Firenze

Tänään oli ajopäivä Firenzeen. Matkaa tuli yli 500 kilometriä, mutta isoja teitä pitkin pääsimme eteenpäin vauhdikkaasti. Lienzistä lähdimme oikein kauniissa auringonpaisteessa, mikä jatkui koko päivän. Aamulla lämpöä oli jo nätisti yli 20 astetta ja parhaimmillaan mittari nousi 34,5 asteeseen vähän ennen Firenzeä.

Ajaminen Alpeilla on aika hankalaa. Tiet ovat mutkaisia, mutta mikä kuskia haittaa eniten on, että mielenkiintoista katsomista ja erityisesti ylöspäin katsomista on niin paljon. Onneksi liikennettä ei ollut liiaksi, joten ehdin ajaa turvallisesti ja myös katsella mahtavia vuoria. Tulimme noin tunnin ajon jälkeen Italian puolelle, missä vuoret vain komistuivat, sillä ne olivat korkeampia kuin Itävallan käymissämme osissa.

Pysähdyimme Cortina d’Ampezzossa, koska nimi on mahtava, se on olympiakaupunki ja menimme mielellään kahville. Kaupunki oli ikävä ajaa kapeiden, mutkaisten ja osin yksisuuntaisten katujen vuoksi eikä parkkipaikkojakaan ollut liiaksi. Loppujen lopuksi Cortina d’Ampezzosta ei jäänyt muuta iloa kuin, että nyt siellä on tullut käytyä. Paikka on alppikaupungiksi varsin mitäänsanomaton, vaikka tietenkin ympäristön vuoret olivat erittäin komeita katsottavia. No nimi on edelleen Cortina d’Ampezzo.

Alpeilta laskeutuminen oli erinomaisen hienoa ajamista ja Seijalle katselemista. Sitten päätimme panostaa nopeuteen. Vaikka Italiassa on valtavasti hienoja paikkoja käydä katsomassa, tällä matkalla ne jäävät isoksi osaksi katsomatta. Olemme kuitenkin tässä maassa vierailleet varsin monta kertaa, joten nyt mennään lyhyemmällä kaavalla. Nousimme moottoritielle heti, kun sellainen alkoi ja nousimme pois vasta muutama kymmenen kilometriä ennen Firenzeä. Pysähdyimme vain kerran välipalalle ja muuten huruuttelin Venetsian, Padovan, Ferraran ja Bolognan ohitse. Liikenne oli hyvin vilkasta. Oikeanpuoleinen kaista oli rekkoja aivan täynnä ja välillä niitä tunki seuraavallekin kaistalle. Eteneminen oli kuitenkin sujuvaa, vaikka muutamassa kohdin ruuhka hyydytti vauhdin kokonaan. Italiassa moottoritiet ovat maksullisia. Me ajoimme pitkälle yli 300 kilometriä moottoritiellä, mutta silti se maksoi vain 25 euroa, mikä tuntui aivan kohtuulliselta.

Neljän jälkeen ajoin Passatin pojan asunnon viereen Firenzen pohjoisosassa. Riemastuttavan jälleennäkemisen jälkeen perhe kokosi itsensä ja lähti katselemaan erinomaisen kaunista Firenzeä. Poika on asunut täällä kolme vuotta ja me vanhemmat olemme täällä kolmatta kertaa, joten nähtävyyksiä ei tarvinnut tarkemmin kiertää. Kävimme kuitenkin kävellen ihailemassa Duomoa, kuten myös Palazzo Vecchiota ja muita tämän kaupungin aarteita. Nautimme juomat odottaen, että tässä maassa saadaan uunit lämpenemään, ja kun ne olivat lämmenneet, menimme erääseen osteriaan syömään. En oikein tiedä mikä osteria on, mutta hyvää ruokaa siellä tarjottiin. Pitkä päivä ja kuumuus nuudutti meidät, joten palasimme pojan asunnolle suunnittelemaan matkan jatkoreittiä.

Päivän apein uutinen on, että minäkin olen nyt vanhus. Bussissa nuori firenzeläisnainen antoi minulle paikkansa, ja vaikka yritin siitä kieltäytyä, niin hän vaati, että istuisin hänen paikalleen. Vanhukset eivät jaksa kirjoittaa kovin pitkiä kertomuksia, joten tämäkin jäi näin lyhyeksi.