Lucca

Eilinen juhliminen näkyi tavallista myöhempinä heräämisinä. Tommi oli uimassa ensimmäisenä ja selkeästi ennen kuin muut edes heräsivät. Seija kävi puoli kymmeneltä herättämässä Mummon, joka olisi muuten jatkanut uniaan vielä pitkään.

Tänään oli viimeinen turistipäivä tällä matkalla. Mikko tiesi kertoa, että tänään on julkisen liikenteen lakko Toscanassa, joskaan sen laajuudesta ei ollut oikein tietoa. Ainakin osa busseista kulki, mutta sitä emme vielä aamulla tienneet. Olin suunnitellut viettäväni päivän Firenzessä, mutta päätin kuitenkin jättää sen väliin ja mennä käymään Luccassa. Olen käynyt Firenzessä muutaman kerran, joten paikka on tuttu, joskin kaupunki on niin hieno, että siellä vierailee mielellään useammankin kerran. Nyt se jäi väliin, joskin autoilin kaupungissa monta kertaa, vaikka en nähtävyyksiä nähnytkään.

Nuoret menivät Firenzeen, jonka liepeille heidät vein kymmenen jälkeen. Reitti Porta Romanalle on jo niin tuttu, että ajelen sitä jo melkein kuin paikalliset. Mikko ja Meggie tapasivat kavereitaan käyden heidän kanssaan museossa, syömässä ja varmaan juomassakin. Tommi ja Maija kiersivät keskustassa ja tekivät lasiostoksia, kävelivät 26 000 askelta, kävivät pizzalla ja kahdesti nesteytyksellä. Heillä oli oikein kiva päivä turisteista ja matkan kuumimmasta päivästä huolimatta.

Vanhat ajoivat moottoritietä pitkin Luccaan. Se on vanha kaupunki, kuten kaikki kaupungit täällä tuppaavat olemaan. Keskustan ympärillä on säilynyt valtava roomalaisten rakentama suojamuuri. Sen sisällä on tyypillisen kivoja kapeita katuja ja vanhoja rakennuksia. Kaupunki ei millään pärjännyt Sienalle tai Firenzelle, mutta ihan kiva siellä oli kävellä. Kävimme syömässä erikoisella soikion muotoisella aukiolla. Ruoka oli kelvollista, mutta palvelu poikkeuksellisen kehnoa. Myöhemmin kävimme kahvilla ison aukion laidalla ja siellä oli palvelu huomattavasti mukavampaa. Isompia nähtävyyksiä emme kaupungissa käyneet katsomassa vaan kävelimme viihtyisillä kujilla ja katselimme ympärillemme. Ravintoloita ja terasseja oli hyvin paljon ja yhdellä niistä, tietenkin, kohtasimme Seijan sisarukset ja puolisot!

Pysäköinti oli Luccassakin hyvin hankalaa. Tällaisia ongelmia ei ole Suomessa ja sitä ei osaa arvostaa ennen kuin on paikassa, missä pysäköinti on hyvin hankalaa. Ihan mukavan Lucca-käynnin jälkeen kello oli jo neljä, joten jätimme suunnittelemamme Pistoian käynnin kokonaan tekemättä. Matka huvilalle kesti toista tuntia ja se oli ihan tavallista moottoritieajelua. Pian paluun jälkeen ajoin vielä kerran Porta Romanalle hakemaan Maijan ja Tommin, mutta sitten olivat tämän päivän ajelut ajeltu. Mikko ja Meggie palasivat huvilalle vasta myöhään illalla käyttäen taksia. Ilta huvilalla meni leppoisasti lomaa lopetellen.

Huomenna joudumme heräämään hyvin aikaisin ja ajamme Milanoon, siis Seija, Mummo, Sari ja minä. Nuoret lähtevät vähän myöhemmin taksilla Firenzeen ja toiset palaavat Suomeen Milanon ja toiset Venetsian kautta.

Tämä oli minulle kovin poikkeava lomamatka. En ole tainnut ikinä ennen lomailla viikkoa samassa paikassa vaan olen aina kulkenut eteenpäin jollain kulkuneuvolla korkeintaan muutaman yhdessä paikassa vietetyn yön jälkeen. Se on edelleenkin paras tapa viettää lomaa. Kuitenkin myös tämä loma oli oikein mukava ja minullakin oli hyvin hauskaa. Oli hyvin mukavaa viettää aikaa sukulaisten ja tuttavien kanssa ja tehdä retkiä eri kokoonpanoilla lähiympäristöön. Minä olen aina pitänyt autoilusta eikä tämä ollut millään tavalla poikkeus siitä. Reitit olisivat voineet olla vaihtelevampia, mutta mukava näinkin. Koimme monta hienoa ja hauskaa tapahtumaa sekä näimme monta mahtavaa paikkaa. Uskon, että kaikki mukana olleet nauttivat matkasta yhtä paljon kuin minäkin.

Blogin kirjoittaminen on ollut tavallista vaikeampaa. Yleensä olen saanut kirjoitettua rauhassa päivän päätteeksi, mutta nyt on iltaisin ollut vaikka mitä hauskaa tekemistä, joten kirjoittaminen on ollut katkonaista ja normaalia vaikeampaa.

Parasta matkassa oli Mikon väitöstilaisuus ja hänen erinomainen suoriutumisensa siitä. Puhumattakaan hänen suuresta urakasta kirjoittaa 400-sivuinen teos, jota kaikki professorit kehuivat vuolaasti. Minulla on teoksen luku vielä vähän kesken, mutta lukemani perusteella yhdyn professorien kehuihin.

Firenze

Nyt on perheessämme kaksi tohtoria. Mikko väitteli tänään tohtoriksi EUI:ssä (European Union Institute) aiheesta:

Meillä oli melko tavallinen aamu eikä poika ollut kovinkaan hermostunut tai ainakaan hän ei sitä näyttänyt. Tommi lähti bussilla Firenzeen ja Mummo sekä Sari jäivät huvilalle. Me muut lähdimme Fiatilla yliopistolle, joka sijaitsi Firenzen pohjoispuolella. Se tiesi ajoa kaupungin halki. Varasimme runsaasti aikaa, sillä olisi typerää myöhästyä ruuhkan vuoksi. Opasohjelman mukaan matka-aika oli noin 40 minuuttia, mutta aikaa meni lopulta tunti. Keskustassa oli iso jumi, jossa vietimme aikaa ainakin varttitunnin, joten varautuminen oli järkevää. Lopulta pääsimme perille lähellä Fiesolea olevalle yliopistolle.

Yliopiston historian laitos sijaitsi Villa Salviatissa, mikä oli vuosisatoja vanha huvila, joka oli joskus kuulunut hyvin rikkaalle Salviatin suvulle. Poppoo on ollut hyvin varakas, sillä rakennus oli suuri ja sijaitsi aivan mahtavalla paikalle korkealla kukkulalla, josta oli huikea näkymä alhaalla olevaan Firenzeen. Odottelimme tilaisuuden alkua laajalla sisäpihalla, jonka seinillä oli komeita vanhoja korkokuvia. Paikalle saapui Mikon kavereita, jotka olivat tulleet paikalle varta vasten seuraamaan väittelyä ja juhlistamaan kaveriaan väittelyn jälkeen, olettaen tietenkin, että väitös menee läpi. Muutama minuutti myöhässä alkoi tilaisuus ja pääsimme sisään aika pieneen saliin. Sinne sopi vain 20 henkeä; väittelijä, neljä vastustajaa, 11 Mikon sukulaista ja kaveria sekä neljä meille tuntematonta opiskelijaa. Harmi, että tila ei ollut isompi, sillä kiinnostuneita tulijoita olisi ollut enemmänkin. Salin seinillä oli todella komeita maalauksia, joita oli kiva ihailla kuunnellessani väitöstä.

Tilausuus alkoi väittelijän aloituspuheella, joka kesti 20 minuuttia. Pelkäsin, että poikaa jännittäisi tilanne, mutta pelkoni oli aivan turha. Mikko puhui sujuvasti ja kertoi väitöskirjastaan läpikäyden samalla eilen tekemiään muistiinpanoja. Hänen englantinsa oli erinomaista ja sanottava niin tieteellistä, että en ymmärtänyt niistä kovinkaan paljon. Vastaväittelijät kuitenkin ymmärsivät, sillä he nyökyttelivät tyytyväisinä Mikon aloituspuheen jälkeen. Sitten kukin vastaväittelijöistä, joista yksi tosin oli Mikon ohjaaja, kyselivät pojalta kiperiä kysymyksiä, jotka olivat jopa viiden minuutin mittaisia. Minä en ymmärtänyt kysymyksistä juuri mitään, mutta onneksi Mikko ymmärsi. Pojan vastaukset kestivät jopa kymmenen minuuttia eivätkä ne avautuneet minulle yhtään paremmin kuin kysymyksetkään, mutta väittelijöille ne kelpasivat, sillä huomasin heidän jälleen nyökyttelevän tyytyväisinä. Onneksi vieressäni istunut Maija tunnusti, ettei hänkään ymmärtänyt juuri mitään, ja tyttö on sentään nuori ja hirmu fiksu. Jokainen vastaväittäjä aloitti puheensa kehuen kovasti väitöskirjaa. Yksi heistä kertoi epäilleensä työtä luettuaan alkutekstit, sillä hän arvioi, että siinä esitetyt asiat (heppu käytti paljon hienompia sanoja kuin ”asiat”) olivat mahdottomia yhdistellä. Mikko oli kuitenkin siihen pystynyt ja professori joutui nielemään skeptisisminsä. Tilaisuus kesti kaksi tuntia ja koko sen ajan pystyin olemaan hyvin ylpeä pojastani. Lopussa professorit jäivät huoneeseen keskenään ja päättivät hyväksyä väitöksen ja niin perheessä on nyt kaksi filosofian tohtoria.

Mikko jäi lounastamaan professorien kanssa ja Meggie tapaamaan kollegaansa. Maija, Seija ja minä palasimme huvilallemme Maijan toimiessa ansiokkaasti kartanlukijana. Mummo ja Sari olivat tehneet ison työn laittaessaan suuret määrät naposteltavaa ruokaa valmiiksi ja nyt ne laitettiin salien pöydille odottamaan vieraita. Minä kävin hakemassa Mikon ja Meggien Porta Romanalta. ja palattuani takaisin huvilallemme, olivat paikalla myös Seijan sisarukset puolisoineen. Pian lähdin hakemaan Mikon kavereita Galluzzosta, minne he olivat tulleet bussilla Firenzestä. Seijan veli lähti mukaan heidän autollaan, joten saimme kaikki seitsemän kaveria juhlapaikalle kerralla.

Mikon kunniaksi järjestetty juhla oli oikein kiva ja tuntui, että niin tuore tohtori kuin vieraatkin nauttivat tilaisuudesta. Runsaat tarjottavat, juustot, leikkeleet, melonit, keksit, pähkinät ja muut ruoat maistuivat oikein hyvin. Juotava kelpasi myös hyvin. Villa täyttyi juttelusta ja hienosta yhteisolosta. Sää oli oikein mukava, joten ulkonakin pystyi istuskelemaan. Pingispöytä oli kovassa käytössä ja Imprunetan avoimet voitti tietenkin villan isäntä. Nuoret lähtivät seitsemän bussilla Firenzeen, mutta palasivat puolen tunnin päästä, koska bussia ei tullutkaan. He viihtyivät vielä pari tuntia kuten muutkin vieraat. Vieraiden lähdettyä jäljellä oli vain neljännespullo grappaa, joten juomat riittivät juuri sopivasti. Mikon vanhemmat olivat hyvin iloisia, kun Mikon kaverit olivat tulleet Firenzeen saakka seuraamaan ystävänsä väitöstilaisuutta ja vielä viihtyivät juhlissa niin hyvin. He olivat myös hyvin iloisia, että niin monet sukulaiset tulivat paikan päälle juhlistamaan Mikon väitöstilaisuutta. Mikkoa muistettiin monin kivoin lahjoin, kuten kirjoilla, tohtorivillasukilla sekä lahjakorteilla. Firenzen matkan tärkein päivä oli oikein onnistunut.

Impruneta

Sääennustus kertoi Firenzessä olevan sateinen päivä, mikä pelotti meidät viettämään aikaa enimmäkseen huvilalla. Aamupäivä olikin sateinen ja ikävän viileä, mutta iltapäivällä sää oli huomattavasti parempi. Sitten ilta taas oli täynnä sadetta. Tällä alueella säät ja ennustukset vaihtuvat tiheään eikä kumpaankaan ole oikein luottamista.

Minulla oli tänään kuskin rooli. Aamulla yhdeksältä ajelin jälleen Firenzen liepeille samaa reittiä kuin aiemminkin. Se alkaa olla jo kovin tuttu ja sujuu helposti ilman kartturia. Meggie jäi Firenzeen, missä hänellä oli kiireinen päivä, kun hän tapasi tuttujaan ja hoiti asioitaan. Seija, Maija, Tommi ja minä menimme kotimatkalla isoon Esselungan-kauppaan, missä ostimme ostoskärryllisen tavaraa huomisia juhlallisuuksia varten. Monet tuotteet ovat täällä huomattavasti halvempia kuin Suomessa. Hedelmät, leivät ja juomat ovat huomattavasti halvempia ja ruoat jonkin verran halvempia kuin kotimaassamme. Tuotteet ovat tietenkin vähän erilaisia, mutta se on virkistävää. Bensiini maksoi noin 1,70 litralta.

Tällä välillä Sari meni bussilla naapurikylään, missä katseli paikkoja, vaikkei siellä juuri katseltavaa ollutkaan. Hän pistäytyi kirkossa ja kaupoissa. Minä kävin Maijan kanssa hakemassa hänet takaisin mökille palattuamme kauppareissulta. Iltapäivällä nautiskelimme lomistamme ja vapaista. Mikko valmistautui huomista varten, mutta hän ehti myös käydä pöytätenniskentällä oppimassa lisää nöyryyttä. Iltapäivällä välillä paistoi aurinko aika lämpimästikin ja pääsimme istuskelemaan uima-altaan reunamilla, joskaan kukaan ei uskaltautunut uimaan. Pelasin Tommin kanssa allaslentojalkapalloa, jossa Tommi ei pärjännyt nuoruudestaan huolimatta. Iltapäiväksi Maija keksi tekemistä. Hän halusi mennä maistelemaan viinejä ja sai houkuteltua äitinsä mukaan. Siitä innostuivat myös Sari ja Tommi. Muuta ei tarvittukaan, sillä kuski tuli mukavasti huvilan mukana.

Matkaa Spedaletton kylän lähellä sijaitsevaan Poggio Torsellin viinitarhalle oli noin kymmenen kilometriä, mutta puolet reitistä kulki hyvin mäkisen seudun ylitse, missä kulki vain hyvin, hyvin kapea ja kovin, kovin mäkinen tie. Ajo oli viihtyisää, joskin koko ajan piti tarkkailla molempia reunoja ja tietenkin eteenpäin, jotta näki minne seuraava mutka kääntyi ja tuliko sieltä ketään vastaan. Onneksi liikenne oli hiljaista, mutta yhdellä suoralla, joka oli tavallista leveämpi, tuli vastaan pikkufiatti. Ajoimme molemmat aivan tien reunassa, mutta pääsimme toistemme ohitse vasta, kun olin kääntänyt oman peilini pysäköintiasentoon.

Viinitarhan päärakennus sijaitsi korkean kukkulan laella, josta näkyi Firenzen katedraalin komea kupoli. Sen lisäksi maisema oli parasta Toscanaa. Päärakennus oli hyvin komea villa, joka on ollut monen kuuluisan suvun omistuksessa ja toiminut jossain vaiheessa jopa paavin kesäasuntona. Muutama vuosi sitten rakennuksen ja viinitarhan oli ostanut eräs hyvin rikas mies, jonka lähisukulaiset asuvat huvilassa. Heppu omistaa kaikki ympärillä näkyvät viinitarhat sekä oliivilehdot. Rakennuksen takana oli mahtavan hieno ja erinomaisesti hoidettu puutarha, jossa oli monta kymmentä sitruuna- ja appelsiinipuuta. Ne olivat varsin matalia ja kasvoivat suurissa ruukuissa, jotka talveksi nostettiin sisään lämpimään. Saimme aikamme ihastella puutarhaa, minkä jälkeen pääsimme suuren rakennuksen siipeen, missä oikein miellyttävässä huoneessa pääsimme maistamaan tarhan viinejä.

Olimme hankkineet neljä 45 euron arvoista maistelulippua ja minä olin mukana kuskina. Oppaana ja maisteluohjaajana toimi oikein viehättävä italiaisnainen, joka puhui erinomaista englantia pienellä paikalliskorostuksella. Hän kertoi meille pitkät ja mielenkiintoiset tarinat paikan historiasta, viinitarhasta sekä tarhan viineistä. Aluksi hän ymmärsi väärin roolini, sillä hän luuli minua paikalliseksi kuskiksi, jonka tämä suomalaisjoukkio oli vuokrannut auton kanssa. Asia selvisi aika pian, kun minun suomi oli parempaa kuin italiani. En pystynyt osallistumaan kierrokseen, jos en osallistunut myös maisteluun, mikä maksoi 45 euroa. Päätin olla mukana ja nauttia vain pienet siemaisut tarjottuja viinejä.

Aluksi viehättävä rouva toi pöytään kolme perusviiniä heidän valikoimastaan ja kaatoi meille jokaiselle pienet siivut, joskin minulle kaikkein pienimmät. Edessämme oli myös lautanen, missä oli juustoja, leikkeleitä ja erilaisia leipiä oliiviöljyn kera. Rouva antoi meille perusvinkit, miten toimitaan, mutta ei kertonut meille miltä viinien pitäisi maistua, mikä oli hyvä asia. Maistelimme kaikkia viinejä, jotka maistuivat ihan hyviltä. Homma ei ollutkaan ohitse kolmella viinillä, vaan hiljalleen niitä tuotiin lisää, niin että lopulta pöydällä oli viinitarhan kahdeksan erilaista tuotetta. Tietenkin siinä järjestyksessä, että aloitettiin huokeammasta ja kevyemmästä ja lopussa tuotiin tarjolle ne ylähyllyn antimet. Minä olin Seijan mielestä ylittänyt omat rajani jo näiden kolmen ensimmäisen viinin mukana, mutta en millään voinut olla maistamatta 12, 24 ja 30 kuukautta tynnyreissä olleita laatuviinejä sekä vielä viimeistä, erikoisinta ja tietenkin kalleinta viiniä. En tunne viinejä ollenkaan niin hyvin kuin elämän eliksiirejä (viski), mutta kyllä näitä viimeisiä viinejä maistellessa huomasin, että ne olivat huomattavan paljon parempia kuin ne viinit, joita tavallisesti nautin. Muut pääsivät paljon syvemmälle näiden viinien maistelussa kuin minä eikä viehättävä rouva lainkaan pihdannut viinien tarjoilussa. Kukin löysi suosikkinsa maistetuista viineistä eikä se kallein, joka oli hyvin voimakkaan makuinen, ollut kai kenenkään mielestä paras. Kiireettömän maistelun jälkeen siirryimme puutarhan kautta parkkipaikan lähellä olevalle rakennukselle, missä oli myymälä. Nuoret ostivat pari pulloa viiniä, mutta Sari ja Seija joutuivat tyytymään oliiviöljypulloihin, koska viinipullojen kuljetus Suomeen ei onnistuisi. Nuoret eivät raaskineet ostaa maistamiamme 89 ja 110 euron viinejä, mutta kuitenkin hyväksi todettuja hieman halvempia laatuja.

Tommi johdatti meidät takaisin huvilallemme hieman helpommin ajettavaa reittiä, mistä olin hänelle tyytyväinen. Ajoimme aikoinaan Niccolo Machiavellin omistaman rakennuksen ohitse. Sama rakennus oli näkynyt viinitarhan kukkulalta. Vierailumme aikana sää oli ollut poutainen, vaikka kauempaa kuului ukkosen jyrähtelyjä. Paluumme jälkeen alkoi sade, joka oli välillä voimakastakin. Minun ajamiseni eivät olleet vielä ohi, vaikka sitä jo toivoin. Meggien käynti Firenzessä venyi odotettua pitempään eikä bussi Imprunetaan enää kulkenut. Lähdin puoli kahdeksan jälkeen Mikon kanssa hakemaan Megggietä kotiin. Pimeä oli jo laskeutunut eikä yltyvä sade helpottanut ajamista. Aluksi reitti oli hyvin tuttu, joten ajamisessa ei ollut mitään ongelmia. Porta Romanan jälkeen kaupunki oli minulle täysin tuntematon, joten Mikon piti opastaa puhelimensa avulla meidät Arno-joen toisella puolella olevaan kohtauspaikkaan. Sinne pääsimmekin aika helposti ja saimme Meggien kyytiimme. Sitten alkoivat vaikeudet. Suoraan takaisin päin ei pystynyt kääntymään vaan jouduimme ajamaan ensin eteenpäin vilkasta katua pitkin ja vasta monen koukeron jälkeen olisimme päässeet kääntymään takaisin päin. Missasimme yhden kaarteen vasemmalle ja ajauduimme tunneliin, josta ei sitten päässytkään kääntymään. Tällainen vanha kaupunki on hyvin hankala ajaa, koska monet kadut ovat yksisuuntaisia eikä haluamaansa suuntaan pääse läheskään aina kääntymään. Onneksi minulla oli erinomainen kartanlukija, joka puhelimen avustuksella etsi minulle reitit eteenpäin ja minä yritin niitä toteuttaa. Se ei ollut pimeässä ja sateisessa kaupungissa, missä autoja kulki yllättävän paljon, aina helppoa. Koko ajan piti seurata muita autoja, mutta pahimpia olivat lukuisat pyörällä kulkevat ruokakuskit, joita ei meinannut nähdä millään. Oma lukunsa olivat jalankulkijat, joita toikkaroi autojen seassa italialaiseen tapaan mistään välittämättä. Kerran jouduin tekemään äkkijarrutuksen, kun ikääntynyt hippi hyppäsi eteeni pysähtyneen auton edestä keskellä suurta risteys, missä jalankulkijoilla ei ollut mitään syytä kulkea. Lopulta yli puoli tuntia Meggien noutamisen jälkeen löysimme reitin pois keskustasta, mutta vaati vielä yhden hieman uhkarohkean u-käännöksen, että pääsimme Arno-joen ylitse väljemmille vesille. Mikon ohjattua minut vielä Porta Romanolle, hän pystyi laittamaan puhelimen pois ja huokaisemaan, sillä sieltä osasin huvilalle ilman opastusta.

Siena

Italia ei näyttänyt meille sään puolesta parhaita puoliaan. Lämpötila Toscanassa pysyi koko päivän alle 20 asteen, tuuli oli aika voimakas ja pilvet peittivät taivaan melkein koko päivän. Onneksi vettä satoi vasta myöhemmin iltapäivällä. Säälle emme mitään voi, joten toimimme suunnitelmien mukaan, mutta pukeuduimme lämpimämmin kuin olisimme halunneet.

Porukka jakaantui jälleen kahteen ryhmään. Kävin viemässä Mummin, Seijan ja Sarin Firenzen liepeille kymmenen maissa. He viettivät erinomaisen päivän kierrellen ja katsellen kaunista Firenzeä. Heillä ei ollut mitään kiirettä vaan he kulkivat rauhassa turistimassojen seassa. Ponte Vecchio oli aivan tupattu täyteen turisteja eivätkä ne vähentyneet katedraalin liepeilläkään. Naiset kävivät ostoksilla, kahvilla ja syömässä turisteilun ohessa.

Nuorten porukka lähti käymään Sienassa, joten pääsin sinne toistamiseen. Pääsimme liikkeelle ennen keskipäivää ja Sienassa olimme ennen yhtä. Tosin parkkipaikkaa jouduimme etsimään melkein puoli tuntia. Tommille ja Maijalle käynti Sienassa oli ensimmäinen, ja he olivat yhtä mieltä kaupungin kauneudesta meidän muiden kanssa. Menimme ensimmäisenä istumaan Piazza del Campolle, sillä se oli tänäänkin minun ainoa toiveeni. Nyt menimme aukion toiselle puolelle ja ensimmäisenä kohtasimme Seijan sisarukset puolisoineen. He olivat tulleet eilen Firenzeen ja kävivät meidän villalla aamulla, mutta silti oli yllätys, että he istuivat ensimmäisessä pöydässä, kun kävelimme aukiolle. Saimme oman viiden hengen pöydän, jonka ääressä nautimme juomat aukiota katsellen. Tänään Sienassa oli hieman vähemmän ihmisiä kuin eilen, mutta paljon turisteja siellä oli tänäänkin.

Turistien väheneminen näkyi etenkin katedraalin jonossa. Eilen Sari joutui jonottamaan lippua katedraaliin yli vartti tunnin, mutta nyt jonotusaika oli vain muutaman minuutin mittainen. Menimme kaikki katsomaan kirkkoa. Muistin sen olevan erittäin hienosti koristeltu, mutta en muistanut, että se oli niin hieno kuin se oli. Erityisesti kirkon lattian mahtavan taidokkaat kuvitukset, mosaiikit ja kaiverrukset, olivat uskomattoman hienoja. Alttari ja seinien koristukset olivat erittäin komeita, joskaan eivät poikenneet muiden katedraalien koristelusta. Pieni kirjastohuoneen seinät oli sen sijaan peitetty erittäin hienoilla maalauksilla sekä hyvin suurilla kirjoilla. Maija piti erityisesti kirkon pylväiden ja seinien mustavalkoisesta koristelusta.

.

Katedraalin jälkeen kuljimme ja katselimme etsien samalla sopivaa ravintolaa. Kaikilla oli jo kova nälkä, joten valitsimme nopeasti yhden, joka osoittautui hieman kehnommaksi vaihtoehdoksi. Tosin ruoka siellä oli aivan maistuvaa. Kaikki muut ottivat lasagnen, mutta minä pidin pääni ja valitsin omeletin. Palvelu oli varsin hyvää, joskin Tommi sai nuorelta naiselta paljon iloisemmat vastaukset kuin me muut.

Emme olleet ehtineet tehdä kovinkaan paljoa, mutta siitä huolimatta kello oli jo yli neljä ja palasimme autolle kevyen sateen ropistessa Sienan vanhoille kaduille. Kaupunki jätti erittäin hienot muistot myös Tommille ja Maijalle. Fiat oli edelleen paikallaan ja minä jouduin kiipeämään kuskin paikalle väärältä puolelta, koska olin joutunut ajamaan auton niin lähelle puuta, ettei kuskin ovi auennut ollenkaan. Paluumatka sujui aivan entiseen malliin, joskin minun ajovirheestä johtuen ajoimme jonkin matkaa vähän eri reittiä. Galluzzossa kävimme kaupassa ja ehdimme huvilalle noin puoli tuntia aikaisemmin kuin bussilla Firenzestä tulleet naiset. Molemmat ryhmät kertoivat onnistuneiden retkiensä kuulumiset. Naiset olivat kävelleet 15 000 askelta, mikä oli aika hieno suoritus 84-vuotiaalta Mummolta. Sienan kävijöillä tuli tuskin 10 000 askelta, mutta heidän kohteensa oli paljon pienempi.

Ilta oli rauhallinen. Tommi teki oikein hyvää pasta carbonaraa, jota nautimme isossa salissa viiniä maistellen. Ulos ei sateen ja pimeyden vuoksi voinut mennä, joten väki pysyi sisällä oikein iloisesti jutellen. Ensimmäiset menivät nukkumaan jo yhdeksältä, mutta toiset valvoivat sentään myöhempään. Mikon kanssa otimme illan aikana useita pöytätennisotteluita. Poika voitti jo yhden pelin, mutta vielä erotti kumpi hallitsi pelin taiat ja kumpi joutui ihailemaan taikojen taitajaa.

Siena

Väki jakautui tänäänkin kahteen ryhmään tai oikeastaan kolmeen ryhmään.

Meghan ja Mikko viettivät päivän Firenzessä, molempien entisessä kotikaupungissa. He enimmäkseen kulkivat keskustassa katsellen tuttuja paikkoja. Lisäksi he kävivät ostoksilla ja tietenkin myös lounaalla. Sattumalta Meggie tapasi kaksi tuttuaan kaupungin kadulla.

Maija ja Tommi ajoivat junalla Bolognaan, missä he eivät olleet ennen käyneet. Kaupunki oli aika suuri eikä ollenkaan niin viihtyisä kuin esimerkiksi Firenze. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, etteivät nuoret olisi siellä nauttineet ajastaan. He kiertelivät keskustassa ja katselivat monia mielenkiintoisia rakennuksia. Bologna on kuuluisa lukuisista katetuista jalkakäytävistään (portico), joilla oli mukava kulkea suojassa auringon paisteelta. Lämpöä oli parhaimmillaan 27 astetta. Useamman katselutunnin jälkeen he palasivat junalla takaisin Firenzeen ja tulivat Mikon ja Meggien kanssa bussilla mökillemme hämärän alkaessa vallata Italiaa.

