red Flat -asuntoon, joka oli tehty samanlaiseksi kuin se oli ollut 1980-luvulla. Saimme kaikki omat audiolaitteet, joista kuulimme 48 lyhyttä kertomusta asunnosta, sen esineistä sekä elämästä 80-luvun Bulgariassa. Käynti oli todella mielenkiintoinen ja vanhemmat meistä huomasivat, että ei Sofiassa elämä niin kamalan paljon ankeampaa ollut kuin samoihin aikoihin Suomessa. Tosin esimerkkiperhe oli tavallista sofialaista varakkaampi, koska herra toimi hyvissä hommissa ja pääsi käymään ulkomailla. Se mikä oli suurin ero, oli että me pääsimme menemään minne halusimme ja saimme myös kertoa ajatuksiamme vapaammin. Yllättävän viihtyisän käynnin jälkeen oli aika päästä syömään ja sopiva ravintola löytyi aika läheltä vilkkaalta kävelykadulta.  Minä otin omeletin muiden päätyessä pizzaleipään. Minulla oli sopivan kokoinen annos, mutta Tommi joutui auttamaan Maijaa ja Seija joutui jättämään vähän syömättä.

Ennustusten mukaan tänään on matkamme viilein päivä. Taivaalla kulki joitain pilviä, mutta enimmäkseen aurinko paistoi alas maahan saakka. Aamutuimaan hieman toivoimme, että olisi lämpimämpää, mutta se toive kuihtui melko pian. Lämpötila kohosi pian noin 25 asteeseen, mutta aurinkoisilla kadunkohdilla lämpö oli varmasti korkeampi. Kävelimme vielä muutaman kilometrin ennen kuin käännyimme hotellia kohden. Reitillä oli sopivasti aika mukavan näköinen terassi eikä kukaan vastustanut pysähdystä. Naiset ottivat Aperol Spritzit ja miehet jännittävästi oluet. Sitten oli erittäin mukava päästä hotellille ja oikaista väsyneet jalat sängylle. Nuoret ottivat oikein nokoset huoneessaan, mutta Seijalle ja minulle riitti pelkkä lepäily.

Ennen kuutta lähdimme jälleen kaupungille. Tällä kertaa suunnistimme kaakon suuntaan ja kävelimme melko pitkän kierroksen suuressa puistossa, jossa oli runsaasti erilaisia mahdollisuuksia pelata ja leikkiä ja jossa kulki paljon paikallisia ihmisiä. Hiljalleen kiersimme takaisin kaupunkiin ja Tommi ohjasi meidät siniselle talolle, joka oli kiva ja tavallisesta poikkeava ravintola. Olisimme mieluiten syöneet ulkona, mutta siellä ei ollut tilaa, joten jouduimme sisälle. Ravintola oli tehty tavalliseen asuntoon ja me söimme huoneessa, jossa oli kolme vanhaa pöytää tuoleineen. Naiset söivät vuohenjuustoa, jossa oli päällä mansikoita. Annos näytti mitättömän pieneltä, mutta molemmat tulivat kylläisiksi. Tommi otti pulled pork -voileivän, joka oli miehelle mitoitettu annos. Minä otin piikkimakrillin. Luulin, että saisin eteeni yhden kalan, mutta minulle tuotiinkin toistakymmentä iso muikun kokoista paistettua kalaa. Ne eivät ihan Kuopion mummon muikkujen veroisia olleet, mutta ihan maistuvia kuitenkin. Kukaan ei kaivannut jälkiruokaa, joten annokset olivat onnistuneita.

Ensimmäinen varsinainen matkapäivä oli miellyttävän lämmin, mutta myös aika pitkä ja raskas. Niinpä suuntasimmekin saman tien hotellille. Kuljimme jälleen Nevskin kirkon ohitse, mutta jouduimme hieman hidastamaan vauhtia, koska edessämme kulki suuri kulkue. Noin kilometrin päässä oli pride-kulkueen päätepiste ja tänne suuren kirkon eteen tuli vastakkaisia arvoja edustavien ihmisten marssi. Poliiseja oli koko päivän ollut ympäri kaupunkia varsin paljon ja nyt niitä oli vieläkin enemmän. Melkein jokaisessa kadun kulmauksessa oli joku poliisi tai santarmi, joskin kaikki olivat aivan rauhallisen oloisia eikä missään näkynyt isompia pyssyjä tai mellakkavarusteita. Hyvä niin eikä meilläkään ollut missään vaiheessa yhtään epävarma olo.

