Córdoba

Tänä aamuna otin takaisin eilisen aikaisen herätyksen ja nukuin oikein hyvin puoli kahdeksaan saakka. Luulin, että tämä patja ei auttaisi nukkumaan hyvin, mutta toisin kävi. Laskeuduin aamiaiselle vähän kahdeksan jälkeen. Jokaisessa hotellissa aamiainen ja sen toteutus on aina pieni yllätys. Viña de Italia ei pettänyt yllättävyydessä. Tarjolla oli ainoastaan kahvia ja mehua sekä voita ja marmeladia. Kun olin näyttänyt huoneen numeron ja hakenut kahvin, tuotiin pöytään pieni kori, missä oli muutama siivu leipää, croissant ja pari korpun tapaista. Minä hain voita ja marmeladia ja söin aamiaisen.

Lähdin katselemaan Argentiinan toiseksi suurinta kaupunkia yhdeksän jälkeen. Täällä asuu puolitoista miljoonaa ihmistä, mutta ei kaupunki vaikuttanut lähellekään niin suurelta. Toki kokemukseni rajoittuvat melko lailla vain keskustaan. Olen kuitenkin käynyt monissa pienemmissäkin kaupungeissa, jotka ovat vaikuttaneet huomattavasti suuremmilta kuin Córdoba.

Eilen olin nähnyt huonomman puolen kaupungista, mikä näyttää keskittyvän lähelle asemaa. Tosin varmasti on vielä paljon huonompiakin kaupungin osia, kuten varmasti se, missä ne kaksi kiven heittelijää asuvat. Kävelin suoraan keskustaan ja aika pian ikävimmän näköinen naapurusto katosi ja tilalla oli aika tavallisen näköinen kaupunki. Ei mikään kaikkein siistein, mutta ei myöskään häiritsevän likainen.

Kaupungin iso katedraali oli vielä kiinni, joten siirryin sieltä Etelä-Amerikan ensimmäiselle yliopistolle. Alkuperäisistä rakennuksista oli muutama jäljellä tai ainakin näin ymmärsin. Menin katsomaan matkani viidettä maailmanperintökohdetta, jonka yksi osa on tämä jesuiittojen perustama yliopisto. Samaan kohteeseen kuuluvia jesuiittojen satoja vuosia vanhoja rakennuksia löytyy eri puolelta Córdoban maakuntaa. Córdoban kaupungin kohde on nimeltään Manzana Jesuítica ja siihen kuuluu komean kirkon lisäksi suuri rakennus, jossa oli vanhan yliopiston tiloja. Kirkko oli oikein hieno. Sen komea alttari sekä oikein hieno katto on tehty puusta, joka on toimitettu paikalle kaukaa Paraná-jokea myöten. Córdoba on muuten saman joen varrella kuin Asunción. Yliopiston vanha väittelysali (Gradution Hall) oli myös mielenkiintoinen, vaikkei tainnut olla ihan siinä kunnossa kuin oli aikoinaan ollut. Muuten näytteillä oli jesuiittojen tavaroita, kuten kirjoja ja karttoja, mutta niitä säilyttävät huoneet eivät kovin erikoisia olleet. Sain erittäin hyvää palvelua, kun menin sisälle ostamaan lippua. Ensin luulin, että minun kanssani jutteleva rouva oli vain innokas asiakas, mutta hän olikin museon virkailija. Hän puhui takellellen englantia, mutta sai kivasti neuvottua minulle kaiken minkä tarvitsin tietää. Sain mukaani hänen oman opasvihkonsa, sillä muuta ei tainnut olla englanniksi. Palautin sen hänelle, kuten lupasin.

Sitten kiertelin kaupungissa, kuten tykkään tehdä. Kovin ihmeellistä nähtävää kaupungissa ei kuitenkaan löytynyt. Keskustan laidalla oli suuri Parque Sarmiento. Siellä oli komeita puita ja paljon tilaa, mutta se oli kovin huonossa kunnossa ja epäsiisti. Paikalla oli kaksi puistomiestä siivoamassa paikkoja, mutta molemmat makasivat puun juurella varjossa. Ehkä heillä oli menossa lakisääteinen tauko. Puistossa oli eläintarhan tapainen, mutta se taisi olla onneksi kokonaan suljettu. Huvipuisto on auki iltaisin, joskin laitteet olivat aika pieniä. Puiston eteläreunalle oli rakennettu suuret ja näyttävät portaat, mutta nekin olivat nyt ikävän nuhjuiset ja rikkinäiset. Vähän samanlaiset kuin koko kaupungin kuva oli.

Kävin syömässä pizzeriassa toastin. Pizza tuntui aivan liian raskaalta enkä rasvaista juustoa sisältävää suurta leipäannostakaan jaksanut kokonaan syödä. Tänäänkin oli hyvin kuumaa, 37 astetta. Kuumuus pakottaa juomaan paljon. Pitäisi syödäkin, mutta kuumalla minulle ei vain ruoka maistu. En ole uskaltanut syödä salaatteja, koska niissä on isompi vatsataudin vaara. Katsotaan, muutanko mieltä. Palasin kierrellen takaisin katedraalille, joka olikin nyt auki myös turisteille. Kirkko oli pienempi kuin luulin, mutta kovin koristeellinen, kuten katolilaiset kirkot tapaavat olla.

Iltapäivä oli jo pitkällä, oli aika tukahduttavaa eikä minulla ollut enää vetoa jäljellä. Kävin kaupassa ostamassa juotavaa sekä vähän iltapalaa. Sitten palasin hotellille enkä tehnyt ollenkaan iltakävelyä. Siihen suurin syy oli, että katsoin sortsieni takapuolta ja siellä näkyi kuinka monta kertaa olin istunut muulla kuin puhtaalla penkille ja kertoja oli monta. Niinpä minun pesin niitä ainakin vähän siistimmiksi. Muutenkin pyykkääminen on ollut omissa käsissä. Montevideon hotellissa olisi ollut pesupalvelu, mutta hinta olisi muuttanut kerralla matkabudjettini. Itsepalvelupesuloita en ole nähnyt missään kaupungissa. Pesuloita on ollut siellä täällä, mutta tänäänkin näkemäni oli paljon likaisempi kuin minun pyykkini, joten menen edelleen tällä tavalla. Kunnes alan ostamaan uusia vaatteita, mikä ei välttämättä ole kovinkaan kaukana.

Córdoba

Heräsin jo puoli seitsemältä enkä ehtinyt ollenkaan aamiaiselle, joka alkaisi vasta seitsemältä. Tuolloin olin jo alakerrassa hoitamassa muodollisuudet respan kanssa. Pyysin miestä tilaamaan minulle taksin, minkä hän tekikin. Hän kysyi minne olin menossa ja hän näki saman tien jostain ohjelmasta, että hinta oli 4 800 pesoa. Sama tieto meni kuljettajalle, mikä oli suuri helpotus, kun ei tarvinnut huolehtia mahdollisesta ylihinnasta. Jouduin odottelemaan kyytiä melkein vartin ja meno asemalle aamuruuhkassa kesti suurin piirtein saman ajan.

Olin terminaalissa noin puoli tuntia ennen bussini lähtöä. Menin istumaan suureen terminaaliin ja katselin lähtevien bussien luetteloa, mutta minun bussiani ei listalla näkynyt. Eipä hätää vaan odottelin vielä hetken. Sitten listalle alkoi tulla kahdeksan jälkeen lähtevien bussien tietoja, mutta minun bussiani ei näkynyt missään. Olin kovin varma, että bussi tulisi ennen kahdeksaa, vaikka pieni epäilys oli, että minun linjani ajettaisiinkin vieressä olevasta terminaalista, mikä mielestäni oli paikallisbussien terminaali. Kävin infopisteellä, mutta se oli vielä tähän aikaan kiinni. Olin lähdössä kysymään asiaa yhtiön lipunmyynnistä, kun näin Urquiza-yhtiön bussin tulevan laiturille 20. Bussin nokassa oli joku aivan muun paikan kuin Córdoban nimi, mutta paikalle ei tullut muitakaan yhtiön busseja. Vein laukun laitettavaksi peräsäilöön ja kysyin hepulta, että Córdobaanko ollaan menossa. Vastaus oli si, vaikka hän ei kovin keskittynytkään minun kysymykseen. Laukun hän kuitenkin heitti kyytiin. Menin bussin ovelle ja näytin virkailijalle puhelimestani lippua. Hän tuskin vilkaisi sitä ja viittasi minut sisälle. Olin siis menossa ainakin johonkin. Bussi lähti liikkeelle ja kun huomasin sen lähtevän oikeaan suuntaan, rentouduin.

