5.11.2017 Singapore

Minna heräsi tietenkin ennen kuin aurinko alkoi valaista Singaporen saarivaltiota. Hän puki kuntosalitamineet ylleen ja nousi jälleen 55. kerrokseen voimailemaan. Siellä hän viihtyi toista tuntia yhtälailla rautaa nostellen kuin miljoonakaupungin heräämistä katsellen. Minä heräsin oven kolahdukseen ja katselin koko seinän kokoisesta ikkunasta kuinka nouseva aurinko alkoi pian valaista merellä olevia laivoja sekä valtaisaa puutarhaa. Puoli seitsemältä puin uimahousut ylleni, laitoin tohvelit jalkaan sekä kylpytakin päälle ja lähdin tyylikkäänä hissillä hotellin katolle. Altaalla oli jo paljon ihmisiä, mutta hyvin sinne sopi vaaleampikin uimari. Uimiseksi pulikointia ei oikein voinut sanoa, sillä suurimman osan ajasta nojailin altaan reunaan ja katselin Singaporea ylhäältä päin. Lämpötila oli runsaasti yli 20 astetta ja vesi vähän lämpimämpää. Luulen, että vettä ei lämmitetä ollenkaan vaan päivisin aurinko huolehtii lämmityksestä. Minna kävi myös uimassa, mutta hänen ajoitus oli hieman huonompi, sillä juuri silloin tuli sadekuuro.

Emme pitäneet kiirettä komeasta hotellista poistumisessa, mutta yhdeksän jälkeen vilkaisimme viimeisen kerran parvekkeelta merelle ja suljimme oven perässämme. Sääennustus oli luvannut koko päivälle vajaata 30 astetta ja toistuvia sadekuuroja. Taas menivät ennustukset pieleen, sillä aamun lyhyen kuuron jälkeen seuraavan kerran satoi, kun istuimme lentokoneessa. Päivän mittaan pilvetkin ohenivat ja osin poistuivat, joten meillä oli jälleen yli 30 asteen hyvin hiostava päivä. Minulla oli koko ajan paita aivan märkä eikä se ehtinyt kuivua lyhyillä kauppakäynneillä tai metromatkoilla. Päivä meni enimmäkseen kävellen eri puolilla kaupunkia. Mietimme käyntiä eläintarhassa tai lintupuistossa, mutta niihin olisi ollut aika pitkä junamatka ja toisaalta eläimiä olimme matkalla jo nähneet.

Hotellilta astelimme ydinkeskustaan tahdin ollessa vielä hieman vaappuva, koska jalat eivät olleet ehtineet lämmetä. Turisteja alkoi olla tunnetuimmilla paikoilla ja hiljalleen myös liikenne lisääntyi. Kiersimme harvojen jäljellä olevien vanhempien rakennusten ohitse ja viimeisimpänä halusin nähdä the Raffles -hotellin, jota sanotaan Aasian kuuluisimmaksi hotelliksi. Kun pääsimme sen kohdalle, huomasin, että olimme eilen syöneet sen edessä. Olimme istuneet remontissa olevan osan kohdalla, joka oli peitetty suojilla, joten en ollut tunnistanut rakennusta. Menimme samaan ravintolaan jälleen ja nautimme toisen aamiaisen (puurot oli syöty hotellilla), joskin minä join vain pienen kahvin.

Kävely jatkui Fort Canning puistoon, missä oli aikoinaan ollut armeijan linnoitus, mutta nyt alue oli lähinnä puistona. Siellä oli oikein mukava kulkea ja nauttia suurten puiden tuomasta varjosta. Päätimme lähteä käymään Sentosa-saarella, joka on hieman kauempana keskustasta. Näin sain mahdollisuuden ajaa metrolla. Sentosa on hyvin suosittu huvittelualue, joten aamupäivän metrossa oli hyvin paljon kulkijoita eikä mukana ollut kovin montaa turistia. HarbourFront-asema oli syvällä maan alla ja sen päällä oli puolen kymmentä kerrosta ostoskeskusta, joissa oli jälleen satoja kauppoja. Kiirehdimme kylmiltä käytäviltä pois ja silti poistumiseen meni kauan aikaa. Pysähdyimme yhteen meren rannan kahvilaan, mistä minä löysin sopivan aamiaisen, jollaista en ollut edellisessä paikassa löytänyt.

Sentosassa on valtavasti erilaisia huvipuistoja ja viihdykettä. Siellä on esimerkiksi Universal Studios -huvipuisto, Madame Tussauds, monia vesipuistoja sekä lukuisia pienempikokoisia ilon lähteitä ja lompakon ohentajia. Me emme menneet huvipuistoihin sisään, mutta kiertelimme ja katselimme. Välillä sain hiljennettyä Minnan vauhtia ja ohjattua meidät istumaan johonkin kuppilaan, missä minä join oluen tasapainottamaan kehoni nestetasapainoa. Minna joi vain vettä, joten hänen tasapaino oli tasapainottomampi kuin minun. Singaporessa hintataso on melko korkea, mutta alkoholin hinta on vielä selkeästi korkeampi. Keskustassa olut maksoi noin kahdeksan euroa, mutta täällä Sentosassa tuopin hinta kohosi selkeästi yli kymmenen euron. Kioskeissa myydään olutta ison tölkin maksaessa lähelle viittä euroa.

Kävelimme saaren eteläreunalle, missä on uimarantoja ja hyvin paljon erilaisia huvipaikkoja. Me onnistuimme jälleen löytämään sellaisen reitin, missä ei kukaan muu kulkenut. Siellä ei ollut kunnon jalkakäytäviäkään, mikä varmaan selitti myös muiden kulkijoiden vähyyden. Ranta-alue ei meille kovin paljon tarjonnut, joten melko pian päätimme poistua saarelta. Nyt valitsimme kävelijöiden suosiman reitin, joka käsitti ilokseni myös monorail-osuuden, joka oli yllätyksellisesti ilmainen. Suunnittelimme kävellä keskustaan, mutta emme löytäneet reittiä ulos ostoskeskuksesta, joten päätimme mennä samalla metrolla, millä olimme tänne tulleetkin. Juna-asemankin löytäminen valtavasta ostoskeskuksesta oli ahdistuksen takana.

Meitä on todella ihmetyttänyt ostoskeskusten ja kauppojen määrä tässä kaupungissa. En muista, että olisin missään muualla nähnyt näin paljon ja näin suuria ostoskeskuksia. Ihmisiä kulki niissä runsaasti, mutta monissa kaupoissa oli vain hymyileviä myyjiä. Ilmeisesti asiakkaita kuitenkin käy riittävästi, sillä tyhjiä myyntitiloja emme nähneet missään.

Ajoimme metrolla Chinatownin pysäkille ja nousimme ylös hyvin vilkkaalle ostoskadulle. Kojuissa myytiin enimmäkseen turistirihkamaa sekä syötävää. Alue oli oikein värikäs ja valtava väentungos teki siitä viihtyisän. Näin erään kahvilan kyljessä mainoksen Singapore Blonde Ale -oluesta ja sitä minun piti maistaa. Kävin tiskiltä hakemassa tuopin, menin sen kanssa istumaan kävelykadun vierelle ja katselin ihmisvilinää. Minna kävi kiertelemässä kävelykadulla, mutta ei löytänyt mitään ostettavaa. Kävely jatkui pohjoiseen lämpötilan pysyessä hiostavan korkealla. Lähdimme seuraamaan Singapore-jokea ylävirtaan pohjoista rantaa kulkien. Clarke Quaylla pysähdyttiin syömään Hooters-ravintolaketjun terassilla, missä tarjoilijat sopivat hyvin amerikkalaisesikuviensa kuosiin.

Pysähdyksen jälkeen kävelimme edelleen joen pohjoispuolta länteen. Joen molemmin puolin oli runsaasti ravintoloita ja kauppoja. Aikanaan ylitimme joen ja lähdimme palaamaan keskustaan eteläpuolta edeten. Nämä seudut olivat oikeastaan koko Singaporen mukavimmat. Joella oli menossa lohikäärmeveneiden kansainvälinen kilpailu, jota vähän aikaa seurasimme. Hiljalleen kävelimme keskustan City Hall -metroasemalle, mistä matkasimme lentokentälle. Matkalaukut saimme huomattavan kätevästi säilytyksestä. Säilytykseen laittaminen oli hyvin järkevää, sillä vierailusta ei olisi tullut mitään, jos meillä olisi ollut koko ajan raskaat laukut mukana. Vaihdoimme vessassa lämpimämmät vaatteet lentoa varten.

Vähän ennen kahtatoista lähdimme Finnairin lennolla pois Singaporesta. Matka Helsinkiin kesti melkein 12 tuntia, mutta saimme molemmat nukuttua yllättävän runsaasti, joten lento ei tuntunut hyvin pitkältä. Laskeuduimme Helsinkiin vähän ennen kuutta aamulla ja Australian reissu oli junamatkoja vaille valmis.

Meillä oli erittäin hieno neljän viikon matka Australiaan sekä Hong Kongiin ja Singaporeen. Kaikki sujui erittäin hyvin eikä meille sattunut mitään ikäviä tilanteita. Autoilu Australiassa oli helppoa ja turvallista. Auton vuokraus onnistui helposti, mutta oli vaikeata löytää firma, joka antoi viedä auton Pohjois-Territorioon, mutta onneksi sellainenkin löytyi. Suuret kaupungit olivat melko ruuhkaisia, mutta niissä ajettiin aika rauhallisesti. Australialaiset ovat erittäin kohteliaita ja kovin puheliaita. Kaiken kaikkiaan Australiassa oli erittäin helppoa ja hienoa vierailla. Yöpymiset Hong Kongissa ja Singaporessa toivat mahdollisuudet tutustua näihin Aasian mahtaviin kaupunkeihin. Samalla liian pitkät lentopäivät jäivät pois ja aikamuutoksiin sopeutuminen helpottui.

Pärjäsimme keskenämme neljä viikkoa oikein hyvin. Joitain pieniä väärinkäsityksistä aiheutuneita kiivastuksia tapahtui, mutta ei mitään vakavampaa. Me näimme ja koimme aivan mahtavan paljon kaikkea uutta ja jännittävää. Välillä meitä koettelivat sateet, mutta päällimmäiseksi mieleen jäivät erinomaisen lämpimät päivät. Uluru, Suuri Valliriutta sekä suuret kaupungit olivat minulle tämän matkan kohokohtia ja uskoakseni myös Minnalle.

Erittäin suuret kiitokset hienolle matkakumppanilleni Minnalle!

4.11.2017 Singapore

Poistuimme The Strandista jo ennen kahdeksaa. Singapore oli tuolloin vielä melko hiljainen, joten päättelimme, että lauantai on varmaankin täällä vapaapäivä. Menimme samaan paikkaan, missä olimme eilen syöneet, mutta eri tiskille. Otimme kahvit sekä Minnalle hedelmäkulhon ja minulle paahtoleiväntapaisen. Lämpötila oli varmaan lähellä 25 astetta, joten meidän oli mukava lähteä tutustumaan Singaporeen.

Kävelimme ensin pohjoiseen Little India -alueelle. Se oli selkeästi köyhempää seutua talojen ollessa matalia ja aika huonokuntoisia. Ihmisiä oli vähän liikkeellä eikä mikään paikka ollut vielä auki. Suurin osa alueen ihmisistä oli intialaisia, joten nimi ei ollut huonosti keksitty. Siellä ei ollut paljoa katsottavaa, joten jatkoimme taivallusta Orchard Roadille, joka on kaupungin suurin ostosalue. Minä epäonnistuin kartanluvussa, minkä seurauksena meille tuli melko paljon ylimääräistä kävelyä, minkä johdosta sain Minnalta kehuja.

Lopulta pääsimme Orchard Roadille, jonka varrella on aivan valtavasti kauppoja ja ostoskeskuksia eikä paljoa muuta. Täällä on osa joulukoristuksista jo laitettu ”koristamaan” kauppoja, mutta kylteissä mainittiin, että valot laitetaan päälle vasta 14. marraskuuta. Tuntuu aika oudolta katsella koristeltuja kuusia (tietenkin tekokuusia) ja muita koristeita, kun lämpötila lähenee 30 astetta ja palmut huojuvat vieressä. Tulimme ostoksilla liian aikaisin, sillä kaupat alkoivat avautua vasta kymmeneltä ja sen jälkeen. Onneksi löytyi kuppila, joka tarjosi juotavaa kunkin makuun. Kävelimme Orchard Roadia länteen ja käännyimme takaisin päin, kun kaupat alkoivat loppua. Pistäydyimme häiritsevän monissa kaupoissa, mutta ne tuottivat myös tulosta, sillä sain hankittua lähes kaikki tavarat, joita minun pitikin hankkia. Minna oli hankkinut kaipaamansa tavarat jo kauan sitten Australiasta, joten hänellä ei ollut huolen häivää.

