Lontoo

Tulimme aamupäivän aikana bussilla Poolesta Lontooseen. Matka sujui mukavasti penkillä istuen ja maailmaa katsellen. Meillä oli pieni, mutta huokea hotellihuone Paddingtonissa, minne siirryimme Victoria Stationilta metrolla. Majoittumisen jälkeen lähdimme kävelemään Lontooseen ja askeleita kertyi noin 25 000. Lontoo on Seijan mielestä maailman paras kaupunki ja minullakin se sijoittuu maailman top kolmeen. Täällä kulkiessa ei ikinä pitkästy vaan katsottavaa ja koettavaa riittää joka kerta joka päivälle, niin tälläkin kertaa. 

Huomenna matkustamme Suomeen ja kotiin. Erinomaisen hieno pari viikkoa Englannissa ja Kanaalin saarilla tulee siis päätökseen. Matka oli vaihteleva, mielenkiintoinen ja oikein onnistunut.

Poole

St. Georgesissa ei ollut aamiaista normaaliin tapaan vaan kahdeksalta huoneen oven eteen tuotiin kori, missä oli ihan kelvollisesti aamiaistarpeita, joskin lämpimät tietenkin puuttuivat. Kahvin saimme keitettyä itse. Huone oli siisti ja tilava, joten siellä oli mukava ja helppo hoitaa aamutoimet. Matkalaukun saimme jättää tänne, joten se ei hidastanut meidän tutustumistamme Guernseyhyn.

Saint Peter Port oli huomattavasti viihtyisämpi kaupunki kuin St. Helier. Se oli toki pienempi, mutta se ei selittänyt viihtyisyyttä. Täällä rakennukset eivät olleet uusia tai eivät ainakaan näyttäneet uusilta, kuten naapurisaaren pääkaupungissa. Kaupungin keskustan kujat olivat miellyttävän kapeita ja hyvin monien talojen ikkunoiden alla oli monenkirjavia ja runsaita kukkaistutuksia. Kauppakaduilla kaupat olivat jotenkin viihtyisämpiä ja ihmisiä oli vähemmän. Lisäksi viihtyisyyttä lisäsi paikan mäkisyys. Jos kuja nousee ylöspäin ja kaartuu hieman puoleen tai toiseen, se on huomattavasti mukavampi kuin suoraan jatkuva tasainen kuja, vaikka sen varrella olisivat aivan samat rakennukset. Vietimme aamun pari tuntia kuljeskellen kujilla katsoen ja nauttien. Seija ei sanonut mitään, mutta näin hänen ilmeistään, että häntä hieman harmitti, kun oli eilen löytänyt sortsit eikä pystynyt niitä enää tänään etsimään.

Aamupäivän aikana kävelimme kaupunkia suojanneen linnan luokse ja siitä ohi kulkien vankkaa aallonmurtajaa. Kummallista, miten oli lähes tyyntä pitkän matkaa, kunnes yhtäkkiä hyvin voimakas tuuli iski mereltä. Aaltoja ei meressä paljon ollut, vaikka hiukseni hulmusivat hyvin voimakkaasti. Aallonmurtajan päässä oli meneillään jonkinlaiset purjehduskilpailut. Tosin en ymmärtänyt kuka kilpaili ketäkin vastaan, koska kaikki purjehtivat sikin sokin yllättävän pienellä alueella. Ehkä tarkoitus oli olla osumatta toiseen veneeseen. Silloin tuli tasapeli.

Aallonmurtajan toisessa päässä oli myös menossa kilpailut. Siellä oli kymmeniä erialaisia kilpa-autoja: vakioautoja, mikroautoja, moottoripyöriä, vanhoja kilpa-autoja ja omatekoisia formulatyyppisiä autoja. Ne lähtivät vuorollaan merkistä kohti ylämäkeä hyvin voimakkaasti ärjyen. Meille ei selvinnyt kilpailun laatu, mutta ilmeisesti ne ajoivat jonkun matkaa eteenpäin niin kovaa kuin pääsivät ja sitten pysähtyivät, sillä takaisin lähtöpaikkaan ne eivät tulleet. Varmaan se oli kivaa.

Aamupäivänä ehdimme myös kavuta aika korkealle kaupungin ylle, missä löysimme oikein kivan puutarhan. Sen keskellä oli kahvio, missä nautimme kahvien kera skonssit. Siellä oli mukava istuskella katsellen vihreän nurmikon ylitse avautuvaa merinäköalaa. Hissukseen kiersimme takaisin merenpinnan läheisyyteen ja pistäydyimme viihtyisässä pubissa.

Satamassa emme olleet nähneet mainoksia veneajeluista, mutta saimme idean lähteä kiertämään saaren bussilla. Linja 91 kiertää saaren myötäpäivään ja linja 92 vastapäivään samaa reittiä. Valitsimme linjan 91, koska se bussi oli lähdössä, kun menimme bussiasemalle. Yritimme tarjota kuljettajalle käteistä, mutta se ei käynyt maksuksi. Onneksi meillä oli luottokortti, millä 1,25 punnan maksu henkilöä kohden sai hoidettua. Kuski oli kaukana kohteliaasta, mutta hyvin hän ajoi kovin kapeilla ja mutkaisilla teillä. Hämmästyin, miten asuttu saari oli. Kiersimme melkein koko saaren eikä tien vieressä ollut pitkiä pätkiä ilman asutusta. Kartan mukaan myös saaren keskusta on taajaan asuttu.

Meillä oli tarkoitus nousta pois saaren lounaiskulmassa ja kierrellä niemen kärjessä katsellen merta ja luontoa. Tähän saakka oli ollut poutainen sää, mutta bussin poistuessa pääkaupungista nousi taivaalle tummia pilviä. Lounaiskulmassa vettä satoi reippaasti, joten jatkoimme matkaa. Hiljalleen sade hiipui ja lopulta loppui. Olimme tulleet reitin, ja saaren, pohjoisosiin. Nousimme kyydistä ja kuljimme jonkun matkaa meren rannalla kulkien. Jatkoimme tietä eteenpäin, mutta alkoi jälleen sataa. Jäimme bussipysäkille odottamaan toisesta suunnasta tulevaa bussia, siis 92:sta. Hetken vettä vihmoi aivan turhan paljon, mutta sateenvarjo ja sadetakki suojasivat melko hyvin. Aikanaan bussi tuli ja pääsimme mukavamman kuskin kyyditsemänä takaisin samaa reittiä Saint Peter Portiin. Sadetta lukuun ottamatta reissu oli kiva, ilman sitä se olisi ollut oikein hieno.

Kello oli edennyt neljään ja skonssit olivat jo muuttuneet energiaksi. Olimme nälissämme ja hieman viluissamme märkien vaatteiden vuoksi, joten halusimme syömään mahdollisimman nopeasti. Tähän aikaan ravintolat ovat pääsääntöisesti täällä kiinni, mutta onneksi löysimme yhden pizzerian, joka oli auki. Pizzat sopivat vaihteeksi oikein hyvin. Ruokailun jälkeen kävelimme hiljakseen yöpaikkaamme ja haimme sieltä matkalaukun. Sää oli jälleen aurinkoinen, joskaan kovin lämmintä ei tänään enää ollut. Matkalla pistäydyimme Ship & Crown -pubissa ennen kuin kiireettömästi kävelimme satamaan.

Käytimme kolmannen kerran Condor Ferriesin laivaa eikä vieläkään alus lähtenyt aikataulun mukaisesti. Nyt meno oli kuitenkin kunnon haipakkaa, sillä katamariinin tapainen kulki Englannin Pooleen kolmessa tunnissa. Laiva keinui jonkin verran, mutta ei häiritseväsi. Olimme Poolessa yhdeltätoista, ja satamasta siirryimme Quay Hotelliin. Takseja ei näkynyt tässäkään satamassa, mutta matkaa oli vain toista kilometriä, joten äkkiä se huitaistiin. Poolen kaupungin ranta vaikutti oikein kivalta paikalta monine ravintoloineen ja pubineen. Harmi, että oli pakko päästä nukkumaan.

Saint Peter Port

Hurraa! Sortsiongelma sai onnellisen lopun! Iltapäivällä St. Helierin ostoskadulla Marks and Spencerin kaupasta löytyi viimeinkin sortsit, jotka kelpasivat rouvalle. Kyllä meitä molempia hymyilytti, kun kuljimme ostoskadulla sortsit sisältävä kaupankassi heiluen.

Minä nukuin yön hyvin sikeästi, mutta vieressä uni oli kehnompaa. Vaimo ei tunnustanut, että sortsit olisivat olleet unettomuuden syy, mutta minä en ole niinkään varma. Huone oli varsin lämmin, mikä myös saattoi vaikuttaa kehnohkoon yöuneen. Aamiainen oli oikein hyvä, paras tähän mennessä, koska siellä oli tarjolla kaikkia jo aiemminkin olleita ruokia, ja lisäksi vielä enemmän vaihtoehtoja. Myös aamiaistila oli miellyttävä, mikä aina auttaa nauttimaan myös ruoasta enemmän.

Olin alun perin ajatellut vuokraavani auton Jerseyllä ja kierteleväni ympäri melko pientä saarta. Lauttojen aikataulut sekä liian lyhyt lomamatka aiheuttivat sen, että emme voineet olla Jerseyllä kuin yhden päivän. Päätimme jättää autoilun väliin ja keskittyä St. Helieriin. Se toivottavasti oli hyvä ratkaisu. Kovin kauan meillä ei olisi ollut aikaa ajellakaan, ja silloin St. Helier olisi jäänyt oikeastaan näkemättä. Ja sortsit ostamatta!

Yhdeksän jälkeen jätimme matkalaukun hotellin hoiviin ja kävelimme reilun kilometrin matkan kaupungin keskustaan. Sää oli pilvinen, joskin välillä myös aurinko paistoi. Tosin hetkittäin myös satoi kevyesti. St. Helier ei ollut niin kaunis kaupunki kuin Seija sen odotti olevan, joskaan hänellä ei etukäteen ollut mitään tietoa miltä kaupunki näyttäisi. Hän mielestään satama oli liian näkyvä ja kaupungissa oli aivan liikaa uusia rakennuksia. Kovin omalaatuinen ei kaupunki minunkaan mielestäni ollut. Liikenne oli yllättävän vilkasta pienelle saarelle ja pienelle kaupungille. Ihmiset eivät olleet ihan yhtä kohteliaita kuin isolla saarella, mutta eivät täkäläiset töykeitäkään olleet. Muun muassa autokannasta näkyi, että asukkaat ovat varsin varakkaita, joskaan ihan kaikki eivät rahassa pyörineet.

