Saimme nukuttua oikein hyvin ja heräsimme kaikki univelat kuitattuina Adelaiden pilviseen ja yllättävän viileään aamuun. Emme pitäneet aamutoimien kanssa kiirettä vaan lähdimme liikkeelle rauhallisemmin kuin tavallisesti. Yhdeksän huntturassa siirryimme Adelaiden noin 20 asteiseen aamuun. Minä astelin reippaana sortseissa Minnan palellessa pitkissä housuissa ja villatakissa. Tällaista olen kokenut joskus aikaisemmillakin matkoillani.
Adelaide on miljoonakaupunki, mutta se ei edelleenkään siltä vaikuta. Keskustan ympärillä ja sen sisälläkin on runsaasti suuria puistoja ja vihreätä tilaa. Keskusta on melko laaja, ja vilkas, mutta siitä huolimatta se ei vaikuta ruuhkaiselta tai kiireiseltä. Ihmiset vaikuttavat leppoisilta eikä heillä näytä olevan suurempaa kiirettä mihinkään, joskin sellaista tosin ollut kaikkialla Australiassa.
Lähdimme hotellilta pohjoiseen päin kulkien pitkin mukavaa puistoaluetta. Ympärillämme lenteli jälleen monia erilaisia papukaijoja. Ne ovat hämmästyttävän yleisiä, niitä on monia eri lajeja ja ne ovat kaikki jännittävän värikkäitä. Emme ole kuulleet vielä yhtään kaunisäänistä papukaijaa, mutta ei sitä kaikkea kaunista voi yhdelle lajille antaa. Olemme myös huomanneet, että papukaijat lentävät lähestulkoon aina pareittain. Hyvin harvoin näkee lentävän papukaijan yksinään, paitsi ehkä kakadun. Erämaassa näimme undulaattiparvia, joissa oli noin kymmenen lintua ja ne etenivät hyvin tiiviissä rykelmässä. Papukaijat ovat myös hämmästyttävän nopeita ja taitavia lentäjiä.
Tulimme yllättäen Adelaiden eläintarhan portin eteen. Mainonta tuo asiakkaita ja jälleen se tuli todistettua. Minna näki pandajulisteen, minkä jälkeen hänellä oli niin kaiho ilme, ettemme olisi missään tapauksessa voineet jättää eläintarhakäyntiä väliin. Lippuluukulla Minna kysyi virkailijalta hyvin kirkkaalla äänellä, että onhan täällä pandoja. Mies vahvisti pandojen olevan paikalla ja näytti malttamattomalle Minnalle kartalta, missä niiden tarha on. Suunnistimme suoraan pandojen luokse ja Minna lähes kiljahti nähdessään ensimmäistä kertaa elämässään elävän pandan. Se istuskeli leppoisasti nojaten kallioon ja söi bambua tosi kätevin ottein. Otus ei kuvaamisesta välittänyt vaan jatkoi syömistä rauhallisesti. Minna huudahti toisen kerran, kun hän huomasi, että vähän matkan päässä oli toinen panda. Wang Wang kulki yllättävän vauhdikkaasti tutkiskellen maastoa. Sen takajalkojen käpälät sojottivat melkein toisiaan vastaan, mikä ei tehnyt sen liikkeistä kovin sulavia.
Karhuja oli erittäin mukavaa katsella, mutta malttoi Minna kiertää katsomassa muitakin eläimiä. Adelaiden eläintarha ei ole kovin iso ja toivoisi, että aitaukset olisivat suurempia, mutta aivan tyytyväisen oloisia eläimet olivat. Näimme monia mukavia eläimiä ja olimme näkemäämme tyytyväisiä, joskin kaksi pettymystä koimme. Koala-karhuja ei ollut lupauksista huolimatta lainkaan ja vompatti oli saanut käyttöönsä uuden tunnelin, joka oli niin mielenkiintoinen, ettei se malttanut tulla näytille ollenkaan. Minna sai lohdutusta pettymykselleen, kun menimme katsomaan emuja. Aitauksessa oli Cecil, jonka joku eläintarhan henkilökuntaan kuulunut oli kasvattanut poikasesta saakka. Cecil tykkäsi ihmisistä ja tuli aidan viereen heitä katsomaan. Se nosti suuret silmänsä ja aika tyhjän katseensa kohti Minnaa ja nautti, kun Minna silitti sen pehmeätä kaulaa ja päälakea. Noin kahden tunnin vierailun jälkeen poistuimme eläintarhasta käyden tietenkin ensin hyvästelemässä pandat, jotka olivat uupuneet aamupäivän riehunnasta ja olivat molemmat nukkumassa.
Molempia miellyttävän eläintarhakierroksen jälkeen lähdimme kiertämään kaupunkia. Kävelimme Torrens-joen pohjoispuolelle ja ohitimme suuren krikettistadionin. Sen ulkopuolella oli menossa konserttilavan rakennus. Illalla täällä esiintyy the Midnight Oil, eli Oil kuten me täällä Australiassa bändiä kutsutaan. Olisimme hyvin mielellämme menneet sitä kuuntelemaan, mutta olin jo Sydneyssä käynyt katsomassa lippuja konserttiin, mutta se oli loppuun myyty, kuten lähes kaikki Australian kiertueen konsertit. Ensi lauantaina täällä olisi Cat Stevensin konsertti, mutta silloin me emme ole täällä.
Kiersimme ja katselimme kaupunkia välittämättä suuremmin missä kiertelimme. Välillä pysähdyimme syömään tai juomaan ja välillä poikkesimme kauppoihin. Poikkeamiseksi lasketaan käynti kaupassa, missä ostin yhdellä kertaa peräti kaksi t-paitaa. Pyörimme eteläisessä keskustassa useamman tunnin katsellen melko matalaa, mutta mukavan vilkasta kaupunkia. Sieltä nousimme hiljalleen pohjoiseen osaan keskustaa, jossa on enimmäkseen mukavan näköisiä asuinrakennuksia. Pysähdyimme englantilaistyyliseen pubiin ja söimme siellä salaatit. Aurinko tuli iltapäivällä näkyviin, mutta Minnalla villapusero pysyi yllä, kunnes lämpö hätyytteli 25 astetta. Kiersimme pitkän reitin palaten sitten hiljalleen hotellillemme, minne saavuimme vähän ennen seitsemää 25 kilometriä kävelyä takana. Myös tällaisia kokemuksia minulla on aikaisemmilta reissuiltani. Me emme ehkä ole periaustralialaisten näköisiä, mutta turistit eivät sitä tiedä. Jo Sydneyssä turistit kysyivät meiltä kahdesti tietä ja nyt kolmannen kerran täällä Adelaidessa. Sydneyssä en ollut vielä riittävän paikallinen, mutta nyt olin ja näytin eksyksissä olleelle pariskunnalle minne heidän piti lähteä, jotta pääsisivät keskustaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti