Varsova

 Huoneemme oli aika lämmin, mutta siitä huolimatta meitä nukutti oikein hyvin. Varmaan matkajännitys aiheutti ylimääräistä väsymystä. Seijalla oli puhelin soimassa, joten olimme hotellin aamiaisella sopivaan aikaan. Tarjonta oli melko perinteinen eikä aamiainen mitään erityismainintaa saanut.

Ennen yhdeksää tavarat ja vaimo olivat autossa, joten olin valmis käynnistämään auton ja suuntaamaan keulan pois Kaunasista kohti itää. Nousin A1-moottoritielle ja ajoin noin 50 kilometriä Vilnaan päin ennen kuin nousin pois isolta tieltä. Jouduin palaamaan takaisin A1:lle, koska sen ali menevä tie oli isossa remontissa. Noin viisi kilometriä länteen päin ajettuani nousin uudestaan pois moottoritieltä ja yritin löytää reittiä Kernaven kylään. Keltaiset kyltit opastivat kiertotielle, mutta ilmoitettu paikannimi oli kovin hankala. En millään löytänyt kartalta Apylankan kylää, minne kyltti osoitti. Lopulta teimme pienen kierroksen, jonka aikana hoksasimme, että apylanka tarkoittaa kiertotietä. Sen jälkeen kaikki toimikin hyvin ja pääsin tietyön ohitse kiertotietä käyttäen.

Kernaven kylän kupeessa oli asunut ihmisiä hyvin pitkän aikaa, ja siitä on löydetty paljon historiallista esineistöä paikallisesta elämästä. Joen rannan läheisyydessä oli viisi korkeata kumpua, joiden päällä oli joskus ollut mäkilinnoituksia, joista oli vahdittu ympäröivää seutua. Maisemat olivat oikein viehättävät kulkiessamme kumpujen katveessa ja noustessamme yhden huipulle. Sää oli aika leppeä, joskaan kuuma ei ollut. Vieressä olisi ollut museo, mihin löydetyt esineet on säilötty, mutta näin maanantaisin se oli kiinni. Tarkkailin pusikoissa lenteleviä tiklejä ennen kuin hiljalleen palasimme autolle.

Päivän päämäärä oli Varsova, minne oli yli 500 kilometriä matka. Auton karttaohjelma laski meille optimaalisen reitin, mitä lähdimme noudattamaan. Eteläinen Liettua oli huomattavasti kumpuilevampaa kuin muu osa Baltiasta, ja siellä oli mukava ajella. Liettuan teiden surkea kunto jatkui pienemmilläkin teillä. Välillä päällyste näytti sekavalta palapeliltä ja ajettavaa osuutta oli niukasti kahden henkilöauton leveydeltä. Ajaminen oli kuitenkin mukavaa. Etenimme kohti lounasta aika hitaanlaisesti, mutta etenimme kuitenkin. Alytusin jälkeen kuljimme kummallisen paljon etelään ja äkkiä kohtasimme kilometrien pituisen jonon tien sivussa odottavia rekkoja. Oli viittä vaille, ettemme ajaneet Valko-Venäjälle. Karttaohjelma oli päättänyt oikaista Valvo-Venäjän kulmauksen halki, ja se olisikin ollut suorin reitti, mutta meillä ei ollut viisumeita eikä haluakaan mennä Valko-Venäjälle. Olisi tietenkin pitänyt tarkistaa tarjottu reitti, mutta se jäi tekemättä.

No eipä auttanut muu kuin kiertää vähän ylempää. Saavuimme Druskininkain kaupunkiin. Nälkä oli vaivannut jo pitemmän aikaa. Näimme Hesburgerin ja päätimme mennä sinne syömään. Se olikin hyvä päätös, sillä seuraavaa ruokapaikkaa olisi pitänyt etsiä pitkään. Teiden varsilla on varsin vähän ruokapaikkoja, ja ne ovat aika epämääräisen näköisiä eivätkä kovinkaan monet ole edes auki lounasaikaan. Hesburgerin täkäläinen henkilökunta ei saanut ystävällisyyspalkintoa eikä taitaisi tulla muitakaan palkintoja. Lazdijaista käännyimme kohti Puolaa ja aika pian pääsimmekin sinne. Puola kohteli meitä kuin erityisvieraita ja oli lähettänyt meitä vastaan poliisiauton. Minä annoin koppalakille luettavaksi passimme ja rekisteriotteen, ja vilautin hänen mielikseen vielä takakontin sisältöäkin. Kaikki oli kunnossa, joten pääsimme nopeasti jatkamaan matkaa. Poliisi oli ystävällisempi ja hymyilevämpi kuin yksikään Baltian maiden tarjoilija tai hotellivirkailija oli ollut.