Matka Córdobaan kesti vähän yli kymmenen tuntia. Tämä oli melko suora reitti, mutta pysähtyi puolenkymmenessä paikassa matkan varrella, joista Rosario oli suurin. Yhdellä pysähdyksellä kaksi naista tuli bussiin myymään syötävää ja sain heiltä ostettua ihan hyvän voileivän. Aika meni mielestäni ihan vikkelästi maisemia katsellen, välillä hieman torkahdellen sekä lukien. Harmillinen puoli oli, että koko väli Buenos Airesista Córdobaan oli aivan tasaista. En muista nähneeni matkan varrella ainoatakaan mäkeä tai kumparetta, joka ei ollut ihmisen tekemä. Olisi tietenkin ollut mukavampaa katsella pinnan vaihteluja, mutta ne ovat vasta edessäpäin. Buenos Airesin rakennusten jälkeen tien varrella näkyi lähes yksi omaan peltoja, jotka olivat hyvin suuria. Erotin ainakin maissi- ja auringonkukkapeltoja, mutta paljon muutakin näytettiin viljeltävän. Kyliä eikä juuri asumuksiakaan näkynyt, joten ehkä peltotyöt käy tekemässä ostoporukka jostain kauempaa. Lintuja lensi oikein paljon, mutten niitä tietenkään ehtinyt tunnistaa.

Rosario ei näyttänyt kovin kivalta, kun ajoimme sen läpi. Eipä ollut Córdobaan saapuminen yhtään kauniimpaa. Bussi kulki pienen ruskean joen vartta pitkin. Yhdessä kohdassa noin parikymmentä metriä bussista oli poikia uimassa. Ollessamme poikien kohdalla kaksi heistä heitti isot kivenmurikat, jotka molemmat osuivat bussin kylkeen. Toinen iskeytyi aivan minun viereeni. Tunsinpa heti itseni tervetulleeksi kaupunkiin.

Minulla oli vain muutaman sadan metrin matka hotellilleni Viña de Italia. Respan heppu pyöritteli silmiään, kun aloitin englanniksi. Sen jälkeen emme juuri puhuneet, mutta sain avaimen huoneeseen 202. Huone on aika pieni, mutta siisti ja huokea. Tärkeintä oli sen sijainti lähellä asemaa, ettei minun tarvinnut kantaa reppuja 30 asteen lämmössä pitkään. Alue ei ole kovinkaan kaunista vaan päinvastoin. Lähdin majoittautumisen jälkeen etsimään kauppaa, jotta saisin syötävää ja juotavaa. Lähistöllä oli kioskeja, mutta ne olivat jo kiinni ja suljettu vahvoin kalterein. Huoltoasemalta sain ostettua sämpylän sekä vettä ja mehua. Myyjä sanoi minulle, että et taida olla täkäläinen, tai jotain siihen suuntaan, johon osasin vastata no. Tulin saman tien takaisin hotellille odottelemaan huomista.

Buenos Aires

Buenos Airesissa oli jälleen aurinkoinen ja helteinen päivä.

Heräilin ihan rauhassa ja laskeuduin alakerran aamiaiselle kahdeksan maissa. Mikään ei alakerrassa ollut muuttunut, joten nautin kahvia, vähän kananmunaa, kaksi paahtoleipää sekä hedelmiä. Aika pian olin takaisin kymmenennen kerroksen huoneessani. Olin eilen illalla yrittänyt hankkia bussilippua Córdobaan. Yritin sekä bussiyhtiön omien sivujen kautta että yhden toisen eteläamerikkalaisen sivuston kautta, mutta kummallakaan osto ei onnistunut. Homma kaatui johonkin paikalliseen ID-numeroon, jota minulla ei ollut. Myöskään maksaminen ei onnistunut näiden sivustojen kautta. Päätin kokeilla vielä uudestaan käyttäen kansainvälistä sivustoa. Busbud-ohjelman avulla sain ostettua bussilipun ja ostaminen oli paljon helpompaa englannin kielellä ja järkevämmällä liittymällä. Sain lipun sähköpostiini. Se on aika kummallinen, mutta pitää vain toivoa, että se hyväksytään huomenaamulla. Hotellin varaaminen sujuu paljon helpommin.

Kun minulla on tekemistä huomiseksikin, niin lähdin tänään katselemaan edelleen Buenos Airesia. Noudatin eilistä suunnitelmaa eli kiertelin, kuljin ja katselin. Suuntasin ensin satama-alueen toiselle reunalle, missä oli laaja kosteikkoalue. Kosteikon reunassa kulki leveä kävelykatu, jolla oli helppo kulkea ja katsella kosteikon kuhinaa. Matalan järven pinnalla kasvoi hyvin runsaasti kasveja, joten vettä ei paljon näkynyt. Lintuja siellä lenteli paljon. Kaukana erotin todella ison haikaran, mutta senkin tunnistaminen oli mahdotonta. Harmittavaa, miten paljon veteen oli heitelty muovipulloja ja muuta roskaa. Onneksi niitä oli keräämässä pari työntekijää.

Sitten kiersin Retiron kautta kulkemaan keskustan katuja. Yritin vältellä samoja, joita eilen kuljin, joskin välillä ajauduin väkisin tutuille paikoille. Maanantai toi kaupunkiin vauhtia, sillä liikenne oli huomattavasti vilkkaampaa kuin eilen. Samoin ihmisiäkin kulki eilistä enemmän. Kuitenkaan kaupunki ei tuntunut niin suurelta kuin se oli. Ihmiset kulkivat kotinurkillaan ja tervehtivät naapureitaan mennessään vakikuppilaan aamukahville. Pienemmillä kaduilla oli paljon kovin pieniä liikkeitä, jotka kohdistivat myyntinsä vain lähiympäristön asiakkaille. Toki sitten oli valtavan leveitä katukokonaisuuksia, jotka olivat kymmeniä metrejä leveitä. Ne saivat Buenos Airesin todellakin näyttämään suurkaupungilta.

Buenos Airesin keskustassa on Beatles-museo, jonka on perustanut mies, jolla on maailman suurin Beatles-aiheisten tavaroiden kokoelma, 5 800 esinettä. Jouduin hetken aikaa etsiskelemään paikkaa, mutta lopulta se löytyi korttelin keskeltä ilman minkäänlaista mainosta missään. Arvelin paikan olevan vähän kuin Hard Rock Café, missä on tavaroita esillä, mutta se olikin ihan museo. Ja museot ovat tunnetusti kiinni maanantaisin. Jäi siis näkemättä kaikki 5 800 esinettä. Menin viereiseen ravintolaan syömään omeletin ja sen kanssa otin paikallisen Imperial-oluen.

Reitti hotellille kulki eri reittejä kuin aiemmin. Yhtä kuuma minulla kuitenkin oli, joten suihkuun oli pakko mennä päästyäni takaisin huoneeseeni. Illan suussa tein uuden kierroksen jälleen hieman eri puolelle kuin ennen. Kävelin Parque Lezemalle, missä oli yllättävän paljon ihmisiä. Paikalliset tulivat puistoon pelaamaan shakkia tai jalkapalloa, ulkoiluttamaan koiriaan, heittelemään frisbeetä, soittamaan kitaraa tai ihan vain oleilemaan. Puistossa oli komeita puita, joissa papukaijat pitivät kovaa meteliä. Puisto oli oikein kiva vierailla. Suuntasin sieltä vielä entiselle satama-alueelle, mutta eksyin vähän muille seuduille. Tämä alue ei ollut enää kovin viehättävä ja pimeällä se olisi voinut olla pelottavakin paikka. Sain eilisestä pimeällä seikkailusta palautetta kotoa, joten nyt jouduin kiirehtimään, jotta ehdin hotellille ennen pimeän laskeutumista.

Kaikissa vierailemissa kaupungeissa on ollut paljon poliiseja. Kaikkein eniten niitä oli Asunciónissa, mutta kyllä niitä täälläkin on ollut hämmentävän paljon. Buenos Airesissa poliisiautot tykkäävät pitää vilkkuvalojaan päällä. Eikä valoja ole vain yksi pyörivä katolla, vaan niitä on joka puolella autoa ja ne välkkyvät kuin jouluvalot Amerikassa.

Buenos Aires

Buenos Airesissa nukutti oikein hyvin ja heräsin vasta kellon soittoon. Laitan joka aamu puhelimeen herätyksen, jolloin nukun aina paremmin, kun en huolehdi ylinukkumisesta. Laskeuduin aamiaiselle kahdeksan maissa. Huoneen hintaan ei aamiainen kuulunut, mutta sen sai ostettua sopuhintaan. Yllättävää oli, että se piti maksaa saman tien eikä hintaa voinut lisätä huoneen hintaan. Minulla ei tietenkään ollut luottokorttia mukana, mutta sain kuitenkin syödä ensin ja maksaa vasta sitten. Aamiainen oli aika persoonaton ja tavallinen.