Kolmas iskuryhmä lähti tutustumaan Sienaan. Minä kävin ensin viemässä nuoret autolla Firenzen liepeille ja palattuani takaisin mökille, lastauduimme kaikki Fiatiin. Siena oli noin tunnin ajomatkan päässä Firenzestä ja reitti oli lähes sama kuin eilinen paluumatka San Gimignanosta. Ajo oli aika tuttua eikä juuri poikennut eilisestä, vaikka olikin arkipäivä. Parkkipaikan löytäminen oli jälleen hankalaa ja tahtomattani eksyin kaupungin ahtaille kaduille. Sieltä ei ollut helppo päästä pois, mutta lopulta sekin onnistui. Keskustan liepeiltä löysin myös parkkihallin, jonne sain vietyä Fiatin. Tehokkaasti oli hallissa tila käytetty, mutta kolhuitta auto meni pieneen ruutuun. Fiat 500X:stä voin sen verran kertoa, että se ei ole saanut meiltä kovin paljon kehuja. Seijan mielestä se on ruma sekä ulkoa että sisältä. Takapenkkiläiset eivät ole kehuneet oloaan siellä. Auto on aika sopivan kokoinen näihin kaupunkeihin, mutta ajo-ominaisuudet eivät ole saksalaisten autojen luokkaa ja ajoasento on kipeyttänyt selkäni pahasti.

Sienan Piazza del Campo taitaa olla komein aukio, missä olen ikinä vieraillut. Se on niitä paikkoja, joita minun ilmaisutaitoni eivät kykene kuvaamaan läheskään riittävällä tavalla. Laaja aukio on jännittävästi viettävä, mikä lisää sen vaikuttavuutta. Aukion suurin rakennus on korkealla tornilla varustettu Palazzo Pubblico. Suurta rakennusta koristavat lukuisat Sienan mustavalkoiset vaakunat sekä keskellä seinää kaiverrettu suuri Medicien vaakuna. Muut aukiota reunustavat rakennukset eivät ole poikkeuksellisen vaikuttavia, mutta sopivat oikein hyvin kokonaisuuteen ja antavat aukiolle miellyttävän lisän. Minä niin mielelläni kuvaisin aukiota paremmin, mutta helpommalla selvitään, kun käytte itse katsomassa aukiota. Ette tule katumaan.

Minä halusin mennä istumaan yhdelle aukion monista terasseista ja juoda oluen nauttien samalla auringossa kylpevästä aukiosta. Se minulle suotiin. Muille maistui kahvit. Oluen viereen tuotiin pieni kulho perunalastuja. Ne oli tietenkin tarkoitettu oluen nauttijalle, mutta kolme kahvinjuojan kättä kurottautui välittömästi napsimaan minun naposteltavia. Onneksi olin hyvällä tuulella ja kuka ei olisi aukiota katsellessa.

Sienan toinen mahtava nähtävyys on sen suurenmoinen katedraali. Se on ehkä liiankin koristeltu, mutta joka tapauksessa uskomaton taidonnäyte kivenveistäjiltä ja arkkitehdeiltä. Seija ja minä olimme käyneet siellä edellisellä vierailulla, joten nyt emme menneet sinne sisään. Sari kuitenkin halusi käydä katsomassa hienoa kirkkoa eikä pettynyt. Me muut istuskelimme kirkon portailla ja lähiympäristössä kirkkoa ihaillen ja turistien määrää ihmetellen. Minä livahdin kävelemään hieman kauemmaksi ja sain kateellista kohtelua, kun palasin takaisin mansikkagelatoa syöden.

Lounaan söimme hieman Piazza del Campon ulkopuolella aika mukavan ravintolan terassilla. Kaikki naiset ottivat lasagnen, mutta minä otin annoksen pupun lihaa. Lasagnet olivat kuulemma hyviä, mutta niin oli myös pupu mausteisen kastikkeen kera.

Siena oli aika hankala kaupunki kulkea huonopolvisten kanssa, mutta niin Mummokin jaksoi kulkea muiden mukana myös jyrkissä mäissä. Sää ei ollut ihan niin lämmin kuin Bolognassa, sillä voimakas tuuli viilensi ilmaa. Ei meillä kuitenkaan kylmä ollut. No vähän Seijalla oli, mutta ei paljon. Kaupunki oli aivan erinomainen kävellä ja katsella. Ainoa toive oli, että turisteja voisi olla vähemmän.

Palasimme kotimökillemme samaa tietä kuin Sienaan menimme. Galluzzossa seurasin tuttuja reittejä, kunnes huomasin, että tuttu reitti olikin aamuinen eli olin huruutellut huomaamattani aivan Firenzen liepeille saakka noudattaen samaa reittiä kuin aamulla, kun olin vienyt nuoret sinne. Nyt ajauduin vielä hieman pidemmälle, mutta kiersin suuren liikenneympyrän Porta Romanan editse ilman vaikeuksia. Kerroin kyydissä olijoille, että päätin yllättää heidät ylimääräisellä kiertoajelulla Firenzen liepeille ja se taisi mennä läpi, ehkä. Vielä ennen majapaikkaan pääsyä pistäydyimme suuressa ruokakaupassa täydentämässä ruokavarastoja.

Ilta isossa talossamme sujui mukavasti. Sari oli tänään kokkina ja hän loihti oikein maistuvan keiton, jonka nimi alkoi r-kirjaimella. Nuoret ehtivät palata reissultaan ennen kuin pääsimme syömään. Ruokailun jälkeen ihailimme oranssia auringonlaskua takapihan patiolla, mutta siirryimme sisätiloihin, kun lepakot alkoivat aiheuttaa huolta osassa meistä. Talomme on hyvin tilava. Sen alasiivessä on pöytätennispöytä. Poikani haastoi minut otteluun ja sitä hän katui, sillä myös hän on kilpailuhenkinen ja 3-0 tappio isälleen söi miestä kovasti.

Pienza San Gimignano

 Päivämme Toscanassa oli aika lämmin, noin 25 astetta, ja oikein mukava. Usea meistä nukkui oudossa ympäristössä melko huonosti, joten kollektiivisesti olimme aika väsyneitä. Ensimmäinen, Seija, heräsi tätä aikaa puoli kahdeksalta ja aika pian olivat muutkin alakerrassa aamiaisella. Melkein kaikki. Entinen ennen viittä herääjä Mummi nukkui melkein yhdeksään ja Irlannin ylpeys, Meggie, vielä vähän myöhempään. Olimme eilen ostaneet lentokentältä välttämättömiä tykötarpeita aamiaista varten. Saimmekin riittävän aamiaisen, joskin kofeiiniton murukahvi sai rajua arvostelua osakseen.

Kymmeneltä iskujoukko lähti Imprunetan kylään ja kävi ostamassa Coopista kärryllisen ruokaa ja juomaa. Seija sai kunnian valmistaa lomamatkan ensimmäisen aterian, joka oli kovin ympäristöön sopiva pasta-ateria. Kello oli jo melkein kaksitoista, kun porukka jakautui jälleen kahteen osaan. Mökille jäivät Seija, Maija ja Mummi. He viettivät nautinnollisen kiireettömän lomapäivän Toscanan oliivilehdon maisemissa. He viettivät pitkän aikaan uima-altaalla loikoillen ja elämästä nauttien. Altaan vesi oli hieman viileätä, mutta Mummi ui kahdesti, Seija kerran ja Maija kastoi varpaansa tosi syvälle veteen eli kaikki olivat hyvin urheita. Naiset nauttivat proseccoa, lukivat ja viettivät oikein mukavan päivän.

Muu porukka pakkautui Fiatiin ja lähtivät katselemaan lähiympäristöä. Ainoastaan minulla on ajo-oikeus autoon, joten sain ottaa avaimet ja toimia kuskina. Tommi istui viereeni ja sai auton navigaattorin toimimaan jo kaksi kilometriä lähdön jälkeen. Navigaattori ei varmaan toimi ollenkaan lauantaisin. Vävy auttoi minua alun kiemuroissa ja ohjasin auton A1-moottoritielle kohti Roomaa, vaikka sinne saakka emme ajaneetkaan. Takapenkillä istuivat Sari, Meghan ja Mikko. Kukaan heistä ei valittanut ahtautta, joten 500X on tilavampi kuin miltä se näyttää.

Moottoritiellä oli enemmän kulkijoita kuin eilen illalla, mutta valoisassa oli huomattavasti mukavampi ajella. Fiat käyttäytyi ihan hyvin, joskaan en sitä omakseni ostaisi. Eteneminen oli sujuvaa, kunnes nousimme pienemmälle tielle, missä vauhti hiipui selvästi, joskin ajoin muiden vauhtia eli emme vitkutelleet. Paitsi, milloin tien vieressä oli nopeuskamera. Sen jälkeen taas vauhti kiihtyi ripeäksi. Olen ajanut Italiassa moneen kertaan ja päässyt aika sinuiksi täkäläisen liikenteen kanssa. Ensimmäisillä kerroilla olin aika järkyttynyt ajotyylistä, mutta sittemmin olen oppinut pitämään sen sujuvuudesta. Liikenne soljuu pääsääntöisesti erinomaisesti, vaikka joidenkin itsekästä ajotapaa en siedäkään.

Päivän ensimmäinen vierailukohde oli Pienzan kaupunki vajaan kahden tunnin päässä lähtöpaikastamme. Tämä pieni vanha kaupunki oli erityisesti Mikon toivelistalla, sillä täällä oli merkittäviä rakennuksia, jotka viistivät hänen väitöskirjansa aihetta. Poika katseli vanhoja rakennuksia pää hieman kallellaan viisaita miettien. Me muut nautimme kapeista kujista, kauniista okran värisistä rakennuksista, viehättävistä aukioista ja ympäröivästä ihmeellisen kauniista toskanalaisista maisemista. Kun vaan turisteja ei olisi ollut niin paljon. Nautimme kahvit ja pikkukakut kivalla aukiolla ja ihmettelimme, miksi nuori mies oli ruvennut tarjoilijaksi, vaikka suupielet olivat jähmettyneet ala-asentoon.

Vierailun jälkeen kiersimme takaisin kohti pohjoista ja ajelimme pienempiä teitä pitkin San Gimignanon kaupunkiin. Jos olette käyneet Toscanassa, tiedätte miltä siellä näyttää. Jos ette ole käyneet, niin suosittelen suuresti käymään siellä ihan pelkästään maisemien vuoksi. Ainakin minun silmää viehättävät miellyttävän kumpuileva maasto, joissa vaaleat pellot vaihtelevat tasaisten viiniköynösrivien kanssa ja kukkulan päällä oleviin suuriin huviloihin johtavien teiden varsilla korkeat sypressirivistöt viivoittavat maisemaan tavalla, jota en ole missään muualla nähnyt. Ikävin puoli minun kannaltani oli, että pienet tiet olivat kovin mutkaisia, joten jouduin kiinnittämään harmittavan paljon huomiotani tiehen enkä maisemiin niin paljon kuin olisin halunnut.

San Gimignano oli pieni kaupunki, joka on hyvin suosittu turistien keskuudessa. Eikä ihme, sillä se on oikein hieno kukkulalla sijaitseva kaupunki mahtavine kapeine kujineen. Erikoiseksi kaupungin teki, että siellä on säilynyt monia korkeita torneja, joita kauan sitten oli monissa muissakin italialaisissa kaupungeissa, mutta nykyisin ei juuri muualla kuin täällä. Torneja rakensivat kaupungin kiistelevät suvut ja niissä puolustettiin omia taloja ja hyökättiin muita vastaan. Joihinkin oli jopa hinattu katapultteja, joilla ammuttiin ilkeiden naapureiden torneihin. Nykyisin tornit ovat turistien ilona ja heitä täällä oli varsin paljon.

Ajoon ja kaupunkien katseluun meni paljon aikaa. Lähdimme pois San Gimignanosta kuuden jälkeen ja meillä oli kotimatkaa jäljellä vielä noin kolme varttia, joka venyi melkein kahdeksi tunniksi pienen ajovirheen sekä päivällisen haun vuoksi. Pysähdyimme Galluzzossa ja kävimme hakemassa pizzeriasta kuusi pizzaa. Tosin ensin jouduimme odottamaan varttitunnin, että ravintolassa sytytettiin uunit ja toisen vartin, että pizzat valmistuivat. Sitten ajoin viimeisen vajaan kymmenen kilometriä mökille herkullisten tuoksujen kannustamina. Matkaporukka oli ollut viimeiset etapit aika hiljainen, mutta ensimmäisten pizzan palojen jälkeen alkoi puhe jälleen luistaa ja nauruakin kuulua. Ruokailun jälkeen kaikkein vanhimmat vetäytyivät huoneisiinsa ja kuusi muuta pelasivat Smart 10 -tietokilpailua. Kello kymmenen tätä aikaa peli päättyi ja kaikki menivät nukkumaan. Paitsi minä, sillä minulla oli vielä blogi kirjoittamatta. Minä siirryin yhteen oleskeluhuoneista, otin tietokoneen polvilleni ja aloin kirjoittaa päivän tapahtumia. En ollut ihan yksin vaan kävin hakemassa jääkaapista seurakseni lasillisen grappaa. Olin ostanut paikallista alkoholijuomaa aamulla kaupasta. Kolmen vartin pullo maksoi viisi euroa. Siltä se maistuikin.

Firenze

Tänään oli siirtymäpäivä kotoa Helsingin kautta Milanoon ja sieltä Firenzeen. Suomen puolella siirtymä oli tavallinen eikä tuonut mitään kerrottavaa. Olimme kentällä aikaisin eikä turvatarkastuksessa ollut edes minuutin ruuhkaa. Lento Italiaan oli Finnairin tapojen mukaisesti jonkin verran myöhässä, mutta onneksi ei kovin paljon. Malpensan kentällä toiminta sujui ihan hyvin sujuvasti.

Tässä vaiheessa kahdeksan hengen porukkamme hajaantui kahtia. Nuoret matkustivat junalla ensin Milanon keskustaan ja sieltä puolen tunnin odotuksen jälkeen jatkoivat pikajunalla Firenzeen. Toscanassa he olivat puoli yhdeltätoista ja Firenzen asemalta he ottivat taksin, joka kuskasi heidät varsin kalliilla hinnalla Imprunetan kylän liepeillä olevalle vuokramökille. Nokkelat nuoret pääsivät portista pimeälle pihalle ja löysivät piilotetun avaimen ohjeiden mukaisesta paikasta. He ehtivät nopeasti tutustua suureen taloon ennen kuin vanhempi porukka pääsi perille samaan paikkaan.

Me loput siis jäimme lentokentälle vuokraamaan autoa. Jouduimme odottelemaan puolisen tuntia omaa vuoroamme, mutta päästyämme tiskille, toimi virkailija varsin tehokkaasti. Mies puhui kovasti murtaen englantia, mutta silti siitä sai selvää yllättävänkin hyvin. Seijan kanssa kuuntelimme hänen ohjeitaan, joiden perusteella vuokralappu kourassa marssimme autojen luovutuspaikalle. Minun piti antaa lappu Rashidille, joka puolestaan antaisi minulle avaimet Fiat 500X -autoon. Odottelimme Rashidia viitisen minuuttia, minkä aikana löysimme automme aivan eri paikalta kuin mikä oli lappuun kirjoitettu ja sen väri oli tumman harmaa eikä valkoinen, kuten lapussa luki. Sitten Rashid saapui paikalle ja hän antoi meille avaimet. Saimme laukut juuri ja juuri sopimaan varsin pieneen peräluukkuun. Mummo ja Sari menivät takapenkille ja Seija istui viereeni. Tällä kertaa kartanlukijaksi eikä kuskiksi. Minä totuttelin hallintalaitteisiin ja sitten lähdimme kohti Firenzeä. Ensin tosin kiersimme yhden ylimääräisen kierroksen parkkihallissa ennen kuin löysimme tien pois rakennuksesta.

Oli vielä valoisaa, joten löysimme melko helposti isolle tielle kohti itää. Seija tuskaili pitkään navigaattorin kanssa ja lopulta, muutaman ruman sanan jälkeen, luovutti Fiatin navigaattorin kanssa leikkimisen. Hän ja Sari näpräilivät puhelimiensa karttaohjelmien kanssa, mutta nekin kenkkuilivat naisille niin, ettei reittiä saatu syötettyä paikoilleen. Osasimme kuitenkin ajaa ensin Milanon ohitse ja sitten suunnata kohti Bolognaa. Vähän ennen Bolognaan käännyin etelään kohti Firenzeä. Kolmen ja puolen tunnin ajon jälkeen ohitimme Firenzen ja aika mutkikkaiden kiemuroiden jälkeen pääsimme perille. Sari sai puhelimen kartan toimimaan ja osasi yhdessä Seijan kanssa opastaa oikeata kiertotietä pitkin mökillemme. Suorinta reittiä ei voinut käyttää, koska se oli niin kapea, ettei sieltä voinut ajaa.

Aluksi liikenne oli hyvin vilkasta, mutta Milanon jälkeen autot vähenivät merkittävästi. Silloin vaivaksi tuli pimeys, mikä teki moottoritiellä ajamisesta ikävää. Siellä kuitenkin pääsi etenemään ihan vauhdikkaasti ja myös turvallisesti. Tosin vasemmanpuoleista kaistaa ei mielellään käyttänyt, koska takaa saattoi tulla auto jopa 200 kilometriä tunnissa. Lauantaina rekkoja oli varsin vähän, mikä sopi minulle oikein hyvin. Loppumatkalla oli paljon tunneleita, jotka olivat leveitä ja hyvin valaistuja, joten niissä ajaminen oli erinomaisen helppoa.

En ollut ainoa, joka oli aivan poikki päästyämme perille. Ihastelimme hetken hyvin suurta taloamme ja teimme lopullisen huonejaon. Loman alun kunniaksi nautimme lasilliset frizzante punaviiniä. Tuskin olen ikinä juonut huonompaa viiniä!

Italiaan

Edessä on viikon matka Italiaan, Toscanaan ja Firenzeen. Tämä on poikkeuksellinen matka minulle, sillä asustamme koko viikon samassa paikassa. En tiedä miten jaksan moista. Onneksi meillä on auto vuokrattuna ja sillä tehdään pikku reissuja Toscanassa. Olemme vuokranneet ison talon, koska paikalle tulee peräti kahdeksan henkilöä ja odotettavissa on myös vieraita. Matkan tarkoituksena on osallistua poikani väitöstilaisuuteen, mikä lisää matkan poikkeuksellisuutta. Toivottavasti tulee kirjoitettavaa ja toivottavasti on myös lukijoita, joita tällainen poikkeuksellinen matka kiinnostaisi.

Lontoo

Olimme hotellin ensimmäisessä kerroksessa aamiaisella kahdeksalta. Tila oli kolkko ja kylmä, mutta ruoka oli riittävää ja yllättävän hyvää. Englannissa kaikki ihmiset ovat hyvin kohteliaita. Leedsissä oli kovin epämääräinen heppu helpottamassa oloaan keskustan rakennuksen syvennyksessä ja mies pyyteli kovasti anteeksi, kun kuljimme hänen ohitseen. Aamiaisella Seija oli jonottamassa laittamaan paahtoleipää paahtimeen, kun hänen ohitseen kiilasi nuorehko mies ja mitään sanomatta laittoi omat leipänsä paahtumaan. Mies palasi leipiensä kanssa suomalaisten kavereittensa pöytään.