Meillä oli vielä 300 kilometriä matkaa Varsovaan. Tien pinta parani verrattuna Liettuaan, mutta matkan tekoa hidasti huomattavasti vilkkaampi liikenne. Etenin keskimäärin 90 km/h, joskin kylien ja kaupunkien kohdalla vauhti tietenkin hiljeni. Grajewon jälkeen oli muutaman kymmenen kilometrin pituinen moottoritieosuus, mihin ajauduimme vahingossa, sillä karttaohjelma ei tiennyt siitä mitään. Otimme tyytyväisenä moottoritien vastaan, mutta ihmettelin, miten vähän siellä oli liikennettä. Missään ei kerrottu, että siitä pitäisi maksaa eikä missään ollut tulliakaan. Niinpä huristimme 120 km/h eteenpäin tyytyväisinä. Lomzassa oli järkyttävä ruuhka, mihin hupeni yli puoli tuntia turhaa aikaa. Saimme siitä vähän hyvitystä pian kaupungin jälkeen alkaneesta moottoritieosuudesta, mitä hyödynsimme, vaikka sitten menisimme velkavankeuteen moottoritiemaksusta, sillä meillä ei ollut tietoa olivatko nämä tiet maksullisia vai eivät.

Varsovaan oli pitkä matka, vaikka viimeinen vajaa sata kilometriä olikin moottoritietä. Ei moottoritie matkaa lähentänyt, mutta taittui matka ainakin nopeammin. Puolan pääkaupungissa asuu vajaa kaksi miljoonaa ihmistä, joten siellä on myös paljon liikennettä. Ajo kaupunkiin sujui ihan hyvin, vaikka se oli välillä kovin hidasta. Tosin ruuhkassa on helppo ajaa, kun on aikaa katsella mihin on menossa. Hotellimme Motel One Warzaw-Chopin sijaitsi aivan keskustassa. Nyt GPS-opasti meidät erinomaisesti hotellin eteen, missä pääsin pysähtymään kätevästi Seija mennessä kirjautumaan sisään.

Sitten vaikeudet alkoivat. Olin valinnut tämän hotellin, koska heillä on parkkipaikka paikan päällä. Olihan heillä, mutta nyt kaikki paikat olivat täynnä. Respa antoi pari osoitetta, mistä voisimme löytää parkkipaikan. Osasimme ajaa muutaman korttelin päähän hieman epämääräiselle, mutta sentään aidatulle alueelle. Seija meni neuvottelemaan parkkipaikan pitäjän kanssa hinnasta, mutta heillä ei ollut yhteistä kieltä. Monimutkaisten käänteiden kautta kävi selväksi, että paikka maksaisi 40 zlotya päivältä ja maksun pystyi maksamaan vain käteisenä. No zlotejahan meillä ei tietenkään ollut. Arvatkaa millaista on lähteä etsimään autolla pankkiautomaattia Varsovan keskustaan? Hankalaa, mutta onneksi ei ylivoimaista. Minä ohjasin Passatia keskustan kaduilla ja Haukansilmä katseli automaatteja. Yllättävän nopeasti harjaantunut katse löysi kohteen. Onnemme jatkui, sillä lähistöllä oli kadunvarressa vapaa pysäköintipaikka, mihin automme ajoin. Seija oli päästänyt hyvin ruman sanan kuvaillessaan tuntemuksiaan etsinnän tiimellyksessä, ja tunne taisi säilyä automaatilla, sillä hän näppäili 1 000 zlotia, kun parkkipaikka maksoi 40!

Meillä oli auto vartioidulla alueella, huone hankittu, lompakko täynnä zloteja, joten huolet olivat vähissä! No oli meillä nälkä ja minulla jano. Kello oli jo kahdeksan illalla (Puolan aikaa seitsemän), kun nousimme Krakowskie Przedmiescie -kadulle, millä sijaitsee hyvin paljon oikein komeita hallinnollisia rakennuksia. Nyt tavoitteena oli vain löytää ruokapaikka. Se onnistui yllättävän lyhyellä kävelyllä. Ravintola ei ollut kaikkein viihtyisin, mutta ihan kelvollinen ja tarjoilijat hieman hymyilivätkin. Seija otti crepet kasvistäytteellä. Minä uskaltauduin paikallisempaan ruokaan; perunalättyihin ja lihasoosiin. Molemmat olivat sitä mieltä, että minulla oli onnistuneempi valinta. Ulkona oli varsin voimakas tuuli eikä ollut edes lähellä lämmintä, joten palasimme hotellille.