Sitten lähdin katselemaan Argentiinan pääkaupunkia. Aluksi taivaalla oli lupaavasti vähän pilviä, mutta pian nekin katosivat. Aamulla oli vielä aika sopiva kävelyilma, mutta myöhemmin lämpötila jälleen nousi ja ainakin joissain mittareissa näytti 29 astetta. Minulla ei ollut selkeätä reittisuunnitelmaa vaan kävelin keskustassa ja sen liepeillä katsellen nähtävyyksiä ja kaupunkia muutenkin.

Buenos Aires on suuri kaupunki ja kuten yleensäkin suurissa kaupungeissa on paljon kaikkea, niin hyvää kuin ikävääkin. Täälläkin oli paljon kodittomia, jotka nukkuivat kaduilla tai penkoivat roskiksia. Ne eivät kuitenkaan häiriötä aiheuttaneet. Vain yksi heistä lähestyi minua, mutta kun en ymmärtänyt hänen sanoistaan mitään niin en tiedä mistä hän olisi halunnut jutella. Ehkäpä Suomen presidentin vaaleista. Katselin netin kautta TV1:n vaalilähetystä. Tulokset olivat varsin selvät ja jännitys jatkuu kahden viikon päästä. Liikenne oli tänään sunnuntaina varsin väljää, mutta varmaan arkena meno on vauhdikasta ja äänekästä. Kadut olivat melko siistejä suurkaupungin mittapuun mukaan ja graffiteja oli selvästi vähemmän kuin Montevideossa. Jalkakäytävillä oli koloja täälläkin, mutta ne olivat huomattavasti paremmassa kunnossa kuin Asunciónissa.

Täällä oli oikein mukava kävellä ja matkaa kertyikin puhelimen mukaan 20 kilometriä. Oli oikein kiva kävellä, kun viimeinkin jalkapohja oli taas kunnossa. Ilmeisesti innostuin liikaa, sillä hotellilla huomasin, että vanhan rakon päälle oli noussut uusi rakko. Miten tämä on edes mahdollista? No kävelyn aikana en sitä edes tunnistanut. Pysähdyin pidemmäksi aikaa vain kerran, kun kävin syömässä runsaan toastin ja nauttimassa oluen sporttibaarissa. Samalla katselin, kun Liverpool päihitti Norwichin FA cupissa.

Ehdin kävelyn aikana nähdä paljon komeita rakennuksia. Täällä niitä oli miellyttävän paljon. Pidin myös kaupungin kuvasta kokonaisuudessaan, vaikka vähän turhan paljon on huonokuntoisia rakennuksia uusien ja kunnossa olevien seassa. Käsittääkseni maan talous on huonolla tolalla ja inflaatio on korkea. Se ei ainakaan tavallisen turistin silmään sattunut.

Aika lähellä hotelliani on presidentin palatsi, joka oli tarkkaan suojattu aidan sisäpuolelle.

Retiron aseman vieressä oli Torre Monumental.

Galerias Pacifico on kaupungin tunnetuin ostoskeskus, jossa kiertelin aika lyhyen aikaa.

Buenos Airesin ehkä tunnetuin maamerkki on 67 metriä korkea obeliski Plaza della Repúblicalla. Se valmistui vuonna 1936 kaupungin neljäsataavuotisjuhlaan.

Terveysministeriön rakennuksen molemmissa päädyissä on Evita Perónia kuvaavat teräksestä tehdyt muotokuvat.

Kaupungissa oli ihan mukavasti puistoja, joissa oli mukava hetkeksi istahtaa, kunhan löysi paikan varjosta. Retiron asema oli kaikkea muuta kuin viehättävä paikka, mutta sellaisia aseman seudut usein pukkaavat olemaan. Kävin myös Recoletan hautausmaan luona, missä on myös Evita Perónin hauta. Hautausmaalle perittiin kuitenkin maksu, jota en periaatteeni mukaisesti suostunut maksamaan, joten hauta jäi näkemättä. Luulisi, että kansan rakastaman naisen hautaa pääsisi kaikki katsomaan ilman maksua, mutta näin ei ollut.

Illan suussa kävin vielä kävelyllä entisellä satama-alueella, joka on nykyisin hyvin suosittu ulkoilualue. Siellä on paljon ravintoloita ja ihmisiä kulki siellä paljon sunnuntai-iltana. Tiedän, että rikoin kotona asetettua kieltoa liikkua pimeällä, mutta arvelin, että jos pienten lasten vanhemmat pitivät aluetta turvallisena niin ehkä tällainen semiseniorikin siellä pärjäisi. En osaa sanoa millainen uhka ylläni oli, mutta ainakin selvisin hotellille ongelmitta.

Buenos Aires

Oli aika taas jatkaa matkaa ja sen tein heti aamiaisen jälkeen. Reput oli pakattu ja mukana alhaalla, kun maksoin hotellilaskun. Aivan Montevideon keskustassa ollut melko hyvä hotelli ei ollut eurooppalaiseen mittakaavaan kovinkaan kallis. Olin ulkona vähän ennen kahdeksaa kaupungin ollessa vielä aika hiljainen. Kävelin muutaman korttelin pohjoiseen Mercedes-kadulle ja aloin odottaa bussia. Minun piti päästä Tres Cruces -ostoskeskukselle tai oikeastaan siellä sijaitsevalle bussiasemalle. Tiesin, että tämän kadun kautta busseja menee sinne, mutta mitkä niistä. Olin kirjannut ylös muutamia, mutta linjoja lienee kymmeniä. Lisäksi joka korttelissa näytti olevan pysäkki, mutta niissä ei mainittu mille yhtiöille kukin pysäkki oli. Ensimmäinen bussi tuli ja yritin nousta sinne, mutta se ei mennyt oikeaan paikkaan. Siirryin seuraavalle pysäkille, koska siellä oli muitakin ihmisiä. Kysyin pysäkillä seisseeltä tädiltä nousevalla nuotilla Tres Cruces. Täti alkoi välittömästi keskustella toisen tädin kanssa. Heillä oli vielä mietintä kesken, kun seuraava bussi tuli ja sen edessä vielä luki Tres Cruces. Tädit kannustivat minut mukaansa bussiin. Minulla oli vielä jonkin verran pientä käteistä ja ne ojensin kuskille, joka otti tarvittavat rahat. Hiljaisessa liikenteessä ostoskeskukselle matka ei kestänyt kuin viitisen minuuttia. Oikealla pysäkillä molemmat tädit huolehtivat, että minä jäin pois kyydistä.

Olin eilen ostanut bussilipun Colonia del Sacramentoon ja pieneksi yllätykseksi osto sujui ongelmitta. Minulla oli tunti aikaa bussin lähtöön, mutta mielelläni sen odottelin kuin olisin myöhästynyt tai joutunut kovasti kiirehtimään. COT-yhtiön bussi oli ihan hyvä ja sillä oli mukava matkustaa noin kahden ja puolen tunnin matka. Colonia del Sacramento on yksi Uruguayn vanhimpia kaupunkeja. Se on merkittävä Uruguayn historiassa muun muassa taistelussa espanjalaisten ja portugalilaisten kesken. Ainutlaatuisuutensa vuoksi se on päässyt Unescon maailmanperintölistalle. Matkaa oli melkein 200 kilometriä, mikä meni oikein leppoisasti. Koko matka mentiin alavissa maisemissa eikä mäkiä ollut oikeastaan ollenkaan. Montevideon jälkeen kuljimme maaseudulla, missä ei monta kylää näkynyt. Peltoja oli paljon ja kaikkialla kovin vihreätä.

Minulla oli reilut kolme tuntia aikaa katsella Coloniaa. Se riitti tähän tehtävään oikein mainiosti. Historiallinen osa kaupungista oli varsin pieni eikä siellä oikeasti ollut paljonkaan katsottavaa. Bussiasema oli aivan terminaalin vieressä, joten kävin terminaalissa etsimässä laukun säilytyspaikkaan, mutta sellaista ei ollut. Niin jouduin kanniskelemaan isoa reppua mukanani eikä se ollut kovin mukavaa reilun 25 asteen kuumuudessa. Mutta en ääneen valittanut, koska minulla oli kuitenkin lämmintä, kun kotona on jotain muuta. Paikka on kovin turistien suosiossa, joten siellä oli myös paljon ravintoloita. Valitsin yhden ja nautin sen terassilla kaksi enchiladaa oluen kanssa. Se oli oikein sopiva lounas, kun katselin muiden valtavan suuria annoksia.

