perjantai 30. kesäkuuta 2023

Turku

Göteborg oli aamulla pilvinen eikä kovin lämmin. Siitä päivä vain huononi. Ainakin sään puolesta.

Aamutoimet sujuivat hitaasti, mutta eipä meillä ollut kiirettäkään. Aamiaistilassa oli jälleen aivan liian paljon ihmisiä, että tilaisuus olisi ollut viihtyisä, mutta me vain söimme ja joimme emmekä viihtyneet. Kasasimme tavaramme ja veimme ne viereisessä rakennuksessa olevaan pysäköintihalliin, pakkasimme ne autoon ja lähdimme pois Göteborgista.

Aamuliikenne kaupungissa ei ollut ongelmallista, vaikka yhden väärän kurvin otinkin. Moottoritie itään löytyi Mikon ohjeiden avulla helposti. E4 olisi ollut suorin reitti Tukholmaan, mutta valitsimme Vänern-järven eteläpuolen reitin ihan vain, koska emme sitä ole ennen ajaneet. Tosin aika pullean tylsän näköistä oli maisemat tälläkin reitillä. Vähän kuin olisi ajanut Keski-Suomen reittiä, mistä olisi poistettu järvet. Toki näitäkin maisemia ihan mielellään katseli. Tai olisi katsellut, jos suurimman osan matkasta ei olisi satanut vettä enemmän kuin Esterillä on yleensä tarjottavana. Vettä tuli moneen otteeseen hyvin voimakkaasti ja auton vauhtia oli hiljennettävä merkittävästi, vaikka ajoimme nelikaistaisella tiellä.

Alkumatkasta oli vielä poutaista, joskin tuulista ja pilvistä. Teimme pysähdyksen Mariestadissa Vänerin rannalla. Pikkukaupunki oli hiljaisen ja ihan viihtyisäkin. Kävimme kahvilassa kahvilla ja välipalalla. Entinen ruotsin kielen opettaja ryhdistäytin, unohti hetkeksi englannin ja tilasi meille kahvit ja käntyt ruotsin kielellä. Hieno yritys kariutui harmittavasti, kun myyjä kertoi två kaffe jälkeen, että tilauksen voi tehdä suomeksi. Toisen pysähdyksen teimme vajaa sata kilometriä ennen Tukholmaa, kun sateen keskellä kävimme tankkaamassa ja pikaravintolassa syömässä. Matkan aikana bensan hinta oli halvimmillaan Itävallassa noin 1,6 euroa litra ja ainoastaan Suomessa litra maksoi yli kaksi euroa.

Tukholmaan saapuessamme sade oli tauonnut, mikä helpotti ajamista keskustassa. GPS:n kanssa Tukholman läpi ajaminen sujui helposti, vaikka Slussen on edelleen tietyön kourissa. Jännä, miten ennen pääsimme perille, vaikka ajoimme kehnon paperikartan ohjaamina. Olimme laivan jonossa aikaisin, mutta tihkusateessa ei kiinnostanut kiertää Tukholmassa. Riittävän odotuksen jälkeen ajoin Viking Glorian autokannelle ja pääsimme majoittumaan viidennen kerroksen hyttiin. Niin kauan kuin Seijan kanssa matkustaa, ei hytti voi ikinä olla ilman ikkunaa puhumattakaan siitä, että se olisi autokannen alla. Meillä on suuri pyöreä ikkuna, mistä voimme katsella saariston lipumista ohitsemme ja Seija voi nukkua yönsä rauhassa. Muistan ensimmäisen autolauttamatkani, kun vanhempani veivät meidät Norjaan ja menimme Vaasasta Uumajaan ehkä Bore Star -aluksella tai vastaavalla. Veljelläni ja minulla oli todella mahtavaa kulkea suuressa laivassa ja ihmetellä kaikkea hienoa. Nyt matkan teko Itämeren ylitse on aivan toisenlaista, mutta ei yhtä jännittävää.

torstai 29. kesäkuuta 2023

Göteborg

Tänään oli pilvinen päivä, jonka aikana ajettiin 533 kilometriä Göteborgiin. Jonkin verran Tanskassa satoi, mutta Ruotsin puolella ei vettä tullut, joskin auringonpaistekin oli satunnaista. Emme pitäneet aamulla suurta kiirettä vaan heräsimme puoli kahdeksalta ja kahdeksan jälkeen olimme aamiaisella tolkuttoman suuressa ravintolasalissa, jossa tunnelma oli ikävän rauhaton. Ei siis ollut kovin miellyttävä aamiainen eikä tarjontakaan yltänyt keisarilliselle tasolle.

Mikko otti ensimmäisen ajovuoron ja kyyditti meidät Fynin saaren halki pitkin aika rauhallista moottoritietä. Autokoulun nopeusrajoitusohjeet unohtuivat joiltakin kuljettajilta, mutta melkein kaikki ajoivat tarkasti rajoitusten puitteissa. Jouduimme ajamaan kahden hyvin suuren sillan ylitse, jotta pääsimme Ruotsiin. Sillat olivat hyvin komeita ja pitkiä. Ne helpottivat huomattavasti etenemistä Tanskan halki, mutta jouduimme maksamaan yhteensä yli sata euroa siltojen ylittämisestä.

Jatkoimme Ruotsin puolella etenemistä moottoritietä pitkin, vaikka se on tylsää, mutta pienemmät tiet olisivat vieneet aivan liian paljon aikaa. Kiersimme Malmön kaukaa, mutta Landskronan kohdalla poistuimme isolta tieltä ja ajoimme kaupungin keskustaan. Sopivasti aurinko paistoi vierailumme aikana. Kävelimme pienen kierroksen keskustassa ja sieltä suuntasimme meren rannalla olevalle linnalle. Linna oli aika pieni eikä kovin linnamainen, mutta linnaksi sitä kuitenkin kutsuttiin. Me menimme välipalalle linnan edustalla olevaan kahvilaan. Juomat saimme heti mukaan, mutta jouduimme odottamaan voileivän valmistumista. Ihan tavallisen voileivän tekemiseen meni keittiössä yli varttitunti! Seija kävi jo kerran sitä kysymässä, mutta sen jälkeenkin meni ainakin viisi minuuttia ennen sen valistumista. Eikä leipä edes ollut kummallinen. Landskronan linnan kahvio on boikotissa tästä eteenpäin. Ja se koskee kaikkia.

Ajo jatkui Kattegatin rannikkoa seuraten. Ruotsalaiset ajoivat nopeusrajoituksia uhmaten, mutta siitä huolimatta suuria nopeuden ylityksiä oli hyvin vähän eikä keskinopeuskaan noussut juurikaan yli sallitun. Varbergin kohdalla poistuimme isolta tieltä itään ja kävimme katsomassa lähellä olevaa Grimetonin vanhaa lähetinasemaa, joka on valmistunut jo 1920-luvulla. Lähetinasema on säilynyt erinomaisessa kunnossa ja on edelleen toimintakykyinen, vaikkei lennättimen sanomia enää juuri lähetellä. Harmiksemme asema oli kiinni, joten jouduimme sitä katselemaan vain ulkoa päin. Antenni oli valtaisan suuri ja varmaan sen on oltava, että sähkösanomat ovat yltäneet Amerikkaan saakka.

Sitten emme pysähtyneet ennen Göteborgia. Ajo sujui oikein hyvin kaupungin porteille saakka, mutta sitten jouduimme koko matkamme suurimpaan ruuhkaan. Tähän saakka olemme useasti joutuneet moottoriteillä hidastamaan ja välillä pysähtymääkin, kun yleensä tietyön takia eteneminen jumiutui. Joissain kaupungeissa eteneminen on ollut paikoitellen hidasta , mutta pitkiä jumeja ei ole ollut. Göteborgiin lähestyessä matelimme puolisen tuntia kovin hitaasti edeten. Syynä ruuhkaan oli kahden ison tien yhdistyminen eikä sitä ollut suunniteltu kovin sujuvaksi. Tästä selviydyttyämme pääsimme nopeasti Hotel Hedenin luokse. Kirjautuminen sujui nopeasti, mutta parkkipaikan hankkiminen vei hieman enemmän aikaa.

Illan ohjemassa oli kävely Göteborgissa sekä ruokailu. Göteborg on ihan mukavan näköinen suuri kaupunki, missä on kiva kävellä. Se oli miellyttävän vilkas torstai-iltanakin, mikä on osoitus kaupungin koosta. Keskustan autoliikennettä on rajoitettu, mikä lisää keskustan viihtyisyyttä. Pysähdyimme ensin pubin tapaiseen nauttimaan juomat. Terassilla oli kiva katsella ohikulkevia ruotsalaisia ja varmaan seassa oli muidenkin maiden edustajia. Ruokapaikan löytäminen oli sitten hankalampaa, sillä kaikissa paikoissa tuntui olevan jokin vika. Kiertelimme keskustan kaduille, mutta sopivaa ei vaan löytynyt. Sitten vain pakotimme itsemme valitsemaan jonkin ravintolan ja kohteeksi tuli irlantilainen pub. Ruoka siellä ei ollut irlantilaista vaan kansainvälistä. Lohiateria ja hampurilaiset täyttivät meidät sopivasti annosten ollessa järkevän kokoiset. Kuljimme vielä vähän aikaa Göteborgin kaduilla, mutta sitten minua kutsui kirjoitustehtävä ja Seijaa rauhoittuminen yötä varten.



keskiviikko 28. kesäkuuta 2023

Middelfart

Matkamme jatkuu kohti pohjoista. Tänään pääsimme jo Pohjoismaista eteläisimpään. Lämpötila keikkui hieman 20 asteen yläpuolella, mutta sadetta emme saaneet. Tämä, kuten loputkin matkapäivät sisältävät aika paljon ajamista, mutta matkat ovat kuitenkin siedettäviä.

