Córdoba

Heräsin jo puoli seitsemältä enkä ehtinyt ollenkaan aamiaiselle, joka alkaisi vasta seitsemältä. Tuolloin olin jo alakerrassa hoitamassa muodollisuudet respan kanssa. Pyysin miestä tilaamaan minulle taksin, minkä hän tekikin. Hän kysyi minne olin menossa ja hän näki saman tien jostain ohjelmasta, että hinta oli 4 800 pesoa. Sama tieto meni kuljettajalle, mikä oli suuri helpotus, kun ei tarvinnut huolehtia mahdollisesta ylihinnasta. Jouduin odottelemaan kyytiä melkein vartin ja meno asemalle aamuruuhkassa kesti suurin piirtein saman ajan.

Olin terminaalissa noin puoli tuntia ennen bussini lähtöä. Menin istumaan suureen terminaaliin ja katselin lähtevien bussien luetteloa, mutta minun bussiani ei listalla näkynyt. Eipä hätää vaan odottelin vielä hetken. Sitten listalle alkoi tulla kahdeksan jälkeen lähtevien bussien tietoja, mutta minun bussiani ei näkynyt missään. Olin kovin varma, että bussi tulisi ennen kahdeksaa, vaikka pieni epäilys oli, että minun linjani ajettaisiinkin vieressä olevasta terminaalista, mikä mielestäni oli paikallisbussien terminaali. Kävin infopisteellä, mutta se oli vielä tähän aikaan kiinni. Olin lähdössä kysymään asiaa yhtiön lipunmyynnistä, kun näin Urquiza-yhtiön bussin tulevan laiturille 20. Bussin nokassa oli joku aivan muun paikan kuin Córdoban nimi, mutta paikalle ei tullut muitakaan yhtiön busseja. Vein laukun laitettavaksi peräsäilöön ja kysyin hepulta, että Córdobaanko ollaan menossa. Vastaus oli si, vaikka hän ei kovin keskittynytkään minun kysymykseen. Laukun hän kuitenkin heitti kyytiin. Menin bussin ovelle ja näytin virkailijalle puhelimestani lippua. Hän tuskin vilkaisi sitä ja viittasi minut sisälle. Olin siis menossa ainakin johonkin. Bussi lähti liikkeelle ja kun huomasin sen lähtevän oikeaan suuntaan, rentouduin.

Matka Córdobaan kesti vähän yli kymmenen tuntia. Tämä oli melko suora reitti, mutta pysähtyi puolenkymmenessä paikassa matkan varrella, joista Rosario oli suurin. Yhdellä pysähdyksellä kaksi naista tuli bussiin myymään syötävää ja sain heiltä ostettua ihan hyvän voileivän. Aika meni mielestäni ihan vikkelästi maisemia katsellen, välillä hieman torkahdellen sekä lukien. Harmillinen puoli oli, että koko väli Buenos Airesista Córdobaan oli aivan tasaista. En muista nähneeni matkan varrella ainoatakaan mäkeä tai kumparetta, joka ei ollut ihmisen tekemä. Olisi tietenkin ollut mukavampaa katsella pinnan vaihteluja, mutta ne ovat vasta edessäpäin. Buenos Airesin rakennusten jälkeen tien varrella näkyi lähes yksi omaan peltoja, jotka olivat hyvin suuria. Erotin ainakin maissi- ja auringonkukkapeltoja, mutta paljon muutakin näytettiin viljeltävän. Kyliä eikä juuri asumuksiakaan näkynyt, joten ehkä peltotyöt käy tekemässä ostoporukka jostain kauempaa. Lintuja lensi oikein paljon, mutten niitä tietenkään ehtinyt tunnistaa.

Rosario ei näyttänyt kovin kivalta, kun ajoimme sen läpi. Eipä ollut Córdobaan saapuminen yhtään kauniimpaa. Bussi kulki pienen ruskean joen vartta pitkin. Yhdessä kohdassa noin parikymmentä metriä bussista oli poikia uimassa. Ollessamme poikien kohdalla kaksi heistä heitti isot kivenmurikat, jotka molemmat osuivat bussin kylkeen. Toinen iskeytyi aivan minun viereeni. Tunsinpa heti itseni tervetulleeksi kaupunkiin.

Minulla oli vain muutaman sadan metrin matka hotellilleni Viña de Italia. Respan heppu pyöritteli silmiään, kun aloitin englanniksi. Sen jälkeen emme juuri puhuneet, mutta sain avaimen huoneeseen 202. Huone on aika pieni, mutta siisti ja huokea. Tärkeintä oli sen sijainti lähellä asemaa, ettei minun tarvinnut kantaa reppuja 30 asteen lämmössä pitkään. Alue ei ole kovinkaan kaunista vaan päinvastoin. Lähdin majoittautumisen jälkeen etsimään kauppaa, jotta saisin syötävää ja juotavaa. Lähistöllä oli kioskeja, mutta ne olivat jo kiinni ja suljettu vahvoin kalterein. Huoltoasemalta sain ostettua sämpylän sekä vettä ja mehua. Myyjä sanoi minulle, että et taida olla täkäläinen, tai jotain siihen suuntaan, johon osasin vastata no. Tulin saman tien takaisin hotellille odottelemaan huomista.