Huomasimme kävellessämme mahdollisuuden tehdä rannikon läheisyydessä venematka 25 punnalla henkeä kohti. Se sopi mainiosti suunnitelmiimme, ja puoli kahdelta menimme ostamaan lippuja retkelle. Kioski, mistä lippuja myytiin, oli piilotettu kummallisen kauaksi veneestä ja mainoksista, ja kun lopulta sen löysimme, kuulimme ettei paikkoja lähtöön ole tarjolla. Olimme vartti aikaisemmin käyneet veneen vierellä eikä silloin veneessä ollut yhtäkään asiakasta. Ilmeisesti oli niin, että osallistujia oli niin vähän, ettei reissua tehty ollenkaan.

Kun meitä ei viety venematkalle, niin me panostimme kävelemiseen. Askeleita tuli noin 31 700, ainakin Seijan tosi älykkään kellon mukaan. Eikä tämä rouvalle riittänyt! Ehei! Hän näki valtaisan pitkän promenadin alkupäässä vuokralla olevia polkupyöriä. Siinä vaiheessa emme enää niitä halunneet vuokrata, koska niistä olisi pitänyt maksaa koko päivän vuokra eikä meillä enää ollut aikaa kuin korkeintaan kahdeksi tunniksi. Siellä oli myös tarjolla neljäpyöräisiä kahdestaan ajettavia polkupyörän tapaisia, joilla en olisi halunnut ajella. Puoliso on erinomainen suostuttelija ja niinpä nelipyöräisen päältä itsemme löysimme. Rantatiellä oli hyvä ja tasainen asfaltti, mutta siihen reissun hyvät puolet loppuivatkin. Ajoasento pitkäraajaiselle oli aivan kamala, umpikumirenkaat vastustivat etenemistä tehokkaasti ja ketjujen välitys hyvin epäedullinen. Vaikka molemmilla oli polkimet käytössään, vain vaikutti siltä, että minä niillä poljin ja vaimo muodon vuoksi jalkoja pyöritti samaan tahtiin. Se kävi ilmi viimeistään perillä, kun minulla oli aivan märkä selkä eikä puolisolla ollut edes hengitys kiihtynyt.

Päivän aikana ehdimme käydä kävelemässä kaupungin edessä olevan linnan liepeillä. Sinne voi kävellä ainoastaan laskuveden aikaan, sillä muulloin reitti saareen on veden peitossa. Nousimme myös keskustan vieressä olevalle suurelle mäelle, mikä on aikoinaan ollut linnoitus. Nyt siellä oli laaja liikuntakeskus ja lasten huvipuisto, mutta hyvin vähän tekemistä tavalliselle turistille. Ehdimme myös kiertää keskustan katuja monia reittejä ja käydä syömässä leivän sekä jonkinlaisen täytetyn letun. Lisäksi pysähdyimme parissa pubissa, jotka eivät olleet kovin kummoisia.

Pari tuntia ennen lautan lähtöä kävimme hotellilla hakemassa matkalaukun ja sen kanssa harpoimme satamaan ilman kiirettä. Muodollisuudet oli helppo hoitaa, ja aikaa jäi vielä odotella tunnin verran. Condor Ferries ei saanut pisteitä täsmällisyydestä, sillä nytkin lähtö oli melkein puoli tuntia myöhässä. Merellä kävi melkoinen tuuli, mikä keikutti laivaa, joka oli sama, kuin millä olimme eilen tulleet Jerseylle. Keikutus ei kuitenkaan ollut huolestuttavan suurta. Condorin kehno toiminta jatkui satamassa, sillä organisointi oli aika ontuvaa.

Guernseyn pääkaupungissa, Saint Peter Portissa, kävelimme noin kilometrin matkan hotelliimme St. Georgesiin. Kaupunki näytti Seijan mielestä paremmalta kuin St. Helier, joten se lupaa huomiselle hyvää. Toivottavasti kaikilla oli mukava ja lämmin junannusaatto!

Saint Helier

Heräsimme jo puoli seitsemältä. Huone oli varsin lämmin, mikä ei parantanut unen laatua. Portsmouthin aamu oli pilvinen eikä kovin lämmin. Menimme syömään heti ensimmäisessä aallossa seitsemältä. Aamiainen oli mukavan runsas, sillä tarjolla oli sekä lämpimiä ruokia että muita vaihtoehtoja.

Puoli kahdeksalta ajoimme taksilla Portsmouthin satamaan Condor Ferrysin terminaaliin. Puoli yhdeksältä meidät vietiin pikkubussilla Jerseyn saarelle menevään lauttaan. Matkustajia oli yllättävänkin vähän eikä hyvää paikkaa matkustamosta ollut vaikeata saada. Laiva vaikutti aika vanhalta eikä pärjännyt lähellekään Ruotsinlauttojen tasolle, mikä ei tietenkään ollut ihme. Lähtö viivästyi yli puoli tuntia, koska laivaston alus saapui satamaan ja oli meidän reitillämme. Aluksi laiva kulki Portsmouthin satamasta kaupungin ohitse merelle, missä seurattiin hetken aikaa Isle of Wightin rantaa, kunnes lähdimme kyntämään avomerta etelään.

Televisiossa näytettiin uusi Bond-elokuva, mutta mitään muuta viihdykettä laivalla ei ollut. Ulkona sai käydä, mutta siellä oli viileätä, tuulista ja pilvistä eikä oikeastaan mitään katsottavaa. Joimme kahvit sekä sen kanssa pienet kakunpalat, joista minun palani oli parempi, mutta Seija söi siitä isomman osan. Laiva keinui tasaisen rauhallisesti, mikä auttoi meitä molempia ottamaan nokkaunet. Kahdeltatoista alkoi lounasaika. Seija otti annoksen mautonta lasagnea ja minä valitsin curryn, joka maistui ihan hyvältä, mutta annos oli tietenkin liian suuri. Odottelu jatkui Ranskan näkyessä hämärästi laivan vasemmalla puolella. Laivan henkilökunta vaikutti olevan puolalaisia. Olisiko varustamo palkannut koko henkilökunnan Puolasta, sillä muuten on vaikea ymmärtää, että niin moni oli kyseisestä maasta. Näimme merimatkan aikana muutamia merilintuja, joista tunnistin ainoastaan suulan, joka kaartoi näyttävästi laivan ikkunan editse.

Vähäinen matkustajakunta oli keskimääräisesti meitä vanhempia eli ikäihmisiä. Keski-ikää laski huomattavasti ryhmä koulupoikia, jotka ehkä menivät pelimatkalle Jerseylle tai palasivat sinne Englannista. Päästyämme Kanaalin saarien läheisyyteen pilvet kaikkosivat ja aurinko paistoi jälleen niin kuin on paistanut suurimman osan meidän matkastamme. Onkohan syytökset Britannian huonosta säästä vain propagandaa, jolla britit yrittävät pitää turistit poissa saareltaan?

Laiva oli Saint Helierin satamaan saavuttaessa yli puoli tuntia myöhässä, mikä tiesi, että terminaalissa olimme vasta kuuden jälkeen. Meidät tuotiin laivasta rantaan samalla pikkubussilla kuin Portsmouthissa olimme tulleet laivaan. Lähtiessä oli pitänyt tehdä kaksi matkaa, jotta kaikki tulijat olivat päässeet mukaan. Suurin osa heistä näytti menevän Guernseyhyn, sillä meitä tuli Saint Helieriin vain kolme henkilöä, me ja yksi nuori heppu. Juippi asteli reppu selässään pois terminaalista, mutta me jäimme odottamaan kahdestaan isoon halliin laukkuamme. Muutaman minuutin odotuksen jälkeen pitkä liukuhihna alkoi liikkua hälytyssireenin varoittaessa odotushallissa olijoita. Sieltä meidän sininen matkalaukkumme tuli ihan yksinään hihnalla. Nostin laukun lattialle, näytin peukkua ikkunan takana olevalle hihnanhoitajalle, ja hän pysäytti hihnan minulle moikaten.

Ilmeisesti Jerseyn taksikuskit tiesivät, että kävellen tulevia matkustajia on vähän eikä satamassa kannattanut asiakkaita odotella. Niinpä siellä ei ollut ainoatakaan taksia odottamassa. Emme tienneet mistä takseja olisi löytänyt, joten lähdimme kävellen noin puolentoista kilometrin päässä olevalle hotellille. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja lämmintä oli noin 25 astetta. Kello oli ylittänyt puoli seitsemän, kun pääsimme Hotel de Normandieen. Kirjautumisen jälkeen päätimme jättää Saint Helierin tutustumisen huomiseen. Tänään söimme vain kala-ateriat hotellillamme ja kävelimme vähän aikaa laskuveden tyhjentämällä rannalla. Täällä vuoroveden vaikutukset merenpinnan korkeuteen vaikuttavat olevan todella suuret.

Portsmouth

Viimeinen autoilupäivä alkoi erinomaisen aurinkoisessa säässä, jota jatkui koko päivän lämpötilan noustessa noin 25 asteeseen. Aamiainen oli tänään hieman kevyempi, vaikka tarjolla oli myös englantilaisen aamiaisen aineksia. Brighton tuntui vasta heräävän, kun yhdeksältä siirryimme parkkihalliin, missä Vauxhall meitä odotti. Tämä halli oli perin kallis, mutta ilmeisesti isommissa paikoissa kaikesta joutuu maksamaan enemmän. Kurvasin auton Brightonin rantatielle päästen helposti mukaan kaupungin verkkaiseen aamuliikenteeseen.

Meidän piti palauttaa auto yhteen mennessä tai olisimme joutuneet maksamaan lisävuorokauden maksun. Siihen meillä ei ollut tarvetta, joten ajoimme hiljakseen rannikon tuntumassa länteen päin. Pysähdyimme Bognor Regisin rannikkokaupunkiin noin tunniksi. Siellä ei ollut meren lisäksi mitään katseltavaa. Seija kävi kahlaamassa meressä, mikä oli käynnin jännittävin tapahtuma.