Hampurista poistuminen sujui ihan hyvin vilkkaasta liikenteestä huolimatta. Ajelimme rauhallisesti pohjoista kohden aluksi moottoritietä pitkin, mutta sittemmin mukavampia pieniä teitä kulkien. Päivän ensimmäinen etappi kesti alle kaksi tuntia. Pysähdyimme Hedebyn viikinkikylässä Saksan puolella. Sää oli aurinkoinen, kun kävelimme mukavan puolen kilometrin hyppäsyn Schleswig-Holsteinin kauniissa maalaismaisemassa. Täältä on kaivauksissa löytynyt viikinkien asutuksen jäänteitä. Niiden perusteella on pellon keskelle rakennettu viikinkikylä, joka pyrkii näyttämään millaisissa rakennuksissa he ovat asuneet.

Seuraavan kerran pysähdyimme hieman ennen Tanskan rajaa Flensburgin kaupungissa. Teimme mukavan kierroksen kaupungin keskustassa ja kävimme myös meren rannalla. Siellä kävimme kahvilassa nauttimassa välipalaa, joskin Seija jäi ilman sitä omasta tahdostaan. Miehet söivät aika isot voileivät. Tunnin pistäytyminen Flensburgissa riitti, sillä kaupunki ei kovin paljon tarjonnut. Tosin emme siihen kovin syvällisesti tutustuneet.

Tanskassa ajaminen tuntui kuin olisi ajellut autokoululaisten kanssa. Nopeusrajoituksia noudatettiin hyvin tarkasti eikä ohituksia tehty juuri lainkaan, vaan kaikki ajoivat sopuisasti peräjälkeen jonossa. Tämä on ajokulttuuriltaan aivan toisesta päästä kuin esimerkiksi Tšekki tai Latvia. Jatkoimme pienillä teillä ajaen muutaman kaupungin läpi. Niissäkin ajaminen oli kuin rollaattorilla olisi raitilla kurvaillut.

Christiansfeldissä pysähdyimme ja teimme kävelyn pikkukaupungin keskustassa. Täällä 1700-luvulla herrnhutilaiset perustivat kaupungin ja rakensivat sinne ainutlaatuisen yhteisön. Rakennukset ovat säilyneet samanlaisina ja monessa talossa hoidetaan edelleen samaa elinkeinoa kuin silloin kauan sitten. Esimerkiksi hunajakakkuja on tehty samalla reseptillä samassa kiinteistössä 1700-luvulta lähtien. Parissa kahvilassa oli jonkin verran asiakkaita ja muutama harhautunut turisti kulki muuten tyhjillä kaduilla. Paikallisia ei juuri näkynyt.

Meidän ajotaipaleemme päättyi tänään Middelfartin kaupunkiin, joka sijaitsee Fynin saaren länsirannikolla aivan Vähä-Beltin ison sillan kupeessa. Hotellimme on varsin suuri, mutta asiakkaita ei ole tungokseen saakka. Majoittumisen ja Seijan päiväunien jälkeen kävelimme läheiseen keskustaan, joka oli ihan viihtyisä. Menimme syömään kaupungin vanhimpaan rakennukseen, joka on rakennettu 1500-luvulla. Tanskan hintataso on varsin korkea ja sen myös huomasi maksaessamme ruokailun laskua. Ruoka oli ihan hyvää, vaikka annokset ovat täälläkin aivan liian suuria, jopa Mikolle haasteellisia. Kiersimme merenrannan kautta, mutta kovin pitkää kävelylenkkiä emme tänään tehneet. Hotellin alakerrassa oli biljardipöytä. Se oli melko pieni eikä ihan vaaterissa, mutta siitä huolimatta pelasimme Mikon kanssa ysipalloa jonkin aikaa. Pöytä tuotti melkoisia yllätyksiä pallojen vierimisessä. Mikko oli tällä kertaa hieman isäänsä parempi. Tänään kirjoitukset jäivät vähän lyhkäisiksi.



tiistai 27. kesäkuuta 2023

Hampuri

Nyt eivät aamiaiset enää jatkaneet noususuhdannetta vaan palasimme takaisin normihotelliaamiaisten tasolle. Seija oli jälleen vartioinut meidän muiden nukkumista. Hän oli ihmetellyt, miten vauhdikasta hotellimme ulkopuolella on, vaikka asuimme melkein umpikujan päässä. Yöllä olivat baarista palanneet meuhkanneet ikkunamme alla, ja aikaisin aamulla kuorma-autot olivat ajaneet umpikujan päässä olevalta varikolta jonnekin muualle. Onneksi hän välillä myös nukkui.

Yhdeksän maissa jätimme Hannoverin taaksemme. Tänne ei ole hinkua takaisin, vaikkei kaupungissa sinänsä mitään vikaakaan ollut. Ajelin aika rauhallisen keskustan lävitse Mikon ohjeita noudattaen ja pääsimme pohjoista kohden menevälle moottoritielle. Matkaa Hampuriin oli puolitoista tuntia eikä matkan varrella yllätyksiä tapahtunut. Hampuriin saavuttaessa liikenne vilkastui, muttei ollut mitenkään ruuhkaista. Löysimme rautatieaseman lähellä sijaitsevan hotellimme helposti. Olimme paikalla jo yhdeltätoista emmekä uskoneet saavamme vielä huonetta. Seija ja Mikko menivät kuitenkin respasta kysymään parkkipaikkaa minun odottaessa sakkopaikalla. Hotellin takapihalla on vieraille kolme pysäköintipaikkaa ja olimme hyvin onnekkaita, koska saimme niistä yhden. Pysäköintipaikan etsiminen olisi ollut tuskaista ja mikä parasta, auto on porttien takana turvassa. Onnemme jatkui, sillä huoneemme oli jo siivottu ja pääsimme majoittumaan, vaikka oli vielä kovin aikaista. Meillä on oikein mukava huoneisto, missä on iso kolmen hengen makuuhuone sekä olohuone.

Vieressämme odotti matkamme suurin kaupunki, joten lähdimme tutustumaan siihen. Seija ja minä olemme täällä aiemmin käyneet, mutta Mikolle käynti on ensimmäinen. Mielenkiintoinen fakta kaupungista on, että täällä on siltoja enemmän kuin Lontoossa, Venetsiassa ja Amsterdamissa yhteensä. Joidenkin tietojen mukaan Hampurissa on enemmän siltoja kuin missään muussa maailman kaupungissa. Sää Hampurissa oli kovin vaihteleva. Kun lähdimme kävelemään ohi rautatieaseman, paistoi aurinko ja Seija sai kiedottua lämpimän takkinsa vyötäisille, mutta sieltä se vaihtoi paikkaa tuon tuostakin. Erittäin komean ja valtaisan raatihuoneen liepeillä pysähdyimme kevyelle lounaalle. Mikko ja minä söimme kalasopat, missä soppa oli keskeisessä asemassa, sillä nesteen seasta piti oikein etsiä kahta simpukkaa ja kolmea kuution muodossa olevaa kalanpalaa. No aina ei onnistu. Seija nautti pelkästään hyvin suklaisen kaakaon.

Tuuli oli kova ja välillä myrskyisä. Pyhän Mikaelin kirkon tienoilla puhuri meinasi viedä meistä pienimmät mennessään. Pääsimme kuitenkin tuulen suojaan ja jatkoimme kaikki tutustumista Hampuriin. Saavuimme Speicherstadtin alueelle, mikä on entistä satama-aluetta. Siellä on monia hyvin suuria entisiä varastorakennuksia, jotka on muutettu muun muassa asuinkäyttöön. Entisistä valtaisan rujoista tiilirakenteisista varastoista on saatu oikein mukavan näköisiä rakennuksia. Samantyylinen alue on myös Liverpoolissa, mikä on viihtyisämpi, mutta ei kovin paljon. Kesken rakennusten ihailun nousi yllemme tumma pilvi, tuuli voimistui entisestään ja isot vesipisarat alkoivat iskeytyä meihin. Onneksi olimme sopivasti ravintolan kohdalla. Menimme sinne suojaan, mutta se ei ollut kovin viihtyisä. Kadun toisella puolella oli pienempi ja viihtyisämpi ravintola, minne juoksimme hartiat kumarassa.

Ravintola oli tylsän steriili, mutta ajoi sateen suojan tehtävän. Juomien loputtua oli sadekin kaikonnut, mutta tuuli oli jäänyt meitä vaivaamaan. Kulkumme jatkui itään. Ylitimme kanavan ja tulimme entiseltä varastoalueelta hieman uudemmalle toimistojen täyttämälle Kontorhaus-alueelle. Nämä kaksi aluetta yhdessä muodostavat Unesco-kohteen, mikä on kovin erilainen moniin muihin kohteisiin. Nämä olivat kuitenkin parasta, mitä Hampurilla oli tarjolla. Pidin erityisesti Chilehaus-nimisestä toimistorakennuksesta, joka miellytti hyvin paljon minun vähäistä arkkitehtuurin tuntemustani. Sieltä tiemme erosivat Mikon mennessä käymään taidemuseossa ja me vanhukset köpöttelimme hiljalleen hotellille huokaisemaan. Mikko saapui hotellille toista tuntia myöhemmin harmistuneena, koska hän ei ollut nähnyt toivomaansa teosta, sillä se oli annettu vuokralle jonnekin muualle.




Lepohetken jälkeen palasimme vielä päivälliselle rautatieaseman paremmalle puolelle. Ravintolan valinta ei ollut paras mahdollinen, mutta kelvollinen. Ruoka oli ihan hyvää, mutta ei ansaitse erityisiä kehuja. Sen sijaan en voisi riittävästi kehua veistä, millä leikkasin pizzaani. Minua on aina ärsyttänyt pizzan leikkaaminen ravintoloiden tavallisilla veitsillä, jotka eivät ilman raivoisaa ilmettä ja kipeää etusormea leikkaa pizzaa sopiviin paloihin. Täällä veitsi oli ergonomisesti erinomainen ja sopivasti terävyydellä ja painolla yhdistetty, jolloin ensimmäistä kertaa nautin enemmän palan leikkaamisesta kuin sen syömisestä. Jos olisin epärehellinen, niin minulla mukana koko setti näitä erinomaisia veitsiä, mutta onneksi olen lainkuuliainen ja veitset ovat siellä mihin ne kuuluvatkin. Täällä saimme myös vahvistuksen siitä, että amerikkalaiset ovat maailman äänekkäin kansa. Jos muut saavat asiansa kerrottua puolen metrin päässä istuvalle kohteelle tavallisen rauhallisella äänellä, niin miksi amerikkalaisen pitää tehdä sama asia niin, että keittiön henkilökuntakin kuulee heidän turhat tarinansa? Vastausta en tiedä minäkään.