Orchard Roadilla oli monta metroasemaa, mutta ne kaikki ohitimme ilman halua laskeutua junan kuljetettavaksi. Pilvet olivat lähes kaikonneet eikä sääennustuksissa luvattua sadetta tullut vaan lämpötila oli kohonnut lähelle 30 astetta, ellei jopa hivenen yli. Kosteus oli korkealla, joten paita oli aivan märkä, vaikka olimme poikenneet useasti hyvin ilmastoituihin ostoskeskuksiin. Nautimme kevyet lounaat, mutta kävely jatkui niiden jälkeen. Etenimme keskustan kautta merenlahden rannalle, jonka kiersimme katsellen sen rannalla olevia suuria rakennuksia, joista suurin ja vaikuttavin oli Marina Bay Sands -hotelli lahden toisella puolella. Suunnistimme liikekeskustaan, missä oli runsaasti hyvin korkeita lasisia rakennuksia, mutta ei paljon muuta. Sieltä kiersimme pitkän kaavan kautta juuri tuolle Marina Bay Sands -hotellille.

Olimme päättäneet päättää tämän erinomaisen hienon matkan sen arvoisella viimeisellä hotelliyöllä. En ole ennen ollut näin hienossa hotellissa, mutta joskushan se hienoinkin pitää tulla. Saapumisemme ei ollut ehkä kaikkein tyylikkäin, sillä olimme kävelleet 18 kilometriä koko ajan nousevassa lämmössä ja saavuimme hotellin ovelle paidat aivan märkinä otsa hiestä kimmeltäen. Se ei kohteliasta henkilökuntaa hämmentänyt vaan heti sisälle tultuani kysyi nuori mies, että onko ”sir” kirjautumassa hotelliin. Sir oli, joten mies ohjasi meidät lyhyeen jonoon odottamaan, että joku noin kymmenestä virkailijasta vapautuu palvelemaan meitä. Siihen ei mennytkään kauan, kun hyvin kohtelias nuori nainen pyysi meitä luokseen ja hoiti sisään kirjauksen tehokkaasti ja kertoi meille tarpeelliset tiedot oikein hyvällä ja selkeällä englannilla.

Singaporessa kaikki kyltit, ohjeet ja mainokset ovat englanniksi, joka on yksi virallisista kielistä. Vaikka englanti on niin tärkeä, puhuvat täällä palveluammattien edustajat hämmästyttävän huonoa englantia. Tai ehkä he osaavat sitä hyvin, mutta heidän kovin kummallinen aksenttinsa kuulostaa pohjoismaalaisen korvaa erittäin hankalalta. Erityisesti naisten puheesta on vaikeata saada selvää, kun he puhuvat hyvin korkealta sekä kummallisella laulavalla intonaatiolla. Yleensä ei heidän aloituksesta ymmärrä yhtään mitään, ellei se ole ”How are you”. Usein toinen toistokaan ei tuo ymmärrystä, joten asiat menevät osoittelun ja hymyilyn puolelle. Jotenkin sitä kuitenkin asiat etenevät, vaikka aina ei saakaan sitä, mitä on luullut tilanneensa.

Marina Bay Sands on aivan uskomattoman suuri ja komea hotelli. Se käsittää kolme 56 kerroksen korkuista, leveätä tornia, joiden päälle on rakennettu varmaan toistasataa metriä pitkä tasanne, jossa on muun muassa ravintola sekä leveä uima-allas. Hotellin aula on suurempi kuin suurin osa maailman hotelleista. Sitä kävelimme ensimmäisen tornin alla olevasta respasta monta minuuttia kolmannen tornin alla olevalle hissille. Meidän huone oli 31. kerroksessa. Kun avasin huoneen oven, avautui automaattisesti koko päätyseinän peittänyt verho paljastaen uskomattoman maiseman yli suuren puutarhan ja valtaisan merenlahden, jolle oli ankkuroitu kymmeniä suuria aluksia odottamaan satamaan pääsyä. Huone oli tuuletettu hyvin viileäksi, mutta me avasimme heti parvekkeen lasioven ja menimme juhlavaan lämpöön katselemaan avautuvaa hulppeata näkymää. Lepäilimme vähän aikaa, mutta useasti kävimme parvekkeella lämmittelemässä ja katselemassa.

Jonkin ajan kuluttua Minna nousi 55. kerroksessa olevaan erittäin hyvin varusteltuun kuntosaliin. Siellä hän kuntoili reilun puolen tunnin ajan Singaporen kaupungin välkkyessä kaukana alhaalla. Minä ajattelin pitää matkaseurueen kokonaiskunnon tasapainossa ja lähdin oluelle. Hotellin kyljessä on aivan valtava ostoskeskus, kasino ja paljon muuta viihdykettä. Minä menin ostoskeskukseen ja etsiskelin toistakymmentä minuuttia olutravintolaa, vaikka tiesin, missä päin se sijaitsi. Ravintolalla oli terassi, mikä sopi minulle mainiosti, sillä mikäs oli mukavampaa kuin nauttia kylmää olutta 30 asteen helteessä katsellen palmujen takaa Singaporen pilvenpiirtäjiä.

Hieman myöhemmin teimme toista tuntia kestäneen kävelyn hotellin takana olevaan suureen puutarhaan, jonne oli rakennettu jopa 20 metriä korkeita metallisia ”kukkia”. Niiden lisäksi siellä oli hyvin runsaasti erilaisia tropiikin puita, kuten palmuja ja banaaneja. Kävely oli oikein viihdyttävä, joskaan emme menneet mihinkään maksulliseen hupiin vaan nautimme pelkästä kävelystä. Hiljalleen kiersimme takaisin hotellille ja menimme ostoskeskukseen etsimään päivällistä. Löysimme ostoskeskuksen perukoilta tavalliselle kansalle tehdyn laajan ruokalan, mistä löysimme molemmille intialaista ruokaan. Puitteet olivat rasittavan hektisiä, mutta ruoka hyvää ja täyttävää.

Ulkona oli tullut pimeätä ja hieman viileämpää. Nousimme hotellin katolle ja menimme uimaan Infinity-altaaseen. Sekin oli melkoinen kokemus eikä sitä alkanut sade haitannut lainkaan. Näkymät alla aukeavaan miljoonakaupunkiin olivat huikeat. Sait uida miellyttävän lämpimässä vedessä altaan reunalle ja aivan reunan alta alkoivat mahtavat näkymät  kaukana olla olevaan kaupunkiin. Tämäkin oli hyvin poikkeuksellinen kokemus.

Kirjoittelin hetken päivän tapahtumista, mutta lähdin sitten vielä kuljeskelemaan lämpimään iltaan. Kävelin pohjoiseen päin suurelle maailmanpyörälle ja ylitin Singaporen GP:n rataosuuden, jolla oli vieläkin jäljellä osakilpailun ratamaalaukset. Täällä, kuten Hong Kongissakin on aika hankalan jalankulkijan kuljeskella, koska välillä jalkakäytävä vain loppuu ja edetäkseen joutuu kulkemaan vaarallisilla tai ainakin luvattomilla osuuksilla. Koikkelehdin kuitenkin eteenpäin ja pidemmän etsiskelyn jälkeen löysin ravintolan. Täällä ei ole käytännössä kuin yksi paikallinen olut, Tiger. Sitä ei saa läheskään kaikista ravintoloista vaan yleensä tarjolla on eurooppalaista olutta, kuten nytkin. Otin Paulanerin, jota on tuotu Münchenistä saakka. Koko ravintola oli tehty saksalaisteemalla ja henkilökunta pukeutui sen mukaan. Kaikki naiset näyttävät mahtavilta baijerilaisasussa, mutta aasialaismiehet nahkasortseissa! Oli alkanut hiljalleen sataa, mutta vain niin vähän, että kävelin reippaasti parin kilometrin matkan hotellille.

3.11.2017 Singapore

Meillä oli kello herättämässä kuuden jälkeen, mutta heräsimme tietenkin jo ennen sitä. Meillä ei ollut kiirettä, mutta juuri niin halusimme, sillä kiire on turhaa stressiä. Tänään oli vuorossa jälleen puuroaamiainen, joka olisi viimeinen Australiassa. Pakkasimme rauhassa ja ennen kahdeksaa poistuimme hotellilta. Castlereagh-katu oli vielä melko hiljainen, joskin viereisen tontin rakennusmiehet olivat jo hommissa. Näyttää siltä, että raksamiehet tulevat kaikkialla maailmassa töihin viimeistään seitsemältä. Miksiköhän?

Meillä oli kävelymatkaa Museum-asemalle noin 400 metriä. Olimme jo eilen käyneet varmistamassa, että Opal-korteissamme olisi riittävästi rahaa junamatkalle lentokentälle. Minna oli oppinut aiemmasta porttiepisodista ja hän valitsi järkevästi leveän portin ja selvisi aseman puolelle jäämättä repustaan kiinni. Junamatka oli ohitse varttitunnissa.

Sydneyn lentokentällä toimi kaikki erittäin hyvin. Ikinä ennen ei automaatin kautta tehty lähtöselvitys ole sujunut näin kätevästi. Aiemmin Minnalla on ollut vaikeuksia kiinnittää tarranauha laukkuun, mutta nyt ei. Nuori miesvirkailija havaitsi epävarmuutta Minnan tarrankäsittelyssä ja ilmaantui välittömästi hänen viereensä kysyen hyvin kohteliaasti tarvitsisiko neiti apua. Minna otti avun leveästi hymyillen vastaan ja mies kiinnitti tarran hyvin kätevästi vihreän matkalaukun kahvaan saaden laukun omistajalta ansaitut kehut. Kaveri, tai ”mate”, kuten täällä on tapana sanoa, katsoi minun tarranauhaa pyytävästi, joten annoin hänen kiinnittää myös minun nauhan.

Olimme kentällä vähän turhan aikaisin, joten koneen odotusta tuli useampi tunti ja puoli tuntia lisää koneen myöhästymisestä. Qantasin kone nousi Sydneyn kentältä puolenpäivän aikoihin ja meillä oli noin kahdeksan tunnin lento Singaporeen edessä. Jalkatila tässä koneessa oli pienempi kuin edellisissä, mutta siitä huolimatta matka sujui ihan mukavasti, vaikken päässytkään ikkunan viereen katsomaan maisemia. Matka tosin tuntui kestävän huomattavasti kauemmin kuin aikaisemmat kaksi lentoa.

Singaporen Changi-lentokentälle laskeuduimme viiden jälkeen paikallista aikaa. Meillä kesti noin puoli tuntia jonottaa passintarkastukseen, missä meiltä otettiin peukalonjäljet ja annettiin leima passiin. Virkailija hieman hymyili, mutta kohtelu ei ollut lainkaan yhtä miellyttävää kuin Australiassa. Lentokoneessa meillä oli pitkät housut, mutta kentällä kävimme vessassa vaihtamassa sortsit yllemme, mikä oli erittäin hyvä ratkaisu. Laitoimme reppuihin kahden päivän kaupunkitarpeet ja sitten veimme matkalaukut säilytykseen. Passintarkastus oli melko hidasta, mutta matkalaukkujen säilöönotto se vasta hidasta olikin. Jouduimme odottamaan vuoroamme puolisen tuntia, vaikka edellämme oli vain kaksi seuruetta. Oma laukkujemme säilöönotto kesti ainakin varttitunnin, vaikka töissä oli kaksi miestä. Laukut piti tarkastaa vaarallisten aineiden varalta, sitten passista piti ottaa valokopio, johon piti kirjoittaa yhteystiedot ja lopuksi piti maksaa noin kahdeksan euroa kassia kohden vuorokaudesta. Ja kaikki tapahtui uskomattoman verkkaisesti. Ehkä se on singaporelainen tapa?