Olimme Portsmouthin esikaupungissa, Hilseyssä, aika pian keskipäivän jälkeen. Olimme siis tehneet ison ympyrän ja saimme palautettua auton samassa kunnossa kuin olimme sen saaneet. No ehkä kytkin oli kuluneempi kuin lähtiessä, mutta pellit olivat suoria. Hieman haikeana jätin ajamisen, koska olin päässyt oikein mukavaan ajorytmiin. Liikenneympyrätkin sujuivat jo oikein mallikkaasti ja ajaminen oli nautinnollista. Vasemmanpuoleiseen liikenteeseen tottui tosi nopeasti eikä ongelmia tullut kuin joskus parkkipaikoilla, joissa helposti unohti kummalla puolella piti ajaa. Tosin yleensä muistutus tuli pian eteen. Liikennettä oli varsin paljon lähes kaikkialla, missä ajoimme. Liikenne on kuitenkin hyvin kurinalaista, joten ajaminen oli helppoa, kun ei vain itse sooloillut. Paitsi ajamista, minulle tulee ikävä myös BBC Radio 2:ta, jota olemme kuunnelleet koko matkan. Pääsääntöisesti sieltä tuli oikein hyvää musiikkia, vaikka joskus kaiuttimista pääsi ulos kehnompiakin kappaleita. Juontajat olivat todella hyviä puhuen sellaista englantia, jota oli helppo ymmärtää.

Sininen salama jäi Europcarin parkkipaikalle, kun me kävelimme kilometrin matkan Hilsean asemalle. Tänään jälleen junat kulkivat, mikä auttoi meitä siirtymään noin viiden kilometrin matkan Portsmouthin keskustaan. Ilmeisesti junalakon neuvottelut eivät ole tuottaneet tulosta ja huomenna sekä lauantaina lakko jatkuu. Junien lisäksi taitaa ainakin osa Lontoon metroista olla kulkematta. Portsmouth & Southsean asemalla nousimme pois ja lähdimme kävelemään kohti hotelliamme. Meillä ei ollut kiirettä, mikä johti siihen, että pysähdyimme pubiin. Tämä ei ollut mitenkään hieno pub, mutta sen edessä aurinkoisessa päivässä oli oikein hienoa istuskella, ja katsella portsmouthelaisia kulkemassa kesäisessä säässä. Yhden jälkeen saavuimme Royal Maritime Hotelliin ja pääsimme majoittumaan, vaikka kello oli vasta näin vähän.

Portsmouth on Englannin ehkä kaikkein tärkein satamakaupunki ja paljon mukavampi paikka kuin olin etukäteen odottanut. Tosin kivat paikat sijoittuivat lähinnä meren tuntumaan, kun sisemmällä olevat paikat olivat melko tavallisia. Keskustassa oli paljon Portsmouthin yliopiston rakennuksia, mutta ne olivat uusia ja tylsiä, vaikka varmaan käytännöllisiä. Kuljimme pitkään ja hitaasti meren rannan tuntumassa kulkevilla jalkakäytäville. Ne oli rakennettu kätevästi seuraamaan rantaa niin lähellä kuin se oli mahdollista. Autoliikennettä siellä oli hyvin vähän, mikä teki kulkemisesta mukavaa ja hiljaista. Ruokapaikan löytäminen tuotti jälleen isoja vaikeuksia. Olisimme mielellämme syöneet jossain muualla kuin pubissa, mutta niin vain sellaisessa syötiin, kahdesti. Ensimmäisellä kerralla otimme yhteisen nachoaterian. Se oli hyvä valinta, mutta loppumatkasta minulla alkoi energia loppumaan, joten etsiydyimme syömään ja päädyimme pubiin. Olisin ottanut mielelläni jonkinlaisen toastin, mutta ajauduin ottamaan chilin, millä mennään huomiseen saakka. Seija oli syönyt niin paljon nachoja, ettei hänelle enää ruoka maistunut.

Portsmouthin pubit eivät aivan Brightonin vastaaville pärjänneet, vaikka aika hyviä täältäkin löytyi. Erityisesti sataman liepeillä ollut The Bridge Tavern oli hyvin viihtyisä paikka. Hellepäivä sopi mainiosti myös paikallisille, joita oli paljon meren rannalla sekä meressä. Hellepäivä sopi myös meille, sillä kävely, jota rouvan rannekellon mukaan tuli tälle päivällä 15 kilometriä, oli oikein mukavaa ja rentouttavaa. Tosin se myös uuvutti ja palasimme hotellille hieman aikaisemmin kuin aiempina päivinä. Sortsikriisi jatkuu! Englannissa, tai ainakaan Etelä-Englannissa, ei ole tarjolla kunnollisia sortseja, mikä pistää rouvan kiukkuiseksi. Pieni lohdutus tuli Marks & Spenceriltä, missä ei tietenkään oikeita sortseja ollut, mutta sentään löytyi kivat paidat molemmille.

Brighton

Meillä oli aamulla pieni kiista, oliko meri tyyni vai ei. Tasaäänin pääsimme tulokseen, että meri ei ollut tyyni, joten uintireissu jäi tekemättä. Hotelli ei tarjonnut aamiaista, koska sillä on puute työvoimasta. Niinpä pakkailimme rauhassa ja ennen yhdeksää veimme matkalaukun autoon. Sieltä nousimme maan pinnalle ja siirryimme kadunkulmassa olevaan kahvilaan, missä nautimme kahvit sekä skonssin sekä makkaran taikinan sisällä. Vaihteeksi niukempi aamiainen sopi oikein hyvin.

Ajoimme parikymmentä kilometriä pohjoiseen Battlen pikkukaupunkiin. Siellä Wilhelm Valloittaja ja hänen normanninsa taistelivat englantilaisia vastaan vuonna 1066 ja normannit voittivat. Taistelun paikalle Wilhelm rakennutti luostarin, josta on edelleen rauniot jäljellä. Kirkko, jonka alttari rakennettiin Englannin kuninkaan kuolinpaikkaan, on jo tuhoutunut kokonaan. Pääsymaksu luostarin raunioille ja taistelukentälle oli hävyttömän kallis suhteessa tarjontaan. Se olisi ollut ilmainen, jos olisimme olleet Heritage Trustin jäseniä. Emme olleet edes ajatelleet liittymistä jäseniksi, mutta se olisi taloudellisesti ollut kannattavaa. Ulkomaalaisetkin voivat liittyä yhdistykseen ja jos täällä kiertelee Englannissa käyden Heritage Trustin ylläpitämissä paikoissa, kannattaa liittyä. Osa pysäköintipaikoistakin olisivat olleet ilmaisia, joten säästöä olisi tullut runsaasti.

Teimme ihan mukavan kiertokävelyn taistelukentän alueella. Paikalla ei tietenkään ollut enää mitään jälkiä taisteluista, mutta ihan informatiivisia tauluja, joista sai hyvän käsityksen taistelun kulusta. Alueella oli paljon lampaita, jotka olivat jättäneet omat miinakenttänsä, joita väistellen kävely oli haastavaa. Luostari oli ollut todella suuri, joskaan pelkissä seinissä ei kamalasti ollut katsomista. Sää oli puolipilvinen ja lähellä 20 astetta. Päivän mittaan pilvet katosivat ja lämpötila kohosi lähelle 25 astetta.

Matkamme jatkui noin 30 kilometriä pohjoiseen olevaan Royal Tunbridge Wellsin kaupunkiin. Siellä operaatio nuhruiset sortsit jatkui. Rouvan nuhruiset sortsit järkyttävät jo meidän molempien mielenterveyttä, joskin eri syistä. Seija kiersi lukuisissa kaupoissa, mutta mistään ei löytynyt sopivia housuja. Minä suuresti harmittelin tilannetta ja loin uskoa, että seuraavasta kaupasta juuri oikeat pöksyt löytyvät. No sitä ei tässä kaupungissa tapahtunut, mutta varmasti seuraavassa. Royal Tunbridge Wells oli 1800-luvulla rikkaiden suosiossa oleva kaupunki, koska täällä oli lähde, jossa oli todella terveellistä vettä. Suosio on hiljalleen hiipunut eikä lähde enää ole käytössä, mutta jäljelle on jäänyt oikein kaunis Pantilesin alue, missä on komeita rakennuksia hienoine parvekkeineen.

Palasimme takaisin rannikolle ajaen mukavia pikkuteitä pienten kylien lävitse. Brighton on yli 200 000 asukkaan kaupunki, mutta liikenne oli vilkasta ainoastaan kaupungin keskustassa. Siellä eteneminen oli hidasta, etenkin rantakadulla, missä jonoa oli tiiviisti kahdella kaistalla. Hiljalleen pääsimme Regency Squarelle, missä ajoin auton parkkihalliin. Tämä oli kolme kertaa kalliimpi kuin Hastingsin vastaava, mutta huokeampaakaan ei oikein ollut tarjolla. Hotellimme oli muutaman korttelin päässä. Brightonissa majapaikkojen hintataso on korkea, mutta onnistuimme löytämään ihan mukavan huoneen alle satasella sopivan läheltä keskustaa.

Brighton on hyvin tunnettu merenrantakaupunki, jossa lukuisat englantilaiset viettävät lomiaan. Minulle kaupunki on tullut tutuksi monista elokuvista ja televisiosarjoista. Etenkin Quadrophenia-elokuvasta on Brighton jäänyt mieleen. Alun perin suunnittelin, että vain käväisisimme täällä, mutta lopulta päädyimme jäämään yöksi. Se oli hyvä päätös, sillä kaupunki oli paljon viihtyisämpi kuin odotin. Meillä oli muistissa Great Yarmouthin kaikkea muuta kuin viihdyttävä kokonaisuus, mutta täällä sellaista tunnelmaa ei tullut. Kaupunki oli riittävän suuri, että kaikki elämä ei ole keskittynyt merenrantaan ja turisteihin, vaikka turismi suuri tulonlähde onkin.

Kadotimme toisemme vähäksi aikaa siirtyessämme keskustaan, mutta aikanaan jälleen löysimme toisemme. Menimme lähellä rantaa olevalle Lanesin alueelle, missä oli kapeita kujia, kauppoja sekä todella viihtyisiä pubeja. Ympäristö oli oikein mukavaa kuljeskella ja etenkin istuskella. Menimme the Victory -pubiin ja juomien kanssa istuskelemaan auringon paisteeseen. Autoja kulki vain harvoin, mutta ihmisiä käveli ohitse sitäkin enemmän, mikä oli oikein mukavaa. Kuljimme ihan omanlaistaan tyylisuuntausta, oriental gothic, edustavan Royal Pavilionin ympäri, mutta kovin kiinnostavan näköinen paikka oli jo suljettu.