Hampuri on suurkaupunki, jonka kaduilla liikkuu kaikenlaisia kulkijoita. Penkeillä ja rakennusten kulmissa majailee kovasti syrjäytyneitä ihmisiä, kun kadulla vierestä ajaa Porsche voimakkaasti kaasuttaen. Sellainen tämä maailma on. Hotellimme ympäristössä on etnisesti hyvin kirjavaa menijää. Hyvin sinne mahtui myös suomalaisia kulkijoita eikä kukaan meitä pitänyt yhtään huonompana tai parempana. Matkamme suurkaupungeista Hampuri oli mielestäni paras, vaikkei se hyvin korkealle nouse kaikkien käymieni kaupunkien listalla. Minulla on listoja vähän joka tarpeeseen.

maanantai 26. kesäkuuta 2023

Hannover

Helle helli meitä tänäänkin, joskin mukaan tuli myös sen huonoja puolia. Saimme muutaman sadekuuron, jotka tekivät kaupungin ilmanalan varsin hiostavaksi. Varjo ei riittänyt palauttamaan kehon viileyttä, joten hiostavalla keholla mentiin.

Kaiser Hofin aamiainen olisi sopinut keisarillekin, joskin olivat piilottaneet marmeladin niin, ettei sitä tavallinen turisti löytänyt. Siitä huolimatta aamun aloitus oli mainio. Autokin oli jo aika lämmin odottaessaan lähtöä päivän haasteisiin, vaikka ne eivät tänään autolle olleet kummoiset. Saksan sinisen taivaan alla ajoin alle 50 kilometrin matkan Hildesheimiin pieniä teitä pitkin halki kauniin kumpuilevan maaseudun. Täällä näyttäisi näin kaupunkilaisen silmin, että vilja on kohta valmis puitavaksi, mutta maissin kanssa menee vielä kovasti aikaa ennen kuin tähkiä pääsee korjaamaan.

Hildesheim on pieni kaupunki Ala-Saksissa, joka oli ainakin tänä maanantaina kovin hiljainen. Meidän porukka lisäsi hetkellisesti kaupungissa olijoiden määrää kolmella, mutta vauhtia ei silti kaupunkiin saatu. 1000-luvulla kaupunkiin rakennettiin kaksi suurta ja komeaa kirkkoa. En ihan ymmärrä miksi pieneen kaupunkiin on samaan aikaan rakennettu kaksi suurta kirkkoa, mutta varmaan siihen on syynsä. Kirkot ovat sen verran poikkeuksellisia, että ne on otettu mukaan Unescon listalle. Kävimme niissä molemmissa ja ne olivat ihan vaikuttavia ja hienoja. Pidin erityisesti tuomiokirkon pelkistetystä tyylistä. Hildesheim ei läpiajettaessa vaikuttanut kovin ihmeelliseltä paikalta.



Matkamme jatkui vajaa 50 kilometriä pohjoisempana olevaan Hannoveriin. Se on noin puolen miljoonan asukkaan kaupunki, jonne meitä houkutteli se, ettemme olleet siellä ennen käyneet. Eteneminen Hannoverin keskustassa oli oikeastaan helpompaa kuin monen muun suuren Euroopan kaupungin keskustassa olen kokenut. Kadut olivat selkeitä ja liikenne melko rauhallista. Meillä oli huone varattuna rautatieaseman lähellä olevasta hotellista eikä sen löytäminen ollut ongelmallista. Olimme paikalla niin aikaisin, ettemme päässeet vielä huoneeseen, mutta jätimme auton lähellä olevan suuren ostoskeskuksen parkkihalliin ja lähdimme tutustumaan kaupunkiin.

Hannover on yksi niitä monia saksalaisia kaupunkeja, jotka tuhottiin toisessa maailmansodassa lähes kokonaan. Hyvin nopeasti se rakennettiin uudestaan, mutta osan aitoudestaan kaupunki väkisin menetti. Rautatieasema oli hämmästyttävän suuri ja vilkas, vaikka kaupunki ei kuitenkaan ollut kuin puolen miljoonan ihmisen keskittymä. Kovasti monen näköistä kulkijaa oli asemalla ja tietenkin myös sen ulkopuolella. Hannoverissa näytti olevan kodittomia enemmän kuin olemme tällä matkalla aiemmin nähneet. En tiedä, mistä se sitten kertoo.

Hannoverissa on kokoonsa nähden varsin laaja metroverkosto. Ja missä on metro, siellä Matti ajaa metrolla, ainakin pysäkinvälin. Tällä kertaa matkaa tuli kaksi pysäkinväliä. Minä en pitänyt Hannoverin metrosta läheskään niin paljon kuin Nürnbergin vastaavasta. Nousimme maan päälle Aegidientorplatzin asemalla ja kävelimme lyhyen matkan kaupungin uudelle kaupungintalolle. Se on alun perin rakennettu ennen toista maailmansotaa ja olosuhteista johtuen uudestaan sodan jälkeen. Rakennus on komea, kuten suuren kaupungin kaupungintalon kuuluukin. Korkean rakennuksen huipulle pääsi käymään tavallinen turisti, mitä käytimme hyväksemme. Hissi vei meidät kolmannesta kerroksesta noin 50 metriä korkealla olevan huipun tuntumaan. Hissi oli kovin poikkeuksellinen, koska se ei kulkenut suoraan ylöspäin vaan noudatti rakennuksen seinän muotoa ja kallistui loppumatkalla sisäänpäin. Hissi oli melko pieni ja jouduimme jännittämään meidän ahtaanpaikan hyperventiloijan reaktioita, kun kuuden hengen hissiin tuli viisi henkeä. Minä painoin mieleeni hissin hätänapin, mutta en onneksi joutunut sitä painamaan vaan pääsimme ylös ilman jännittävämpää kerrottavaa. Ylhäällä oli komeat maisemat kaupungin yli. Raatihuoneen alakerrassa oli neljä suurta pienoismallia kaupungin keskustasta; 1600-luvulta, vuodelta 1939, 1945 ja 2000-luvulta. Vuoden 1945 pienoismalli oli surullista katseltavaa.

Kävimme melko tavallisessa terassiravintolassa syömässä lounasta. Minä otin perunasopan makkaraviipaleiden kanssa, kun muut valitsivat currywurstin, ja kaikki olivat tyytyväisiä valintaansa. Palasimme kävellen hotellille, johon kirjauduimme onnistuneesti. Lepäilimme siellä jonkin aikaa. Seija on kehittänyt itselleen flunssaan, jota on huonolla menestyksellä tartuttanut meille muille. Mikko lähti käymään Hannover 96 -jalkapallojoukkueen stadionilla ja hankki sieltä itselleen tuliaisen. Seija lepäsi ja minä vahdin hänen lepoaan ennen kuin kävelimme kuudeksi keskustaan, missä tapasimme poikamme.

Ostin edellisen kerran vapaa-ajankengät vuonna 2018 Sarajevosta. Ne ovat edelleen erinomaiset jalassa, mutta niiden väri on muuttunut sellaiseksi, etteivät ne enää ole Seijan lemppareita. Minä en ole kovin hanakka menemään vaatekauppoihin, mutta olen niissä melkein joka vuosi käynyt. Tämä vuosi näytti olevan kenkäkauppavuosi. Menimme Neumannin kenkäkauppaan ja nousimme toiseen kerrokseen, jossa on miesten kengät. Kriittisesti katsellen hylkäsin kaikki hyllyillä olleet kengät, kunnes tulin yhden kelvollisen kengän eteen. Katselin sitä hetken, otin käteeni, ja kysyin henkilökunnan edustajalta, saanko kokeilla kyseistä kenkää. Sain luvan ja totesin sen sopivan, joten nyt minulla on taas uudet kengät.

Hannoverin niin sanottu vanha keskusta ei ole ollenkaan viihtyisä, mutta löysimme kuitenkin terassin, minne menimme nauttimaan oluet ja kivennäisveden. Iltapäivän jälkeen ei enää satanut, mutta terassilla tuuli hyvin voimakkaasti. Tuopit eivät lähteneet lentoon, mutta naapuripöydän pizzan koristeet lensivät kauas ruokailijoista. Tarjoilija toi heille uudet rucolat, mutta peitti tullessaan kupin kädellään.


Emme olleet vielä myöhäisessä illassa, mutta lähdimme hiljalleen kävelemään kohti hotellia. Seija pistäytyi vielä kaupassa katselemassa paitoja, mutta tuli pettyneenä takaisin. Tulimme jo tuttua hyvin vilkasta kävelykatua pitkin asemalle, jonka käytävillä kävi edelleen suurempi kuhina kuin missään muualla kaupungissa. Emme enää menneet syömään ravintolaan, mutta ostimme aseman hämmästyttävän runsaasta tarjonnasta miehille iltapalaa. Mikko sai ostettua omansa ilman ongelmia. Minä ostin oman känttyni osoittamalla sitä ja vielä varmuuden vakuudeksi artikuloin sämpyläni nimen hyvin huolellisesti. Välittömästi molemmat tiskin takana olevat naispuoleiset kahvilanpitäjät räjähtivät nauruun. Naurulle ei meinannut tulla loppua millään, joten mielelläni haluaisin tietää mitä olin vajavaisella saksallani sanonut. Se jäi nyt arvoitukseksi.