Palasin terminaaliin hyvissä ajoin. Ohjeet lähtöselvityksestä olivat jälleen ristiriitaiset. Toinen tieto kertoi, että selvitys pitää tehdä kaksi tuntia ennen lähtöä ja toinen, että selvitys alkaa kaksi tuntia ennen lähtöä. Jälkimmäinen tieto piti enemmän paikkansa. Jälleen sähköinen lippu toimi hyvin eikä tarvinnut kuin näyttää passi, niin pääsy lautalle oli selvä. Oli aika erikoista, että sekä Uruguayn että Argentiinan tullimuodollisuudet tehtiin Uruguayn puolella. Jälkimmäiset eivät antaneet minulle leimaa, mikä toivottavasti ei aiheuta myöhemmin ongelmia. Odottelin rauhassa terminaalissa, kunnes matkustajat päästettiin lautalle. Lautta oli pieni Ruotsin lauttoihin verrattuna, mutta se oli nopea sillä Buenos Airesiin matka kesti reilun tunnin. Laivalla oli myymälä ja pari ravintolaa, mutta itse vietin matka-ajan penkillä lukien ja yllättävän ruskeaa vettä katsellen. Ilmeisesti mantereen joista tulee niin paljon lietettä, että vesi on ruskeata näin kauaksi saakka.

Lautta tuli maihin eri kohtaan kuin minun ennakkotiedot määrittelivät. Näin ollen minulle tuli kävelyä jonkin verran enemmän kuin tarkoitus oli. Valitsin hotellin saapumispaikan mukaan, jotta kävelyä ei tulisi turhan paljon. No sain matkalla katsella Buenos Airesia. Kovasti ovat tännekin korkeita rakennuksia rakentaneet ja uusia näyttää olevan tulossa. Reilun parin kilometrin kävelyn aikana sai käsityksen, että tämä oli suurkaupunki. Kaupungissa on noin kolme miljoonaa ihmistä, mutta metropolialueella 15 miljoonaa. Huomenna pääsen katselemaan kaupunkia rauhassa, mutta tänään tyydyin majoittautumaan, sillä oli jo hämärtymässä saapuessani hotellille. Believe Madero -hotelli vaikutti varatessani huonetta ihan hyvältä, mutta kovin hääppöinen tämä ei ole. Ei tämä mikään luukku ole, mutta vähän rempallaan moni paikka ja esimerkiksi on kovin pimeä, koska valoja on niin vähän. Ihan mukavat näkymät kymmenennestä kerroksesta kuitenkin on.

Montevideo

Kävin tänään vajaan 50 kilometrin päässä olevassa Atlantidassa katsomassa maailmanperintölistalla olevaa kirkkoa. Reissun tein bussilla molempiin suuntiin.

Yritin jälleen panostaa aamiaiseen, koska kestäisi jälleen pitkään ennen seuraavaa ruokailua. Kahvi on täällä ollut kovin tummaa, mutta siitä huolimatta mukavan pehmeätä. Aamiaisen jälkeen katselin Suomen uutiset ja valmistauduin päivän retkeen laittamalla riittävästi rasvaa naamaan. Ennen yhdeksää Montevideo oli jo herännyt, vaikka meno ei vielä kovin rivakkaa ollutkaan. Bussiasemalla etsiskelin Atlantidaan meneviä busseja ja linja 710 näytti toteuttavan toiveeni. Minun ei tarvinnut odotella kuin viitisen minuuttia, kun linjan 710 bussi tuli laituriin. Nousin linja-autoon varmistaen määränpään ja kysyen paljonko matka maksaa. En saanut selvää hinnasta, joten aikaisempaan matkaan perustuen ojensin kuskille 200 setelin. Se kelpasi ja sain takaisin 77 pesoa. Menin istumaan tyhjän bussin hieman avoinna olevan ikkunan ääreen. Vauhdin kiihtyessä viima alkoi olla hieman liikaa, joten liu’utin ikkuna kiinni. Aamu oli aurinkoinen ja lämpötila 20 mukavammalla puolella.

Vajaan 50 kilometrin matkaan meni toista tuntia, sillä kyseessä oli paikallisbussi, joka pysähtyi toistuvasti. Reitti meni lentokentän ohitse, joten alkumatka oli sama kuin tullessani Montevideoon. Kyytiin tuli muitakin matkustajia, mutta aika väljää bussissa oli. En tiennyt tarkalleen, minne Atlantidassa bussi menisi, mutta tiesin minne itse halusin mennä. Kun bussi alkoi edetä väärään suuntaan, nousin pois.

Lähdin saman tien tarpomaan kohti pohjoista. Kadun varrella oli ihan kelvollinen kävelyreitti, vaikka välillä pitikin kulkea hiekalla. Ympäristö oli hieman tylsää, sillä tie kulki asuinalueen halki, joskin kovin tiiviisti asuttua se ei ollut vaan harvakseltaan omakotitaloja sijaitsi tien varrella. En edes ollut ainoa kävelijä ja pyöräilijöitä oli huomattava määrä. Lintuja lenteli ympärillä mukavan paljon. Otin niistä kuvia myöhempää tunnistamista varten, joskin kovin hyviä kuvista ei tullut, kun tiput eivät suostuneet rauhassa poseeraamaan. Neljän kilometrin taivallus tuntui mukavan lyhyeltä, sillä en ollut ihan varma missä kirkko tarkalleen sijaitsi. Se kuitenkin seisoi ihan siellä, missä sen kartan mukaan ajattelinkin olevan.

Eladio Dieste oli uruguaylainen arkkitehti, joka suunnitteli enimmäkseen siiloja ja muita hyödyllisiä rakennuksia. Hän laajensi hommiaan myös kirkkoihin, joista tulikin varsin mielenkiintoisia ja omalaatuisia. Tämä Atlantidassa sijaitseva kirkko onkin varsin jännittävä erikoisine poimuilevine seinineen ja muine yksityiskohtineen. Se on rakennettu punaisista tiilistä eikä ole ihan tavallisimpia kirkkoja. Se seisoo keskellä ihan tavallista asuinaluetta. Ketään muuta ei kirkossa vierailuni aikana ollut, mutta onneksi joku ystävällinen oli avannut oven, joten sain katsella kirkkoa ihan rauhassa.

Paluumatka Atlantidan keskustaan sujui oikeastaan ihan yhtä joutuisasti kuin menomatkakin. Lämpötila oli ehkä 25 astetta, mikä on ihan siedettävä, vaikka käveleekin. Luulin, että Atlantida olisi jonkinlainen rantakaupunki. Rannan lähellä se sijaitsikin, mutta rannan tuntumassa ei ollut mitään toimintaa uimarantaa lukuun ottamatta. Kävelin takaisin ihmisten ilmoille. Yritin mennä syömään yhteen ravintolaan, mutta jo ovella ilmoitettiin, ettei luottokortti kelpaa. Minulla oli sopivasti pieniä seteleitä päästäkseni bussilla takaisin Montevideoon, mutta sen jälkeen vain 2 000 peson seteli eikä se ole kovin hyvä pieniin ostoksiin. En siis syönyt vaan nousin noin kymmenen minuutin odottelun jälkeen bussiin ja palasin isoon kaupunkiin. Siellä en edes viitsinyt etsiä parempaa ruokapaikkaa vaan menin ihan suosiolla nauttimaan pikaruokaa.

Kahdeksalta alkoi minun kovin odottamani sambakoulujen paraati. Lähdin jo paljon aikaisemmin virittäytymään tunnelmaan ja moni muu oli tehnyt aivan saman. Nyt kulkemista juhlakadun jalkakäytävällä ei ollut estetty, joten pääsin kävelemään helposti Itsenäisyysaukiolle saakka, mistä paraati lähti liikkeelle. Suuri aukio oli aivan täynnä tanssijoita, jotka valmistautuivat koitokseen. Hyvin värikkäitä asuja laitettiin vielä lopulliseen kuntoon ja joillekin jouduttiin tekemään viime hetken korjauksia jopa nippusiteillä. Asut olivat hyvin kirjavia ja mielikuvituksekkaita. Toisilla oli yllään valtava määrä kangasta, mutta toisille sitä ei ollut riittänyt juuri lainkaan ja he joutuivat esiintymään kovin paljaana. Samba kuului jo ämyreistä ja kaikkien lanteet alkoivat jo keinahdella. Keinahtelin Palacio Salvon vierelle odottamaan paraatin alkua. Esiintyjät olivat jo järjestäytyneet kadulle aloittamaan paraatin, ja kello kahdeksalta se lähti liikkeelle. Samba soi hyvin voimakkaasti ja esiintyjät alkoivat tanssia vauhdikkaasti ja innostuneesti. Yleisö yhtyi menoon voimakkailla suosionosoituksilla ja monet heistä lauloivat mukana. Ja meillä kaikilla lanteet heiluivat rytmin tahtiin.