Jouduimme vaihtamaan terminaalia pikkujunalla ennen kuin pääsimme keskustaan vievälle junalle. Lippu maksoi noin 1,40 euroa, joten ei ollut mitään syytä ottaa taksia tälle matkalle. Jouduimme vähän odottelemaan junan tulemista ja kahden pysäkin päästä meidän piti vaihtaa metroon. Meillä oli yhdeksän pysäkinväliä ennen kuin tulimme City Hallin pysäkille aivan kaupungin keskustaan. Laskeutumisesta oli aikaa kulunut melkein kolme tuntia, mikä tuntui kohtuuttomalta, mutta minkäs teet.

Singaporeen oli laskeutunut pimeys, joten junan ikkunoista ei paljon näkymiä ollut. Metrossa oli runsaasti matkustajia, mutta ahdistusta ei väkimäärä aiheuttanut. City Hall -asemalla poistuimme maanalaisesta ja nousimme maan tasalle. Ulkona meitä odotti aivan mahtava lämpö, joka oli alkuillasta vielä lähellä 30 astetta. Täällä on aina lämmintä. Alin ikinä mitattu lämpötila Singaporessa on 19,4 astetta, joten aika turvallista oli jättää pitkät housut matkalaukkuun. Kävelimme noin kilometrin matkan the Strand -hotellillemme Minnan imiessä lämpöä itseensä saaden jopa sormensakin lämpenemään. Hotellimme oli varsin huokea, mutta ihan kelvollinen.

Päivä oli jälleen ollut pitkä ja aikaerotkin olivat meille epäsuosiollisia. Lähdimme kuitenkin majoittumisen jälkeen etsimään ruokapaikkaa. Niitä oli ihan hotellin vieressä, mutta kävimme silti katsomassa hieman kauempaa sopivampaa ravintolaa. Kuten yleensäkin, niin lopulta palasimme aivan hotellin kulmalle, missä menimme suureen ravintolaan. Ruoista oli tiskin edessä kuvia ja tekstit englanniksi, joten saimme ostettua kana ja ankka -ateriat. Ne veivät nälkää kauemmaksi, mikä oli tarkoituskin. Kävimme nauttimassa yhden oluen viereisessä ravintolassa, missä emme suuremmin pitäneet hyvin kovalla soineesta livemusiikista, joskin ”Brown Eyed Girl” jäi mieleen.

Lämpimässä illassa olisi ollut mukava kävellä pitempäänkin, mutta meidän oli pakko mennä välillä lepäämään. Ajoitus oli ihan hyvä, sillä melko pian alkoi ulkona kova ukkoskuuro. Ukkosesta huolimatta ulkona säilyi erittäin mukava lämpötila. Hotellihuone oli viileä, mutta ikkunan avattuani tuli huoneeseenkin sopiva lämpötila.

2.11.2017 Sydney

Olimme heränneet kaikkialla Australiassa aikaisin, joten miksemme myös Katoombassa. Jouduimme odottelemaan puoli kahdeksaa, jolloin laskeuduimme alakertaan aamiaiselle. Yleensä emme ole ottaneet hotellien aamiaisia, mutta nyt sellaisen otimme. Se oli halpa ja erittäin runsas sekä maukas.

Ajoin muutaman kilometrin pohjoiseen ja teimme noin seitsemän kilometrin kävelykierroksen. Laskeuduimme ensin noin 900 porrasta alas eukalyptusmetsään, missä kävelimme metsän siimeksessä katsellen ja ihmetellen. Ympärillä soi aivan uskomattoman voimakkaasti kaskaiden siritys. Se ei ollut vain voimakasta, vaan desipelit olivat lähellä kipukynnystä. Polveni vinkuivat, kun pääsimme alas jyrkkiä ja epätasaisia portaita. Alhaalla kävely oli mukavaa polun kulkiessa eukalyptuspuiden ja suurten saniaisten siimeksessä. Eläimiä emme paljon nähneet, mutta kuulimme kaskaiden lisäksi sentään monien lintujen kaunista tai vähemmän kaunista liverrystä.

Reitin toisessa päässä meidän piti tietenkin nousta takaisin ylös, jolloin minun vauhtini hiipui huomattavasti, mutta niin vain ylhäälle noustiin, joskin väsyneenä ja hikisenä. Aamu oli oikein aurinkoinen ja hiljalleen myös lämpötila nousi aamun kylmästä päivän lämpimään. Meiltä meni koko kierroksen tekemiseen noin kaksi ja puoli tuntia. Ostimme matkan päätteeksi Minnalle kahvin ja minulle jonkinlaisen makkarakäärön, josta en tiedä mitä se piti sisällään, mutta ihan hyvää se oli.

Ajoimme noin kymmenen kilometriä pohjoiseen, ja menimme katsomaan toista Blue Mountainsin komeata näköalaa. Aivan matkan alussa olimme pohtineet tapaisimmeko ketään, joka olisi käynyt Suomessa. Minna arvasi, että emme tapaisi yhtään ja minä arvelin, että tapaisimme yhden. Tähän saakka emme olleet tavanneet ketään, sillä Melbournessa tapaamiamme suomalaisia ei laskettu. Lähimpänä olivat Cairnsissa tapaamamme saksalaispariskunta, joka menee ensi keväänä Äkäslompoloon. Kommentoidessamme toisillemme komeita maisemia, tuli viereemme nainen, joka kysyi olemmeko Suomesta. Sitä emme voineet kiistää ja niin rouva kertoi asuneensa Imatralla joskus aikoinaan. Minna oli viime päivinä vähentänyt yhteydenottoja muihin ihmisiin, ettei hän vahingossa alkaisi jutella sellaisen ihmisen kanssa, joka olisi käynyt Suomessa. Suunnitelma ei toiminut vaan niin Australiassa kohtasimme yhden henkilön/ryhmän, joka oli käynyt Suomessa. Nyt minä jään odottelemaan palkintoani.

Ajomatkaa Sydneyhyn oli jäljellä noin sata kilometriä. Se meni oikein mukavasti ensin vilkkaalla maantiellä, sitten kovin vilkkaalla moottoritiellä ja lopuksi hyvin vilkkaassa Sydneyssä. Vilkkaudesta huolimatta pääsimme Sydneyn keskustaan oikein kätevästi. Vain muutama kilometrin ennen määränpäätä otin väärän kaistan, mutta se oli pelkästään puhelimen syytä. Jouduimme ajamaan jonkun verran väärään suuntaan ennen kuin pystyin tekemään turisteille niin tärkeän u-käännöksen. Pääsimme takaisin oikealle reitille, ja nyt osasimme ajaa autonvuokrauspisteeseen virheettömästi hyvin vilkkaasta liikenteestä huolimatta. Auto oli kolhuton, mutta sen matkamittarissa oli 9 900 kilometriä enemmän kuin lähtiessä. Lukema oli yllätys myös vuokraamon henkilökunnalle, sillä he kävivät tarkastamassa lukeman uudemman kerran.

Meillä oli noin puolen kilometrin kävely Castlereagh Boutique -hotellille. Se oli joskus ollut kallis ja komea majoituslaitos, mutta nyt se oli vain ihan hyvä. Lähdimme melko pian kävelemään Australian suurimpaan kaupunkiin. Kuljimme Darling Harbourin kautta ja kiersimme sieltä takaisin keskustaan. Kävimme huonolla menestyksellä parissa kaupassa sekä paremmalla onnella pubissa. Kiersimme ostoksiemme klanssa takaisin hotellille. Minna päätti jäädä lepäämään huoneeseemme, mutta minä lähdin sanomaan hyvästit Sydneylle.

Kävelin suurkaupungin jännittävässä vilkkaudessa satamaan ja ihastelin uskomattoman komeata satamaa, jota koristavat jännittävä Oopperatalo sekä mahtavasti lahtea hallitseva Harbour Bridge. Minä ihastelin näkymää pitkään siirtyen sitten the Rocksin alueelle oikein mukavaan pubiin. Yrttiteen juotuani palasin takaisin satamaan, minne oli pimeä laskeutunut. Siellä oli aivan mahtavaa kävellä edelleen vilkkaassa ihmisjoukossa ja katsella valaistuja Oopperataloa sekä Harbour Bridgeä. Tämä ympäristö on aivan kärkipaikoilla ikinä näkemieni kaupunkien joukossa. Minun ei ollut helppoa irtautua Sydneyn sataman maagisesta lumosta, mutta lopulta sen onnistuin tekemään. Jouduin kuitenkin kotimatkalla pysähtymään pubiin toipumaan,

Tällä matkalla on meille molemmille tarttunut hämmästyttävän paljon korvamatoja. Katso kenguru loikkaa… on ollut molempien pelkäämä mato, joka on vienyt kengurun osan matkamme hyräilyistä. Myös muita häiriköitä korviimme on tullut. Tänään olimme selvinneet pelkillä luonnon tuottamilla madoilla ja olimme siitä aivan tyytyväisiä. Sitten ohitimme Sydneyn keskustassa aasialaisnuoren, joka säesti itseään naurettavilla sähköuruilla ja lauloi aivan kamalasti, mutta ärsyttävän tunnistettavasti Oasiksen All around the World. Arvaatte varmaan, mitä minä edelleen hyräilen.

1.11.2017 Katoomba

Kävin puoli seitsemältä hakemassa Edenin pääkadulta (ainoalta kadulta) avoinna olevasta kahvilasta kahvit. Huomasin, että täällä oman kylän poikia arvostetaan enemmän kuin rahaa tuovia turisteja, sillä paikallisille tuotiin tilatut kahvit pöytään, mutta minun piti hakea omat sumppini tiskiltä. Kahvin kera meillä oli aamiaisena puuroa, jolla pääsimme jälleen pitkälle. Oli vielä kovin hiljaista ja ilma viileää poistuessamme Edenistä, joka ei sitten ihan paratiisi ollutkaan, vaikka siellä kaunista olikin.

Me lähdimme ajamaan kohti pohjoista seuraten rannikkoa pieniä teitä kulkien. Ajoimme harhaan jo ennen ensimmäistä kymmentä kilometriä Pambula Beachillä. Harhaan ajon huomatessani tein u-käännöksen ja palasin takaisin kohti oikeata reittiä. Äkkiä Minna huudahti hyvin innostuneesti ja sain selville, että hän oli nähnyt talon pihalla kengurun. Minä tein uuden u-käännöksen ja palasin parikymmentä metriä omakotitalon eteen, missä näimme muutaman metrin päässä yli metrin korkuisen vaaleanruskean kengurun, jonka vieressä oli reilun puolen metrin korkuinen lapsikenguru sekä hieman kauempana alle 40 sentin korkuinen vauvakenguru. Ne eivät meistä suuremmin piitanneet, joskin vauvakenguru hetken tuijotti autossa istuvia tavallista vaaleampia olentoja. Ne söivät ruohoa ennen kuin loikkivat rauhallisesti tiehensä. Kenguruita on olemassa 65 eri lajia. Emme tiedä mikä laji tässä oli kyseessä, mutta meistä ne olivat vain kenguruita. Minä tein kolmannen u-käännöksen ja pääsin jatkamaan matkaa Merimbulaan. Päivän aikana näimme enemmän kenguruita kuin tällä matkalla aikaisemmin yhteensä. Useimmat niistä olivat kaukana kedoilla, mutta kahdesti näimme kengurun aivan tien vierellä. Ne olivat selvästi eri lajia kuin nämä ensimmäiset, sillä ne olivat tummempia ja pienempiä. Kaikille oli kuitenkin yhteistä, että ne hyppivät ja olivat kenguruita.

Ajoimme noin sata kilometriä rannikon tuntumassa ihaillen hienoja maisemia ja katsellen mukavan näköisiä kyliä. Elämä näyttää täällä olevan mukavan verkkaista, sillä kukaan ei näyttänyt olevan menossa mihinkään, ei ainakaan kiireellä. Menimme katsomaan yhtä tavallista hienompaa hiekkarantaa, johon löivät huikean suuret aallot. Taivas oli lähes pilvetön, mutta siitä huolimatta lämpötila ei vielä noussut yli kahdenkymmenen eikä päivän paras lukemakaan ollut kuin 23 astetta.

Batemans Bayn kohdalta poistuimme rannikolta ajaen Kings Highwayta aina Canberraan saakka. Heti rannikolta poistuttuamme alkoi tie nousta jyrkästi ja rannikon tuntuman matala kasvillisuus vaihtui korkeiksi eukalyptusmetsiksi. Puut olivat hyvin vaikuttavia ja meidän mielestä ne olisivat sopineet erittäin hyvin koalille, mutta ainoatakaan emme koko päivän aikana nähneet. Vielä enemmän toivoimme näkevämme vompatteja, mutta yhtään hengissä olevaa ei näköpiiriimme ilmestynyt.