Kiersimme takaisin Lanesin alueelle ja päädyimme toiseen hienoon pubiin. Piti tänäänkin syödä aamiaisen jälkeen jotain ja se oli toastit pubissa. On oikeastaan kummallista miten vähällä ruoalla pärjää. Meillä on käytännössä joka päivä tullut yli 20 000 askelta, mutta välillä ruokailu on jäänyt kovasti vähäiseksi. Tosin välillä ruokailu on kattanut tuhansia ylimääräisiä kaloreita, joten sieltä varaenergiaa on jäänyt varastoon. Kävimme Brightonin kuuluisalla laiturilla (pier), missä oli aika paljon ihmisiä, mutta meille vähän tekemistä. Huvipuistolaitteisiin emme enää halua (pysty) menemään ja pelit eivät vaan kiinnosta. Panostimme 20 penceä rahapelikoneeseen emmekä sitä rahaa enää ikinä nähneet. Valtavan pitkä ranta ja erityisesti sen edessä vellova meri houkutteli Seijaa, mutta koska ei ollut tyyntä, niin hän ei mennyt uimaan. Palasimme takaisin Lanes-alueelle, missä oli toinen toistaan mukavampia pubeja. Menimme Druids Head -pubiin nauttimaan juomat ja nauttimaan hiljalleen viilenevästä illasta. Palasimme takaisin rannalle, vaikka ohittamamme The Criketeers -pub kutsui minua seireenien äänillä, mutta kaikissa ei vain pääse käymään. Kotimatkalla rantapromenadilla oli hyvin paljon ihmisiä nauttimassa kauniista illasta.

Rannan tuntumassa olevat merilokit olivat hyvin aggressiivisia ruoan perään. Näimme, miten lokki hyökkäsi erään miehen kädessä olleeseen puoliksi syötyyn hotdogiin ja sai sen pukattua maahan, missä lokkilauma söi sen välittömästi pois. Huonosti kävi myös huolettomalle jäätelön syöjälle. Hän oli puolessa välissä tötterön syöntiä, kun lokki yllätti hänet takaapäin, mistä hyökkäykset aina tehdään. Tötterö putosi maahan, missä lokki nielaisi sen kokonaisena muiden lokkien huutaessa vieressä kateellisina.

Uutisissa tämän päivän suurin ja melkein ainoa puheenaihe on ollut junalakko. Melkein kaikki junat olivat tänään liikkumatta, mikä on sekoittanut liikenteen suurten kaupunkien liepeillä. Meille se ei ole näkynyt. Lakko jatkuu tämän viikon torstaina ja lauantaina, jolloin raideliikenne lienee lähes kokonaan kulkematta. Onneksi meidän ei noina päivinä tarvitse liikkua junalla.

Hastings

Otimme aurinkoisen ja melko lämpimän päivän mielellämme vastaan. Tuuli piti lämpötilaa poissa helteen läheltä, mutta tyynessä paikassa lyhythihaisella pärjäsi oikein mainiosti. Aamiainen tarjottiin alakerran tilavasstaa huoneessa. Otimme tällä kertaan omeletit, jotka olivat kovin runsaita, mutta sentään jaksoimme ne syödä. Tämä oli oikein viihtyisä B&B eikä ollut pitäjien vika, että kaupunki oli kovin tylsä.

Kiersimme Kentin koilliskulman kuitenkaan pysähtymättä. Margate näytti ihan kivalta, mutta Ramsgate oli vähemmän kiinnostava. Seija on jälleen nauttinut suuresti erittäin kauniista taloista ja niiden vielä kauniimmista puutarhoista. Pohjoisempana sekä talot että erityisesti puutarhat olivat huomattavasti niukempia ja huonommin hoidettuja. Täällä etelässä kukkaloisto on säihkynyt ohiajaville saakka, ja usein olen kuullut vierestäni ”katso miten ihana…”. Samalla minulla on ollut tiukka kurvi vasemmalle ja vastaan on tullut kaksikerroksinen bussi kapealla tiellä. Kaakkois-Englannissa on ollut ihan mukava ajaa. Tiet ovat olleet leveämpiä kuin Cornwellissa ja liikennettä jonkin verran vähemmän kuin monilla aiemmin ajeluillamme alueilla. Ikävin puoli täällä on kadun varteen pysäköidyt autot, joita on melkein kaikkialla. Niitä on ohitettava samalla, kun vastaan tulee autoja eikä oikein olisi tilaa kuin yhdelle menijälle.

Ennen yhtätoista olimme päässeet Doverin liepeille. Ajoin Vauxhallin kuuluisien Doverin valkoisten kallioiden läheisyyteen. Teimme reilun seitsemän kilometrin kävelyn vaarallisen lähellä hyvin korkeiden jyrkänteiden reunalla. No vaarallista ei oikeasti ollut, mutta reitti kulki jyrkänteen vierellä eikä mitään aitaa ollut estämässä mahdollista putoamista 100 metriä alemmaksi teräville kiville. Muutamasta kohdasta kalliota pääsi näkemään ja se oli todella vaikuttava kiven ollessa todella valkoista. Korkealta kalliolta näkyi hyvin vilkas Doverin satama, mistä varmaan vartin välein kulki lautta Ranskaan tai sieltä takaisin. Reitti kulki melko tasaisesti, joskin jonkin verran mäkiä oli matalan nurmen peittämillä niityillä. Teimme opastetun kiertokävelyn toisen maailmansodan aikaisissa tunneleissa, jossa sotilaat olivat päivystäneet tykkien kanssa. Tykkejä ei siellä enää ollut, mutta ihan vuoren sisällä kulki edelleen käytävät, joissa sotilaat olivat sodan aikana asustaneet. Kävelyreitin ääripäässä oli majakka, jonka juurella olevassa kahvilassa nautimme kahvit ja skonssit.

Oikein rattoisan kävelyn jälkeen jatkoimme autoilua, joka kuitenkin on sitä kivointa etenemistä. Ajoimme rannikkoa seuraten, mikä ei yleensä Englannissa näytä olevan mahdollista, sillä tiet eivät kulje kovinkaan lähellä merta. Täällä meri oli edes silloin tällöin niin lähellä, että se näkyi tielle. Toki silloin useimmiten edessä oli pusikkoa tai matalaa metsää. Eli merta ei näkynyt juuri lainkaan. Ryen pikkukaupungissa teimme pysähdyksen. Siellä oli runsaasti todella vanhoja, mutta edelleen hyväkuntoisia rakennuksia. Monet erittäin kauniit talot olivat 1500-luvulta vanhimpien ollessa jopa 1400-luvun lopulta. Mahtavaa, että niin vanhat talot ovat säilyneet tähän päivään saakka.

Enää ei ollut kovin pitkään ajomatkaa Hastingsiin, missä olimme viiden aikoihin. Hastings on kuuluisa Wilhelm Valloittajan maihinnoususta ja moni vanhempi suomalainen muistaa kielikurssit, joita järjestettiin täällä, kuten Torquayssakin. Ainakaan itse en tiennyt, että televisio on täällä keksitty, tai ainakin sitä tervetulotoivotus kaupunkiin saapuessa kehui. The Lansdowne -hotelli löytyi aivan merenrannan tuntumasta, missä sen pitikin olla. Hastingsin edustalla on hyvin suuri ranta, joka tosin on kivinen eikä hiekkainen. No meitä ei suuremmin huolettanut rannan kiviaineksen koko, vaikka Seija lupasikin, että hän menee aamulla uimaan, jos meri on tyyni. Päivällä aallot olivat mittavat, mutta iltaa kohtaa tyyntyi. Saa nähdä joutuuko rouva perumaan sanansa!

Hotellimme sijaitsee viktoriaanisen ajan talossa. Huoneemme oli neljännessä kerroksessa monen mutkan ja oven takana, mutta näkymä merelle on aivan erinomainen. Ennen hotelliin pääsyä olimme hieman kierrelleet kaupungissa ja tietenkin lähdimme siihen suuntaan, missä ei ollut muuta kuin asuinrakennuksia. Pitkän kierroksen jälkeen palasimme lähelle hotellia ja löysimme perin ikävän oloisen pubin. Terassilla oli kuitenkin ihan lämpimän mukava istua. Majoittumisen jälkeen lähdimme toiseen suuntaan etsimään ruokapaikka.

Olemme olleet Englannissa jo viikon, mutta emme ole päässeet käymään oikeasti viihtyisässä pubissa. Sellaisissa on aikaisemmilla Britteinsaarille kohdistuneilla matkoilla tullut käytyä monesti, mutta tällä matkalla onnea ei ole ollut. Nyt sellainen löytyi, Ye Olde Pumphouse. Jo ulkoa se oli mahtavan hieno puurunkoinen rakennus, joka oli vähän lintallaan joka kulmasta. Sisältä se oli vieläkin viehättävämpi. Katot olivat matalalla ja hirsien kohdalla pitempien piti kumartaa päästäkseen päätään kolhimatta eteenpäin. Tiskillä oli iloisen värisiä oluthanoja rinnakkain ja niiden takana iloinen heppu vastaanottamassa tilauksia vastaten ”Cheers mate” tilauksen tekijälle. Sisustus oli erittäin siistiä, ja siihen toi hienon lisänsä se, että mikään kohta ei ollut suorassa. Pöydät ja istuimet eivät olleet pareja keskenään, kuten pitääkin olla. Seija tilasi viininsä kanssa nacholautasen ja minä otin oluen seuraksi Original Plowmansin, kun piiraita ei ollut tarjolla. En tiennyt mikä ko. ateria oli, mutta hätäpäissäni en muutakaan keksinyt. Oli oikeasti mukava yllätys, että minulle tuotiin talriikki, jolla oli juustoa, kinkkua, leipää, salaattia ja muuta pientä. Se maistui kaiken rasvaisen ruoan jälkeen oikein mukavalta. Kun jos seuraavan kerran tulen Hastingsiin, menen isolla ajalla istumaan Ye Olde Pumphouseen.

Kaupungissa on kaksi funicularia, mutta ne molemmat olivat kiinni, kun olisimme niillä menneet ajamaan. Tämä oli suuri pettymys, ja pettymystä mennään purkamaan pubiin. Hastingsin itäreunalla oli kivoja pubeja enemmänkin. Reitillemme sattui sopivasti Lord Nelson -pub. Se ei ollut Ye Olde Pumphousen veroinen, mutta se pääsi kuitenkin tämän matkan top kolmoseen. Tatuoitu heppu kaatoi Seijalle gintonicin ja minulle hän pumppasi Discovery-alen vanhanaikaisella pumpulla. Niiden kanssa siirryimme pubin takaosaan. Se oli muuten tyhjä lukuun ottamatta tiskin ääressä istuvaa neljän miehen kokoelmaa. Nämä 50 ja 60 vuoden välillä olevat kaverukset olivat maanantaina ennen kahdeksaa aika tuiterissa, ja heillä oli koko ajan täysi olutlasi edessä. Miehillä oli koko ajan paljon juttuja keskenään, mutta niistä emme saaneet mitään selvää. Status Quon Down Down -kappaleen alkaessa soida kaiuttimista, rupesi pitkätukkainen, 70-luvulla parhaat päivänsä viettänyt mies soittamaan vauhdikkaasti ilmakitaraa, vaikkei meinannut oikein pysyä pystyssäkään. Tästä seurasi paljon puhetta, mistä erotimme useasti maininnan Status Quo, ja entinen hippi antoi vielä pari ilmakitarasooloa. Meihin nelikkö ei kiinnittänyt mitään huomiota, mutta kun juomat juotuamme poistuimme takahuoneesta, kaikki neljä morjestivat meille hyvästiksi. Jos kun seuraavan kerran tulen Hastingsiin, niin käyn Ye Olde Pumphousen lisäksi myös Lord Nelsonissa.