Paraati eteni hitaasti, jotta kaikki saivat näyttää taitojaan ja asujaan yleisölle. Jokaisella koululla oli asuissaan tietyt värit ja varmaan teemakin. Mukana oli myös pyörillä kulkevia lavoja, jotka oli katettu hyvin hienosti ja niiden päällä oli myös tanssijoita. Kadulla tanssivat olivat varsin taitavia, mutta lavojen päälle osa oli päässyt mukaan enemmän innostuksella kuin taidolla. Innostus sambaan näkyi todella hyvin erityisesti paraatin tanssijoista, mutta myös paraatia katsomassa olevista ihmisistä.

Montevideo

Crystal Palace -hotellin aamiainen oli yllättävän niukka, joskin ihan riittävästi oli tarjontaa. Täkäläiset näyttävät syövän mieluummin makean aamiaisen kuin terveellisen, sillä makeita vaihtoehtoja oli tarjolla varsin runsaasti. Huoneen hintaan ei aamiainen kuulunut, mutta otin sellaisen erillisrahoituksella. Näin saan ainakin yhden kunnon aterian päivään.

Aamupäivän käytin mielestäni oikein hyvin kierrellessäni Montevideon keskustaa ja vähän ympäristöäkin. Keskustan kadut olivat vielä aika hiljaisia, kun puoli yhdeksältä kävelin vanhaan kaupunkiin. Matkalla ylitin Itsenäisyyden aukion, mikä lienee Montevideon tunnetuin paikka. Suuren aukio keskellä on kansallissankari Artigasin mausoleumi ja suuri ratsastajapatsas. Sen ympärillä on todella komeita suuria palmuja. Kuitenkin kaikkein huomiota herättävin rakennelma aukiolla oli Palacio Salvo, jonka erikoinen arkkitehtuuri näytti erittäin mielenkiintoiselta. Jatkoin vanhaan kaupunkiin, joka oli ihan mukava, muttei tarjonnut sellaista viehättävyyttä kuin kaupungin vanhat osat tekevät. Rakennukset eivät olleet tai ainakaan näyttäneet kovin vanhoilta ja kadut olivat aivan liian leveitä kunnolliselle vanhalle kaupungille.

Kävelin varsin pitkän matkan La Ramblan reunaa. Atlanttia myötäilevän leveän kadun ja meren välissä oli oikein mukava kävelykatu. Siinä oli hyvä taapertaa ja katsella laajaa merta. Aurinko paistoi melkein pilvettömältä taivaalta, mutta lämpötila oli mukavat noin 25 astetta. Meren vesi oli yllättävän ruskeata. Pinnan tuntumassa pyöri paljon meduusoja, mutta kaloja ei juuri näkynyt. Kävelykadun reunalla oli aika paljon kalastajia, jotka heittivät pitkillä vavoilla syötin ja painon kauaksi rannasta ja koettivat saada saalista. Yhdellä miehellä oli vieressään noin kilon kokoinen monnin näköinen kala, mutta muilla ei saalista näkynyt. Lintujakin lenteli yllättävän vähän eikä merilintuja ollut kuin muutamia merimetsoja. Ihmisiä kulki harvakseltaan, mutta tasaisesti. Jotkut ovat täälläkin lomalla tai muuten vain vapaalla. Ranta oli lähinnä kivinen, mutta muutama pieni hiekkarantakin oli, mutta niissä oli vain vähän ihmisiä. Oikein leppoisan kävelyn jälkeen kiersin takaisin kaupungin kaduille. Ydinkeskustan ulkopuolella rakennukset olivat keskimäärin ehkä viisikerroksisia ja liikenne varsin hiljaista. Meno muuttui nopeasti, kun tulin Av. 18 de Julio -kadun alkuun. Heti näytti suurkaupungilta ja liikenne sekä ihmisten määrä moninkertaistui.

Tauon jälkeen lähdin uudestaan kävelemään ja kilometrejä tuli jälleen oikein mukavasti, kuten aurinkoakin. Olen käyttänyt koko ajan aurinkorasvaa enkä ole polttanut itseäni kertaakaan. Hiljalleen myös näyttäisin ruskettuvan, mutta vielä kovin haaleasti ja vain paikoin. Kiersin keskustan pohjoispuolelle ja kävin vilkaisemassa bussiaseman tulevaa varten. Se oli tyypillisen sekava kokonaisuus, josta on vaikeata saada mitään selvää. Muutaman korttelin päässä oli vanha asema, mutta se on suljettu varmaan sortumavaaran vuoksi. Harmillista, sillä rakennus oli todella komea tai on ainakin joskus ollut. Pyöriskelin vanhassa kaupungissa, mutta siellä oli aika vähän elämää kävelykadun ulkopuolella. Täällä on kummallisen vähän terasseja, vaikka niille olisi hyvin tilaakin. Vanhan kaupungin pienen puiston vieressä oli pari sellaista ja toisessa niistä nautin rauhassa yhden oluen. Päivän pääateria oli tänään suuri voileipä, jonka lisäksi napsin vähän pienempiä annoksia ruokaa.

Montevideon karnevaalit alkoivat tänään ja jatkuvat puolitoista kuukautta. Tosin juhlinta ei ole yhtäjaksoista vaan tapahtumia on silloin tällöin. Tämän päivän osuus alkoi kahdeksalta illalla ja vähän ennen sitä lähdin ulos. Luulin, että paraatikadun reunamilla voisi kävellä ja katsella ohimeneviä tanssijoita. Sen sijaan kadunvarren paikat olivat maksullisia eikä niiden taakse päässyt katselemaan. Paraati päättyi kuitenkin sopivasti hotellini edessä olevaan risteykseen, joten menin siihen seisomaan ja katsomaan miten esiintyjät lopettivat tanssinsa ja laulunsa. Aidan takana lähelläni oli ihmisiä aika paljon, joten esiintyjät tanssivat myös meille. Vähän aikaa oli ihan kiva katsella touhua, mutta en olisi välittänyt katsella koko ilmeisesti useamman tunnin kestävää paraatia. Muut katsojat näyttivät viihtyvän kovasti ja erityisesti esiintyjät olivat hyvin innoissaan tapahtumasta. Olenpahan nyt käynyt sambakarnevaaleissa ja koska siellä oli niin mukavaa, niin menen huomenna uudestaan.

Montevideo

Heräilin ennen seitsemää kiihtyvän aamuliikenteen ääniin. Asunción Palacen äänieritys on samalla tasolla kuin hotellin muukin välineistö. Sama respan mies kuin eilen odotti minua aamiaiselle ennen kahdeksaa. Tarjoilu oli sama kuin eilen ja samoin asiakaskunta. Olin juuri lopettelemassa paahtoleipääni, kun häiriö rikkoi rauhaani. Aamiaishuoneeseen tuli toinenkin asiakas. Nautin toisen kahvikupilliseni rauhassa loppuun ennen kuin nousin takaisin toisen kerroksen huoneeseeni.

Venytin poistumista kymmeneen saakka, jolloin piti ohjeiden mukaan huoneesta poistua. Maksoin melkein puolen miljoonan guaranin laskun ja poistuin hotellista. Respan avustuksella hankin taksin, jolla matkustin aika kaukana olevalle lentokentälle. Kysyin eilen toiselta respan henkilöltä paljonko matka lentokentälle suurin piirtein maksaa. Hän katsoi asian joltain ohjelmalta ja sanoi sen olevan noin 50 000 guarania. Minulla oli vähän enemmän käteistä, joten lähdin turvallisesti matkaan. Yritin varmistaa asian vielä kuskilta ja luulin, että molemmat olivat samaa mieltä, cinco. Eihän se sitä sitten ollutkaan vaan huomattavasti enemmän. Mittari näytti yli miljoonan, mikä sitten varmaan oli oikein. Eihän minulla ollut paikallista käteistä tarpeeksi ja ukko ihmetteli asiaa. Samaa tuli vielä joku poliisikin selittämään höpöttäen 20 Amerikan dollarista. Onneksi minulla oli dollareita lompakossa ja annoin kuskille kymmenen dollaria, johon hän tyytyi. Tällaiset asiat minua täällä matkustelussa ärsyttävät eniten, kun ei voi oikein mihinkään luottaa. En tiedä oliko taksikuskin pyyntö liian korkea, mutta uskon kuitenkin, että 50 000 oli liian vähän, vaikka se oli riittänyt bussiasemalta hotellille matkan ollessa aika saman mittainen. Asia ei olisi ollut ongelmallinen, jos kuski olisi ottanut maksun kortilla, mutta täällä ei takseissa korttia hyväksytä.