Rinteiden jälkeen ajelimme kumpuilevilla laitumilla, joiden vihreästä ruohosta nauttivat niin lampaat kuin lehmätkin. Ajoimme muutaman pienen kaupungin halki, kunnes saavuimme Canberraan. Se perustettiin vuonna 1908, kun Sydney ja Melbourne eivät päässeet sopuun, kummasta tulisi pääkaupunki. Niinpä ne päättivät perustaa kokonaan uuden kaupungin. Kaupungin suunnittelukilpailussa toiseksi tuli Eliel Saarinen. Todennäköisesti päätös oli korruptoitunut, sillä Griffinin suunnitelma oli aivan susi ja Elielin olisi varmasti ollut huomattavasti parempi. Me ajoimme kaupungin halki kolmeen otteeseen, mutta emme silti saaneet selville mitä Griffin oli ajatellut ja mihin hän oli piilottanut kaikki ruokapaikat. Walter Burley Griffin oli suunnitellut järven molemmille puolille todella suuret liikenneympyrät, joita oli kiva ajaa, mutta muuta järkeä niissä ei ollutkaan. Olin jo poistumassa koko kaupungista, kun päätin kurvata suuremman, eteläisen, ympyrän keskelle katsomaan Parlamenttitaloa.

Laaja ja aika kummallinen rakennus oli laitettu laakean kukkulan keskelle ja rakennuksen huipulle oli sysätty neljän suuren, vinon metallipalkin keskelle valtava lipputanko, jonka huipulla liehui Australian lippu. Otin muutaman kuvan matalasta rakennuksesta, jonka edessä hortoili vain muutama turisti. Olimme jo lähdössä pois autiolta pihalta, kun päätimme kuitenkin mennä katsomaan rakennuksen ovensuuta. Siellä oli avoin ovi eteiseen, missä melkein kymmenen virkapukuista henkilöä odotti meitä turvatarkastukseen, jonka helposti selvitimme. Poliitikot olivat tekemässä jotain muuta tärkeätä, joten me pääsimme katsomaan sekä edustajienhuonetta että senaattia, jotka olivat kovin samanlaisia. Pääsimme hissillä myös rakennuksen katolle, mutta sielläkin Griffin olisi tarvinnut apua suunnitelmiinsa. Kävimme Parlamenttitalon kahviossa syömässä päivän keiton, sillä kaupungissa ei muita ruokapaikkoja näyttänyt olevan.

Poistuimme kaupungista ajaen kolmannen kerran järven yli ja poistuen pohjoiseen moottoritietä M23 pitkin. Se oli Sydneyhyn menevä tie, jota ajoimme Goulburniin saakka. Olin suunnitellut yöpyvämme täällä, mutta en ollut varannut hotellia. Kello oli vasta neljä, joten päätimme jatkaa matkaa pohjoiseen emmekä jääneet tähän melko tylsäntuntuiseen paikaan. Kun ei varaa hotellia, on mahdollista muuttaa suunnitelmia lennosta. Yöpaikan varaaminen etukäteen puolestaan tuo turvallisuutta ja varmuutta yöpaikan suhteen erityisesti isoissa kaupungeissa.

Meillä oli vajaan kahden tunnin ajo Katoombaan reitin kiertäessä komeat Blue Mountainsit. Jouduimme ajamaan Oberonin kautta, koska muutakaan reittiä ei ollut. Eukalyptusmetsien jälkeen nousimme yli kilometrin korkeuteen, jolloin vuoret ja laaksot tarjosivat meille hienoja näkymiä. Oli vielä valoisaa, kun saavuimme Katoombaan. Pienessä kaupungissa oli muutama katu, mutta jo ensimmäiseltä löysimme hotellin, josta meille löytyi melko huokea ja sopiva huone. Pian majoittumisen jälkeen lähdimme etsimään sopivaa ravintolaa. Suurin osa kaupungin ravintoloista oli pikasellaisia, jotka eivät meihin vedonneet. Menimme katsomaan pubin ruokatarjontaa, mutta sieltä minä valitsin vain mukavan makuisen alen, mutta kumpikaan ei löytänyt mieleistä ruokaa. Palasimme huoneeseen ruokakaupan kautta, mistä löysimme molemmille hyvää ja ravitsevaa ruokaa. Tämä päivä meni lähinnä ajamiseen, mutta se tarjosi meille oikein mukavasti katsottavaa kenguruista parlamenttitaloon.

31.10.2017 Eden

Poistuimme Melbournesta kohta puoli kahdeksan jälkeen. Tai oikeastaan siihen aikaan lähdimme poistumaan Melbournesta, mutta olimme sieltä pois vajaata tuntia myöhemmin. Olin kuullut uutisista, että lähellä olevassa Abbottsvillen kaupunginosassa oli yöllä murhattu joku hemmo ja siellä oli edelleen tutkimukset käynnissä kadulla, jonka kautta meidän piti ajaa. Jouduin tekemään uuden suunnitelman poistumisreitistä. Se meni kuitenkin pieleen jo ensimmäisessä isossa risteyksessä, missä otin tietenkin väärän kaistan. Lähdin etenemään kohti keskustaa, mikä minun piti ehdottomasti välttää. Suurkaupungin aamuruuhkassa u-käännöksen tekeminen ei ole se järkevin juttu, joten lähdin etenemään vilkkaan liikenteen mukana eteenpäin Minnan alkaessa etsiä vaihtoehtoista reittiä. Meidän piti päästä ydinkeskustan ylitse kaakkoon moottoritielle M1, mutta emme tienneet olisiko järkevä kiertää keskusta vai ajaa sen läpi. Päätös syntyi äkkiä, kun ajauduin kaistalle, josta oli pakko kääntyä vasemmalle. Ajoin William Streetiä pitkin halki CBD:n (Central Business District) ja siellä eteneminen oli huomattavasti helpompaa ja nopeampaa. Käännyin Flinders Streetille ja ajoin sitä aika kätevästi, kunnes Minna kehotti minua kääntymään oikealle rautatietä seuraten. Näin pääsimme etenemään oikeaan suuntaan. Päätimme olla menemättä tullitielle, jolloin lähdin ajamaan hyvin verkkaista vauhtia kohti kaakkoa. Liikenne oli hyvin tukkoista, mutta toisaalta meillä ei ollut suurta kiirettäkään. Malvernin kaupunginosassa näimme kyltin, joka opasti meidät M1:lle, ja viimeinkin pääsimme etenemään vauhdikkaasti.

Meillä oli tänään ajopäivä, joka vei meidät Victorian osavaltiosta New South Walesiin Edenin kaupunkiin Tasmanian meren rannalle. Kun olimme päässeet M1:lle, jatkoimme sillä niin pitkään, että se muuttui A1:ksi. A1 puolestaan vei meidät aina Edeniin saakka. Melbournen jälkeen ajoimme pitkään moottoritiellä, jolloin ympärillä ei ollut paljonkaan katsottavaa. Tien muututtua pienemmäksi alkoi ympärillämme vaihdella kumpuilevat vihreät maisemat, jollaisia olimme katselleet ennen Melbournea. Ajelimme pienten kaupunkien halki, mutta niistä ei jäänyt paljoakaan muistettavaa. Laidunmaata oli vähemmän eukalyptusmetsien lisääntyessä.

Lakes Entrancessa pysähdyimme välipalalle, joskin minä olin ainoa, joka nautti välipalaa. Tie suuntautui meren rannalta jälleen sisämaahan. Ajoimme suurimman osan loppumatkasta eukalyptusmetsissä, joista osa oli varsin järeätä. Liikennettä oli hyvin vähän eivätkä menoa hidastaneet edes eläimet. Ennen viittä saavuimme Edeniin eikä pienessä kaupungissa ollut vaikeuksia löytää hotelliamme. Respassa vanhempi nainen löysi varaukseni pienestä paperipinosta. Hän kysyi meiltä halusimmeko maitoa huoneeseemme, mutta emme ymmärtäneet kysymystä, joten hän joutui kysymään sen uudestaan. Sen jälkeen hän kertoi meille h y v i n hitaasti ja kuvainnollisesti elehtien minne voimme jättää auton ja missä tarjoillaan kaupungin paras ruoka. Taisi hän korottaa ääntäänkin, jotta kielitaidottomat ulkomaalaiset ymmärtäisivät häntä.

Teimme niemen kärjessä olevan kaupungin ympärillä muutaman kilometrin kävelyn. Koko päivä oli ollut viileätä, mutta täällä meren tuntumassa tuulen viuhuessa oli oikeastaan kylmää. Jouduimme pukemaan vaatetta ihan runsaasti yllemme patikoinnin ajaksi. Kylä oli hyvin hiljainen, mutta kyllä Minna yhden varomattoman pariskunnan sai haastateltavakseen. Niemen kärjessä oli valaiden katselupaikka ja näin lokakuussa valaat vaeltavat tätä kautta takaisin etelään. Kovasti tihrustimme merelle, mutta ainoatakaan varmaa havaintoa valaista emme saaneet.

Kävin illalla paikallisessa pubissa nauttimassa yhden oluen. Siellä ei ollut kuin muutama ihminen, mistä taisi johtua, ettei siellä ollut tuttujakaan. Katselin oluen ajan rugbya, mutta se nyhjääminen ei kiinnostanut niin paljoa, että olisin hakenut uuden oluen.

Australian viranomaiset ovat hyvin huolissaan autoilijoiden jaksamisesta pitkillä etapeilla eikä se ole ihme, sillä välimatkat ovat hyvin pitkiä. Varsin usein tien vieressä on kehotuksia pitää tauko. Täällä etelässä ne ovat varsin maltillisia, kuten ”Take a break, it can save your life”. Queenslandissa liikennemerkeistä vastaava virkamies on huomattavasti ronskimpi toivotuksissaan. Siellä näimme kylttejä, joissa luki esimerkiksi ”Drowsy drivers die”. Suosikiksemme kuitenkin kohosi kuolematon: Rest or R.I.P.

30.10.2017 Melbourne

Tämän päivän olimme varanneet ostospäiväksi, joten tilasimme eilistä viileämmän päivän. Mukavan viileyden lisäksi hankimme iltapäiväksi muutaman virkistävän sadekuuron. Australiassa lämpötilat ja sää muuttuvat hyvin nopeasti, mutta onneksi tällä kertaa toivomustemme mukaisesti.

Emme kiirehtineet kaupungille lähdössä, mutta ennen yhdeksää astuimme melko vilakkaan Melbournen aamuun. Heti alkuun pysähdyimme kolumbialaiseen kahvilaan, missä aamukahvien lisäksi minä söin hieman erikoisen eteläamerikkalaisen paahtoleivän. Kaupat eivät olleet vielä auki, joten käytimme ajan mukavaan kävelyyn. Kiertelimme keskustassa ja sen liepeillä pyrkien kulkemaan katuja, joilla emme aiemmin olleet käyneet. Niitä löytyikin helposti ja katseltavaa riitti. Hiljalleen melko hiljaiset jalkakäytävät alkoivat täyttyä kulkijoista ja kaupatkin alkoivat aueta. Minun ostospäivä meni pilalle jo ennen yhtätoista, kun sain tehtyä kaikki ostokseni yhdessä ainoassa kaupassa. Minna ei ollut paljon onnekkaampi, mutta hän sai kuitenkin venytettyä ostosvimmaansa muutamaan kauppaan.

Purin suruani Melbournen kaduille, joita kiertelimme käyden muun muassa lännessä olevalla Docklandsin alueella. Aivan pelkkää kävelyä ei päivämme sentään ollut vaan kävimme myös syömässä salaatin sekä perulaiset kanan siivet. Kulkiessamme olemme pyrkineet pitämään matalaa profiilia, mutta siitä huolimatta äkkiä meidän seuraamme ilmestyi kaksi suomalaista, jotka olivat kuulleet meidän puhuvan suomea. Toinen mies myi ja rakensi Melbournen alueella saunoja ja toinen oli vasta saapunut maahan ja etsi töitä, joskin tuntui, ettei hänellä ollut kovin suurta kiirettä löytää sellaista. Lyhyehkön keskustelutuokion jälkeen tiemme erosivat.