Huoneemme on melko pieni ja Mikon oma alkovi hyvin kompakti. Päivällä huoneessa oli hyvin hiostavaa, mutta onneksi illemmalla siellä oli jo aika miellyttävää. Hotellien hinnat ovat koko matkan aikana olleet aika kalliita koronaa edeltäviin vuosiin verrattuna. Lisäksi niitä on aika vähän tarjolla, mikä saattaa olla yhteydessä korkeisiin hintoihin.

sunnuntai 25. kesäkuuta 2023

Goslar

Sunnuntai alkoi matkan parhaimmalla aamiaisella. Se oli sekä maistuva että esillepanoltaan aamiaisten huippuluokkaa. Näin meillä oli oikein harmoninen liikkeelle lähtö aurinkoiseen matkapäivään. Sunnuntaina liikenne oli väljää niin kaupungeissa kuin moottoriteilläkin, joten ruuhkat eivät etenemistä hidastaneet.

Päivän ensimmäinen ajoeteppi oli alle tunnin mittainen ja suuntautui Naumburgin kaupunkiin. Aikaa ei mennyt tuntiakaan, joten olimme kaupungissa kymmenen tienoilla. Kävelimme hyvin hiljaisessa kaupungissa, kunnes tulimme kävelykadun alkuun. Sen jälkeen ihmisiä olikin hyvin paljon. Kaupungissa oli menossa kirsikkafestivaali. Meille ei selvinnyt mitä kaikkea festivaalilla juhlittiin, mutta varmaankin kirsikoiden kypsymistä. Paikalla oli varsin paljon ihmisiä, joista valtaosa oli paikallisia. Jo kymmeneltä aamulla menoa oli runsaasti. Torilla soitti iso orkesteri, lapsilla oli monenlaista laitetta käytettävissä ja aikuisilla lukuisia kojuja katsottavana. Tunnelma oli ihan kiva ja leppoisa. Menimme torin kahvilaan nauttimaan jäätelöt, joskin minä otin vain kahvin.

Naumburg oli oikein kivan näköinen pieni kaupunki. Sen parasta puolta oli kävelykeskusta sekä kaupungin erittäin komea tuomiokirkko. Sunnuntaiaamuiseen tapaan kirkossa oli messu, mutta sen jälkeen yhdeltätoista kirkkoon päästettiin myös turistit. Pääsymaksu oli kirkoksi korkea, mutta siitä huolimatta Mikon kanssa menimme sitä katsomaan. Kirkko oli hyvin suuri ja protestanttiseen tapaan melko maltillisesti koristeltu, mutta siitä huolimatta varsin kiinnostava. Erikoista kirkossa oli, että sen molemmissa päissä oli kuori, joiden ulkopuolella oli kahden eri tyylisuunnan kupolit molemmissa päissä.

Lämpötila oli noussut hellerajan yläpuolelle, kun palasimme autolle ja jatkoimme eteenpäin. Mikko toimi tämän päivän kuskina. Seuraavana ajoimme noin kahden tunnin matkan Quedlinburgiin. GPS antoi meille jälleen harmia ohjatessaan meitä vääriin paikkoihin ja ehdotti nousemaan moottoritielle liittymästä, joka oli ollut suljettuna jo pitemmän aikaa. Perille löysimme, vaikkakin hieman myöhemmin kuin olisi pitänyt. Quedlinburg on päässyt maailmanperintökohteiden listalle, koska sen keskustan keskiaikaisia ristikkorakenteisia rakennuksia on säilynyt poikkeuksellisen paljon ja ne ovat edelleen erittäin hyvässä kunnossa. Kiertelimme kaupungin kaduilla aika pitkään ihaillen ja ihmetellen jopa yli 500 vuotta vanhoja rakennuksia. Kaupunki oli kovin hiljainen. Paikallisia ei ollut juuri lainkaan eikä turistejakaan ollut niin paljon kuin monissa muissa käymissämme paikoissa. Huomasimme myös, että Quedlingburgissa ei ollut juuri lainkaan kukkia tai muitakaan koristeita elävöittämässä kaupunkia, mikä lisäsi autioituneisuutta. Quedlinburgin vanhat rakennukset olivat erittäin hienoja, mutta muuten kaupungista jäi valju kuva.

Sen sijaan Goslar, missä yövymme, on erittäin elävä ja hyvin kaunis kaupunki. Saavuimme sinne viiden jälkeen ja majoituimme varsin mukavaan Kaiser Hof -hotelliin. Juron oloinen, mutta asiallinen hotellin isäntä otti meidät vastaan ja antoi avaimen ensimmäisen kerroksen huoneeseen numero yksi, missä meillä on kaksi huonetta ja neljä petiä. Helle pysytteli edelleen yllämme, kun kävelimme lyhyen matkan vanhaan keskustaan. Täällä oli elämää ympäri kaupunkia niin paikallisten kuin lukuisten turistienkin toimesta. Pienehkön palatsin edustalla oli menossa lasten tapahtuma, missä sadat lapset ja heidän vanhempansa pitivät hauskaa erilaisten laitteiden ja touhujen parissa. Keskustan kapeilla kaduille kulki runsaasti turisteja, joista iso osa oli seniorien ikäluokkaa, mutta seassa säntäili myös lapsiperheitä. Matkalla on ollut jo monta hienoa vanhaa kaupunkia, mutta Goslar taisi kuitenkin päihittää kaikki aiemmat. Pystyssä oli monia jopa 1500-luvulla rakennettuja taloja, jotka olivat edelleen hyvässä kunnossa ja erinomaisen kauniisti maalattuja.

Kuuma päivä ja pitkä turnee kuluttivat matkalaisia. Kävimme Goslarissa syömässä illansuussa melko onnistuneet ruoat, mutta sitten alkoi veto olla lopussa ja tulimme melko aikaisin hotellimme viettämään kovinkin rauhallisen illan. Saksassa, kuten muuallakin matkan aikana kaikki ohjelmat ovat dubattuja. Hyvin ärsyttävä tapa!

lauantai 24. kesäkuuta 2023

Weimar

Sää palasi tänään kesäisen helteiseksi, minkä otimme mielellämme vastaan. Lämpötila oli oikeastaan aika passeli noin 25 astetta suurimman osan päivää. Aamulla Nürnbergissä oli vielä pilvistä, mutta pian sininen valtasi alaa taivaalla. Perusaamiainen antoi hyvän alun lauantaihin. Passat käynnistyi parkkihallissa vähän ennen yhdeksää. Ajoimme kaupungin eteläosaan katsomaan monumentteja, joissa natsit pitivät valtaan tulonsa jälkeen massiivisia propagandatilaisuuksiaan. Zeppelinfieldillä Hitler piti puoluepäivillä kuuluisia esiintymisiä, mistä on paljon dokumentteja. Kun pääsi katsomaan itse paikkaa, näki, miten otollinen paikka oli moiselle kansankiihottamiselle. Informatiivisen vierailun jälkeen poistuimme Saksan 13. suurimmasta kaupungista aamuliikenteen ollessa mukavan leppoisaa. Liityin moottoritie numerolle 9, jota pitkin kesti vain tunti päästä Bayreuthiin.

Bayreuth on kuuluisa kulttuurikaupunki, joka on erityisesti tunnettu Richard Wagnerin kaupunkina. Varmaan yhtä kuuluisa on kaupungin häkellyttävän hieno oopperatalo, jota mekin tulimme tänne katsomaan. Auton saimme parkkihalliin, josta ei ollut kuin puolen kilometrin kävely rauhalliseen keskustaan. Oopperatalo on auki tavalliselle turistille joka päivä ja sisään pääsee viidellä eurolla. Sali on uskomattoman kaunis ja hyvin runsaasti koristelu, mutta silti hyvän maun mukainen. Koristelu kattaa koko katsomon eikä näyttämön lavasteet jää yhtään muun koristelun varjoon. Täällä saattaisi ooppera kuulostaa tavallista komeammalta ja kiinnostavalta, joskin Wagnerin Nibelungin 15 tunnin esitys saattaisi alkaa nukuttaa koristeluista huolimatta. Oopperatalon kuuluu myös pienehkö rakennuksesta kertova museo. Se on vähän tavallisesta poikkeava museo, sillä siellä on konkreettisin laittein esitetty, miten Oopperatalon lavasteet ja muut kiinnostavat laitteet toimivat.



Bayreuthin kauneus ei rajoittunut vain mahtavaan Oopperataloon. Kaupungilla oli erittäin viihtyisää kävellä ja katsella sen kauniita rakennuksia. Menimme katsomaan myös kaupungin linnaa. Se on linnaksi melko pieni, mutta komeita huoneita oli sinnekin saatu rakennettua. Linnan puutarha on tietenkin viimeisen päälle laitettu ja kuumalla säällä mukavan viileä kävellä. Kiersimme vielä keskustaan ja menimme välipalalle lämpimälle terassille. Nyt emme onnistuneet ravintolan valinnassa, sillä Seija omenastruudeli oli niin kovaa, ettei siihen pystynyt edes terävä haarukka. Mikolle tuotiin väärä ruoka, mutta poika ei huomannut sitä ennen kuin toinen tarjoilija etsi omistajaa kebabille. Annoksia ei enää vaihdettu ja poika ahtoi itseensä suuren lihavarrasruoan, joka taisi olla kaksi kertaa kalliimpi kuin kebab olisi ollut, mutta silti meiltä otettiin vain kebabin hinta.



Oikein viihdyttävän Bayreuthin vierailun jälkeen jatkoimme matkaa kohti pohjoista. Meillä oli vajaa kahden tunnin huitaisu moottoritietä pitkin Weimariin. Rekkoja oli hyvin vähän, mikä teki ajamisen paljon helpommaksi. Siitä huolimatta ajaminen moottoritiellä oli tylsää verrattuna pienempään tiehen, mutta se säästi aikaa. Weimariin saavuimme ennen kolmea. Meillä oli hotelli vanhan kaupungin kupeessa. Olimme varanneet hotellin sillä perusteella, että siellä on parkkipaikka. Kun tulimme paikalle, ei respassa ollut ketään, mutta huoneemme avain oli tiskillä odottamassa meitä. Hotellin pienellä pysäköintipaikalla oli vain yksi paikka vapaana ja sen edessä oli varausilmoitus jollekin muulle autolle. Seija soitti hotellin numeroon ja sai selvitettyä, että voimme pysäköidä auton lääkärikeskuksen ruutuun. Kyllä näissä tiheästi asutuissa maissa pysäköinti aiheuttaa huomattavia ongelmia turisteille, mutta varmasti vielä paljon enemmän rutinaa paikallisille.