Lentoni Montevideoon lähti vasta viideltä, mutta ei minua huvittanut katsella enää Asunciónin rikkinäisiä katuja, joten minun oli sama tulla Silvio Pettirossin kansainväliselle kentälle odottamaan. Kenttä oli kovin pieni puolentoista miljoonan asukkaan kaupungille, mutta ilmeisesti matkustajamäärään nähden riittävä. Yhdeltätoista odotustiloissa oli hurja meno päällä, joten siirryin alakerran tiloihin, missä oli vähän väljempää. Siellä nökötin ja katselin meneviä ja tulevia ihmisiä. Välillä vähän lueskelin ja räpläsin puhelinta. Käväisin yhden maissa juomassa kahvin ja söin sellaisen paistoksen, joita oli helppo osoitella. Nyt ei missään lukenut carne, joten näytin yhtä l-kirjaimella alkavaa paistosta. Onni ei ollut nyt myötäinen, sillä sisältä paljastui kaalia tai jotain sen tapaista, mutta kyllä sen pystyi syömään kokonaan.

Kahden jälkeen siirryin lähemmäksi Paranairin lähtöselvitystä. Yritin tehdä selvityksen automaatilla, mutta se ei tunnistanut passin numeroa tai mitään muutakaan koodia, jonka olin sähköpostissa saanut. Olin kuitenkin vakuuttunut, että vika oli automaatissa ei minun lipussani. Puoli kolmelta, jolloin suurin osa ihmisistä oli lähtenyt pois asemalta, tuli lähtöselvitykseen virkailijoilta. En mennyt jonoon ihan ensimmäisenä, mutta melko pian, koska eipä minun ole yhtään parempi istua täällä kuin toisella puolellakaan. Ojensin virkailijalle passin ja näytin puhelimesta varausnumeron. Ne riittivät ja pian minulla oli maihinnousukortti kädessäni. Ennen sitä heppu kuitenkin kysyi, kauanko olen Uruguayssa ja millä aion sieltä poistua. Minulla oli onneksi sähköpostissa lauttalippu, joka kelpasi todisteeksi poistumisesta. En tiedä mitä olisi tapahtunut, jos minulla ei olisi ollut lippua.

Turvatarkastus oli samanlainen kuin muuallakin, joskin siellä ei tarvinnut jonottaa, sillä olin sillä hetkellä ainoa menijä. Kentällä on ainoastaan kuusi lähtöporttia, mikä kuvastaa matkustajamääriä. Nyt iltapäivällä oli lähdössä viisi lentoa, joista kaksi oli peruuntunut. Kovin paljon ei siis matkustajia voi olla. Siitä huolimatta verovapaan kauppoja oli hämmentävän paljon. Jopa portin kuusi perukoilla, mistä minä lähdin, oli oma kultakauppansa. Kukaan meistä muutamista odottajista ei käynyt edes katsomassa tarjontaa.

Pienuudesta huolimatta kaikki toimi ihan hyvin ja aikataulussa. Kävelimme kentällä noin 50 päässä olevaan Bombardier-koneeseen, joka oli aika pieni, mutta suihkukone kuitenkin. Lento Uruguayn pääkaupunkiin kesti vajaan kaksi tuntia. Sää oli aurinkoinen ja katselin alla olevaa hyvin vihreätä, mutta ilmeisesti aika puutonta maisemaa, joka jatkui aika samanlaisena koko matkan. Montevideon lentokenttä oli moderni ja uusi, joskin melko pieni tämäkin esimerkiksi Helsingin kenttään verrattuna. Kaikki toimi kuitenkin oikein hyvin ja modernisti, sillä passitkin tarkastettiin ilman ihmisen apua. Sain vaihettua Uruguayn pesojakin, joten eläminen ei ole ainakaan käteisestä kiinni.

Ulkona oli oikein miellyttävä vähän alle 25 asteen lämpötila. Tiesin, että terminaalin edestä lähtee busseja keskustaan, joten astelin reppujeni kanssa sinne. Busseja kulki toistuvasti, sillä pari ehti mennä ennen kuin ehdin paikalle. Päämääräksi bussin edessä luki Montevideo, mutta varmistin vielä kuskilta, että meneehän tämä Rio Branco Terminalille, ja sinnehän se meni. Tyrkkäsin kuskille satasen kouraan ja hän palautti viiden peson kolikon. Netistä olin lukenut, että matka maksaa 68 pesoa, joten mihinkään tekstiin ei kunnolla voi luottaa. Toisaalta oli helpompi toimia, kun tiesi edes summan suurin piirtein. Matkan hinnaksi tuli hieman yli kaksi euroa.

Bussi ajoi melko lailla suoraan keskustaan ja yllättävän kovaa vauhtia. Kadut oli tehty etenemistä varten toisin kuin Asunciónissa. Aluksi oli suuren kaupungin lähiöitä, joissa oli aika komeitakin omakotitaloja ja kehnommatkin olivat kelvollisia, joten elintaso on ihan eri tasolla kuin Paraguayssa. Lähempänä kaupunki alkoi näyttää suurkaupungilta isoine kerrostaloinen. Harmillista oli graffitien hämmästyttävän suuri määrä. Lähes kaikki seinät oli sotkettu typerillä tageilla. Muuten yleisnäkymä kaupungista oli ihan mukava ja suurkaupunkimainen.

Olin ainoa matkustaja, joka kulki loppuun saakka. Kuski tosin pysäytti johonkin taukopaikkaan ja huuteli minulle jotain, mitä en tietenkään ymmärtänyt. Vastasin si si, gracias ja poistuin Montevideoon. Olin etukäteen katsonut reitin Crystal Palace hotellille. Minun piti kävellä kuusi korttelia etelään ja viisi korttelia itään. Kuskin laiskottelun vuoksi suunnitelma muuttui: kuusi korttelia etelään ja kahdeksan korttelia itään. Kävelyn aikana viimeisetkin auringon säteet hävisivät näkymistä, mutta ilma oli oikein leppoisa. Kaupunki oli eläväinen ja oikein viihtyisän tuntuinen, joten minkäänlaista epävarmuuden oloa ei tarvinnut kokea. Reittisuunnitelmakin piti täysin paikkaansa, joten mikä oli kävellessä hyvälle hotellilleni. Kotikatuni Av. 18 de Julio oli kirkkaasti valaistu ja liikenne oli estetty. Kadun varrelle oli pystytetty aidat ja reunoilla oli lukuisia penkkejä. Huomenna täällä on karnevaali. Kotikatua pitkin menee huomenna joku avajaisparaati ja perjantaina sambakouluparaati. Kuka ties lähden lanteitani heiluttelemaan? Tiedä sitten onko karnevaali tavallisen turistin kannalta hyvä vai huono asia.

Kirjautuminen hotelliin sujui oikein helposti. Huone on tilava ja miellyttävä. Kaikki toimii, mitä ei ole kahdesta edellisestä yöpaikasta oikein voinut sanoa. Olin erityisen tyytyväinen, että vessanpöntön vieressä ei ollut roskakoria!

Asunción

Nukuin oikein hyvin isossa ja korkeassa huoneessani. Voisivat laittaa edes jonkun taulun seinälle niin huone olisi hieman viihtyisämpi. Olin aamiaisella vähän ennen kahdeksaa. Arvelin jo eilen, että hotellissa ei paljon ole asiakkaita ja asiasta olen vielä varmempi tänään. Aamiaisella ei lisäkseni ollut ketään muuta. Tarjonta oli aika pieni, mutta esiin pano oikein hyvä. Sain myös sopivasti munakokkelia sekä täytetyn paahtoleivän. Luin huoneessa rauhassa uutisia kotisuomesta ennen kuin lähdin katselemaan Paraguayn pääkaupunkia.

Taivaalla oli paljon pilviä, joista osa oli tummiakin, joten otin varalta reppuun sadetakin. Jos sataisi, olisi silti todennäköisesti niin kuuma, etten pystyisi pitämään sadetakkia tai olisin märkä takin molemmin puolin. Sadetta ei tullut ja tummat pilvet poistuivat jättäen jäljelle vain jonkin verran valkoisia pilviä. Lämpötila oli taas 30 asteen tuntumassa tai sen yläpuolella.

Asunción ei ylpeile monilla nähtävyyksillä, minkä olen etukäteistutkimuksissa todennut. Lähdin kuitenkin avoimin mielin katselemaan kaupunkia. Kiersin hotellistani pohjoiseen päin ja tulin pian Presidentin palatsin edustalle, joka oli hyvin vahvasti vartioitu. Kysyin rynnäkkökiväärillä varustautuneelta vartijalta lupaa kuvata palatsia ja hän vastasi elkeillä minun elekysymykseen, että siitä vain. Palatsi on useamman vuosisadan vanha ja ainoita hienoja rakennuksia koko kaupungissa. Jatkoin palatsin ohitse Parana-joen rannalle. Joki on varsin leveä, mutta sitä ei ole hyödynnetty juuri lainkaan kaupunkilaisten käyttöön. Jokea seurasi suuri katu, mutta sen ja joen väliin jäi varmaan sata metriä maata, jota olisi voinut hyödyntää virkistystoimintaan. Sen sijaan loivasti jokeen laskeva alue oli pääsääntöisesti heinikkona. Siellä oli aika iso uimaranta, jossa oli nyt vain muutama ihminen eikä kukaan viettänyt siellä ranta-aikaa. Ehkei paikallisilla ole aikaa tai halua olla rannalla tiistaiaamulla. Jatkoin hiljalleen eteenpäin yrittäen nähdä vesilintuja, mutta ne olivat liian kaukana tunnistettavaksi.