Olimme Mikon kanssa Crucible-teatterissa puoli tuntia ennen pelien alkua. Olisi ollut anteeksiantamatonta myöhästyä pelistä. Mikon viereen istui kaksi muuta suomalaista. Kuulimme enemmänkin suomen kieltä Cruciblessa eli snooker on hyvin suosittua Suomessa. Edessämme olevalla pöydällä pelasivat Jak Jones ja Si Jiahui. Se ei ollut toiveittemme peli, mutta näitä ei etukäteen voinut tietää, koska liput oli ostettu jo vuosi sitten. Olimme pari riviä lähempänä pöytää kuin eilen ja näkymät olivat oikein hyvät. Pelin taso ei noussut kovin korkealle, joskin välillä molemmat pelaajat näyttivät erinomaisia lyöntejä. Virheitä tuli kuitenkin liikaa tälle tasolle. Jones oli selkeästi parempi ja hän voitti session kahdeksasta framesta kuusi. Vaikka emme olleet kaikkein onnekkaimpia pelien suhteen oli käynti snookerin MM-kisoissa erinomainen kokemus.

Vaikka naiset eivät myöntäneet, niin he taisivat olla harmissaan, että he eivät päässeet katsomaan snookeria. Lohdutukseksi he kävivät kahdessa keskustan taidemuseossa. Ne olivat yllättävän hyviä ottaen huomioon, mitä Sheffield oli tähän asti heille tarjonnut. Tapasimme toisemme puoli kahdelta Cruciblen lähistöllä. Kävelimme keskustan läpi parkkihallille ja lähdimme ajamaan kohti etelää.

Liikennettä oli moottoritiellä hämmästyttävän paljon. Varmaan perjantai toi oman lisänsä liikenteeseen, mutta kai M1:llä on aina paljon kulkijoita. Eipä ongelmia olisi ollut, jos kaikki olisivat ajaneet ilman vastoin käymisiä. Matkan varrella oli kuitenkin kaksi onnettomuutta, jotka hidastivat varsin paljon etenemistä. Välillä myös tietyöt hidastivat matkan tekoa. Päätimme ajaa Oxfordin kautta, joskin sielläkin tietyöt häiritsivät kulkuamme hyvin paljon. Saimme lopulta auton ostoskeskuksen parkkihalliin, mutta kello oli edennyt jo aivan liian pitkälle. Niinpä jouduimme tyytymään vain nopeaan kiertokävelyyn kuuluisassa yliopistokaupungissa. Siellä olisi mielellään viettänyt pitempäänkin aikaa.

Jäljellä oli tunnin rykäys Heathrow’n lentokentälle. Liikenne oli nyt joustavaa, joten ylimääräisiä viivästyksiä ei tullut. Jätin Seijan ja Meghanin Leonardo-hotelille ja ajoin Mikon kanssa autovuokraamoon, minne palautimme Mercedes-Benzin kahdeksan jälkeen. Auto oli toiminut oikein hyvin ja sillä oli oikein mukava ajaa, kunhan siihen tottui. GPS oli erinomainen eikä muutenkaan valittamista ollut. Kävelimme pojan kanssa vajaat kaksi kilometriä hotelille, jonka baarissa naiset olivat jo saaneet gin and tonicit eteensä eikä juotavaa ollut enää paljon jäljellä. Siirryimme ravintolan puolelle, missä söimme hyvin myöhäisen lounaan. Onneksi ruoat olivat yllättävänkin hyviä.

Aamulla kymmenen jälkeen lähtee lento Helsinkiin, joten matka on sitä vaille valmis. Mielestäni reissu oli oikein onnistunut. Lämmintä olisi voinut olla enemmän, mutta jos vain sitä olisi hakenut, niin ei ikinä kannattaisi lähteä Englantiin. Matkan pääkohde, snookerin MM-kisat, oli onnistunut kokemus, joskin vähän jäi harmittamaan toisen päivän pelaajat, jotka olisivat voineet olla kiinnostavampia. Kuitenkin pelien näkeminen paikan päällä Cruciblessa oli mahtavaa. Muutenkin ainakin minä tykkäsin matkasta. Osa käymistämme kaupungeista oli aika tylsiä, mutta Liverpool ei pettänyt taaskaan. Lake District ja Wales olivat oikein kauniita. Matkakielemme oli Meghan ansiosta englanti, mikä oli aika hauskaa. Meghan puolestaan toi kanadalais-irlantilaisjuurillaan meille hyvin paljon uusia näkemyksiä lukuisista asioista. Hän puolestaan nautti päästessään pitkästä aikaa maahan, jossa puhutaan englantia. Hän nautti small talkista tuntemattomien ihmisten kanssa, mitä taitoa meillä muilla ei ole ikinä ollut. Niinpä tuupimme Meghanin juttelemaan paikallisten kanssa, jolloin kaikki olivat tyytyväisiä.

Sheffield

Tänään pääsimme asiaan eli siihen, mitä varten alun perin Englantiin lähdimme. Pääsimme Mikon kanssa katsomaan snookerin MM-kisoja Sheffieldiin. Olimme kuuluisan Crucible-teatterin edessä ennen puoli yhtä ja menimme suoraan sisälle. Tosin meidät tarkastettiin ensin tarkasti mahdollisten luvattomien tavaroiden varalta. Annoimme ulkovaatteet säilytykseen ja menimme istumaan hieman alle tuhat ihmistä kattavaan katsomoon. Meillä oli paikat yhdeksänneltä riviltä, joten näkymät pöydille olivat oikein hyvät.

Katsomo hiljalleen täyttyi eikä yhdeltä ollut kuin muutama hajapaikka tyhjänä. Aluksi selostaja kävi läpi yleisiä sääntöjä eli puhelimet pitää olla suljettu tai äänettöminä. Sitten hän esitteli vuorotellen kaikki neljä pelaajaa, jotka pelasivat session aikana. Näyttämön kohdalla oli kaksi snookerpöytää, joiden väliin lasketaan väliseinä pelien ajaksi, jotta pelaajat eivät häiritse toisiaan. Meidän pöydällämme pelasivat maailman kaikkien aikojen paras snookerpelaaja, Ronnie O’Sullivan sekä nuori vastustaja Jackson Page. Harmittavasti O’Sullivan oli päässyt eilen jo 8-1 johtoon, joten suurin jännitys tästä pelistä oli karissut. Ylivoima jatkui tänäänkin ja O’Sullivan voitti kaksi ensimmäistä framea ja voitti siten koko ottelun 10-1. Mitään ihmeellistä O’Sullivan ei esittänyt, mutta oli erittäin hienoa nähdä edes nämä kaksi framea maailman parhaan pelaajan pelaavan.

Toisella pöydällä pelasivat toisen kierroksen ottelua David Gilbert ja Robert Milkins. He vasta aloittivat ottelunsa, joten tilanne oli aluksi 0-0. Meidän pöydän pelaajien lähdettyä pukuhuoneisiin oli toisellä pöydällä menossa kolmas frame, jonka päätteeksi keskellä ollut väliseinä nostettiin ylös ja mekin saimme katsella sitä peliä. Se oli paljon tasaisempi ja jännittävämpi kuin O’Sullivanin peli. Näimme monia erinomaisia pussituksia, mutta yhtään yli sadan pisteen suoritusta emme tänään todistaneet. Pari pelasi tänään kahdeksan framea ja noin kolme tuntia aloituksen jälkeen Gilbert oli 5-3 johdossa.

Kokemus päästä katsomaan maailman parhaita snookerpelaajia maailmanmestaruuskisoihin Crucible-teatteriin oli mahtava. Television kautta olemme nähneet hyvin paljon snookeria, mutta paikan päällä katsominen toi siihen vielä paljon hienomman tunnelman. Oli komeata nähdä pelaajien toimintaa livenä ja seurata tilanteen kokonaisuutta. Pelit lähetettiin tietenkin suorina televisiossa, joten kaiken pitää sujua oikeassa järjestyksessä. Olikin hienoa seurata, miten kaikki toimii hyvin tarkan aikataulun mukaan ja miten aikataulut myös pitävit ammattilaisten käsissä. Snookerpöydän ympärillä on varsin vähän tilaa, mutta sen toisessa päässä toimi silti kaksi kameramiestä isojen pyörillä siirtyvien kameroittensa kanssa. Kuvakulmat ovat erittäin hienoja, mutta silti kuvaajat häiritsevät pelaajia erittäin vähän.

Mahtavaa, että tätä lystiä on meille tarjolla vielä huomennakin! Meillä on liput aamusessioon, missä kohtaavat Jak Jones ja Si Jiahui.

Beaumarisissa laskeuduimme aamiaiselle heti kahdeksalta, jolloin aamiaista alettiin tarjoilla. Nyt ei ollut perinteistä englantilaista aamiaista vaan hieman pienemmän tarjonnan ruokailu. Ruokaa oli kuitenkin ihan riittävästi ja kahvikin oli aika hyvää. Puoli yhdeksän jälkeen kävin hakemassa auton parkkialueelta ja toin sen hotellin eteen, jotta muiden ei tarvinnut kävellä kuin portaat alas. Tänään oli eilistä kylmempi päivä. Lämpötila ei missään vaiheessa noussut yli kymmenen asteen ja välillä satoi runsaastikin, mutta onneksi ei kuitenkaan Sheffieldissä. Matkaa Sheffieldiin oli noin 230 kilometriä, jonka taitoimme noin kolmessa tunnissa. Walesin puolella liikenne oli maltillista, joskin kulkijoita oli sielläkin. Manchesterin lähistölle autoja oli hyvin runsaasti, mutta sen jälkeen ylitimme Peak District -luonnonpuiston, missä kulki vain kapea tie ja liikennettä oli vähän. Sheffield on melkein 600 000 asukkaan kaupunki. Meidän piti ajaa kaupungin keskustaan ja se sujui ihan hyvin, joskin aika hitaasti. Vain reilun kilometrin päässä päämäärästä liikenne jumittui aivan kokonaan. Radiosta kuulimme, että edessämme oli kolari, joka tukki etenemisen. Päätimme ajaa toiseen parkkihalliin ja sinne pääsimme vain parissa minuutissa.