Weimar on hyvin kuuluisa kaupunki, kuten me kaikki tiedämme. Täällä asustivat ja vaikuttivat 1800-luvulla kaverukset Goethe ja Schiller, jotka tunnetaan maailmankirjallisuuden klassikoista. Heput vaikuttivat saksalaisten maailmaan muutenkin ja sitä kautta myös koko Euroopan kehittymiseen. Kaupunki tietää omien poikiensa arvon ja heidän nimiään, patsaita ja saavutuksiaan kuulutetaan kaikkialla kaupungissa. Olemme jokainen koulussa kuulleet, ja varmaan jo unohtaneet, Weimarin tasavallan. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Saksassa kirjoitettiin uusi perustuslaki, joka tehtiin Weimarissa, koska Berliinissä oli tuolloin liian rauhatonta. Siitä siis Weimarin tasavalta, joka sitten kaatui melko pian surullisin seurauksin.

Weimar on myös kaunis kaupunki. Näitä kauniita kaupunkeja on matkan varrella ollut jo miellyttävän monta, joten minun kirjoitustaitoni ei oikein pysty niitä erottelemaan toisistaan. Kaupunki on oikein siisti ja erinomaisen hyvin hoidettu, mikä tosin sopii suurimpaan osaan Saksan kaupungeista. Nürnbergissä keskustan ulkopuolella oli epäsiistiä, mutta missä suuressa kaupungissa ei olisi. Weimarin yksi erityispiirre on, että täällä ovat vierailleet monet muutkin kulttuurin taitajat. Rakennuksien seinillä on kylttejä kaupungissa jostain vaiheessa asuneista kuuluisuuksista, kuten Hans Christian Andersen, Alexander Pushkin, JB Bach ja Franz Liszt muiden lisäksi.

Menimme päivälliselle kivan aukion terassille, missä ainoa vika oli puusta putoavat hituset, jotka osuivat juomiin ja ruokiin. Bayreuthin lounas oli niin runsas, ettei edes Mikolla ollut isoa nälkää. Seija on koko Saksassa olon ajan halunnut mennä olutkellariin, jossa saisi herkullisia makkaroita ihanan hämyisässä holvikellarissa. Weimarista ei kellaria löytynyt, mutta ulkona suuren puun alla hän sai syötäväkseen tyypillisen Thüringenin makkaran perunamuusin ja hapankaalin kera. Hän tunsi olonsa tosi saksalaiseksi ja otti makkaran painikkeeksi paikallisen Ehringsdorfer oluen! Mielikuva rehevästä saksalaisesta olisi ollut täydellinen, ellei Seija olisi mennyt tilaamaan 0,2 litran tuopillisen tai oikeastaan sormustimellisen. Mikko otti vain makkaran, mutta auttoi äitiään tämän annoksessa. Minä otin soppa-annoksen leivän kanssa, mikä oli oikein sopiva annos lämpimään iltaan. Kiersimme vielä vähän aikaa historiallisessa kaupungissa ennen kuin palasimme hotellille. Huoneemme on miellyttävän viileä verrattuna viime yöhön. Myös Saksan television uutisten pääaiheena oli tilanne Suomen naapurimaassa.

perjantai 23. kesäkuuta 2023

Nürnberg

Yöllä Ravensburgissa satoi voimakkaasti, mutta aamulla sade oli loppunut, joskin taivas oli tummien pilvien peitossa. Pilvet säilyivät yllämme koko päivän, mutta onneksemme sadetta tuli hyvin vähän. Meidän juhannussäämme oli hieman Itä-Suomen säätä parempi, mutta hellettä emme mekään päässeet kokemaan. Oikein hyvää juhannusta kaikille!

Hotellissa ei ollut aamiaista, joten ajoimme Ravensburgin keskustan parkkihalliin ja kävelimme viehättävään vanhaan kaupunkiin. Ravensburgia ei tuhottu toisessa maailmansodassa, joten keskusta on säilynyt alkuperäisessä kunnossa. Lukuun ottamatta laajaa tietyötä keskustan ytimessä, oli vanha kaupunki oikein viihtyisä. Aamiaista nautimme osuvasti Café Firenzessä, joten Mikko sai vähän vielä tunnelmoida entisellä kotikaupungillaan. Munakas, toast ja panini olivat oikein maukkaita, mutta kahvi vain keskinkertaista. Vietimme tunnin verran aamuisessa kaupungissa ja nautimme sen kauniista rakennuksista ja muutenkin viehättävästä ilmapiiristä. Ravensburg on tunnettu Ravensburg-yhtiöstä, joka tekee erilaisia pelejä. Kymmeneltä yrityksen kauppa aukeni ja me menimme katselemaan sen laadukkaita tuotteita. Minua houkutti ostaa 18 000 palan palapeli, mutta käytännön syistä jätin sen vielä hyllylle. Sen sijaan ostin oikein mielenkiintoisen 3 000 palan palapelin.

Sitten käynnistyi tämän päivän noin neljän tunnin ajo-osuus Nürnbergiin. Välttelimme moottoriteitä ajaen niillä ainoastaan kahdesti lyhyet matkat. Suunta oli koilliseen, vaikkei tietenkään suoraan pystynyt etenemään. Liikenne oli melko vilkasta, mutta liikennekuri ihailtavaa. Toisia kunnioitettiin eikä töytäilty minä itse heti -periaatteella. Vuoret olivat jääneet Alpeille, mutta mukavan kumpuilevaa matkan teko Baijerissa oli. Pysähdyimme ainoastaan ostamaan polttoainetta, joten olimme Nürnbergissä puoli kolmelta. Keskustan liikenne oli yllättävän vilkasta, joten eteneminen rautatieaseman vierellä olevalle hotellille oli hitaanlaista. Sitten oli jälleen parkkipaikan etsiminen, mikä oli hyvin haastavaa. Seija meni kirjautumaan hotelliin, kun minä kiersin lähistöllä. Respasta Seija sai osoitteen lähellä olevaan pysäköintitaloon, minne veimme auton odottamaan huomista.

Huoneemme on siisti ja riittävä, mutta turhan tavallisen steriili. Toisaalta eipä sitä paljon hotellilla ehdi illalla olemaan ja yöllä taas on ihan sama, millainen huone ympärillä on. Lähdimme saman tien tutustumaan puolen miljoonan asukkaan kaupunkiin. Kävelimme läpi hyvin suuren rautatieaseman, jossa oli näkyvissä valtava kirjo ihmiskuntaa. Asemalla oli myös metron pysäkki. Hankimme liput metroon ja ajoimme yhden aseman välin Lorenzkirchen asemalle. Minä en ymmärtänyt lainkaan arvostelua harrastuksestani ajaa jokaisen käymäni kaupungin metrolla, vaikka matka olisi vain yksi pysäkinväli. Eipä sinne olisi muiden tarvinnut kyytiin tulla, mutta niin vain jouduin kolme lippua ostamaan. Nürnbergin metro oli uusi ja siisti, ja oikein mukava ajella. Mikä parhainta, nyt olen matkustanut myös Nürnbergin metrolla.

Nürnberg tuhottiin lähes täydellisesti toisessa maailmansodassa. Se on siis käytännössä kokonaan rakennettu uudestaan. Miten siis suhtautua vanhaan kaupunkiin, joka ilmeisesti on vain rakennettu uudestaan vanhaksi. Eipä siitä tarvitse liikaa huolehtia vaan nauttia katselemisesta. Vanhan kaupungin alue oli viihtyisän näköistä, mutta muuten kaupunki ei paljon eroa muista suurista kaupungeista. Mikko kävi katsomassa tarkemmin Lorenzkircheä sisältä, mutta meille muille riitti nähdä se ulkoa. Kävelimme tuulisessa ja hieman sateisessa säässä vanhan kaupungin läpi nousten kaupungin linnalle saakka. Se ei ollut ihan perinteisen linnan näköinen, mutta linna kuitenkin. Ehdimme viisi minuuttia ennen lippujen myynnin lopettamista ostaa tiketit ja meillä oli tunti aikaa kiertää linnassa. Se onnistui, koska linnasta pääsi katsomaan vain muutaman huoneen. Siihen liittyvä museo oli suurempi, joskaan kaikkiin esineisiin emme millään ehtineet paneutua.

Linnaan tutustumisen jälkeen laskeuduimme vähän alemmaksi ja menimme syömään Mikon kaverin suosittelemaan ravintolaan. Se oli oikein tunnelmallinen saksalainen ravintola, missä ruoka oli maistuvaa. Mikko otti kolmen lihaköntsän aterian. Seija ja minä valitsimme makkara-perunasalaatti annoksen molemmat. Seijalla oli kuusi nürnbergiläistä makkaraa ja minulla kolme frankfurtilaista. Tällä kertaa onni suosi Seijaa, sillä nürnbergiläiset olivat paljon parempia. Olimme alun perin sopineet, että jaamme makkara-annokset tasan, mutta Seijan maistettua ensimmäisen puraisun omasta makkarastaan, purkaantui sopimus. Minun oli tyytyminen yhteen herkullisista nürnbergiläisistä makkaroista.