Sofian vierailu oli varsin mukava. Kaupunki oli yllättävänkin siisti, ainakin keskustasta, ja katselemista riitti mukavasti. Jos täällä olisi pitempään, niin pitäisi vierailla museoissa tai tehdä retkiä ympäristöön.

Sofia

Lentokoneemme laskeutui Vasil Levskin -lentokentälle poikkeuksellisen voimakkaalla rysäyksellä ja silti osa matkustajista taputti onnistuneelle suoritukselle. Rysäyksen voimasta yksi tavaraluukku aukesi, mutta onneksi yhtään laukkua ei pudonnut matkustajien päälle. Lento oli 20 minuuttia etuajassa, mikä sopi meille. Edellisen kerran kun lensin Sofiaan, ei matkalaukkuni tullut samalla lennolla, mutta tällä kertaa molemmat laukut tulivat ja saimme ne nopeasti hihnalta mukaamme.

Lentokentältä pääsee kätevästi keskustaan metrolla ja kun sellainen on käytössä, niin minä sitä käytän. Asema löytyi aivan terminaalin vierestä ja lippuautomaatti heti käytävän alusta. Olimme terminaalista nostaneet Bulgarian levejä, joista pienin seteli oli 20 arvoinen, mutta automaatti otti vain kymppejä. Onneksi vieressä oli ihan perinteinen lipunmyyntiluukku, josta Seija sai ostettua neljä lippua. Yhden hinta oli 80 senttiä meidän rahassa, joten tyyris kyyti ei ollut. Pääsimme sisään portista näyttämällä lippua lukijaan ja ehdimme juuri ja juuri asemalla odottaneeseen metroon ennen kuin se lähti liikkeelle. Vaunu ei ollut kaikkein viihtyisin, mutta siisti ja tilaakin oli ihan mukavasti. Ajelimme noin kymmenkunta aseman väliä ennen kuin nousimme yliopiston asemalla pois.

Kello oli yli yhdeksän ja ilta oli pimentynyt, mutta oli edelleen mahtavan lämmintä. Lähdimme kävelemään kohti hotellia läpi keskustan reunaman. Sivuutimme mahtavan näköisen Aleksanteri Nevskin kirkon, joka oli valaistu oikein komeasti. Ohitimme monta komeata rakennusta, mutta myös kovin monta aika ikävän näköistä graffiteilla sotkettua kerrostaloa. Mukavan iltakävelyn päätteeksi tulimme Eurostars-hotellin eteen. Kirjautuminen sujui helposti hyvin englantia puhuvan, mutta todella rauhallisin ottein toimineen virkailijan toimesta. Huoneet olivat siistit, mutta siitä huolimatta sänkyihin piti tehdä ötökkätarkastus naisten vaatimuksesta. Tarkastus meni läpi, joten saatoimme lähteä katselemaan vähän ympäristöä.

Halusimme vähän iltapalaa eikä juomatkaan haitaksi olleet. Olimme melko onnekkaita, sillä vain muutaman korttelin kävelyn jälkeen saavuimme Yugo-ravintolan eteen. Sen terassi houkutteli, mutta pöydät olivat täynnä lukuun ottamatta yhtä, joka näytti olevan varattu. Mietimme joukolla mitä tehdään, jolloin yksi asiakas tuli kysymään aikeitamme ja ne ymmärrettyään hän kertoi, ettei pöytä ole varattu vaan saimme mennä siihen istumaan. Luotimme vakuuttavan oloiseen asiakkaaseen ja menimme pöydän ympärille. Heppu toi meille ruokalistat ja meni sitten takaisin omaan pöytäänsä. Ilmeisesti hänellä oli joku sidos ravintolaan, vaikkei enää osallistunutkaan meidän palvelemiseemme. Varsinainen tarjoilija haki tilauksemme, joka sisälsi paikallista kebabia sekä ranskalaisia perunoita, naisille kuplavettä ja miehille Sarajevskoja-olutta. Ruoat olivat oikein maistuvia eikä juomissakaan vikaa ollut. Parasta taisi silti olla mahtavan lämmin ilta. Miellyttävän ruokailun jälkeen palasimme hotellille ja aloimme valmistelemaan nukkumaan menoa. Toki minulla oli vielä blogin kirjoitus, mutta matkapäivä oli lyhyt, joten kirjoittamiseenkaan ei mennyt kovin kauan.