Mikon ja minun ollessa katsomassa snookeria, naiset kiersivät keskustassa. Sheffield on entinen teollisuuskaupunki, joka ei ole kovin kaunis. Eikä siellä ollut kovin paljon katseltavaa. Kaupoissa ja kahvilassa naiset saivat vietettyä aikaansa. He pistäytyivät myös pubissa ja katselivat televisiosta snookeria, mutta eivät nähneet meitä katsomossa. Kylmyys ei lisännyt kaupungin viihtyisyyttä.

Pelien jälkeen tapasimme toisemme Crucible-teatterin vieressä. Siirryimme hakemaan auton parkkihallista ja ajoin sen toiseen, hotellimme lähellä olevaan halliin. Majoittuminen OYO Sheffield -hotelliin sujui helposti. Miehillä oli hirvittävän kova nälkä, sillä aamiaisen jälkeen he eivät olleet syöneet yhtään mitään. Kävelimme jonkin matkan päässä olevaan intialaiseen ravintolaan. Pääsimme sisään, vaikka se ei virallisesti ollutkaan vielä auki. Laajasta valikoimasta löytyi kaikille maistuvaa syötävää, joskin ruoka olisi voinut olla mausteisempaa. Mahat täynnä kävelimme vieressä olevaan Shakespeare-pubiin. Se oli jonkin verran nuhjuinen, mutta oikein tunnelmallinen englantilainen pub. Asiakkaat olivat kovin monenlaisia, mikä toi paikkaan omaa viihtyisyyttä. Nuoret lähtivät käymään vielä toisessa pubissa, mutta vanhat palasivat keskustan kautta hotellille.

Beaumaris

Nautimme kupit kahvia ja voileivät yläkertamme keittiössä vähän kahdeksan jälkeen. Meillä ei ollut tänä aamuna kiirettä. Käynnistin auton yhdeksän aikoihin. Poistuminen Liverpoolista sujui yllättävänkin helposti, sillä luulin, että ruuhkaa olisi enemmän. Alitimme Mersey-joen Queensway-tunnelin kautta ja sekin sujui kätevästi. Melko vilkkaassa aamuliikenteessä etenimme tasaisesti nopeusrajoitusten mukaisesti kohti etelää. Aamu oli aurinkoinen, joskaan lämpötila pysyi 10 asteen alapuolella.

Walesin puolelle päästyämme alkoi maasto kumpuilla enemmän. Kello oli jonkin verran yli kymmenen, kun saavuimme Wrexhamin kaupunkiin. Saimme auton parkkiin kirkon taakse ja lähdimme katselemaan kaupunkia. Siinä ei kovin kauan mennyt. Wrexhamissa ei todellakaan ollut paljon katsottavaa. Parasta oli aamiaisen korvike pienessä, oikein mukavassa kahvilassa. Muina asiakkaina oli runsaasti vanhempia rouvia, jotka kokoontuivat teelle ja keskusteluille. Kahvilassa olikin varsin paljon juttelua ilmassa. Seija ja Meghan söivät skonssit ja miehet toastit, ja kaikki olivat annoksiinsa tyytyväisiä. Aika pian palasimme autolle ja nyt suuntasimme kulkumme kohti länttä.

Ajoimme Walesin pohjoisosan poikki aina rannikolle saakka. Maisemat olivat heti Wrexhamista lähtien oikein miellyttäviä. Täällä oli kevät pidemmällä kuin pohjoisempana. Puissa oli lehdet ja kirsikkapuut olivat menettäneet suurimman osan kukistaan. Niityt olivat vihreitä ja täynnä uutta ruohoa, mitä lukuisat lampaat ja niiden karitsat innokkaasti söivät. Matka eteni aika mutkaisia teitä pitkin, joskaan ne eivät olleet läheskään niin kapeita kuin Järviseudun tiet olivat. Ihmettelimme kymrinkielisiä paikannimiä ja yritimme lausua paikkoja, kuten Betws-y-Coed, Llanfihangel Glyn Myfyr ja Rhiwddolion. Ajoimme Snowdonian luonnonpuiston halki. Siellä oli yllättävän korkeita ja komeita vuoria. Eihän ne oikeiden vuorien korkuisia olleet, mutta kuitenkin jylhiä katseltavia. Luonto oli hyvin karua, mutta myös kaunista. Alue on hyvin suosittua patikoijien keskuudessa ja heitä siellä näkyikin.

Tulimme rannikolle Bangorin kaupungin eteläpuolella Angleseyn saaren kohdalla. Ylitimme Menain salmen varsin hienon Menai Bridgen kautta. Jatkoimme vielä vähän matkaa rantaa seuraten Beaumarisin pieneen kaupunkiin. Castle Court -hotelli löytyi helposti ja saimme auton rannan tuntumassa olevalle suurelle pysäköintialueelle. Hotelli on aika vanha, mutta oikein mukava. Kolmannessa kerroksessa sijaitsevat huoneemme ovat siistit ja riittävän tilavat. Meidän huoneemme ikkunasta oli komeat näkymät Beaumarisin linnaan ja nuorten huoneesta näkyi salmen ylitse Walesin rannikko.

Beaumarisin linna rakennettiin 1200-luvulla ja vaikka se jäi silloin vähän kesken, on se edelleen oikein komea linna tai ehkä kuitenkin linnan rauniot. Hotellista ei ollut kuin 50 metriä linnan sisäänkäynnille. Sää oli aurinkoinen edelleen, mutta aivan liian viileä Seijalle. Hän puki untuvatakin päällystakkinsa alle eikä enää palellut, jos pääsi suojaan tuulelta. Kiersimme suuren linnan muurien suojassa vajaan tunnin. Linna oli vaikuttavan suuri, mutta muurien lisäksi siellä ei kovin paljon ollut katseltavaa. Olin aiemmin käynyt Seijan kanssa lähellä olevissa Caernarfonin ja Conwyn linnoissa, jotka olivat paremmin säilyneitä ja komeampia kuin Beaumarisin linna, mutta Beaumaris oli paremmalla paikalla kuin nuo toiset.

Kävimme kävelemässä Menai-salmen rannalla. Laskuvesi oli alkanut ja ranta paljastui meren alta. Rannalla ei ollut lokkien lisäksi muita lintuja, mikä oli minulle pettymys. Salmen tuntumasta kiersimme takaisin Beaumarisin keskustaan etsimään ruokapaikkaa. Useamman ravintolan keittiö oli vielä kiinni, mutta Old Bull’s Head -pub tarjoili ruokaa jo ennen viittä, jolloin sinne menimme. Paikka oli ihan mukava ja aika väljä. Ruoka oli melko suolaista, mutta kaikki saivat annoksensa aika hyvin syötyä. Kävimme huoneissamme jonkin aikaa lepäilemässä.

Illan suussa lähdimme vielä käymään George & Dragon -pubissa. Rakennuksen seinässä kerrottiin, että pub oli ollut talossa jo 1400-luvulla. Sitä on huomattavasti remontoitu, mutta on hyvin mahdollista, että alakerran paksut ja kuluneet kattohirret voisivat olla 1400-luvulta. Nautimme juomat suuren takan edessä, joka ei nyt ollut käytössä. Lämpöä oli kuitenkin niin paljon, että Seija pystyi ottamaan päällimmäisen takin pois. Emme ottaneet toista kierrosta vaan palasimme hotellille aikaisin. Meillä on ollut pieniä vaivoja matkan aikana ja vaikka niistä aletaan olla selvitty, on hyvä saada kunnon yöunet.

Liverpool

Mustarastaiden iloinen laulu kuului yksinkertaisten englantilaisten ikkunoiden takaa, kun heräsin jonkin verran seitsemän jälkeen. Seija oli herännyt jo aikaisemmin. Aamutoimet sujuivat rauhallisesti ja kahdeksalta, kuten olimme eilen sopineet, laskeuduimme alakertaan aamiaiselle. Täälläkin aamiainen oli erinomainen ja valinnan varaa jopa oli eilistä enemmän. Tarjolla oli perinteinen englantilainen aamiainen, puurovaihtoehto, vohvelipekoniyhdistelmä ja pelkkä paahtoleipävaihtoehto. Tällä runsaalla aamiaisella pärjäsimme päivälliseen saakka.

Yhdeksältä olimme jo autossa ja lähdimme eteenpäin. Puoli tuntia ajoin hyvin kapeilla teillä pois järvialueelta. Aamu oli miellyttävän kirkas ja antoi meille mahdollisuuden nauttia vielä vähän aikaa järviseudun erinomaisen hienoista maisemista. Kumpuilevat vihreät niityt, sinisenä kimmeltävät järvet ja lähellä tien viertä kulkeneet värikkäät fasaanit jättivät kaipuun palata tähän osaan Englantia.

Ajo helpottui huomattavasti, kun pääsimme pois hyvin kapeilta teiltä tavallisille Pohjois-Englannin teille. Ajoimme meren rannalle ja kuljimme Morecamben kaupungin kautta kuitenkin siellä pysähtymättä. Lancasterissa oli kovin ruuhkaista, mutta se antoi meille mahdollisuuden katsella tätäkin historiallista kaupunkia. Englannissa on niin paljon historiaa ja hienoja kaupunkeja, että niissä kaikissa ei millään ole mahdollista viettää aikaa tai edes pysähtyä, mutta pitää yrittää ottaa irti kaikki mahdollinen mitä on tarjolla. Matka jatkui lounaaseen Blackpooliin saakka, missä ajoimme keskustaan ja saimme auton ostoskeskuksen parkkihalliin.