Rannalta suunnistin kaupunkiin, joka katuja kävelin seuraavat neljä tuntia. Ainoa nähtävyydeksi luokiteltu oli Panteon, johon on haudattu paraguaylaisia sankareita. Ovella päivysti kaksi sotilasta, mutta sain kuitenkin mennä katsomaan pientä pyöreätä rakennusta, jonka keskellä oli syvennys, johon oli sijoitettu vainajien uurnia. Luin kyltistä vainajien nimiä, mutta en tunnistanut yhtään, mikä ei kovin yllättävää ollut.

Sitten kävelin pitkin Palma-katua, joka on kaupungin paras ostoskatu. Kovin paljon ostosmahdollisuuksia ei asunciólaisilla ole, mutta täällä ei taida paljon olla kysyntää luksustuotteille. Sitten vain jatkoin kävelyä ja käännyin, kun tuntui käännöksen paikalta. Kävelin puhelimen mukaan 19 000 askelta ja melkein 15 kilometriä. Kaikki kävelemäni kadut olivat suoria ja melkein kaikki kulkivat kohtisuorasti toisia kohtaan. Samanlainen ruutukaava näyttää ulottuvan vielä paljon kauemmaksi kaupungin laitamille. Jonkin verran oli mäkiä, mutta ei paljon eivätkä ne olleet korkeita. Suurin osa rakennuksista oli kaksi tai kolmekerroksisia, mutta siellä täällä oli kamalan näköisiä parikymmentäkerroksisia asuinrakennuksia. Monet niistä ovat vanhoja betonirohjakkeita, jotka ovat ajan saatossa tulleet kovin kuluneiksi ja rumiksi. Mukana on joitain kesken jääneitä korkeita rakennuksia, jotka nyt seisovat autioina graffiteja seinät kirjavana. Eivät ole pienemmätkään rakennukset yleensä kauniita tai hyvässä kunnossa, joskin onneksi poikkeuksiakin on. Tosin nämä poikkeukset ovat harvassa.

Asunciónia ei siis voi kehua kauniiksi kaupungiksi, mikä kuvastaa kovasti asukkaiden elintasoa. Hyvin monet joutuvat pitämään yllä pientä kauppaa myyden mitä vaan ovat sattuneet saamaan myytäväksi. Kävin ostamassa tällaisesta putiikista vettä ja samalla ostin jonkinlaisen enchiladan, joka on suolainen paistos ja maistui hyvältä. Kävin kaikissa vastaan tulleissa apteekeissa, mutta ainoassakaan ei ollut rakkolaastareita ainakaan näkösällä. Olin kirjoittanut rakkolaastarin nimen englanniksi ja varmuuden vuoksi vielä käyttänyt väännöstä englannista. Eivät apteekkarit edes ymmärtäneet mitä teksti tarkoitti saati, että heillä sellaista olisi ollut.

Kadut ovat melko huonossa kunnossa, mutta jalkakäytävät ihan surkeassa. Näyttää siltä, että rakennuksen omistajan pitää huolehtia myös sen edessä olevasta jalkakäytävästä. Sen vuoksi jokaisen rakennuksen edessä on erilainen jalkakäytävä kuin naapurilla. Eikä kunnostusinto ole hääppöistä. Jos käytävälle tulee reikä niin siinä se saa olla, jos ei ole niin suuri, että ihminen siitä sopii. Jos reikä on ihmisen mentävä, niin reikä tukitaan ehkä kiven murikalla tai muulla sopivalla. Erään pankin edessä oli siivoja, joka lakaisi jalkakäytävältä lehdet ja pölyt ja siirsi ne pois rikkalapiolla. On siis poikkeuksiakin.

Illalla tein toisen, paljon lyhyemmän kierroksen keskustassa. Ihan samat tunnelmat olivat illallakin. Kävin syömässä pizzeriassa, koska se oli helppoa. Lisäksi siellä sai otettua pizzaa siivuittain, jolloin ei tarvinnut ottaa koko pizzaa. Tämä oli ainoa pizzeria, jonka kaupungissa näin eikä tämäkään ollut suosittu, sillä olin ainoa asiakas, vaikka pizza oli hyvää. Täällä ei taideta olla kovin edistyksellisiä ruokailun suhteen vaan perinteet ovat kunniassa.

Unohdin eilen kirjoittaa muutamasta yksityiskohdasta, joita näin matkan varrella. Hämmästelin miten valtavan monta ukkoa näin istumassa ulkona. Ilmeisesti päivällä ei niin kamalasti ole maaseudulla tekemistä. Hidastustöyssyjä oli pitkin matkaa hillitsemässä vauhtia ja samalla sujuvaa etenemistä. Erään töyssyn edessä, kahden samaan suuntaan menevän kaistan välissä istui mies pyörätuolissa. Hän oli siinä kerjäämässä rahaa ohiajajilta ja siinä auttoi haavi, johon hän kolikot ja setelit nappasi.

Asunción

Äkkiä sitä onkin jo viikon matkustanut. Viime maanantaina lähdin kotoa aamuyhdeksältä rautatieasemalle ja tänään illan suussa saavuin bussilla Paraguayn pääkaupunkiin Asuncióniin.

Eilen illalla alkoi sataa Foz do Iguaçussa ihan kunnolla. Taivas oli hyvin tumma, mutta ukkosta ei kuitenkaan kuulunut. Minä kävin tarkistamassa huomisen sääennustuksen ja se lupasi koko aamupäivälle kovaa sadetta, vaikka eilen sama ennustus oli luvannut hyvää säätä. Aamun liikkeet piti miettiä uudestaan, sillä kovassa sateessa kastuu helposti koko omaisuus. Sain ihan hyvin nukuttua, mutta varmaan aamun tulevat ongelmat vaikuttivat uniini. Ja tietenkin ihan turhaan, koska aamulla pilvet olivat haihtuneet ja koko päivän oli kaunis ja kuuma sää. Tämä kääntyi ihan hyvin, mutta harmittavaa, kun ei voi ennusteisiin luottaa.

Olin aamiaisella puoli kahdeksalta, jolloin sali aukeaa. Tarjonta ei ollut aiemmasta muuttunut, joskin munakokkeli tuotiin tarjolle vasta niin myöhään, että olin jo lopettelemassa aamiaisen. Hotelli ei saanut minulta juuri lainkaan kehuja, sillä kahteen päivään ja kolmeen yöhön huoneessa ei käyty edes roskista tyhjentämässä. Tämä on siinä mielessä merkityksellistä, että Brasiliassa ja kai mantereella muuallakin, käytetyt WC-paperit laitetaan pöntön sijasta roskakoriin.

Jo ennen kahdeksaa otin reput kantoon ja poistuin hotellista. Kävelin muutaman korttelin päähän taksiasemalle. Pyysin taksia viemään minut ystävyyden sillalle, jota kautta pääsen Paraguayhyn. Kysyin paljonko lysti maksaa, kuten pitää tehdä. Heppu sanoi 30, johon en sitten osannut sanoa muuta kuin myöntyvästi hymähtää. Mistä minä tiedän paljonko tällaisen matkan pitäisi maksaa. Kuusi euroa ei olisi Suomessa iso maksu, mutta täällä varmaan enemmän kuin paikalliset maksaisivat. No pääsin kuitenkin sillalle huomattavasti helpommin kuin jos olisin kävellyt koko matkan.

Paraguayssa on paljon halvempaa kuin Brasiliassa ja sen vuoksi hyvin monet Foz do Iguaçussa käyvät menevät rajan toiselle puolelle Cuidad del Esteen ostoksille. Kuten jotkut suomalaiset käyvät Haaparannalla tai Virossa ostoksilla. Heti, kun saavuin sillan tuntumaan, oli ihmisiä aivan eri tavalla kuin oli ollut missään vaiheessa Foz do Iguaçussa. Liikenne oli hyvin vilkasta ja kävelijöitäkin hurjan paljon. Noin 25 kilometrin säteellä Foz du Iguaçusta ja Ciudad del Estestä on niin sanottu passiton vyöhyke eli ei tarvitse näyttää passia kulkiessaan rajan yli, kunhan ei sitten hipsi kauemmaksi. Koska minä hipsin kauemmaksi, tarvitsin poistumisleiman Brasiliasta ja saapumisleiman Paraguayhyn. Tuskin brasilialaiset minua kuuluttelisivat, jos en heidän leimaa ottaisi, mutta jos minulla ei olisi Paraguayn tuloleimaa passissani ja se huomataan poistuessani maasta, tulisi ongelmia.