Me suuntasimme Yarra-joen rannalle ja ostimme meille liput jokiajelulle. Pieni vesisade oli juuri hiipumassa, mutta sade näytti lamaannuttaneen lipunmyyjän, sillä hän tarjosi meille lippuja huomiseksi, koska ei uskonut meidän haluavan menevän ajelulle tänään. Me sovimme keskenään suomeksi, että ostamme liput seuraavalle ajelulle, mutta emme olleet tarpeeksi nopeita, sillä nuori mies alensi sitä ennen lippujen hintaa viidellä dollarilla. Ennen kuin heppu ehtisi tehdä jotain vielä hätäisempää, ostimme paikat jokiajelulle 18 dollarilla. Melko iso jokilaiva tuli laituriin ja sieltä poistui puolenkymmentä matkustajaa. Me menimme saman tien sisälle, vaikka tiesimme lautan lähtevän vasta puolen tunnin kuluttua. Olimme 27 minuuttia lautassa kahdestaan, mutta sitten toiveet yksityisajelusta haihtuivat muutaman perheen noustessa laivaan.

Laiva ajoi puoli tuntia Yarra-jokea itään ja tuli sieltä saman ajan takaisin. Mennessä melko jouheva mies kertoi joen varren rakennusten ja siltojen historiasta kiinnostavia tarinoita. Harmiksemme laiva ei mennyt ollenkaan itään keskustasta, koska siellä sillat olivat liian matalia. Joella kulki runsaasti kilpasoutuveneitä, joskin soutajat olivat koululaisia, mutta mahdollisesti tulevia maansa soutumestareita. Jokiajelu oli ihan kiinnostava, mutta minulle se oli pienoinen pettymys.

Säästä oli tullut epävakainen, joten päätimme suunnata hotellille. Matkalla minä pysähdyin Elephant and Wheelbarreliin, joka oli oikein mukava englantilaistyyppinen pub. Minna käytti tämän ajan hyödyllisemmin käyden muutamassa kaupassa. Jouduimme virittelemään sadevaatteita yllemme, kun kävelimme hotellille. Sade oli kuitenkin kevyttä emmekä kastuneet oikeastaan ollenkaan. Söimme soppaa ja lepäilimme päivän kääntyessä illaksi.

Minua alkoi vielä polttaa vieressä oleva suurkaupunki, mutta Minna pystyi sammuttamaan oman palonsa lähteä sitä vielä katselemaan. Minä en ollut yhtä hyvä vaan jouduin vielä lähtemään illan selkään Victorian pääkaupunkiin. Kävelin keskustassa kiertäen ja katsellen. Sitten päätin mennä The Imperial -pubiin ja valitsin tiskiltä 12 dollarin (normihinta Melbournessa) Wild Yak -alen. Pubissa ei maanantai-illasta huolimatta tai siitä johtuen ollut paljoakaan asiakkaita. Televisiosta tuli amerikkalaista jalkapalloa, jota katselin maistuvaa oluttani siemaillen. Ketään tuttua ei pubissa ollut, joten päätin lähteä takaisin hotellille. Ulkona satoi, mutta en antanut sen häiritä itseäni. Sade kuitenkin päätti häiritä minua, sillä vettä tuli taivaan täydeltä ja kadut lainehtivat. Sadetakki suojeli kallisarvoista yläpäätäni, mutta vyötäröstä alaspäin jo aivan märkä saapuessani hotellille. Jos jotain kiinnostaa, niin sade alkoi olla lopuillaan, kun pääsin Brunswick Streetillä sijaitsevan hotellimme ovelle.

29.10.2017 Melbourne

Melbournessa oli hyvin aurinkoinen, mutta myös kovin tuulinen sunnuntai. Aurinko kuitenkin voitti, sillä tuuli ei pystynyt nujertamaan eteläisen pallonpuoliskon tunnetusti kuumaa paistetta, ja lämpötila nousi iltapäivän tunteina 30:n hujakoille. Auto jäi tänään hotellin parkkihalliin. Sunnuntain kunniaksi emme pitäneet kiirettä, mutta yhdeksältä olimme kuitenkin jo sortsit päällä ulkona. Molemmilla oli villatakit päällä, sillä lämpötila oli vielä 15 asteen tuntumassa, mutta nousi nopeasti hellelukemiin.

Kävelimme aluksi länteen Gertrude Streetiä ja ohitimme kaupungin ainoan maailman perintökohteen, Royal Exhibition rakennuksen. Se oli ihan komea 1800-luvulla rakennettu suuri pytinki. Siitä jatkoimme kiertäen etelään Melbournen varsinaiseen keskustaan monien korkeiden rakennusten keskelle. Liikenne oli kovin hiljaista niin kaduilla kuin jalkakäytävilläkin. Lähdimme kävelemään La Trobe -katua länteen katsellen samalla, milloin katua pitkin kulkeva raitiovaunu tulisi kohdallemme. Melbournen keskustan alueella raitiovaunut ovat ilmaisia. Keskustaa kiertää City Circle -raitiovaunu, jonka kyytiin nousimme. Linja on tarkoitettu erityisesti turisteille ja sisällä kuului ennen jokaista pysäkkiä pitkä kuulutus tulevan pysäkin läheisyydessä olevista paikoista.

Ajoimme City Circleä vajaan kierroksen, kunnes poistuimme raitiovaunusta Spencer Streetin pysäkillä. Kävelimme Collins Streetille, mistä löysimme avonaisen kahvilan. Minä yritin ostaa itselleni toastin, mutta ne olivat kaikki loppuneet, joten ostimme molemmille vain kahvit. Sitten alkoi päivän pitkä kävelyosuus, jonka toinen suoritti polvet korkealle kohoten ja toinen hieman ontuen.

Villatakit olivat siirtyneet reppuihin, kun pääsimme olympiapuistoon. Vuoden 1956 suorituspaikoista ei ilmeisesti ollut jäljellä kuin suuri uimastadion. Alueella on paljon uusia stadioneita, kuten Australia Openin päänäyttämö Rod Laver Arena. Siitä kiersimme Yarra-joen ylitse kuninkaalliseen puutarhaan, joka oli suuri ja erittäin mukava. Siellä kasvaa hyvin paljon erilaisia puita ja pensaita, joista monet olivat jo matkan aikana tulleet tutuiksi, mutta siellä oli myös aivan uusia ja hyvin jännittävän näköisiä puita ja kasveja. Ympäri kaupunkia kasvaa suuria puita, jotka ovat juuri nyt kukassa. Minun nenä menee tukkoon välittömästi, kun tulemme kyseisen puun läheisyyteen, mutta onneksi vaikutus ei kestä pitkään.

Puutarhasta kävelimme South Melbournen kaupunginosaan ja aloimme etsiä levähdyspaikkaa. Alueella oli lähinnä liike-elämän rakennuksia, joten jouduimme tyytymään kioskista ostettuun vesipulloon. Suunnistimme etelään ja saavuimme suureen Albert Parkiin, jonka läheisyydessä ajetaan alkuvuodesta Australian formula 1 -kisa. Onneksi nyt Bottakset ovat Meksikossa, joten meillä oli mukavan rauhallista kulkea suuren järven rantaa miellyttävässä lämmössä katsellen lammella uiskentelevia mustia joutsenia poikasineen.  Tuuli oli hyvin voimakas, mutta se ei laskenut lainkaan lämpötilaa. Saavuimme St. Kildan kaupunginosaan, jonka samanniminen ranta on varsin tunnettu. Viimein löytyi pubeja, joista valitsimme yhden oikein mukavan. Minna ei löytänyt mieleistä ruokaa suppealta ruokalistalta, mutta minä päätin koettaan terveellistä chilidogia pacific alen kera. Kuumassa koirassa olisi voinut olla enemmän ytyä, mutta se maistui joka tapauksessa oikein hyvältä.

Minna ei lähistön ravintoloista löytänyt mieleistä ruokaa, joten päätimme mennä katselemaan St. Kildan rantaa. Sieltä kiersimme hiljalleen Fitzroy Streetille, missä menimme ensimmäiseen kauppaan. Kilometrejä oli tullut jo 17, joten päätimme ajaa raitiovaunulla takaisin hotellille hetkeksi lepäämään. Täällä ei raitiovaunun tai muunkaan julkisen liikennevälineen matkaa voi maksaa käteisellä vaan sitä varten jouduimme hankkimaan myki-kortin. Korttiin ostimme päivälipun, jolla saa matkustaa päivän aikana miten paljon vain. Nousimme pysäkiltä raitiovaunu 3a:han, jonka kyydissä matkustimme melkein koko kaupungin halki lähelle Metropol-hotelliamme.

Lepäilimme hetken aikaa hotellilla, mutta aika pian lähdimme jälleen katselemaan kaupunkia. Nyt kun meillä on myki-kortit, niin minä haluan niitä myös käyttää. Minna mieluummin kävelisi, mutta suostui naama nyrpeänä nousemaan raitiovaunuun hotellin nurkalta. Poistuimme kivasta vempeleestä Federation Squaren pysäkillä ja ylitimme Yarra-joen hyvin voimakkaan, mutta edelleen mahtavan lämpimän tuulen sotkiessa hiuksiamme. Laskeuduimme joen rannalle, missä oli runsaasti ravintoloita. Valitsimme yhden, missä nautimme kahvin ja oluen lisäksi komeasta kaupunkimaisemasta. Seitsemän maissa palasimme St. Kilda Roadille, mistä pääsimme jälleen raitiovaunun kyytiin. Ajoimme melko täydessä vaunussa samalle St. Kildan pysäkille, mistä olimme muutama tunti sitten nousseet ensimmäisen kerran raitiovaunuun.

Kävelimme vajaan kahden kilometrin matkan St. Kildan aallonmurtajalle katsomaan pingviinejä. 

Joka ilta auringon laskettua pienet pingviinit uivat aallonmurtajalle koloihinsa koko päivän kestäneen merelle kalastelun jälkeen. Jouduimme odottelemaan melko pitkään, mutta lopulta pienet linnut uivat kivikon luokse ja nousivat koloihinsa yöpymään. Oli jo aika hämärää eikä meillä ollut kovin hyviä asemia, mutta näimme kuitenkin mukavasti pingviinien uintia ja tepastelua kivikossa. Nyt oli jo pakko vetää villatakki ylle, mutta tuuli oli vieläkin melko lämmin palatessamme pysäkille. Nyt Minnakin oli mielissään päästessään linjan 96 kyytiin. Myki-kortit vain lauloivat, kun taputimme niillä automaattia. Vaunu oli aivan täynnä ihmisiä ja se myös pysyi täytenä koko reilun puolen tunnin matkan aikana. Jäimme pois Parlamenttitalon kohdalla eikä jäljellä ollut kuin kilometrin matka hotellille, missä matkamittari näytti päivän saldoksi 23,5 kilometriä.

28.10.2017 Melbourne

Aamu ja itse asiassa koko päivä oli tavanomaista viileämpi. Aurinko kuitenkin paistoi, mutta huomasimme vasta autossa, että lämpötila ulkona oli noin 15 asteessa. Molemmilla oli sortsit jalassa, joten on helppo arvata minkä väriset huulet Minnalla oli. Tankkasimme Kian hiljaisen Warrnamboolin BP-huoltoasemalla. Sieltä Minna sai myös joka-aamuisen kahvinsa. Hän ottaa aina long black –kahvin, mikä tarkoittaa, että kuppiin laitetaan espresso ja siihen lisätään sopiva määrä vettä. Täällä ei suodatinkahvia tarjota kahviloissa lainkaan vaan kahvi jauhetaan aina pavuista ja tehdään espressoa. Tai jotenkin silleen.

Kohta Warrnamboolin ulkopuolella alkoi kuuluisa Great Ocean Road, joka kulkee rannikkoa seuraten noin 200 kilometriä Geelongiin saakka. Aluksi tie kulki hieman kauempana rannikosta, jolloin katselimme kumpuilevia vihreitä niittyjä, joilla lampaat viihtyivät. Peterboroughin jälkeen tulimme Twelve Apostles Marine National Parkiin, missä riitti katseltavaa. Näillä seuduin eroosio on kuluttanut rantakalliota hyvin mielenkiintoisesti. Meri on syönyt rantakallion kalkkikiveä jättäen korkeita ja jyrkkiä rinteitä sekä erilaisia tötteröitä ja kaaria.