Herne Bay

Great Yarmouthin kaupunki antoi meille poistumislahjan. Auton ikkunaan oli ilmestynyt parkkisakko 8:17, ja me tulimme autoon noin 8:30. Sunnuntaista huolimatta pysäköintimaksu oli astunut voimaan kello kahdeksan emmekä olleet sitä lainkaan ajatelleet. 50 punnan sakko tietenkin harmitti, mutta se oli omaa syytä, joten eipä siitä voi ketään muuta syyttää. Sakko ilmeisesti pystyy maksamaan postissa, mutta vasta huomenna, koska tänään postit ovat kiinni.

Meiltä meni vajaa tunti ajaa Norwichiin. Liikenne Norfolkin suorilla teillä oli hyvin hiljaista. Niinpä noin 150 000 asukkaan kaupunkiin oli hyvin helppo saapua. Jätimme auton aseman parkkipaikalle. Parkkihallit ovat olleet kätevimpiä paikkoja löytää pysäköintipaikka kaupungeissa. Nähtävyyksien parkkipaikat ovat maksaneet 3­-6 puntaa tunnilta, mutta usein muuta maksua ei ole ollut. Parkkihallit ovat olleet hieman halvempia. Yleensä maksun on voinut tehdä luottokortilla, mutta joissakin on voinut maksaa ainoastaan kolikoilla, joita meillä ei ole juurikaan ollut. Esimerkiksi Ponncysylltessä meidän piti lähteä vaihtamaan kolikoita saadaksemme maksettua pysäköinti.

Norfolkiin tulimme muun muassa siksi, että emme ole täällä ennen käyneet. Alue on kovin tasaista, maatalousvoittoista maata, jossa ei ole ollut kovin paljon katsottavaa. Norwich oli oikeastaan kivampi paikka kuin odotin, joskaan kovin paljon odotuksia minulla ei ollut. Kaupunki oli saapuessamme hyvin hiljainen, mutta kauppojen avautuessa kymmeneltä alkoi myös ihmisiä kulkea kaupungin keskustassa. Tänään on täällä isänpäivä, mikä on tuonut paikalle perheitä nauttimaan yhdessäolosta. Edellisyön majapaikassamme ei ollut lainkaan aamiaista, joten kaipasimme sitä täältä Norwichista. Jouduimme kuitenkin odottelemaan kymmeneen ennen kuin mikään aukeni. Pienessä kahvilassa sitten nautimme kahvit ja chiapatan puoliksi. Oli ihan mukava syödä välillä vähärasvaista aamiaista.

Kävimme katsomassa Norwichin varsin suurta katedraalia sekä kiertelimme keskustan oikein kivoilla kapeilla ostoskujilla. Norwich lienee Suomessa tunnetuin Teemu Pukin kotijoukkueena. Norwich Cityn fanikauppa tuli sopivasti vastaan ja menimme käymään siellä. Teemu ei ollut paikalla, mutta ostin silti itselleni kivan t-paidan.

Matka jatkui etelään ja seuraavana pysähdyimme Ipswichiin. Sekin osoittautui aika kivaksi kaupungiksi. Ei se mikään unohtumaton kokemus ollut, mutta kaupungin keskustan kävelykadut olivat leppoisia kuljeskella. Joen rannalla oleva Waterfront oli ihan kivan näköistä seutua, vaikka muutama hyvin ränsistynyt rakennus keskellä muuten remontoitua aluetta ihmetytti. Piipahdimme teetalossa, missä joimme kahvit ja söimme skonssin ja pekonileivän. Tänään on ollut puolipilvistä ja noin 20 astetta lämmintä, mikä on kaupungissa kävelyyn oikein sopivaa. Autossa puolestaan on aina sopiva lämpö, sillä Seija on vastuussa ilmastoinnin käytöstä. Hän säätää lämpötilaa ja ilmastointia vähintään vartin välein, joten hänellä on aina sopiva olo.

Matka jatkui Suffolkista Essexiin ja siitä valtaisan maksullisen sillan kautta Thamesin yli ja Kentiin. Toisin kuin ennen, maksut hoidetaan nykyisin verkossa. Rekisterinumeron perusteella netistä löytyy lasku; tällä kertaa 2,50 puntaa, joka on maksettava saman vuorokauden aikana. Onneksi muistimme, ettei tullut toistakin sakkoa samalle päivälle.

Matkasimme vauhdikkaasti, mutta tylsästi moottoritietä, kunnes ennen Rochesteria poistuimme pienemmille teille. Lopun matkan Herne Bayhin ajoimme läpi rannikon pienten kaupunkien. Matkalla oli paljon mutkia ja risteyksiä, mutta ajaminen oli paljon kivampaa kuin moottoritiellä. Matkaa on tullut tehtyä jo noin 1 200 mailia. B&B löytyi helposti ja se on varsin mukava. Pysäköiminen pienelle pihalle oli haastava, mutta lopulta sekin haaste selvitettiin.

Olin arvellut, että kaupunki, jonka nimi on Herne Bay, täytyy olla kiva ja täynnä kivoja paikkoja. Siinä erehdyin. Kaupunki oli hyvin tylsä eikä siellä ollut paljoa elämää. Rannalla kävi aivan hirvittävä puhuri, joten siellä ei ylimääräisiä viihtynyt. Ravintoloita oli harmittavan vähän ja niistä melkein kaikki olivat ikäviä pikaravintoloita. Niinpä jouduimme menemään turkkilaiseen ruokapaikkaan. Salaatti sekä liha-ateria olivat ihan hyviä, joten tavoite saavutettiin. Ruokailujen kannalta päivä oli tavallista parempi. Herne Bayn iltaelämä ei meitä pidätellyt, joten palasimme huoneeseemme melko pian ruokailun jälkeen. Tämä oli aika mukava matkapäivä, vaikka mitään kovin jännittävää ei tapahtunutkaan. Herne Bayn eteläpuolella on Canterburyn erittäin hieno kaupunki ja sen mahtava katedraali. Siellä kävimme muutama vuosi sitten, joten sitä ei tämän matkan reitillä nähdä.

Great Yarmouth

Laskeuduimme kahdeksan jälkeen suuren hotellin alakertaan aamiaisella. Olimme tottuneet hyvin intiimeihin aamiaistilaisuuksiin, mutta nyt tahti oli aivan toinen. Aamiaistila oli hyvin suuri ja syöjiä paljon, kuten suuressa hotellissa voi odottaa. Tarjonta oli laajempaa, englantilaisen aamiaisen tarvikkeet olivat tarjolla, mutta vihannespuoli oli selvästi suppeampaa. Birminghamissa on jonkinlaiset nuorten tyttöjen voimistelukisat. Aamiaista oli syömässä suuri määrä voimistelijanalkuja sekä heidän vanhempiaan tai valmentajiaan, ja he kaikki nostivat äänien korkeutta huomattavasti. Aikaisemmin en ole nähnyt, että hotellin aamiaiselle jotkut tulevat yöpuvussa ja pörröisissä tohveleissa. Nyt olen nähnyt senkin.

Yhdeksän jälkeen poistuimme Birminghamista ja poistuminen oli sujuvampaa kuin sinne saapuminen. Kaupungissa liikennettä ei ollut paljon, mutta moottoritiellä sitä oli jälleen ihan tarpeeksi. Lähdimme etenemään muiden seurassa kohti itää sateen ropistessa tullilasiin harvakseltaan. Koko päivä oli sateinen, vaikka välissä lyhyitä poutajaksoja olikin. Missään vaiheessa ei satanut paljon, mutta kävellessä piti sateelta suojautua.

Cambridgesta emme löytäneet riittävän huokeata majoitusta, mutta siellä käyminen ei maksanut kuin pysäköintimaksun parkkihallissa. Kiersimme kuuluisassa yliopistokaupungissa pari tuntia. Harmikseni petyin Cambridgeen. Aiemmalla matkalla olimme käyneet Oxfordissa, mikä oli tehnyt meihin suuren vaikutuksen arkkitehtuurillaan ja kaikkialla huokuvalla akateemisuudellaan. Täällä oli jonkin verran tosi komeita rakennuksia, kuten Kings College, mutta kokonaisuus ei ollut lainkaan sellainen kuin ikivanhan yliopistokaupungin pitäisi olla. Totta kai kaikki muuttuu ja menee eteenpäin, mutta sitä en olisi suonut täällä tapahtuvan näin suuressa määrin. Pitää mennä käymään uudestaan Oxfordiin. Mukavinta oli pysähtyä Cam-joen ylittävälle sillalla ja katsella kun kapeita veneitä työnneltiin pitkillä seipäillä eteenpäin, eli englanniksi punting the boat. Cam-joella oli mahdollista vuokrata vene seipään käyttäjän kanssa, ja nämä veneet etenivät joella kätevästi ja tehokkaasti. Toinen vaihtoehto on vuokrata vene ja puntata sitä eteenpäin omilla taidoilla. Tämä näytti olevan pääsääntöisesti suuri, joskin hauska virhe, ainakin sillalta katsojan silmissä. Veneet etenivät hitaasti, aina väärään suuntaan ja usein keula tökkäsi rantaan, sillanpieleen tai toiseen veneeseen. En pystynyt olemaan nauramatta erään vanhemman herran yritykselle. Hänellä oli suuria vaikeuksia saada siirrettyä pitkää seivästä työntöasentoon, joten vene ajelehti aivan minne sattui. Tietenkin veneen nokka törmäsi toiseen veneeseen, joka yritti päästä pois laiturista, mutta heppu ei saanut seivästä asetettua edes asentoon, jolla olisi voinut työntää veneen pois ahdingosta. Rouva oli mukana veneessä ja hänellä oli mela, jolla pystyi avittamaan punttaajaa. Rouvan käsitys melomisesta oli vielä surkeampi kuin miehensä kyky puntata. Nainen meloi eteenpäin, jolloin veneen keula pysyi entistä tiukemmin kiinni toisessa veneessä, joka puolestaan yritti päästä pois laiturista. Toivottavasti nämä eivät olleet tämän yliopiston kasvatteja.