Sillan voi ylittää joko autolla tai kävellen. Minä ylitin kävellen, jotta sain leimat. Brasilian puolella homma oli hyvin kivuton ja nyt passissani on kaksi Brasilian leimaa. Ylitin leveän Paraná-joen sillan oikeaa reunaa kävellen lukuisten muiden ylittäjien seurassa. Tosin minulla oli Paraguayhyn mennessä paljon kannettavaa, kun muilla kassit olivat tyhjät. Paraguayn rajapisteeseen oli pitkä jono, johon minä tietenkin liityin. Siinä odotellessani tuli virkailija viereeni ja vinkkasi, että tule mukaan. Miksi minä? Miten juuri minut valittiin muiden samanlaisten joukosta. Seurasin hieman vanhempaa rouvaa, joka toi minut hieman nuoremman neidin eteen. Neiti kysyi How old? Jouduin kysymään uudestaan, että mitä, mutta kysymys oli sama. Neiti oli kaksikon englannin taitaja. Kerroin ikäni, mutta se ei tuntunut aiheuttavan mitään merkitystä. Rouva vinkkasi minut kuitenkin peräänsä ja toi minut koko jonon ohitse huoneeseen, missä oli kaksi tiskiä, joille odotteli kymmenkunta ihmistä. Rouva osoitti minulle paikan jonon edessä ja elehti, että minun vuoroni on seuraavana. Kun luukulta asiakas lähti, liikahdin tiskille päin, mutta juro miestullimies mulkaisi minua ja näytti käsimerkillä, että jonon päähän. Minä esitin oman käsimerkkini, jolla osoitin ystävällistä rouvaa. Vastauksena oli sama takaisin jonoon -merkki sellaisella kiihkeydellä, että tiesin paikkani enkä saanut apua ystävälliseltä rouvalta, koska hän oli meihin selin. Siirryin sisällä olevan jonon viimeiseksi enkä poistunut ulkojonon viimeiseksi, mikä oli kostoni yrmeälle virkailijalle. Jono liikkui nopeasti ja pian oli minun vuoroni ja kiitin, että pääsin kiltimmän näköisen miestullimiehen palveltavaksi. En tiedä miksi nainen noukki minut jonosta, mutta toivottavasti hän saa Ciudad del Esten vuoden tullivirkailija palkinnon.

Olin Paraguayssa leiman kanssa. Olin myös hyvin kaoottisessa Ciudad del Estessä. Sillan kupeessa oli valtavasti ihmisiä kulkemassa joka suuntaan ja tietenkin vielä autot hyrräsivät tahoilleen. Minulle tyrkytettiin kymmeniä lappusia hyvistä tarjouksista, mutta en ottanut yhtään vastaan. Halusin päästä noin kolmen kilometrin päässä olevalle bussiasemalle. Harkitsin taksia, mutta kaaoksessa niitä ei näkynyt eikä minulla ollut Paraguayn guaraneja. Niinpä otin suunnan lounaaseen ja kävelin asemalle. Onneksi olin laittanut molemmat reppuni selkään, jolloin pystyin molemmilla käsillä estämään lappusten tarjoajat. Reitilleni tuli sopivasti rahanvaihtopiste, mihin menin sisälle. Otin taskusta jäljellä olevat realit, noin 130, ja tulin kadulle melkein kaksisataatuhatta guarania taskussani. En yhtään tiedä miten vaihto meni, mutta ainakin minulla oli isoja seteleitä. Melko nopeasti kaupat ja hullunmylly loppui ja kävelin tylsän näköisessä hiljaisessa kaupungissa. Enää en taksia harkinnut, vaikka matkaa oli enemmän kuin toivoin. Lisäksi kiersin suuren stadionin väärältä puolelta saaden ainakin puoli kilometriä matkaa lisää. En tiedä paljonko oli lämmintä, mutta sitä oli ihan runsaasti ja reppu oli painava.

Minun piti päästä bussilla Asuncióniin. Yritin ostaa lippua netistä, mutta se tökkäsi johonkin luottokortintunnistamiseen tai johonkin. Olin asemalla vähän ennen kymmentä ja suunnistin NSA-yhtiön lippuluukulle, koska niiden bussi pitäisi lähteä 10:40. Toiselta luukulta kuitenkin viittoiltiin minulle ja kun menin sinne, niin he tarjosivat matkaa Asuncióniin kello kymmeneltä. Samapa tuo mennä NASA-yhtiön bussilla., kun lähti aiemminkin. Lippu maksoi satatuhatta, mutta muistini mukaan netin hinnat olivat samaa luokkaa. Huono puoli oli, että nyt minulla ei ollutkaan aikaa asemalla varautua matkaan, koska lähtö olisi ihan kohta. Ehdin kuitenkin käydä ostamassa ison pullon vettä ja pienemmän limonadia sekä vaihtaa paidan odotushallissa vieressäni istuvan naisen hymyilyistä huolimatta. Olisi minulla loppujen lopuksi ollut aikaa paljon enemmän, sillä lähtö oli taas kamalaa vatulointia, mutta eihän sitä voi vieras tietää.

Nousin kaksikerroksisen bussin toiseen kerrokseen paikalle numero seitsemän. Bussi oli ihan hyvä, joten siitä matkan miellyttävyys ei ollut kiinni. Matkaa Asuncióniin oli noin 320 kilometriä ja iso osa matkasta tehtiin varsin uutta nelikaistaista tietä pitkin. Miksi sitten matkaan meni yli seitsemän tuntia? Suurin syy oli toistuvat pysähtymiset uusien matkustajien ottamiseksi ja entisten poisjäämiseksi. Yhtään pitempää pysähdystä ei ollut. Toinen syy oli Asuncióniin saapuminen, sillä se tuntui vievän kaksi tuntia, kun liikenne oli hyvin tukkoista. Ihmettelin, miksi reitti kulki hyvin ruuhkaisilla kaduilla, missä eteneminen muuttui usein mateluksi.

Onneksi olen lomalla eikä minulla ole kiirettä. Bussin reitti kulki eteläisen Paraguayn halki. Välille ei suurempia kaupunkeja kuulunut vaan seutu oli suurimmaksi osaksi maaseutua, joskin tien reunukset olivat kovin rakennettuja. Matkan varrella ehdin nähdä niin varsin komeita isoja ja uusia rakennuksia kuin vain katon ja osan seinistä sisältäviä hökkeleitä. Paraguay on selvästi Brasiliaa köyhempää. Tien varrella oli hyvin kattavasti myytävänä ihan kaikkea mitä ikinä voisi haluta, jos ei kaipaa laadukkaita tuotteita. Sinänsä ikävää, miten vähäisestä pitää ihmisten elantonsa hankkia. Paraguay on varsin tasaista eikä matkan aikana mäkiä näkynyt. Metsiä oli melko vähän, mutta vihreätä riitti. Laidunta oli paljon, mutta viljeltyjä peltoja oli melko vähän. Katsellessa minulle ei aika tullut pitkäksi, mutta huolto ei taaskaan toiminut. Pysähdysten aikana bussissa kävi ihmisiä myymässä jotain, mutta enhän minä ymmärtänyt yhtään mitä he olivat myymässä.

Lopulta bussi oli Asunciónissa, kuten oli luvattu. Terminaali sijaitsee aika kaukana keskustasta, mitä en ihan ymmärrä. Minulla oli hotelliin pitkä matka enkä edes harkinnut muuta vaihtoehtoa kuin taksin. Kysyin taas hintaa, mutta en tietenkään tiennyt oliko 50 000 kelvollinen hinta. En lähtenyt kysymään parempia tarjouksia vaan hyppäsin kyytiin ja vanhempi mies ajeli halki Asunciónin. Kovin montaa viehättävää rakennusta ei matkan varrelle sattunut. Huomenna selviää enemmän, että onko vain reitti ollut huonosti valittu. Olin valinnut hotellini Centron alueelta enkä Villa Morrasta, josta kirjoitusten mukaan kaikki muut tekevät. Nyt tiedän, miksi muut eivät ole valinneet Centroa! Täällä on ihan räjähtänyttä ja surkeata, likaista ja rumaa. Onkohan hotellin vastapäisellä kulmalla oleva poliisi passissa ihan vain sattumalta? Asunción Palace on historiallisesti merkittävä, mutta vain silloin joskus. Nyt se on enää ulkoa ihan hieno, mutta sisältä vanha ja aika ankea. Kävin nopeasti kaupassa ja ostin vähän juotavaa. Syömiseksi mitättömässä valikoimasta löysin vain kolmioleivän, joten tänään en ainakaan lisännyt painoa. Hotellin illan kruunasi vartin mittainen sähkökatkos. No huomenna jatketaan.