Ensimmäisenä pysähdyimme Bay of Islands -alueelle, missä oli jännittäviä kivimuodostelmia meressä. Ne olivat erittäin hienoja, mutta olivat vain alkusoittoa tuleville luonnonihmeille. Ajoimme kymmenisen kilometriä eteenpäin ja kävimme katsomassa London Bridgen. Se on mereen pistävä kallionkieleke, johon meri on kuluttanut suuren kolon. Vuoteen 1990 siinä oli huomattavasti suurempi kaari, eli London Bridge, mutta se oli mätkähtänyt mereen jättäen kaksi onnetonta turistia syntyneelle saarelle. Heidät oli pelastettu lopulta pelastettu helikopterilla, joten loppu oli onnellinen. Se oli todennäköisesti lomamatka, jota he eivät ikinä unohda.

Port Campbellin jälkeen pysäköin auton Loch Ard Gorgen parkkipaikalle. Teimme yli viiden kilometrin patikkaretken käyden katselemassa erittäin jänniä luonnonmuodostelmia. Loch Ard oli laiva, joka koki täällä haaksirikon 1800-luvulla antaen nimensä koko paikalle. Gorge puolestaan on meren syövyttämä suuri poukama, jonka pohjalla on erittäin hieno hiekkaranta ja ympärillä monta kymmentä metriä korkeat pystysuorat seinämät. Kiersimme jo hieman lämmenneessä säässä myös muita lähistöllä olevia jännittävän näköisiä kivimuodostelmia. Reitin loppupäässä oli laaja hiekkaranta, johon aallot löivät mahtavalla pauhulla. Kävelin pitkän matkan rannalla veden rajassa ja onnistuin pitämään jalkani kuivina, vaikka muutaman kerran piti kiirettä ehtiä pois yllättävän suuren aallon alta.

Minusta Loch Ard Gorge oli rannikon hienoin paikka, mutta 12 Apostles on kuuluisin kohde. Siellä on hiekkarannan edessä valtavia kivipaasia, jotka hiljalleen kuluvat pois. Toki ranta on erittäin hieno ja kivipaadet uskomattoman näköisiä, mutta silti edellinen paikka sai minulta enemmän pisteitä. Kävimme kävellen ensin reilun kilometrin päässä olevalla rannalla, missä oli aivan mahtavat aallokot. Siellä oli muutama surffaaja, jotka saivat vauhdikasta kyytiä aallon päällä. Sieltä kivimuodostelmat näkyivät huonosti, joten kävelimme myös toiselle näköalapaikalle, mistä näkymät olivat huomattavasti paremmat.

Lähdimme ajamaan eteenpäin Great Ocean Roadia, joka siirtyi vähäksi aikaa sisämaahan. Dramaattisimmat näkymät olivat takana, mutta tie kulki hyvin pitkään aivan rannikon tuntumassa tarjoten aivan mahtavia näkymiä turkoosin ja akvamariinin väriselle merelle. Tie oli hyvin mutkikas, joten minä nautin ajamisesta valtavasti. Ehdin kuitenkin tarkkailla myös merelle, mutta emme nähneet ainoatakaan valasta, joita rannikon vesissä kulkee tähän aikaan ihan runsaasti. Taisivat sukeltaa juuri silloin, kun Kia ohitti ne.

Ei päivä kuitenkaan eläinten suhteen pettymys ollut. Lähestyimme Kennett Riveriä, kun huomasimme tien vieressä turisteja katselemassa puun latvaan. Minä hidastin vauhtia, etten ajaisi poukkoilevan kiinalaisturistin ylitse ja samalla vierestäni kuului hirmuinen älämölö. ”Koala, tuolla, ylhäällä, puussa. Äkkiä katsomaan.” En saanut autoa edes kunnolla pysähtymään, kun Minna jo syöksyi ulos katsomaan hänen Australian eläinten suosikkia. Siellä koala nökötti noin kymmenen metrin korkeudessa oksan haarassa. Se oli umpiunessa eikä piitannut pätkääkään alapuolella olevista kiinalais- ja suomalaisturisteista. Minnan kanssa käveltiin tietä myös toiseen suuntaan ja löysimme vielä kaksi muutakin koalaa. Molemmat olivat korkealla puussa, mutta toinen oli hetken hereillä heiluttaen raajojaan, mutta taisi sitten taas nukahtaa, koska ei enää liikkunut. Olimme hyvin tyytyväisiä nähtyämme koalia luonnossa. Jäljellä olisi enää vompatti, mutta sitä emme edes usko näkevämme.

Lounaan nautimme Apollo Bayssa. Minna otti viisaasti päivän keiton sekä salaatin. Minä valitsin fish and chipsin, joka ei ollut yhtään parempi kuin Englannissa. Ja miksi olisi ollut, kun se oli aivan samanlainen.

Iltapäivä oli pitkällä, kun erittäin hieno Great Ocean Road päättyi Geelongiin. Minä ohjasin Kian moottoritielle, joka vei meidät noin viiden miljoonan asukkaan Melbourneen. Otaksuin, ettei lauantaina liikenne sisääntuloväylällä olisi kovin vilkasta, mutta neljä kaistaa molempiin suuntiin oli aivan täynnä menijöitä ja tulijoita. Kaupungin korkeat rakennukset näkyivät hienosti saapuessamme keskustan liepeille. Valitsin kahdesta rampista tietenkin sen vasemmanpuoleisen, kun oikeanpuoleinen olisi vienyt suoraan Fitzroyn kaupunginosassa sijaitsevalle hotellillemme. Nyt jouduimme kiertämään pitemmän kierroksen, joka vaati huomattavasti enemmän kartanlukijalta, mutta lopulta löysimme Brunswick Streetillä sijaitsevan hotellimme.

Käytössämme on hämmästyttävän suuri huoneisto, joka on Melbournen korkeaan hintatasoon nähden edullinen. Tuumailimme jonkin aikaan hotellilla, mutta sitten lähdimme katselemaan Australian toiseksi suurimman kaupungin keskustaa. Lauantai-iltana keskustassa oli hyvin paljon kulkijoita. Kiinnitimme huomiota ihmisten pukeutumiseen. Moni vanhempi nainen kulki varsin erikoinen päähine päässään matkalla ilmeisesti ravintolaan tai teatteriin. Kävimme Chinatownin liepeillä pubissa, missä ostin matkan kalleimman oluen, joka lähenteli kymmentä euroa. Pub oli lähes täynnä ja hyvin äänekäs. Viereisessä pöydässä istui jo hyvin lauantaihin ehtineitä nuoria miehiä, joilla oli eurooppalaiseen makuun nähden kovin erikoiset puvun takit ja solmiot.

Tänäänkin oli aivan erinomainen Australiapäivä. Näimme aivan mahtavia luonnonmuodostelmia, Melbournen ja mikä parasta, ihan oikeita koalia!

27.10.2017 Warrnambool

Minna lähti lenkille auringon vasta noustessa Adelaiden horisontin takaa. Hän ei kuitenkaan ollut ainoana liikkeellä vaan kulkijoita, jopa otsalampulla varustettuja lenkkeilijöitä, liikkui katuvaloin valaistuilla kaduilla. Aamutoimet sujuivat tuttuun tapaan ja puuron voimalla lähdimme uuteen matkapäivään. Pääsimme sopivasti Adelaiden aamuruuhkaan, joka oli minusta vilkkaampi kuin odotinkaan. Tosin kyseessä on miljoonakaupunki, joten menijöitä saattoi odottaa perjantaiaamuksikin.

Minulla oli selvä reitti ulos kaupungista, mutta tein yhden virhearvioinnin, minkä seurauksena lähdimme etenemään väärään suuntaan. Luotin liikaa omaan arviooni suunnasta ja etenin mukavasti vilkkaasta liikenteestä nauttien väärään suuntaan. Aloin huolestua suunnasta vasta, kun M1-tietä, jota meidän piti jatkaa kohti kaakkoa, ei alkanutkaan näkyä. Pysähdyimme huoltoasemalle tankkaamaan ja samalla ostimme aamukahvin. Minä katsoin puhelimesta olinpaikkamme, mikä ei ollut lähelläkään siellä, missä odotin meidän olevan. Ongelmaa ei kuitenkaan ollut vaan otimme uuden suunnan ja aikaa myöten pääsimme M1:lle.

Noin 70 kilometriä Adelaidesta eteenpäin etenimme rivakasti moottoritietä M1 pitkin. Moottoritien jälkeen jatkoimme A8-tietä 100 km/h nopeusrajoitusta noudattaen. Keithissä pysähdyimme välipalalle huoltamolle, missä puitteet eivätkä tarjonta olleet parhainta A-luokkaa. Tänään meillä oli aamusta lähtien aurinkoista ja lämpötila kohosi parhaimmillaan noin 26 asteeseen. Aamupäivä alkoi olla sivuutettu, kun saavuimme Naracoorten pikkukaupunkiin. Jatkoimme sen läpi ja noin kymmenen kilometriä kaupungin jälkeen saavuimme Naracoorten luolille, mikä on Unescon luonnonhistoriallinen kohde.

Teimme ensin muutaman kilometrin kävelyn luontopolulla mukavan aurinkoisessa ja lähes kuumassa säässä. Reitti kulki pääasiassa eukalyptus-metsässä, jonka aluskasvillisuus oli pääsääntöisesti harvaa, mutta välillä heinikko peitti polun kokonaan. Muita kulkijoita ei reitillä ollut, mikä ei meitä yllättänyt. Kuljimme kapealla polulla peräkkäin, kun äkkiä näin reilun viiden metrin päässä polusta vajaan metrin korkuisen ruskean kengurun. Se katseli meitä, mutta ei lähtenyt pois. Saimme otettua siitä kuvia ja näimme, miten poikanen tuli katsomaan meitä emon pussista. Yritin päästä hieman parempaan kuvakulmaan, jolloin Skippy hermostui ja otti kolme erittäin notkeata loikkaa pysähtyen reilun kymmenen metrin päähän katselemaan meitä. Emme halunneet häiritä, joten jätimme Kengun ja Ruun omiin oloihinsa ja lähdimme jatkamaan matkaa. Katselimme ympärillemme etsiskellen toisia kenguruita, kun äkkiä säikähdin vain puolen metrin päässä aivan polun keskellä minua tuijottavaa noin 30-senttistä uhkaavan näköistä liskoa. Se pysyi paikoillaan, kuten minäkin. Kumpikaan ei tehnyt ratkaisevaa liikettä hetkeen. Sitten lisko luovutti henkisen taistelun ja astahti kevyesti oikealle, jolloin minä otin kameran ja otin siitä pari kuvaa. Eastern shingleback -niminen lisko siirtyi hitaasti pois polulta, jolloin minä kiersin toiselta puolelta. Lisko päästi samalla sähisevän äänen ja avasi kitansa ammolleen pelottaakseen meitä. Se olikin ihan tehokasta, sillä meillä oli mielessä tarina, että Australiassa on 16 maailman 25 myrkyllisimmästä käärmeestä. Miksei siis olisi maailman myrkyllisin lisko, joka sylkisi myrkkynuolia sortseissa kulkevan turistin nilkkoihin. Myöhemmin wikipedia kertoi, ettei eastern shingleback ole myrkyllinen ja on vaarallinen ainoastaan hyönteisille ja madoille, mutta sitähän me ei silloin tiedetty. Matkamme jatkui korkeassa heinikossa hitaammin ja huomattavasti tarkkaavaisemmin, mutta ainoatakaan käärmettä tai liskoa emme enää nähneet.

Mukavan ja jännittävänkin luontokävelyn jälkeen kävimme katsomassa yhtä luolaa, mutta se oli vain luola. Meillä oli jäljellä vielä melkoinen rupeama autoilua tälle päivälle, joten nousimme autoon ja lähdimme autoilemaan. Penolan pienessä kaupungissa otimme suunnan itään ja melko pian saavuimme Victorian osavaltioon, jolloin siirsimme kelloja jälleen puolella tunnilla eteenpäin. Minä huokaisin helpotuksesta osavaltioiden rajalla, sillä käsittääkseni minulla on Victoriassa puhdas rikosrekisteri ja South Australia saa tehdä rekisterilläni aivan mitä haluavat. Tarkkailin siitä huolimatta nopeuttani, sillä haluan säilyttää nuhteettoman maineeni Victoriassa.