Kävimme harmillisen meluisassa kahvilassa kahvilla ennen kuin palasimme kilometrin päässä keskustassa olevaan parkkihalliin ja poistuimme kaupungista. Seuraavaksi ajoimme reilun tunnin päässä olevaan King’s Lynnin kaupunkiin. Se on meille molemmille tullut tutuksi erään dekkarisarjan tapahtumapaikkana ja päätimme pysähtyä siellä, koska se oli sopivasti matkan varrella. Kävimme syömässä toastit, jotka sitten jäivätkin päivän pääateriaksi. Ne kuitenkin olivat oikein hyvänmakuiset. Kaupunki ei kovin paljon tarjonnut, mutta siihen varmasti vaikutti jatkuva kevyt sade.

Yöksi jäimme Great Yarmouthin kaupunkiin. Se on tunnettu lomakaupunki Pohjanmeren rannalla. En ole ennen käynyt tyypillisessä englantilaisessa merenrantalomakaupungissa, mutta sellaisen halusin käydä katsomassa, koska monissa sarjoissa ja elokuvissa olen niitä nähnyt. Lomakausi ei ole vielä menossa, joten ihmisiä oli kovin vähän. En ole varma olisiko valtava määrä lapsiperheitä nostanut tunnelmaa verrattuna siihen, että paikalla ei ollut juuri ketään. Ensin kiersimme kaupungilla, mutta siellä oli hyvin ränsistynyttä. Käymässämme pubissa ei meitä pelottanut, mutta ei siellä tunnelmallistakaan ollut. Kiersimme sivukatuja, jotka välillä näyttivät kuin englantilaiset rivitalot olisi siirretty Tiranaan. Sitten saavuimme merenrantaan, missä valtava hiekkaranta odotti helteitä ja lomalaisia, mutta nyt siellä oli autiota ja kylmää. Rantabulevardi oli taas oma lukunsa. Minulle siitä tuli mieleen kerjäläisen Las Vegas. Siellä oli monia pelihalleja, joiden nimet ja valokyltit oli matkittu Las Vegasista, mutta siihen yhtäläisyydet loppuivatkin. Joitain vanhoja hienoja rakennuksia oli jäljellä, mutta ne ikävästi hukkuivat uusia tylsien rakennusten varjoon. Kävimme vielä eräässä rantabulevardin pubissa, ennen kuin tämän päivän taivallus päättyi.

Yön vietämme Collingswood B&B:ssä. Huoneemme on siisti, mutta ei kovin tilava. Aamulla oli erinomaisen mukava käydä suihkussa, kun pystyi pesemään jalkansakin. Täällä, kuten yleensä muissakin B&B, suihkutila on niin kapea, että jalkoja ei yksinkertaisesti pysty pesemään. Jos saippua putoaa lattialle kesken pesun, jää likaiseksi, tai on pakko poistua suihkutilasta, ja aloittaa koko homma uudestaan saatuaan noukittua saippuan suihkutilasta.

Eilan täytti maailman parhaimman bändin lahjakkain jäsen, Paul McCartney, 80-vuotta! BBC näytti ansaitusti pitkän ohjelman hänen kunniakseen. Ei meinannut kirjoittamisesta tulla mitään, kun piti katsella mahtavia esityksiä ja kuunnella musiikista parhainta.

Birmingham

 Jälleen oli Englannin kuumin päivä tänä kesänä. Nyt siitä radiossa oikein varoteltiin eikä se ihan turhaa ollut, sillä Birminghamissa oli päivällä 30 astetta. Se oli varsin paljon keskustan rakennusten keskellä siellä kävellessämme.

Birminghamiin ajoimme suoraan Ironbridgesta. Matkaa oli noin 40 ja siirtymiseen meni toista tuntia. Aluksi liikennettä ei ollut juuri lainkaan, mutta päästyämme moottoritielle sitä oli taas hyvin runsaasti. Birminghamiin tuleminen oli sekava monine liittymineen. Puhelimen neuvoihin ei voinut kokonaan luottaa, mikä teki menosta arvaamattomampaa. Usean kiemuran jälkeen saavuimme keskustan alueelle, missä liikenne oli sitten hyvin väljää. Arvelimme syyn olevan keskustan vihreä alue, missä ajavilta voidaan vaatia maksuja. Myöhemmin tarkastimme asian netistä ja kävi ilmi, että meidän autostamme ei mene maksuja. Käsittääkseni se on riittävän uusi ja luontoystävällinen. Liikenteen puuttuminen ei poistanut kaikkia ongelmia. Puhelin ei täälläkään osannut neuvoa oikein vaan jouduimme itse katselemaan puhelimen kartasta reittiä oikeaan paikkaan. En uskaltanut ajaa raitiovaunujen ja bussien kadulle, sillä siitä voi saada sakkoja, kuten kokemus kertoo. Niin jouduin kiertämään toista reittiä, joka lopulta pakotti minua ajamaan juuri tuota karttamaani katua, joten sakot saattavat olla odottamassa. Kyllästyimme yrittämään päästä Jury Inn -hotellin parkkihalliin, ja ajoin auton toiseen parkkihalliin noin puolen kilometrin päähän hotellista.

Hotelliin pääsi kirjautumaan vasta neljältä eikä kello ollut kuin yksitoista. Niinpä jätimme matkalaukun autoon ja lähdimme tutustumaan Birminghamiin. Yksi syy tulla Birminghamiin oli, että se on suurin Euroopan kaupunki, missä en ole käynyt, kun Venäjän ja Ukrainan kaupungit jätetään huomiotta. Birminghamin keskusta osoittautui varsin mukavaksi paikaksi. Erityisesti kanavien ympäristö oli hyvin viihtyisä ravintoloiden täyttämä alue, missä illalla oli hyvin runsaasti ihmisiä. Myös aseman ympärillä oleva ostosalue oli hyvin suosittu niin paikallisille kuin varmaan turisteillekin.

Me menimme ensimmäisenä kanavan liepeille. Palkinnoksi siitä, että minun ei tarvinnut enää tänään ajaa, sain lämpimällä terassilla nautitun oluen. Ihan varma en ole siitä, minkä ansiosta Seija sai Proseccon, mutta aivan varmasti se oli ansaittu. Oli oikein hienoa istua pubin terassilla ja nauttia lämmöstä, maisemasta ja juomista. Eilen en päässyt Ponncysylltessä kanava-ajelulle, mutta tänään sain sen korjattua. Kuuden punnan hinnalla pääsimme kiertoajelulle parikymmenmetrisellä kanavalaivalla. Reitti kiersi kalliiksi asunnoiksi muutettujen vanhojen teollisuusrakennusten lomitse. Niitä oli mukava katsella hitaalla vauhdilla etenevän aluksen keulasta. Osa ajelusta kulki nykyisellä teollisuusalueella eikä siellä ollut kaunista katseltavaa. Kokonaisuus oli kuitenkin mukava, vaikka uskon, että olisimme eilisestä ajelusta nauttineet enemmän.

Oli kovin mukavaa päästä syömään jo yhdeltä. Aamiainen oli ollut tuhti, mutta silti molemmilla oli jo nälkä. Kanavan rannassa oli oikein kivan näköinen Canal House -ravintola, mihin menimme syömään. Otimme molemmat salaatit, mikä kuulostaa oudolta, mutta valinta oli oikein hyvä kuumana päivänä. Rauhallisen ruokailun jälkeen siirryimme ostoskeskustan puolelle. Birminghamin rautatieasemalla oli erikoinen metallinen julkisivu. Sen vierellä oli vilkas ostoskatu ja takana suuri ostoskeskus Bull Ring. Meillä oli todella hyvä syy kierrellä näissä molemmissa: rouvan sortsit ovat vanhat ja nuhruiset, joten on löydettävä uudet. Pettyneinä jouduimme toteamaan, että Birmingham on liian pieni paikka löytää kunnolliset sortsit.

Olimme hyvin nuutuneita, kun kello tuli neljään ja pääsimme majoittumaan Jury Inn -hotellin 13. kerrokseen. Hotellien hinnat ja saatavuus ovat aika kummallisia. Huoneemme miljoonakaupungin keskustassa oli hieman huokeampi kuin edellisen yön B&B-huone pienessä maalaiskylässä. Katselimme seuraavaa yötä Cambridgesta, mutta siellä alle 200 euron huonetta ollut lainkaan tarjolla, ja tavallisesta huoneesta joutui maksamaan jopa 350 euroa. Lontoosta kuitenkin saimme loppumatkaksi varattua kivan huoneen Paddingtonista 75 eurolla. Joissain kaupungeissa ei ole tarjolla mitään huonetta millään hinnalla. Olisiko syynä paikallisten kova matkustaminen koronan jälkeen, tiedä häntä?

Lepäilimme jonkin aikaa huoneemme suurilla vuoteilla ennen kuin palasimme kanava-alueelle nauttimaan poikkeuksellisesta englantilaisesta lämmöstä ja mukavasta ympäristöstä. Kävelimme Distillery-pubiin, mutta nimestä huolimatta tilasimme gintonicin ja oluen. Terassi oli suuri ja se oli täynnä perjantai-illasta nauttivia ihmisiä. Oli oikein mukava vain istua ja katsella kirjavaa väkeä. Aika monen näköistä menijää maailma päällään pitää ja otos oli vain Birminghamista. Kuuma ilma alkoi uuvuttaa meitä molempia. Kiersimme vielä vähän matkaa edelleen kuumassa illassa ennen kuin suuntasimme kohti hotellia. Pysähdyimme kuitenkin vielä yhdessä pubissa, missä juomien lisäksi söimme nacho-aterian.

Birmingham oli huomattavasti mukavampi kaupunki kuin esimerkiksi Manchester. Käynti oli onnistunut.

Ironbridge

 Sää Englannissa sen kuin paranee. Lämpötila kohosi hellelukemiin, vaikka taivas oli osan päivästä pilvessä. Emme paljon päässeet nauttimaan erinomaisesta säästä, koska tämä oli siirtymäpäivä pohjoiseen.

Vauxhall lähti Newquaysta puoli kymmeneltä. Melkein heti pysähdyimme tankkaamaan. Litra bensiiniä maksoi 1,90 puntaa litralta, joten taitaa olla jopa hieman kalliimpaa kuin Suomessa. Sitä kuitenkin tarvitsee, jos tekee automatkailua. Ajoimme valtatietä Exeterin tietämille ja siitä moottoritietä Bristolin pohjoispuolelle. Kymmenisen vuotta sitten ajelimme edellisen kerran näillä seuduilla ja silloin kävimme katsomassa Stonehengen sekä vierailimme Bathissa. Molemmat olivat aivan mahtavia paikkoja, ja nyt melkein harmitti, että niissä oli jo tullut käytyä. Niinpä suuntana oli pois Etelä-Englannista vähäksi aikaa.