Me olimme jälleen niin aikaisin liikkeellä, että perjantain ravintolamenoa emme ehtineet todistamaan. Se ei suuresti meitä haitannut. Olisimme kuitenkin mielellämme menneet vielä johonkin viihtyisään olutkellariin nauttimaan oluet ja aistimaan baijerilaista olutkulttuuria, mutta yhtään sen tapaistakaan ei matkan varrelle ilmaantunut. Minä oli tähän pettynyt, mutta saattoihan syy olla myös epäonnistuneessa reitin valinnassa. Eiköhän Baijerin jälkeenkin löydy jännittäviä olutkellareita.



torstai 22. kesäkuuta 2023

Ravensburg

Yöllä ulkona oli puhelimen mukaan 22 astetta lämmintä, mutta meidän asunto oli mukavan viileä ja saimmekin nukuttua aika hyvin. Aamiainen käsitti kupit murukahvia ja eilen ostetut pienet välipalacroissantit. Mikko oli huomannut kaupassa mukavan mausteiset pikkunakit, jotka hän nautti omaksi aamiaisekseen. Yhdeksältä poistuimme mukavasta asunnosta laukut täynnä puhtaita vaatteita. Auto odotti parkkihallissa, joka oli valmistunut silloin, kun sinne pysäköitiin ainoastaan Fiat 500:a. Onneksi kiemuraiseen poistumisreittiin myös meidän auto sopi, mutta ei paljon ylimääräistä tilaa jäänyt.

Bergamon aamuliikenne oli melko väljää, mutta silti kulkijoita riitti. Lähdimme etenemään koilliseen, johon suuntaan kaupunkimaista seutua riitti monta kymmentä kilometriä. Kun maasto alkoi nousta kohti Alppeja, väheni myös asutus. Tien vierellä oli jo korkeita vuoria, kun poistuimme isolta tieltä ja menimme katsomaan Val Camonican eli Camonican laakson kalliomaalauksia. Nämä poikkeuksellisen runsaat ja taidokkaat kalliomaalaukset, tai oikeastaan ne olivat kaiverruksia, kuuluvat Unescon maailmanperintölistalle. Ilman sitä emme varmaan olisi täällä poikenneet. Kaiverruksia oli runsaasti ja ne olivat ihan hienoja, vaikka niitä oli aika vaikea erottaa muusta kalliosta.



Meillä oli tänään jälleen ajopäivä. Päätimme ylittää Alpit kerralla ja panostaa aikaa enemmän Saksan ennen käymättömiin paikkoihin. Ajaminen Alpeilla on aika hidasta teiden mutkaisuudesta johtuen. Meillä oli myös epäonnea, sillä yksi osuus reitiltämme oli suljettu jostain syystä, mikä aiheutti meille yli tunnin myöhästymisen aikatauluun. Mikko oli jo siirtynyt ratin taakse, mikä taisi aiheuttaa jännitystä meissä kaikissa kolmessa. Hän pääsi kuitenkin hyvin kapeiden ja mutkaisten teiden rytmiin ja ajoi oikein hyvin Ravensburgiin saakka.

Berninan solassa nousimme yli 2 300 metrin korkeuteen, missä puita ei enää ollut eikä paljon muutakaan kasvillisuutta. Se ei kuitenkaan lainkaan vähentänyt jylhien maisemien komeutta. Matka jatkui ohi St. Moritzin, minkä jälkeen jouduimme muuttamaan reittiä suljetun tieosuuden vuoksi. Lopulta päädyimme uudestaan autojunan kyytiin, mikä oli Mikolle aivan uusi kokemus, mutta hyvin auto sopi vaunun kyytiin ja sieltä pois. Itävallassa matkustajien piti tulla pois autoista ja mennä matkustajavaunuun, mutta Sveitsissä istuimme autossa koko 20 kilometrin matkan ajan. Hiljalleen laskeuduimme alemmaksi Alpeilla ja ajaminen nopeutui. Liechtensteinin lähellä alkoi moottoritie, mikä edelleen nopeutti ajamista. Sitten meidän olisi pitänyt ajaa Itävaltaan ja edetä siellä moottoritietä Saksaan. Meillä ei kuitenkaan ole vieläkään Itävallan vaatimaa vignetteä, joten emme uskaltaneet mennä Itävallan moottoritielle. Jouduimme ajamaan yllättävän ruuhkaisia katuja Sveitsin ja Itävallan kautta ennen kuin pääsimme Saksaan ja siellä kaikille ilmaisille moottoriteille. Tässäkin kului melkein tunti ylimääräistä aikaa.



Suunnitelmien mukaan meidän piti olla Ravensburgissa viideltä, mutta pysäköimme hotellimme eteen vasta seitsemän jälkeen. Oli liian myöhäistä lähteä katselemaan Ravensburgia, kun taivas oli täyttynyt sadepilvistäkin. Niinpä Mikko etsi puhelimella ainoa lähellä olevan ravintolan, minne kävelimme kymmenessä minuutissa. Omassa hotellissa oli tarjolla vain pizzaa, mutta täällä saimme oikein mukavat liha-ateriat kukin. Huono puoli on, että annokset ovat niin suuria, että ainoastaan Mikko suoriutui kunnialla omastaan ja joutui auttamaan myös muita.

Vaikka päivä meni lähinnä ajamiseen, tarjosi se hyvin paljon hienoa katsottavaa; Sveitsissä Alpit taitavat olla parhaimmillaan. Näitä erinomaisia maisemia en osaa kunnolla teille kuvata, vaikka mielelläni sen tekisin. Toivottavasti kukin pääsee tai on päässyt katselemaan Alppeja paikan päältä, jolloin niiden jylhyys ja kauneus välittyvät oikealla tavalla.

keskiviikko 21. kesäkuuta 2023

Bergamo

Haimme alakerran kahvilasta kahvit ja aamiaisleivän. Poika ei ollut käynyt kahvilassa kertaakaan kolmen vuoden asumisen aikana. Eipä hän kahvia juokaan. Asunnon viimeiset tavarat pakattiin laukkuihin ja ne kiikutettiin auton perälle. Se tuli aivan täyteen, mutta kaikki tavarat pianoa lukuun ottamalla sopivat mukaan. Ennen yhdeksää olimmekin valmiit lähtemään kotimatkalle Italian kirkkaan auringon alla.

Bolognan liepeille ajoimme samaa reittiä kuin eilen, joskin päinvastaiseen suuntaan ja tietenkin myös vastakkaisella kaistalla. Moottoritiellä oli ehkä hieman vähemmän liikennettä kuin eilen, mutta rekkojen määrä ei ole vähentynyt. Noin puolentoista tunnin ajon jälkeen poistuin moottoritieltä ja ohjasin auton Carpin kaupungin keskustan tuntumaan. Kävelyä Italian kolmanneksi suurimmalle aukiolle oli reilu viisi minuuttia. Aukio oli hyvin suuri, mutta kyllä olemme nähneet hyvin monia paljon hienompia aukioita. Joskaan ei aukiossa mitään vikaakaan ollut. Sen reunoilla oli suuri kirkko, iso palatsin tapainen sekä pitkä, pitkä rivi samanlaisia rakennuksia ja niiden edessä kivan näköinen portico. Kävimme aukion kahvilassa juomassa kahvit sekä syömässä pikkupurtavaa.



Palasimme moottoritielle ja tällä kertaa etenimme siellä tunnin eteenpäin. Poistuimme vilkaisemaan Garda-järveä, joskin vain ihan eteläisintä kärkeä. Peschiera del Gardassa oli hyvin kuuma, 35 astetta. Se on jo turhan kuumaa kaupunkioloihin ja myös järven rannalle. Vaikka sitten järven rannalla olo tarkoittaisi kävelyä rannan kiveyksillä. Peschiera del Garda on ihan kivan näköinen kaupunki. Se on kuitenkin täysin turisteille suunnattu, mikä muuttaa kaupungin luonteen täysin. Mukavinta oli kävellä kanavien varrella ja katsella kirkkaassa vedessä ja sen pinnalla olevaa elämää. Olisi ollut mukava kuljeskella täällä pitempään ja antaa sinne mahdollisuus viihdyttää minua, mutta ehkä ensi kerralla.



Päivän kolmas ajoetappi kesti toista tuntia. Bergamon keskustassa oli tietenkin italialainen liikenne. Se on vauhdikasta, tempoilevaa, mutta kuitenkin hämmästyttävän sujuvaa. Pitää vain mennä silloin, kun on oma vuoro, ei töytäillä vaan edetä määrätietoisesti. Olen Italiassa ajanut monta kertaa, eikä alun shokin jälkeen minulla ole täällä ollut ongelmaa liikenteessä, kunhan vain on tarkkana. Tosin oman osani sakkoja olen tästä maasta saanut. Niissä tosin olisi kiistämisen paikka, mutta en ole viitsinyt sellaiseen ryhtyä.

Bergamossa meillä on vuokrattuna asunto, koska siellä on käytössä pesukone. Puhtaat vaatteet ovat lopussa tai jo loppuneet, joten tarvitsimme paikan päästä pesemään vaatteita. Asunto isossa kerrostalossa sisälsi kaiken tarpeellisen ja se oli siisti ja tilava. Mikko lähti katselemaan keskustan kulttuurinähtävyyksiä, kun Seija (ja minä) jäimme pesemään ensimmäisen koneellisen pyykkiä. Sitten mekin siirryimme vanhaan keskustaan, joka sijaitsee korkealla mäellä. Vanhaan kaupunkiin pääsee montaa katua pitkin, mutta sinne pääsee myös funicularilla, jota me tietenkin käytimme. Se oli kiva kahden minuutin nousu ylös, ja minun kaiken odotukseni arvoinen. Ylhäällä tapasimme poikamme, joka kertoi tärkeimmät tiedot lombardilaista renessanssia edustavasta kirkosta. Tietoja menimme sulattelemaan Piazza Vecchion bottiglieriaan oluiden ja proseccon seurassa. Vanha kaupunki oli pieni, mutta oikein kiva paikka kävellä. Toki se on varsin pieni esimerkiksi Firenzeen verrattuna, mutta omanlaisensa paikka tämäkin. Vaikuttavinta olivat kaupungin hyvin vanhat linnoitusmuurit vanhan kaupungin ympärillä. En tiedä onko kaupunkia ikinä vallattu, mutta tekemistä valtaajilla on ainakin ollut, jos siinä ovat onnistuneet. Meillä oli nälkä Bergamossakin tai oikeastaan valtava nälkä, kun nyt mukana on läpipasko poikamme. Päätimme syödä pizzat Italiassa, kun vielä ehdimme. Löysimme pizzerian Piazza Nuovalla, missä oli mukava palvelu ja hyvät pizzat.