Päivän alkumatka oli ollut maisemiltaan hieman tylsää. Tien vierusta oli peitetty tasamittaisilla puilla, joiden takaa näkyi harvakseltaan enimmäkseen keltaisia viljapeltoja. Melko pian Victorian puolella maisemat muuttuivat radikaalisti. Kaikkialla ympärillä oli vihreitä mukavasti kumpuilevia laitumia, joissa tuhannet lampaat ja sadat lehmät nauttivat tuoreesta ruohosta. Vihreitä niittyjä täplittivät harvakseltaan suuret ja leveät lehmukset tai plataanit. Näkymät osuivat hyvästi erityisesti Minnan silmään.

Ajoreittimme kulki Castertonin ja Hamilton kautta meren rannalle Warrnamboolin kaupunkiin. Ehdimme sinne vasta seitsemän jälkeen, mutta onneksi löysimme avoinna olevan ruokakaupan. Hotellimme sijaitsi hieman kaupungin ulkopuolella, joten meillä ei ollut mahdollisuutta lähteä kaupunkiin syömään. Löysimme isosta kaupasta mukavasti syötävää sekä illaksi että huomenaamuksi, joten samalla iskulla selvitimme kaksi ruokailua. Meri ja sen ranta olisivat olleet varsin lähellä, mutta melko pian majoittumisen jälkeen aurinko laski taivaanrannan taakse, joten meillä ei ollut tänään mahdollisuutta lähteä katsomaan merta tai sen rantaa.

26.10.2017 Adelaide

Saimme nukuttua oikein hyvin ja heräsimme kaikki univelat kuitattuina Adelaiden pilviseen ja yllättävän viileään aamuun. Emme pitäneet aamutoimien kanssa kiirettä vaan lähdimme liikkeelle rauhallisemmin kuin tavallisesti. Yhdeksän huntturassa siirryimme Adelaiden noin 20 asteiseen aamuun. Minä astelin reippaana sortseissa Minnan palellessa pitkissä housuissa ja villatakissa. Tällaista olen kokenut joskus aikaisemmillakin matkoillani.

Adelaide on miljoonakaupunki, mutta se ei edelleenkään siltä vaikuta. Keskustan ympärillä ja sen sisälläkin on runsaasti suuria puistoja ja vihreätä tilaa. Keskusta on melko laaja, ja vilkas, mutta siitä huolimatta se ei vaikuta ruuhkaiselta tai kiireiseltä. Ihmiset vaikuttavat leppoisilta eikä heillä näytä olevan suurempaa kiirettä mihinkään, joskin sellaista tosin ollut kaikkialla Australiassa.

Lähdimme hotellilta pohjoiseen päin kulkien pitkin mukavaa puistoaluetta. Ympärillämme lenteli jälleen monia erilaisia papukaijoja. Ne ovat hämmästyttävän yleisiä, niitä on monia eri lajeja ja ne ovat kaikki jännittävän värikkäitä. Emme ole kuulleet vielä yhtään kaunisäänistä papukaijaa, mutta ei sitä kaikkea kaunista voi yhdelle lajille antaa. Olemme myös huomanneet, että papukaijat lentävät lähestulkoon aina pareittain. Hyvin harvoin näkee lentävän papukaijan yksinään, paitsi ehkä kakadun. Erämaassa näimme undulaattiparvia, joissa oli noin kymmenen lintua ja ne etenivät hyvin tiiviissä rykelmässä. Papukaijat ovat myös hämmästyttävän nopeita ja taitavia lentäjiä.

Tulimme yllättäen Adelaiden eläintarhan portin eteen. Mainonta tuo asiakkaita ja jälleen se tuli todistettua. Minna näki pandajulisteen, minkä jälkeen hänellä oli niin kaiho ilme, ettemme olisi missään tapauksessa voineet jättää eläintarhakäyntiä väliin. Lippuluukulla Minna kysyi virkailijalta hyvin kirkkaalla äänellä, että onhan täällä pandoja. Mies vahvisti pandojen olevan paikalla ja näytti malttamattomalle Minnalle kartalta, missä niiden tarha on. Suunnistimme suoraan pandojen luokse ja Minna lähes kiljahti nähdessään ensimmäistä kertaa elämässään elävän pandan. Se istuskeli leppoisasti nojaten kallioon ja söi bambua tosi kätevin ottein. Otus ei kuvaamisesta välittänyt vaan jatkoi syömistä rauhallisesti. Minna huudahti toisen kerran, kun hän huomasi, että vähän matkan päässä oli toinen panda. Wang Wang kulki yllättävän vauhdikkaasti tutkiskellen maastoa. Sen takajalkojen käpälät sojottivat melkein toisiaan vastaan, mikä ei tehnyt sen liikkeistä kovin sulavia.

Karhuja oli erittäin mukavaa katsella, mutta malttoi Minna kiertää katsomassa muitakin eläimiä. Adelaiden eläintarha ei ole kovin iso ja toivoisi, että aitaukset olisivat suurempia, mutta aivan tyytyväisen oloisia eläimet olivat. Näimme monia mukavia eläimiä ja olimme näkemäämme tyytyväisiä, joskin kaksi pettymystä koimme. Koala-karhuja ei ollut lupauksista huolimatta lainkaan ja vompatti oli saanut käyttöönsä uuden tunnelin, joka oli niin mielenkiintoinen, ettei se malttanut tulla näytille ollenkaan. Minna sai lohdutusta pettymykselleen, kun menimme katsomaan emuja. Aitauksessa oli Cecil, jonka joku eläintarhan henkilökuntaan kuulunut oli kasvattanut poikasesta saakka. Cecil tykkäsi ihmisistä ja tuli aidan viereen heitä katsomaan. Se nosti suuret silmänsä ja aika tyhjän katseensa kohti Minnaa ja nautti, kun Minna silitti sen pehmeätä kaulaa ja päälakea. Noin kahden tunnin vierailun jälkeen poistuimme eläintarhasta käyden tietenkin ensin hyvästelemässä pandat, jotka olivat uupuneet aamupäivän riehunnasta ja olivat molemmat nukkumassa.

Molempia miellyttävän eläintarhakierroksen jälkeen lähdimme kiertämään kaupunkia. Kävelimme Torrens-joen pohjoispuolelle ja ohitimme suuren krikettistadionin. Sen ulkopuolella oli menossa konserttilavan rakennus. Illalla täällä esiintyy the Midnight Oil, eli Oil kuten me täällä Australiassa bändiä kutsutaan. Olisimme hyvin mielellämme menneet sitä kuuntelemaan, mutta olin jo Sydneyssä käynyt katsomassa lippuja konserttiin, mutta se oli loppuun myyty, kuten lähes kaikki Australian kiertueen konsertit. Ensi lauantaina täällä olisi Cat Stevensin konsertti, mutta silloin me emme ole täällä.

Kiersimme ja katselimme kaupunkia välittämättä suuremmin missä kiertelimme. Välillä pysähdyimme syömään tai juomaan ja välillä poikkesimme kauppoihin. Poikkeamiseksi lasketaan käynti kaupassa, missä ostin yhdellä kertaa peräti kaksi t-paitaa. Pyörimme eteläisessä keskustassa useamman tunnin katsellen melko matalaa, mutta mukavan vilkasta kaupunkia. Sieltä nousimme hiljalleen pohjoiseen osaan keskustaa, jossa on enimmäkseen mukavan näköisiä asuinrakennuksia. Pysähdyimme englantilaistyyliseen pubiin ja söimme siellä salaatit. Aurinko tuli iltapäivällä näkyviin, mutta Minnalla villapusero pysyi yllä, kunnes lämpö hätyytteli 25 astetta. Kiersimme pitkän reitin palaten sitten hiljalleen hotellillemme, minne saavuimme vähän ennen seitsemää 25 kilometriä kävelyä takana. Myös tällaisia kokemuksia minulla on aikaisemmilta reissuiltani. Me emme ehkä ole periaustralialaisten näköisiä, mutta turistit eivät sitä tiedä. Jo Sydneyssä turistit kysyivät meiltä kahdesti tietä ja nyt kolmannen kerran täällä Adelaidessa. Sydneyssä en ollut vielä riittävän paikallinen, mutta nyt olin ja näytin eksyksissä olleelle pariskunnalle minne heidän piti lähteä, jotta pääsisivät keskustaan.

25.10.2017 Adelaide

Minna ryntäsi lenkille Coober Pedyn lähes viileään aamuun. Heti alkumatkasta hän kohtasi kaksi aboriginaalia, jotka kysyivät kellon aikaa lenkkeilijältä, joita oli kaupungissa tuskin nähty vuosiin. Minna huikkasi ajaksi puoli kuusi jatkaessaan juoksuaan koko ajan. Paikalliset ehtivät kysyä myös, onko Jackie’ta näkynyt, johon he saivat etääntyvältä kuntoilijalta kieltävän vastauksen. Kaupunki oli vielä hyvin hiljainen Minnan tehdessä reilun kymmenen kilometrin lenkin. Hän kohtasi vielä toistamiseen kaksi kulkijaa, jotka kommentoivat ohikulkijalle ”you’re still running”. Jackie taisi olla vieläkin kadoksissa.

Adelaideen oli pitkä matka, joten lähdimme ajomatkalle jo seitsemältä. Aamukahvi löytyi Coober Pedyn keskustan kahvilasta, missä paikalliset olivat jo tähän aikaan ystävällisiä ja puheliaita. Eiliset lämpötilat olivat enää muistoissa, sillä tänään erämaassakin lämpö nousi parhaimmillaan vain 26 asteeseen sinisestä taivaasta huolimatta. Meillä oli erämaa-ajoa jäljellä vain tämä aamupäivä. Vaikka erämaassa on ollut aivan mahtavaa, siirryimme ihan mielellämme jo vehreämpiin maisemiin. Tänään ympärillämme levittäytyi jälleen aivan tasainen ja hyvin laaja erämaa. Tällä pätkällä oli osuuksia, joilla oli kaikkein vähiten kasvillisuutta, mitä meidän reissulla on ympärillämme ollut. Joillakin pätkillä kasvoi lukematon määrä noin puoli metriä korkeita pensaita, jotka näyttivät valtavilta poron jäkäliltä. Teimme viimeisen erämaapysähdyksen Pimbassa käyden roadhousessa kahvilla ja välipalalla. Jälleen kerran kohtasimme ystävällisiä ihmisiä niin tiskin takana kuin salissakin. Pois lähtiessä näimme kolmen emun astelevan lähellä maasta syötävää etsien, joten ei poliisi eilen minua turhaan opastanut.

Saavuimme keskipäivän tuntumassa Port Augustaan, joka on pieni kaupunki rannikolla. Kontrasti aikaisempien päivien asutuskeskuksiin oli valtava. Täällä oli autoja ja liikennettä, joten piti jälleen keskittyä, mihin ajoi. Hyvin nopeasti niukkakasvuiset maat muuttuivat viljapelloiksi sekä metsiksi. Molemmissa maisemissa on puolensa, joten myös päivän loppumatkan meillä oli mukavaa katsottavaa. Valtavan suurilla pelloilla kulki valtavia puimureita, jotka olisivat niittäneet keskikokoisen suomalaispellon muutamalla ajolla. Täällä kevät on vasta alkanut ja siitä huolimatta ensimmäistä satoa jo puidaan! Vasta tänään näimme ensimmäiset lampaat Australiassa. Päättelimme, että lammastarhaus keskittyy maan eteläisiin osiin.

Port Augustan jälkeen rupesivat radioasemat kuulumaan ja noin tuntia ennen Adelaidea saimme kuulumaan suosikkiasemamme Triple M:n. Autiomaassa radio kuului vain noin 20 kilometriä ennen ja jälkeen kylän, ja kylät olivat hyvin harvassa. Näin ollen suurimman osan ajasta autossa oli hiljaista, mutta päässä soi ”Katso kenguru loikkaa..”. Jos korvamadon sai jotenkin kadotettua, se tarttui takaisin, kun vieressä sanottiin, että minun korvissa soi koko ajan ”Katso kenguru loikkaa…”. Harvat radioasemat eivät tuoneet helpotusta korvamatoihin, koska paikallisista countrykappaleista ei mikään jäänyt päässä soimaan, vaikka kuinka sitä toivoi.