Kesti vajaa kolme tuntia päästä Walesin rajalle, missä pidimme ensimmäisen tauon Tinternin kylässä. Suuren, kauan sitten raunioituneen luostarin vierellä kävimme ravintolassa nauttimassa kahvit sekä kakunpalan. Sitten jatkoimme pohjoiseen Englannin ja Walesin rajojen tuntumassa. Maisemat olivat kivan vihreitä ja mäkisiä, mutta Walesin vuoret jäivät lännemmäksi, joten niitä emme nähneet. Liikenne oli yllättävän vilkasta, mikä tuntuu vaivaavan koko Britanniaa, paitsi Skotlannin nautittavia syrjäseutuja. Ajaminen oli helpompaa ja mukavampaa, koska täällä oli välillä maata tuhlattu jopa pientareeksi ja kaistat olivat mukavan leveitä. Edelleen tien vierustat ovat pensaikkojen peitossa, joten maisemia ei kovinkaan helppo ole katsella.

Ajoimme Herefordin, Leominsterin ja Shrewsburyn ohitse aina Ponncysyllten kylään saakka lähelle Wrexhamia. Pääsimme perille neljän jälkeen useamman sadan mailin ajamisen jälkeen. Ponncysyllten on kuuluisa siellä olevan kanavan sekä siihen kuuluvan sillan ansiosta. 1800-luvun alussa Thomas Telford suunnitteli ja rakennutti kanavan kaivosteollisuuden tarpeisiin. Huomattavin rakennelma oli Dee-joen ylittävä akvedukti, joka on 300 metriä pitkä ja 35 metriä korkea. Se on maailman korkein kanava-akvedukti ja hämmästyttävän sirorakenteinen rakennelma. Nykyisin kanava on pelkästään huvikäytössä, mutta hyvin aktiivisessa sellaisessa. Kapeita ja pitkiä kanavalaivoja voi vuokrata ja ajella niillä laajassa kanavaverkostossa ja se on kovin suosittua. Turisteille oli tarjolla 45 minuutin kiertoajelu laivalla, mutta syväksi harmikseni niitä ei enää tänään järjestetty. Sen sijaan kävelimme toista tuntia sillalla ja sen alla ihaillen erinomaista arkkitehtuuria.

Yöksi siirryimme noin tunnin päässä Ponncysylltestä kaakkoon olevaan Ironbridgen kylään. Matka sinne sujui hyvin, mutta Rosewood B&B:n etsimiseen tuhraantui puoli tuntia. Karttaohjelmassa B&B oli laitettu väärään paikkaan ja omistajan ohjeet olivat ylimalkaiset, joten aikaa tuhraantui ja nälkä aiheutti epätoivoisuuden oireita. Lopulta paikka löytyi. Ulkoa se oli kovin epämääräinen, mutta huoneemme oli suuri ja mukava. Lähdimme saman tien kävellen lähellä olevaan kylään. Pääsimme puoli kahdeksan maissa pubiin, missä oli onneksemme vielä ruokatarjoilua. Huolto oli tänäänkin pettänyt ja pääsimme ensimmäisen kerran syömään 11 tuntia aamiaisen jälkeen. Se on liian pitkä aika, vaikka aamiainen olikin ollut englantilainen. Seija otti hampurilaisen ja minä fish and chipsin, jollaisen pitää syödä joka kerta, kun englantiin tulee, mutta yksi per matka riittää.

Ruokailun jälkeen katselimme Severn-joen ylittävää Iron Bridgeä. Se on 1781 valmistunut maailman ensimmäinen valuraudasta tehty silta. Se on edelleen paikallaan ja näyttää hyvin sirolta ja kauniilta. Se oli oikein ilo silmälle. Päivän uupumus ajoi meidät majapaikkaamme, mutta matkalla sattui olemaan Ye Olde Robin Hood Inne -pub, jota ei voinut jättää kokeilematta. Pub ei ollut nimensä veroinen, mutta ulkona oli edelleen miellyttävän lämmintä ja sitä oli mukava hyödyntää oluen ja valkoviinin nauttimiseen. Päivässä oli vähän liikaa ajamista, mutta päivä, johon sisältyy kaksi Unescon maailmanperintökohdetta, on varmasti erinomainen!

Newquay

Tänään emme nähneet pidätyksiä emmekä muutakaan poliisitoimintaa vaan päivä oli siinä mielessä tylsä. Jouduimme tyytymään noin 23 asteen puolipilviseen päivään ja kiertoajeluun Cornwellin kreivikunnassa.

Aamiainen Trelindan B&B:ssä oli takuuvarma englantilainen aamiainen, joka antoi maksimikalorit päivään. Ne olivatkin tarpeen, sillä Seijan kellomittari näytti päivän päätteeksi 26 000 askelta, joista merkittävän monet suuntautuivat joko jyrkästi ylöspäin tai alaspäin. Lähdimme heti aamiaisen jälkeen yhdeksältä ajamaan kohti etelää. Liikenne oli yllättävän vilkasta, mitä se tosin on ollut koko matkamme ajan. Autoon olen jo hyvin tottunut ja vaihteetkin osuvat oikeaan melkein joka kerta. Ajaminen on mukavaa ja kapeisiin teihin on hyvin tottunut. Eniten huolestumista aiheuttavat liikenneympyrät, joita on hyvin paljon. Perusympyrässä ei ole ongelmaa, mutta laajat monikaistaiset ja helposti puolenkymmentä liittymää käsittävät liikenneympyrät vaativat aina täydellisen keskittymisen. Minusta ihmeellisimpiä ovat liikenneympyrät, jotka eivät edes ole kunnon liikenneympyröitä vaan ainoastaan risteyksen keskelle maalattu reilun metrin levyinen pylpyrä. Sitten nämä laittavat niitä kaksi rinnakkain kymmenen metrin välein, ja pitäisi tietää ketä odottaa ja milloin saa mennä kunkin pylpyrän ohitse.

Noin tunti lähdön jälkeen olimme Cornwallin ja koko Englannin eteläisimmässä kohdassa, The Lizard kaupungin eteläpuolella. Siellä teimme noin seitsemän kilometrin kävelyn upeissa merimaisemissa jyrkkiä rinteitä seuraten. Maasto oli monista televisiosarjoista ja elokuvista tuttua Etelä-Englannin rannikkoa. Kävelyreitti kulki vihreillä laidunmailla aivan äkkisuorien jyrkänteiden reunalla ja alla mainingit löivät rikkonaisiin kallioihin synnyttäen valkoisia pärskeitä. Meri oli kauniin sininen ja yllättävän tyyni, mutta siitä huolimatta maininkeja tuli rantaan tasaisin välein. Ison osan matkasta pääsimme kävelemään tasaista niittyä pitkin, joten merta pystyi ihailemaan turvallisesti. Haastavampiakin kohtia oli runsaasti, ja niissä jouduin keskittymään ainoastaan askeltamaan joko ylöspäin tai alaspäin onnistuen kumpaankin suuntaan. Reitin varrella oli komea melkein kilometrin mittainen hiekkaranta, jonne oli kovin hankala laskeutua. Siellä kuitenkin oli yksi surffaaja, joka ratsasti aalloilla aika taitavasti, sekä kaksi uimaria, joiden kastautuminen kesti tavattoman kauan. Reitin ääripäässä oli toinen hiekkaranta, mihin pääsi helposti autollakin, ja siellä oli runsaasti uimareita ja auringon ottajia. Kävelijöitä tällä reitillä oli varsin paljon eikä se ole ihme, sillä maisemat olivat aivan mahtavia.

Autoilu jatkui rannikkoa seuraten länttä kohti. Tosin kovinkaan lähellä rannikkoa emme voineet ajaa, koska siellä ei mennyt teitä. Seuraavaksi pysähdyimme Marazionin kylässä. Kylä ei ollut kovin ihmeellinen, mutta sen edustalla oleva St. Michael’s Mount -saari oli. Sillä on paljon kuuluisampi kaksossaari, Mont Saint-Michel, Bretagnen rannikolla. Molemmat ovat kartion mallisia saaria, jotka ovat rannikon lähellä, ja niihin pystyy kävelemään laskuveden aikaan, mutta nousuveden aikana ne ovat saaria. Ranskan versiossa saarelle on rakennettu pieni kaupunki ja huipulle suuri kirkko. Täällä saaren huipulla oli suuri rakennus, mutta kokonaisuus ei ollut yhtä vaikuttava kuin Mont Saint-Michelissä. Laskuvesi oli vienyt veden Amerikkaan päin, joten me pääsimme kävelemään paljastuneelle hiekkarannalle sekä saarelle johtavalle pengertielle. Itse saarelle emme nyt menneet vaan tyydyimme vain kuljeskelemaan sen tuntumassa. Marazionin tutustumisen päätimme käymällä pienessä kahvilassa kylän keskustassa. Seija tyytyi skonssiin, mutta minä otin alueen maineikkaan cornish pastryn. Se oli piirakka, jonka sisään oli leivottu lihaa ja kaalia. Se oli ihan maistuva, joskin lihaiseksi sitä ei voinut kehua, mutta hyvin kaalinen se oli.

Ja Cornwallin kiertomatka jatkui. Ajoimme maan ääreen eli Lands Endiin. Seija oli oppikoulussa lukenut englannin tunnilla paikasta ja se oli jäänyt hänen mieleensä. Paikka on Englannin läntisin kohta, mikä on tehnyt siitä turistikohteen. Seija muisti, että koulukirjassa oli ollut kuva yhdestä pienestä valkoisesta talosta, mutta nyt siellä oli toistakymmentä rakennusta ja kokonaisuus piti sisällään ison turistipyydyksen. Meille riitti komeiden maisemien katselu, jotka olivat oikein hienoja. Eräässä kyltissä oli paikallinen sääennustus. Jos näet Scilly Saaret, on sade tulossa. Jos et näe Scilly Saaria, sataa. Näimme noin 50 kilometrin päässä olevat saaret, joten sade oli tulossa.

Ehkä joku on katsellut Poldark-sarjaa? Se on kuvattu Cornwallissa ja siinä olleet maisemat ovat todellakin hyvin samanlaisia, mitä tänään olemme nähneet. Poldark heppu omisti kaivoksen, joita täällä on ollut valtavasti. Niitä on ollut niin paljon, että niiden tuottama kulttuurimaisema on hyväksytty Unescon maailmanperintölistalle. Tämän Unesco-kohteen kuittasimme St. Justin kylässä, mihin ajoimme Lands Endistä mahtavan kapeita ja haastavia teitä pitkin. Kylä oli nyt oikein viihtyisä, mutta kaivostoiminnan aikaan se oli varmasti paljon ikävämpi paikka asua.