Blackpoolissa käynti oli minun toiveeni, sillä se on kuuluisa merenrantakaupunki, missä englantilaiset tykkäävät tai ainakin tykkäsivät viettää lomiaan. En ole siellä ikinä ennen käynyt, mutta nyt siihen oli mahdollisuus, minkä käytin hyväkseni. Kaupungissa ei oikeastaan ollut mitään muuta nähtävää kuin merenrannan promenadi ja erityisesti sen varrella oleva Blackpool Tower. Eiffelin tornia matkiva rakennus oli varsin komea ilmestys muuten matalan kaupungin keskustassa. Muuten kaupungin huvitukset eivät meitä innostaneet eikä enää englantilaisiakaan niin kuin joskus aiemmin. Paikat olivat jonkin verran rapistuneita ja hieman sivummalla monet pienet hotellit oli suljettu. Kävimme nauttimassa kahvit ja makeat paakelsit ennen kuin teimme reippaan kävelyn kaupungin jalkapallojoukkueen stadionille, mistä hankittiin jalkapallohuivi pojan kokoelmiin.

Piristävän pysähdyksen jälkeen ajoimme suorinta mahdollista reittiä Liverpooliin. Tämä on suuri kaupunki, mutta keskustaan ajo sujui ihan mukavasti hyvien ohjeiden avulla. Saimme auton parkkihalliin, mistä oli lyhyt kävely yöpaikkaan. Olimme hankkineet nukkumapaikan Staycity Apart -hotellista aikalailla kaupungin keskustasta. Huoneisto oli hämmentävän suuri. Neljännessä kerroksessa meillä oli kolme makuuhuonetta ja viidennessä kerroksessa suuri keittiö ja vielä suurempi sali.

Tutustuimme Liverpooliin aurinkoisessa, mutta tuulisessa säässä. Lämpötila nousi melkein 15 asteeseen, mutta illan mittaan ilma viileni harmittavan paljon. Kävimme katsomassa Liverpoolin hämmentävän suurta katedraalia. Se on kooltaan maailman kymmenen suurimman joukossa ja pituudeltaan kaikkein pisin. Se oli kovin pelkistetty, mutta uskomattoman suuri. Meitä hämmensi kirkon keskilaivalla ollut kahvila, jonka pöytiä oli tuotu kirkon sisälle saakka. Katedraalilta kävelimme Mersey-joen rannalle. Waterfront-alueella vanhoja suuria satamarakennuksia oli remontoitu ja muutettu asunnoiksi sekä ravintoiloiksi. Menimme yhteen niistä ja nautimme ihan hyvän päivällisen. Lounas oli jäänyt väliin, mutta sellaista voi matkoilla tapahtua.

Ruokailun jälkeen kävelimme Mersey-joen rantaa voimakkaasta tuulesta välittämättä. Tai minä en siitä välittänyt, mutta Seija värisi kylmästä koko ajan. Pysähdyimme katselemaan Beatlesin näköispatsaita joen rannassa ennen kuin jatkoimme The Cavern Clubille, jossa The Beatles esiintyi melkein 300 kertaa ennen kuin heistä tuli maailmankuuluja. Nyt ei esiintynyt The Beatles, mutta kuitenkin sooloartisteja, jotka esittivät lähinnä The Beatlesin kappaleita. Paikka ei ollut aivan täynnä, mutta kuitenkin mukavan runsaasti siellä oli erinomaisen musiikin kuuntelijoita. Paikallaolijoiden keski-ikä oli varsin korkea. Vähän tuntui kuin hoitokoti olisi tullut päiväretkelle, kaikille olisi annettu puolikas tuoppi ja kun Beatlesin kappale alkoi soimaan, alkoi kaikkien jalkaa vipattaa ja laulattaa. Tunnelma oli erinomainen!

Cavern-käynnin jälkeen Seija palasi hotellille, mutta me nuoret menimme vielä käymään pubissa. Löysimme helposti varsin mukavan pubin, missä nautittujen juomien jälkeen kävelimme rauhallisen kaupungin halki takaisin yöpaikkaan.

Far Sawrey

Yöllinen sade oli loppunut, kun katsoin seitsemän jälkeen ikkunastamme ulos. Maa oli ihan märkä ja taivas pilvessä, mutta vettä ei enää taivaalta tullut. Kahdeksalta laskeuduimme alakerran ravintolaan aamiaiselle. County Hotelilla oli erinomainen aamiaistarjonta. Kaikki englantilaisen aamiaisen osat olivat tarjolla, ja niitä sai ottaa oman valintansa mukaan. Lisäksi oli mahdollisuus valita laaja kirjo muita ruokia. Pekoni oli aivan erinomaista eikä muissakaan ruoissa ollut valittamista.

Yhdeksältä olimme kaikki auton luona ja valmiina matkustamaan toiselle puolelle Englantia. Poistuminen Newcastlesta oli yllättävän helppoa, sillä liikennettä oli huomattavasti vähemmän kuin oletin sitä olevan. Ajoimme jonkin matkaa länteen isompaa tietä ennen kuin poistuimme pienemmälle väylälle.

Roomalaiset rakensivat kauan, kauan sitten vallin Englannin halki nykyisten Newcastlen ja Carlislen kaupunkien välille. Muuri on edelleen monin paikoin nähtävillä ja osin hyvässä kunnossakin. Tätä muuria lähdimme katsomaan.

Jouduimme jonkin verran kiertelemään pienillä teillä ennen kuin pääsimme Housesteads-nimisessä paikassa sijainneen roomalaisvaruskunnan raunioille. Kävelimme vajaan kilometrin parkkipaikalta mäen päällä sijaitseville raunioille ja maksoimme aivan liian kalliin pääsymaksun päästä niitä katsomaan. Paikka oli kuitenkin ihan mielenkiintoinen, vaikkei roomalaisvaruskunnasta ollut enää jäljellä kuin monien rakennusten perustukset ja vähän seinien muurauksia. Hadrianuksen muuri, miksi saaren poikki kulkevaa muuria nimitetään keisarin mukaan, kulki varuskunnan pohjoispuolella ja oli edelleen hyvässä kunnossa. Varmaan se oli aikoinaan ollut korkeampi, sillä nykykorkeudellaan se ei olisi pidätellyt ainoatakaan vihollista. Ikävintä käynnissä oli viileä sää ja kova tuuli. Päivän ensimmäisen koettelemuksen eläimiä vastaan voitimme me, sillä matkan varrella olleet lampaat väistivät meitä emmekä me niitä.

Nautimme kahvit museon kahvilassa ja lähdimme jatkamaan matkaa. Ajoimme lounaaseen ja ylitimme Pohjois-Penniinien ylänköalueen. Se oli oikein miellyttävän näköistä seutua, joka vaihteli kovasti. Välillä ympärillämme oli John Herriotin televisiosarjasta tuttuja vihreitä niittyjä ja peltoja, joita pitkät kiviaidat jakoivat lukemattomiin osiin. Välillä taas ajoimme halki hyvin karun nummimaiseman, jota värjäsi näin keväällä joku punertava heinä. Alstonin ja Penrithin kautta saavuimme Englannin Järvialueelle (Lake District). Täällä en ollut ikinä ennen käynyt ja olin hämmästynyt, miten korkeita vuoria ja suuria järviä Englannissa oli. Tuntui kuin olisimme olleet jossain aivan muussa maassa. Tätä ihanuutta saimme katsella ajaessamme kapeita ja vielä kapeampia teitä pitkin. Lisäksi tiet olivat hyvin mutkaisia, joita oli oikein mukava ajaa, joskin myös varsin hidasta. Kuitenkin mutkia enemmän meitä hidastivat suljetut tiet. Meiltä tärvääntyi yli puoli tuntia, kun jouduimme palaamaan toistakymmentä kilometriä takaisin suljetun tien takia, joskin toisella kerralla selvisimme lyhyemmällä menetyksellä.

Saavuimme Lake Windermeren lähellä olevan Far Sawreyn kylän The Cuckoo Brow Inn- majatalolle neljän jälkeen, mikä oli myöhemmin kuin olimme suunnitelleet. Majoituimme oikein viehättävään hotelliin ja lyhyen levon jälkeen laskeuduimme alas lähteäksemme kävelylle. Olin suunnitellut, että tekisimme pienen vaelluksen luontopolulla, mutta se supistui kävelyksi osin luontopolulla ja osin tiellä. Kävelimme Windermere-järven rannalle oikein kauniissa ja kumpuilevissa maisemissa. Tien vierellä oli laajoja laitumia, joissa oli lukuisia lampaita, joilla oli vielä useampia hyvin söpöjä pikku lampaita, joita erityisesti Meghan ihaili. Lake Windermere oli kaunis pitkulainen järvi, joka on hyvin suosittu lomakohde englantilaisille. Vastarannalla oli Windermeren kaupunki ja siellä oli paljon hyvin kalliin näköisiä huviloita. Palasimme takaisin hotellille tien vieressä kulkevia luontopolkuja kävellen, vaikkeivat ne kovin kaukana tiestä kulkeneetkaan. Luonto oli vielä aika keväinen, ja vaikka jonkin verran lintuja oli saapunut etelästä, ei meno vielä kesäistä ollut. Kävelyretken loppupuolella meillä oli toinen koettelemus eläimiä vastaan. Kuljimme laitumen läpi ja tulimme sen kulmaukseen, missä oli portti pois laitumelta. Korkeiden pensaiden alla lymyili kaksi pahantahtoista lehmää ja yksi häijynnäköinen vasikka. Ne eivät tehneet elettäkään poistuakseen portin edestä, vaikka me teimme kaikki tietämämme lehmänkarkoitustemppumme. Niinpä jouduimme palaamaan takaisin ja tämän päivän lopputulos eläimiä vastaan oli tasapeli.

Puoli seitsemältä meille oli varattu päivällispöytä hotellin ravintolasta. Vaikka ravintola sijaitsi kovin syrjässä, se oli lähes täynnä ruokailijoita. Saimme oikein mukavan pöydän erkkerin syvennyksestä. Naiset tilasivat fish and chips -annokset, jotka olivat liian suuret, mutta ihan maistuvat. Miehet pitäytyivät liharuoissa, jotka maistuivat molemmille.