Ohitimme pieniä rannikkokaupunkeja ajaen A1-tietä etelään. Saavuimme Adelaideen sopivasti iltaruuhkassa. Sisääntuloväylällä oli hyvin paljon menijöitä, mutta siitä huolimatta liikenne soljui yllättävän sujuvasti. Minä olisin luottanut Minnan kartanlukuun, mutta Minna ei, joten laitoimme puhelimen vahvistamaan hänen päätöksiään. Löysimme ilman harhaan ajoja hotellin kulmille, mutta jouduimme tekemään kierroksen keskustan kautta, koska käyttämältämme kadulta ei saanut kääntyä hotellin pihalle. Adelaide Royal Coach Hotel on ihan mukava, mutta melko tavallinen hotelli.

Lähdimme katselemaan noin 1,2 miljoonan asukkaan Adelaidea. Se ei vaikuttanut niin suurelta vaan saimme siitä lähes pikkukaupunkivaikutelman. Kaupat olivat jo menossa kiinni, mutta se ei meitä häirinnyt, koska meille on ohjelmaan huomiseksi varattu ostosaikaa. Kuljimme miellyttävällä kävelykadulla ja löysimme kelvollisen ravintolan, missä söimme myöhäisen päivällisen. Kiertelimme jonkin aikaa keskustassa, mutta päätimme palata hotellille melko aikaisin. Minä olin useammasta aikaisesta herätyksestä väsynyt ja menin nukkumaan tavallista aikaisemmin.

Australiassa on melkein jokaisella osavaltiolla oma aika. New South Walesissa on aikaero Suomeen kahdeksan tuntia. Queenlandissa, joka on suoraan New South Walesin pohjoispuolella, kello on tunnin vähemmän kuin NSW:ssä. Pohjois-Territoriossa aikaa vähennettiin jälleen tunti, mutta kun saavuimme South Australiaan, sitä lisättiin puoli tuntia. Kummallista!

24.10.2107 Coober Pedy

Tänä aamuna heräsimme jo neljältä! Olin hieman pettynyt Ulurun auringonlaskuun, joten päätimme mennä katsomaan olisiko auringonnousu yhtään onnistuneempi. Leirintäalueella oli tietenkin pimeää, kun poistuimme sieltä viideltä. Emme olleet ainoita, jotka suunnistivat Uluru-Kata Tjuta -luonnonpuistoon. Aivan jonossa emme joutuneet ajamaan, mutta kulkijoita oli kuitenkin runsaasti. Meidän piti ajaa melkein puoli tuntia, sillä jouduimme menemään Ulurun toiselle puolelle, koska aurinko nousi siltä puolelta. Aamuhämärässä kävelimme parkkipaikalta loivaan rinteeseen, mistä massiivinen kivi näkyi erinomaisesti. Odottelimme puoli tuntia, kunnes aurinko nousi lähes pilvettömältä taivaalta värjäten ruskean kiven kuparinpunaiseksi. Kivi oli erittäin hienon näköinen, mutta odotimme jotain vähän dramaattisempaa.

Koska tulimme luonnonpuistoon näin aikaisin, oli meillä mahdollisuus käydä noin 40 kilometrin päässä olevassa Kata Tjurassa. Jos olisimme heränneet normaaliin aikaan, emme olisi ehtineet käydä siellä. Kata Tjura on vähän kuin Uluru, mutta se on monin valtaisien punaisten kallioiden kokonaisuus. Yksikään kallioista ei ole Ulurun veroinen, mutta siitä huolimatta mahtavan näköisiä luonnonihmeitä. Ohjasin automme Walpa Gorgen parkkipaikalle ja lähdimme aamuauringossa tekemään vajaan kolmen kilometrin kävelyn.

Tunkeuduimme kahden useamman sadan metrin korkuisen ja parin kilometrin pituisen pinnaltaan hämmästyttävän tasaisen kallion väliin. Kävelyreitti kulki kapenevassa laaksossa kallioisella pohjalla. Kun Uluru oli yhtä kiveä, niin täällä kallio näytti olevan lukemattomien pienten ja isompien kivien yhteen sulauma. Väri on kuitenkin aivan sama kuin 40 kilometriä itään. Ulurulla auton mittari näytti 20 astetta, mutta Kata Tjutan parkkipaikalla se näytti 25 astetta. Arvelimme lähellä olevien kallioiden olevan niin lämpimiä, että ne nostivat ympäristönkin lämpöä. En tiedä onko näin, mutta valtavien kallioiden välissä oli mukavan lämmintä, vaikka siellä tuuli todella voimakkaasti. Kävely-ympäristö oli erittäin hienoa ja noin tunnin kävely oli erittäin mukava. Tällä kertaa emme kävelleet aivan yksin, mutta kovin paljon kävijöitä ei näin aikaisin aamulla ollut.

Jouduimme palaamaan lähelle Ulurua ja siitä jatkoimme yli 200 kilometriä samaa reittiä, mitä olimme eilen tänne ajaneet. Ajo oli kovin samanlaista kuin edellisinä päivinä, mutta edelleen erämaata ja sen moninaisia piirteitä on hienoa katsella. Minnalla oli tänäänkin yksi risteys (sama kuin eilen) hoidettavana ja se sujui erinomaisesti. Jatkoimme Stuart Highwayta kohti etelää ja teimme ensimmäisen varsinaisen pysähdyksen Kulgerassa, joka on Pohjois-Territorion viimeinen huoltoasema/ravintola/motelli/jne. ennen South Australiaa. Otimme kevyet välipalat ja menimme nauttimaan ne ulos mukavaan 36 asteen lämpötilaan. Minna heittäytyi juttusille paikan remonttireiskan kanssa. Hän vei suomalaisen turistin katsomaan Kulgera Pubia, missä viikonloppuisin pidetään vauhdikkaita juhlia paikallisten karjatilallisten työntekijöiden sekä satunnaisten ohikulkijoiden kesken. Niistä oli todisteena pubin kattoon kiinnitetyt lukuiset rintaliivit, jotka kukin lahjoittaja on itse signeerannut.

Matka jatkui ja saavuimme South Australia -osavaltioon. Maisemat pysyivät kovin samanlaisena enkä minäkään muuttanut ajoani millään tavalla. Äkkiä vastaantulevasta autosta näytti virkapukuinen henkilö kädellään merkkiä ajaa tien sivuun. Onneksi en tulkinnut sitä tervehdykseksi vaan ymmärsin kyseessä olevan osavaltion poliisin, joka halusi jutella kanssani. Minä ohjasin auton tien viereen ja odotin, että punaiset valot sytyttänyt poliisiauto pysähtyi taakseni. Vaaleanruskeaan univormuun pukeutunut poliisi käveli avaamani ikkunan eteen ja me vaihdoimme tervehdykset. Sitten hän kysyi, tiedänkö, paljonko South Australiassa on nopeusrajoitus. Minä vastasin 110 km/h. Tiesin siis vastauksen poliisin kysymykseen, mutta en ruvennut siitä hänelle rehvastelemaan. Nainen sanoi, että olin ajanut 130 km/h. Mielestäni hän vähän liioitteli vauhtiani, mutta en nyt ruvennut asiaa kiistämään, sillä olin vielä voitolla tiedettyäni ensimmäisen kysymyksen oikein. Annoin poliisille hänen pyynnöstään suomalaisen ajokortin sekä kansainvälisen ajokortin, minkä hankkiminen ei sitten mennytkään hukkaan. Nainen meni korttieni kanssa poliisiautoon, jolloin sain puhaltaa toisen poliisin alkometriin. Kerroin, että olin kokeillut puhallusta jo Queenslandissa, mutta se ei hirveästi miestä kiinnostanut. Tulos oli jälleen nolla. Pian naispoliisi tuli ajokorttieni kanssa ja kertoi, että South Australiassa pitää varoa vapaana kulkevaa karjaa sekä emuja, minkä vuoksi nopeusrajoitus on 110 eikä 130, kuten Northern Territoryssä. Minä kerroin ymmärtäväni riskit ja lupasin noudattaa rajoituksia vastaisuudessa tarkasti. Minä en saanut sakkolappua enkä mitään muutakaan kehotusta enkä ruvennut kysymään niiden perään. Kiitin poliisia ja lähdin jatkamaan matkaan kohti etelää nopeusrajoitusten mukaisesti tietenkin. Ilmeisesti en saanut muuta kuin huomautuksen, mikä sopi minulle mainiosti, mutta aivan varma asiasta en ole. Täytyy sanoa, että australialaiset poliisitkin ovat erinomaisen ystävällisiä ja oli ilo olla tekemisissä heidän kanssaan, mutta olkoon tämä ainoa kerta.

Nopeusmittari näytti 108 km/h suurimman osan päivän viimeisten reilun 300 kilometrin aikana. Aluksi maisemat olivat aikaisemman kaltaisia, mutta hiljalleen pienetkin puut katosivat eikä heinikon keskellä ollut kuin hyvin harvoja matalia pensaita. Kaikkialla oli hyvin tasaista, joten näimme kymmeniä kilometrejä joka suuntaan. Poliisin lupaamia emuja emme kyllä nähneet eikä karjakaan kulkenut tiellä, mutta en siitä huolimatta epäillyt poliisin neuvoja nopeusrajoituksesta. Taivaalle kertyi pilviä ja niistä muodostui jopa sadepilviä, mutta meidän osaksi tuli vain satunnainen kuuro. Oli aika erikoista, että ulkona oli 38 astetta ja silti satoi vettä.

Yöksi menimme Coober Pedyn kaupunkiin, jota mainostetaan Australian kuumimpana kaupunkina, mikä on paljon luvattu. Emme sitä käyneet kiistämään, kun saavuimme pienen kaupungin keskustaan ja nousimme autosta 39 asteen uskomattomaan kuumuuteen. Kävimme kaupassa, minkä jälkeen etsimme vähän aikaa Lookout Cave Underground Motelia, joka lopulta löytyi ilman neuvojen kysymistä. Coober Pedyssä kuumuutta vastaan taistellaan louhimalla talot kallioon. Myös meidän hotellihuone olivat louhittu kallioon ja sisällä oli miellyttävän viileätä, joskin tehokkaalla tuulettimella oli myös osuutensa asiaan.

Kaupunki oli kovin tylsän näköinen eikä siellä ollut meille mitään tarjottavaa, joten lyhyt loppuilta meni hotellilla. Kävin hotellin takana olevalla mäellä katselemassa ympäristöä ja nautin hyvin voimakkaasta tuulesta, joka ei viilentänyt iltaa lainkaan. Istuskelin ihanassa lämmössä ja katselin kauaksi tasaista tasankoa. Hyvin nopeasti ajatukset kävivät lukemissani uutisissa Suomen lumisateista, mutta sitten käänsin jälleen kasvoni kohti voimakasta ja lämmintä tuulta, ja annoin hymyn nousta huulilleni!

Coober Pedy on kohonnut pelkästään opaalikaivosten ympärille. Jos täällä ei olisi opaaleja, ei kukaan asuisi täällä. Kaupunki oli hyvin ruma. Ilmeisesti kukaan ei jaksa tässä ilmastossa välittää miltä ulkona näyttää vaan on mieluummin sisällä ilmastoiduissa huoneissa. Täällä ja muuallakin keskisessä Australiassa asuvilla aboriginaaleilla pahoja alkoholiongelmia. Kävin ostamassa bottle shopista, joksi täkäläisiä ”alkoja” kutsutaan, kylmän sixpackin Victoria Bitteriä. Hämmästyin, kun myyjä pyysi minulta ajokorttia! Nuoreltahan minä näytän, mutta ei kai täällä ikäraja ole 40 vuotta? Kerroin ajokortin olevan suomalainen, jolloin myyjä näppäili kosketusruutua kymmeniä kertoja ja lopulta hän oli tyytyväinen. Tosin en tiedä mihin rekisteriin minut lisättiin. Kysyin naiselta, että miksi hän tarkasti paperini. Hän vastasi, että se on laki, ja häpeillen yritti kiertää, että syynä ovat alkuperäiskansan alkoholiongelmat. Näin ainakin selitykset tulkitsin.

Ilta meni mukavasti maan alla. Minulla oli kirjoitettavaa, joten ilta kellarissa meni ihan nopeasti. Iltajumppamme jälkeen Minna alkoi nukkua minun jatkaessa kirjoittamista välillä porkkanaa popsien. En malttanut olla käymättä ulkona. Viileän kellarihuoneemme ja yöhelteisen ulkoilman ero oli aivan uskomattoman jännittävä.