Palasimme takaisin Newquayhin, missä asustimme toisen yön samassa majatalossa. Melkein heti paluun jälkeen lähdimme keskustaan etsimään syötävää. Huomasimme, että kaupunki oli suurempi kuin eilen oli näyttänyt, mutta siitä huolimatta ajauduimme pubiin syömään, sillä sopivia ravintoloita ei löytynyt. Nyt emme halunneet mitään paistettua vaan otimme molemmat tikka masalat, jotka olivat ihan hyvät. Kiersimme vielä vähän kaupungilla ja ennen majapaikkaan paluuta kävimme oluella ja viinillä Central Pubissa. Vaikka englantia osaa aika hyvin, ei se tarkoita, että täällä ymmärtäisi paikallisia hyvin. Kun tilasin juomat baarimikolta, jouduin kolmesti pyytämään häntä toistamaan kysymyksen ennen kuin ymmärsin ”anything else sir”. Onneksi en tarvinnut muuta, sillä kierre olisi saattanut jatkua. Tämä oli kesän kuumin päivä Englannissa, ja se näkyi punaisen kirjavina ihmisinä. Me hankimme jonkin verran samaa ulkoasua, ettemme erottuisi liian paljon muista kulkijoista.

Newquay

Merilokit metelöivät yöpaikan ulkopuolella, mutta siitä huolimatta molempia nukutti oikein hyvin. Kahdeksalta tarjoiltiin alakerrassa aamupalaa. Olimme siellä ensimmäisinä tilaamassa englantilaista aamiaista. Emme ottaneet ihan kaikkea tarjolla olevia aineksia vaan jätimme muun muassa veripaltun ja makkarat pois, mutta siitä huolimatta tulimme aivan täyteen. Heti ruokailun jälkeen teimme aamukävelyn Seatonin pitkällä rannalla. Se on yksi parhaita fossiilirantoja Devonissa, mutta ainoatakaan ammoniittia ei meidän silmiimme sattunut. Niinpä ilman fossiilia joudumme palaamaan kotiin. Seija kävi kokeilemassa meriveden lämpötilaan, mutta ei ehtinyt laittaa kättään veteen, kun yllättävä maininki ajoi hänet pois veden rajasta. Seija kertoi veden olevan yllättävän lämmintä, sillä jalkoja hän ei ehtinyt saada tarpeeksi nopeasti pois aallon alta. Onneksi hänellä on toisetkin kengät.

Ajoimme tunnissa pieniä teitä pitkin Exeteriin. Sää oli kauniin aurinkoinen ja jo Exeterissä pystyi kävelemään lyhythihaisessa paidassa ja sortseissa palelematta. 130 000 asukkaan kaupunki on kuuluisa suuresta katedraalistaan, mikä olikin oikein komea ilmestys suurella aukiolla. Englannissa kaikkiin kirkkoihin näyttää olevan pääsymaksu. Tänne oli yli kymmenen euroa henkilöltä, emmekä sitä halunneet maksaa vaan tyydyimme katselemaan rakennusta vain ulkoa päin. Kaupunki on kaiken kaikkiaan hyvin vanha, sillä siellä oli vielä osin pystyssä muuria, jonka Vilhelm Valloittaja oli rakennuttanut 1000-luvulla. Etenkin kirkon ympärillä olevalla aukiolla oli monia komeita vanhoja rakennuksia, mutta kokonaisuudessaan kaupunki oli aika rähjäisen oloinen.

Seuraavana ajoimme rantaa seuraten kohti etelään ja Torquayta. Sen esikaupungissa, St. Marychurchissa, yritimme löytää parkkipaikkaa. Ajelin yksisuuntaista tietä ja jouduin pysähtymään, kun edessäni parin auton päässä oltiin tekemässä taskuparkkia kadun varteen. Välittömästi parkkeerauksen jälkeen kaksi mustaa autoa ajoi parkkeeranneen auton viereen, ja niistä nousi hyvin sähäkästi puolen kymmentä luotiliiveihin pukeutunutta poliisia. Autosta nostettiin harmaaseen huppariin pukeutunut noin kolmekymppinen mies, ja välittömästi hänelle laitettiin käsiraudat. Meidän ohitsemme tuli hyvin kovalla vauhdilla kolmas poliisiauto ja vastakkaiselta suunnalta tuli vielä kaksi lisää. Minuutissa paikalla oli pitkälle toistakymmentä poliisia, joista kaikilla oli luotiliivit. Me ihmettelimme tapahtumia ja olimme tyytyväisiä, että poliisien luotiliiveille ei ollut käyttöä. Muutama minuutti myöhemmin meidän automme vierelle tuli poliisi, joka kysyi haluammeko peruuttaa pois paikalta. Jäimme kuitenkin odottamaan, koska poliisi arvioi kaiken olevan ohi hyvin pian. Niin ei käynyt vaan poliisit parveilivat pysäytetyn auton ympärillä tutkien mitä sieltä löytyi. Sama iloisen oloinen poliisi tuli uudestaan kysymään haluammeko peruuttaa pois paikalta. Nyt suostuimme ja sain poliisitason viittoilut, joten peruutus ahtaalla kadulla sujui hyvin säntillisesti. Kysyin poliisilta, että mistä oikein oli kyse. Hän sanoi hymyillen, että he pysäyttivät autoilijan. Penkillä minusta vasemmalle oli tehty syvä analyysi tapahtumista: huumerikollisen pidätys! Pidätyksen tehneet poliisit olivat toimineet hyvin räväkästi, tehokkaasti ja ammattimaisesti. Kaikki tapahtui hyvin nopeasti. Pidätetyllä ei näyttänyt olevan aseita. Entä, jos hänelle olisikin ollut niitä?

Loppuosa Torquayn vierailua oli sitten tylsempää. Löysin kaupungin keskustan ja laitoin Vauxhallin parkkihalliin. Seija oli lukenut opaskirjasta Torquayssa olevan paljon hienoja rakennuksia ja paljon katseltavaa. Rouva pettyi. Ei lomakaupunki ruma ollut, mutta olemme jo tälläkin matkalla nähneet paljon kauniimpiakin paikkoja. Sataman liepeillä oli ihan mukava kävellä ja ihmetellä laitureissa olevia lukuisia veneitä. Oikeastaan eniten ihmettelin sitä, että miksi suurin osa niistä on laiturissa eikä merellä. Tosin samaa olen ihmetellyt ympäri maailmaa, kun olen meren satamien tuntumissa kävellyt. Kävimme meren liepeillä olevalla terassilla kahvilla. Aurinko paistoi mukavasti ja oli oikein mukava istua nauttimassa lomasta. Torquayssa puolisomme kanssa laskimme selvästi kulkijoiden keski-ikää, mikä kertoo paljon paikan ikärakenteesta.

Olin suunnitellut, että menisimme tänään Plymouthiin, mutta sen päätimme jättää väliin. Sen sijaan suunnistimme suoraan länteen ja ajoimme Dartmoorin kansallispuiston halki länsirannikolle. Odotin, että Dartmoor olisi hyvin synkkä paikka, missä on ankeata, pimeätä ja karmivaa. Siellä ei kannattaisi poistua autosta, sillä Baskervillen koira saattaisi välittömästi hyökätä kimppuun. Eihän se ollut ollenkaan sellainen. Alue oli miellyttävän vihreä ja suureksi osaksi metsäinen. Siellä oli myös nummen tapaista, joskin hyvin vihreätä maastoa, mitä pysähdyimme katselemaan. Teimme pienen kävelyn matalaa pensasta kasvavalla nummella, missä oli eläinten tallaama leveä poluntapainen. Astelu vaati tarkkaavaisuutta, sillä siellä oli hyvin paljon eläinten jätöksiä. Olin parikymmentä metriä Seijan edellä keskittyen havainnoimaan nummien lintuja. Yhtäkkiä takaani kuului hillitön kirkuminen ja vieressäni olevan puskan takaa kevyttä töminää. Töminän aiheutti lammas, joka oli pelästynyt minua ja lähtenyt juoksemaan. Kirkuminen lähti vaimostani, joka näki lampaan syöksyvän häntä kohti pahantahtoinen ilme kasvoillaan. Pelästynyt lammas kiersi jäykistyneen puolisoni ja pysähtyi noin viisi metriä hänen taakseen alkaen määkimään todella pilkallisesti. Tilanne laukesi, kun lammas jatkoi matkaansa.

Kun olimme autossa turvassa, jatkoimme pois Dartmoorin pelottavilta nummilta. Jos sir Arthur Conan Doyle olisi kokenut saman mitä Seija oli kokenut, olisi hän varmaan muuttanut romaaninsa nimen sekä juonen. Ajoimme suoraan, yhtä kartanlukuvirheen aiheuttamaa ympyrää lukuun ottamatta, suoraan Cornwallin länsirannikolle. Siellä menimme Port Isaaciin, missä suosittu Doc Martin -televisiosarja on kuvattu. Oli kiva nähdä tuttuja maisemia, joissa Martin Clunes oli tohtorina kulkenut ja aiheuttanut hämmennystä. Ainoa harmitus oli, että jouduimme poistumaan idyllisestä kylästä liian pian, koska meidän piti olla majapaikassamme ennen seitsemää.

Ehdimme Newquayn kaupunkiin puoli seitsemän jälkeen ja majoittauduimme B&B:hen nopeasti. Saman tien lähdimme läheiseen keskustaan etsimään ravintolaa. Syömiset olivat jälleen jääneet kovin vähäiseksi. Kaupunki oli isompi kuin luulimme, mutta siitä huolimatta jouduimme tyytymään pubin ruokaan. Se ei ollut kokonaan paha asia, vaikka salaatissa ja chilissä olikin toivomisen varaa.

Päivä toi paljon mukanaan. Niin poikkeuksellista jännitystä kuin kivoja kaupunkeja sekä kaunista luontoa. Ajaminen Vauxhallilla oli jo oikein mukavaa, kun manuaalivaihteisiin oli tottunut ja auton leveyskin alkaa olla hallussa. Maaseudun tiet ovat yllättävän kapeita, mutta niin sinne mahtuivat molempiin suuntiin kulkevat. Ainoastaan yhden kerran jouduin peruuttamaan antaakseni tietä vastaan tulevalle, mutta monia kertoja tien vieressä kasvavat pensaiden ja puiden oksat kutittivat auton kylkiä.