Palasimme isoon asuntoon hyvin pitkää alamäkeä kävellen. Puolustusmuurien päällä ja vierellä kulkenut reitti oli oikein viihdyttävä ja nosti Bergamoa minun asteikossani. Ylhäältä katsoen uusi kaupunki näytti hyvin tasaiselta ja sitähän se olikin. Tästä pohjoiseen alkoivat Alpit. Asunnolla pyykkikone alkoi laulaa toista koneellista. Ensimmäinen satsi oli jo ehtinyt kuivua hyvin lämpimällä parvekkeella. Toinen satsi ehtii tehdä saman yön aikana, josta näyttäisi tulevan kovin lämmin. Paluumatkan ensimmäinen päivä tuotti kivaa katseltavaa pysähdyspaikoissa, mutta ajaminen moottoritiellä oli vain siirtymistä eteenpäin vauhdikkaasti.



tiistai 20. kesäkuuta 2023

Firenze

Tänään oli ajopäivä Firenzeen. Matkaa tuli yli 500 kilometriä, mutta isoja teitä pitkin pääsimme eteenpäin vauhdikkaasti. Lienzistä lähdimme oikein kauniissa auringonpaisteessa, mikä jatkui koko päivän. Aamulla lämpöä oli jo nätisti yli 20 astetta ja parhaimmillaan mittari nousi 34,5 asteeseen vähän ennen Firenzeä.

Ajaminen Alpeilla on aika hankalaa. Tiet ovat mutkaisia, mutta mikä kuskia haittaa eniten on, että mielenkiintoista katsomista ja erityisesti ylöspäin katsomista on niin paljon. Onneksi liikennettä ei ollut liiaksi, joten ehdin ajaa turvallisesti ja myös katsella mahtavia vuoria. Tulimme noin tunnin ajon jälkeen Italian puolelle, missä vuoret vain komistuivat, sillä ne olivat korkeampia kuin Itävallan käymissämme osissa.

Pysähdyimme Cortina d’Ampezzossa, koska nimi on mahtava, se on olympiakaupunki ja menimme mielellään kahville. Kaupunki oli ikävä ajaa kapeiden, mutkaisten ja osin yksisuuntaisten katujen vuoksi eikä parkkipaikkojakaan ollut liiaksi. Loppujen lopuksi Cortina d’Ampezzosta ei jäänyt muuta iloa kuin, että nyt siellä on tullut käytyä. Paikka on alppikaupungiksi varsin mitäänsanomaton, vaikka tietenkin ympäristön vuoret olivat erittäin komeita katsottavia. No nimi on edelleen Cortina d’Ampezzo.



Alpeilta laskeutuminen oli erinomaisen hienoa ajamista ja Seijalle katselemista. Sitten päätimme panostaa nopeuteen. Vaikka Italiassa on valtavasti hienoja paikkoja käydä katsomassa, tällä matkalla ne jäävät isoksi osaksi katsomatta. Olemme kuitenkin tässä maassa vierailleet varsin monta kertaa, joten nyt mennään lyhyemmällä kaavalla. Nousimme moottoritielle heti, kun sellainen alkoi ja nousimme pois vasta muutama kymmenen kilometriä ennen Firenzeä. Pysähdyimme vain kerran välipalalle ja muuten huruuttelin Venetsian, Padovan, Ferraran ja Bolognan ohitse. Liikenne oli hyvin vilkasta. Oikeanpuoleinen kaista oli rekkoja aivan täynnä ja välillä niitä tunki seuraavallekin kaistalle. Eteneminen oli kuitenkin sujuvaa, vaikka muutamassa kohdin ruuhka hyydytti vauhdin kokonaan. Italiassa moottoritiet ovat maksullisia. Me ajoimme pitkälle yli 300 kilometriä moottoritiellä, mutta silti se maksoi vain 25 euroa, mikä tuntui aivan kohtuulliselta.

Neljän jälkeen ajoin Passatin pojan asunnon viereen Firenzen pohjoisosassa. Riemastuttavan jälleennäkemisen jälkeen perhe kokosi itsensä ja lähti katselemaan erinomaisen kaunista Firenzeä. Poika on asunut täällä kolme vuotta ja me vanhemmat olemme täällä kolmatta kertaa, joten nähtävyyksiä ei tarvinnut tarkemmin kiertää. Kävimme kuitenkin kävellen ihailemassa Duomoa, kuten myös Palazzo Vecchiota ja muita tämän kaupungin aarteita. Nautimme juomat odottaen, että tässä maassa saadaan uunit lämpenemään, ja kun ne olivat lämmenneet, menimme erääseen osteriaan syömään. En oikein tiedä mikä osteria on, mutta hyvää ruokaa siellä tarjottiin. Pitkä päivä ja kuumuus nuudutti meidät, joten palasimme pojan asunnolle suunnittelemaan matkan jatkoreittiä.



Päivän apein uutinen on, että minäkin olen nyt vanhus. Bussissa nuori firenzeläisnainen antoi minulle paikkansa, ja vaikka yritin siitä kieltäytyä, niin hän vaati, että istuisin hänen paikalleen. Vanhukset eivät jaksa kirjoittaa kovin pitkiä kertomuksia, joten tämäkin jäi näin lyhyeksi.

maanantai 19. kesäkuuta 2023

Lienz

Aamulla oli aika pilvistä ja sateen uhka leijui yllämme. Aloin jo pelätä sateista säätä Alpeille, mutta onneksi pelkäsin jälleen vääriä asioita. Aamiaista en pelännyt eikä siihen ollut tarvettakaan, sillä se oli ihan riittävä. Muita ruokailijoita oli vain muutama, mikä kertoi, ettei hotellissa yöpynyt kovinkaan paljon ihmisiä tai sitten he tulivat syömään meitä myöhemmin.

Tämän päivän 300 kilometrin ajelu Alpeilla alkoi ennen yhdeksää ja sujui oikein mukavasti. Edessä oli valtavasti mutkia ja monia nousuja ja laskuja. Parhaimmillaan kävimme noin 1 200 metrin korkeudessa. Maisemat olivat aivan mahtavia, kuten vuoristossa ne tuppaavat olemaan. Ajaminen oli oikein mahtavaa eikä täällä enää ollut kuin muutama aivan puskurissa kiinni oleva seuraaja. Radiosta tuli vaihtelevaa musiikkia, mutta suurimman osan ajasta kuulimme ihan mukavia kappaleita. Päivän kohokohta oli Barbra Streisandin ja Seijan duetto.

Linzistä lähdimme lounaaseen ja ensimmäiset 30 kilometriä oli kaupunkia tai teollisuusaluetta. Autokauppoja oli hämmentävän paljon. Sitten pääsimme hiljalleen vuorien tuntumaan, jotka nopeasti kohosivat ympärillämme. Itävallassa pitää moottoriteillä ajavien maksaa tien kuluttamisesta. 10 päivän oikeus maksoi kymmenisen euroa ja sellaisen yritimme varmuuden vuoksi hankkia, vaikka pyrimmekin välttämään moottoriteitä. Yritimme hankkia e-vignettan netin kautta, mutta se olisi tullut voimaan vasta 7.7., joten sitä ei olisi ollut mitään järkeä hankkia. Niinpä reittimme kulki poissa moottoriteiltä eikä se menoa haitannut. Katselemista oli varmasti paljon enemmän kuin isolla tiellä.

Ajoimme Bad Ischlin kautta Hallstattiin, jossa pysäköimme auton ja menimme kävelemään kaupunkiin. Hallstatt on pieni kylä Hallstätter See -järven rannalla ja sitä ympäröi komean korkeat vuoret. Kokonaisuus on aivan mahtavan kaunis! Aurinko paistoi siniseltä taivaalta, tuuleton sää teki järven pinnan lähes tulkoon tyyneksi, ympärillä olevat korkeat vuoret lumosivat valtavuudellaan ja erinomaisen kauniit ja erittäin hyvin hoidetut rakennukset täydensivät uskomattoman hienon paikan. Turisteja oli aivan liikaa, mutta niitähän mekin olimme. Hidastahtisen etenemisen ja ihailun lomassa kävimme nauttimassa kahvit ja makean tortun järvenrannan kahvilassa. Terassin edestä uiskentelivat joutsenet luoden entistä kauniimman idyllin.



Me jatkoimme ajamista aurinkoisessa säässä, joka tosin välillä hieman pilvistyi, mutta vain vähäksi aikaa. Päämäärä oli lounaassa, mutta vuoret määrittävät suunnan, minkä pystyi kulkemaan. Meidän reittimme kulki Annabergin kautta Bischofshofeniin, missä pysähdyimme hetkeksi kävelemään ja käymään välipalalla. Hyppyrimäkeä emme kuitenkaan nähneet. Sitten palasimme taas autolle ja jatkoimme ajamista ja vuorien katselemista. Asetin GPS:ään haluamani reitin, mutta se vaihtoi sen jälleen minulta mitään kysymättä. Kun huomasin väärän käännöksen, olin jonottamassa pitkään tunneliin eikä siitä päässyt millään kääntymään pitkään aikaan. Päätimme edetä aloittamaamme suuntaan ja aika pian tulimme Bad Gasteiniin, mistä jatkoimme kapuamista ylöspäin. Sitten yhtäkkiä saavuimme rautatieasemalle autojonon päähän. Tie loppui tähän ja seuraavat toistakymmentä kilometriä piti mennä junan kyydissä tai sitten kääntyä takaisin. Teimme nopean päätöksen ja ostimme lipun autolle, jonka ajoin muiden perässä junan vaunuun. Meidät komennettiin takimmaisiin vaunuihin, missä katselimme reilu viisi minuuttia pimeätä tunnelia. Korkeiden vuorten toisella puolella Mallnitzissa juna pysähtyi ja jatkoimme matkaa.

Matkaa Lienziin oli enää alle tunti ja saavuimme Ansitz Haidenhof -hotelliin puoli kuuden aikoihin. Saimme suuren huoneen isolla parvekkeella, mistä oli mahtava näkymä kaupungin ylitse Alpeille. Istuskelimme parvekkeella ihastellen maisemaa ja kuunnellen mustapääkertun iloista liverrystä. Tänään emme lähteneet kävelemään kaupunkiin vaan kävimme syömässä hotellin ravintolassa. Ruoka oli ihan kelvollista, muttei mitään ihmeellistä. Yritimme mennä kävelemään läheiseen metsään, mutta ravintolaa ympäröivässä aidassa ei ollut ainoatakaan porttia metsään, joten luovuimme tästäkin aikomuksesta ja palasimme baarin kautta huoneeseen. Kirjoittelin päivän tapahtumista käyden välillä parvekkeella vilkuilemassa illan saapumista Lienziin. Sitten Seija huomasi huoneessa yhden hyönteisen, jolloin parvekkeen ovi oli suljettava, vaikka ulkona oli vieläkin mukavan lämmintä. Kävin vielä kerran katselemassa pimentynyttä maisemaa. Korkealla vuoren huipulla näkyi valaistu risti ja alhaalla hotellin laajalla nurmikolla ahkeroi pyyteettömästi robottiruohonleikkuri.



sunnuntai 18. kesäkuuta 2023

Linz

Tämän päivän ajoreitillä oli kaksi maailmanperintölistan kohdetta. Niitä lähdimme tavoittelemaan ennen yhdeksää aika tyypillisen hotelliaamiaisen nautittuamme. Sunnuntain liikenne oli hyvin niukkaa, joten ajaminen oli aiempaakin helpompaa. Ensimmäinen Unesco-kohde, Holasovice-kylä, oli vajaan tunnin ajomatkan päässä Kutna Horasta lounaaseen. Kapeata, mutta muuten hyvää tietä oli kiva ajella, kun vain muisti hiljentää kylien kohdalla 50 km/h vauhtiin. Eilen näimme useammassa kylässä poliisin pysäyttämän auton, jonka kuljettajalle oltiin kirjoittamassa sakkolappua. Emme tietenkään tiedä millaisia taparikollisia kiinnijääneet olivat, mutta oletimme heidän ajaneen ylinopeutta. Minä noudatin kaikkia liikennesääntöjä, kuten aina, eikä kenelläkään ollut mitään tarvetta puuttua ajamisiini.

Holasovicen kylä on päässyt listalle, koska se on poikkeuksellisen hyvin säilynyt tyypillinen esimerkki keskieurooppalaisesta kylästä. Siellä on 1700- ja 1800-luvuilla rakennettuja niin sanottuja Etelä-Böömin kansanbarokkirakennuksia. Onneksi muut ovat määrittäneet kylän noin hienoin määritelmin, mutta minä olen samaa mieltä siitä, että kylä on erinomaisen hyvin säilynyt ja rakennukset ovat oikein kivan näköisiä. Rakennukset oli maalausten pääväri on valkoinen, mutta niiden reunoille ja muihin strategisiin paikkoihin on maalattu pastellivärein keltaisia tai punertavia reunuksia. Kylä on hyvin idyllinen, vaikka näytti hieman siltä kuin rakennukset olisivat vain kulisseja. Tähän varmaan vaikutti se, että raitilla ei kulkenut kuin jokunen paikallinen asukas ja muutama kymmenen turistia.



Matka jatkui kaakkoon Cesky Krumlovin kaupunkiin. Pysäköidessäni auton kaupungin keskustan pohjoispuolella olevalle parkkipaikalle oli lämpötila noussut noin 27 asteeseen. Taivas oli sininen eikä sadetta ollut uhkana. Näin saimme matkamme ensimmäisen kunnollisen hellepäivän lämpötilan noustessa parhaimmillaan 30 asteeseen. Cesky Krumlovin vanha kaupunki on asettunut Vltava-joen hyvin jyrkän mutkan niemeen ja sen ulkoreunoille. Paikka kaupungille on aivan mahtava ja niin on myös sinne rakennettu kaupunki. Vanhat oikein kauniit rakennukset on ahdettu kapeiden ja kiemuraisten katujen reunoille. Talot ovat kaikki oikein hyvässä kunnossa ja ne on maalattu monin erilaisin pastellivärein. Kävimme juomassa kahvit ja syömässä makeat piirakat joen mutkan ravintolassa. Lämpimällä terassilla oli mahtavaa nauttia kahvitauosta katsellen samalla tumman joen virtaamista vieressä sekä vastarannalla olevaa hämmästyttävän suurta linnaa. Joella meloi ihmisiä kajakeissa sekä isommissakin veneissä. Se näytti olevan hyvin suosittu paikallisten harrastus, sillä vierailumme aikana kanootteja ja muita vastaavia vesikulkuneuvoja ehti lipua ohitsemme kymmeniä ellei jopa satoja. Cesky Krumlov oli erittäin hieno paikka käydä ja katsella. Täällä näimme matkan ensimmäiset aasialaiset turistiryhmät.




Olimme monta päivää Tšekeissä eikä meillä juurikaan valittamisen aihetta ilmaantunut. Joku tarjoilija saattoi olla tympeä, mutta sen korvikkeeksi toiset olivat huomattavan aurinkoisia. Tiet olivat yllättävänkin hyvässä kunnossa eikä liikenne ollut niin rasittavaa kuin olisi voinut olla. Kieli on hankalaa, mutta palveluammateissa työskentelevät puhuivat oikein hyvin englantia. Ennen kahta jätimme Tšekin ja saavuimme Itävaltaan. Muutos oli yllättävän pieni. Kylien ulkopuolella saa ajaa 100 km/h, kun Tšekeissä 90 km/h, ja radiokanavien musiikkitarjonta parani selkeästi. Rakennuksien ulkomuoto varmaan muuttui vähän, mutta siisteys ei päässyt parantumaan, sillä Tšekeissä oli järjestään yllättävän hyvin hoidettuja pihoja. Kahden jälkeen saavuimme Itävallan kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin, Linziin. Minusta Linz on aina kuulostanut hienolta kaupungin nimeltä ja olen sinne halunnut päästä. Ja nyt tänne pääsin.

Liikennemäärä kasvoi kaupunkia lähestyttäessä, mutta silti sinne oli helppo ajaa. Aivan loppuvaiheessa käännyin yhden risteyksen liian aikaisin, mikä teetti pitkän kierroksen, mutta nyt GPS opasti oikein ja oikeaan paikkaan. Dom Hotel sijaitsee noin kilometrin päässä aivan ydinkeskustasta, joten sijainti on oivallinen. En ehtinyt edes oikaisemaan jakojani ennen kuin lähdimme katselemaan Linziä. Ja hyvä niin, sillä kaupunkia haluankin katsella. Kävelimme suoraan kaupungin tärkeimmälle aukiolle, Hauptplatzille. Se on vilkas ja komea, mutta turhan suuri ollakseen viihtyisä. Lämpötila oli 30 asteen huntturoissa, mikä oli kivaa, mutta vaatii myös suojautumista ja varautumista. Pysähdyimme yhteen Hauptplatzin kahviloista, missä nautimme viinin, oluen ja välipalaksi toastin. Niitä oli kiva nappailla ja samalla katsella aukion hyvin vilkasta menoa.



Noin viiden kilometrin päässä keskustasta, Tonavan toisella puolella, sijaitsee Pöstlingberg. Se on korkea mäki, mistä on erinomaiset näkymät Linziin ja jonne pääsee raitiovaunulla. Ostimme liput automaatista vanhan herran suosiollisella avustuksella. Sitten istuskelimme varttitunnin raitiovaunussa, joka vei meidät noin 300 metriä korkeammalla sijaitsevalle vuorelle. Ylhäältä kaupunki ja sitä kiertävä Tonava näkyivät oikein mukavasti.



Seija osti meille vain menomatkan liput, joten meidän piti kävellä takaisin. Se oli ihan mukavaa. Huono puoli oli, että reitti kulki enimmäkseen puiden siimeksessä, jolloin kaupunkia pääsi näkemään vain silloin tällöin. Toinen huono puoli oli, että kuumassa rupeaa nuutumaan eikä meillä ollut mukana vettä. Sunnuntaina Itävallassa ei näytä olevan kaupat auki emmekä saaneet mistään ostettua juotavaa. Vajaan tunnin mukavan, joskin väsyttävän, kävelyn jälkeen ylitimme hämmästyttävän leveän Tonavan ja päädyimme takaisin aukiolle, josta lähdimme. Kiersimme ympäristössä kivaa ravintolaa etsimässä, mutta suurin osa oli kiinni, mikä hämmästytti meitä. Jouduimme palaamaan Hauptplatzille, jossa valitsimme yhden monista ravintoloista. Seija otti kanaparsaleikkeen, mutta minun wiener schnitzel oli parempaa, ainakin minun mielestäni.

Ruokailun jälkeen kävelimme vielä Linzin keskustassa, mikä on ihan mukava, mutta ei aiheuttanut poikkeuksellisia väristyksiä. Yritimme löytää kauppaa tai kioskia, missä olisi myyty vettä. Löysimme monta sellaista, mutta yksikään niistä ei ollut sunnuntaina auki. Olimme kovin uupuneita. 22 000 askelta ja kuuma ilma saivat meidät molemmat tuntemaan päivän raajoissamme. Pistäydyimme vielä yhdessä baarissa hotellimme naapurustossa ennen kuin majoituimme huoneeseemme.

Oli taas oikein hieno matkapäivä, joka sai minut mietiskelemään, että kyllä matkustaminen on mukavaa.