Heräsin jo varttia vaille seitsemän hyvin kuumassa
huoneessa. Onnistuin livahtamaan pesuhuoneeseen ennen muita, mikä oli minun
etu. Onneksi oli jo valoisaa, joten minun ei tarvinnut pestä hampaita
diskovalojen tahdissa. Puoli kahdeksalta, varttia sovittua aikaisemmin,
puhelias rouva tuli pyytämään meitä aamiaiselle. Tarjonta oli hieman edellisiä aamuja suppeampi, mutta riittävästi energiaa saimme tänäänkin. Meillä ei ollut
mitään intoa viipyillä toisten olohuoneessa, joten lähdimme pois saman tien
aamiaisen jälkeen.
Olimme vain tunnin matkan päässä Edinburghista, mutta meillä
oli iltapäivään saakka aikaa ennen kuin saisimme kämpän avaimet. Lähdimme
ajamaan rannikon suuntaisesti hyvin hiljaisia teitä pitkin. Pysähdyimme
Burntislandissa ja teimme pienen kävelylenkin, mutta tässä paikassa ei ollut
todellakaan mitään katseltavaa. Jatkoimme hieman eteenpäin ja vilkaisimme
Aberdourin linnaa, jonka raunioissa ei ollut kovin paljon ihmeteltävää. Vajaan
puolen tunnin kuluttua tulimme Dunfermlineen, missä teimme kävelyn isossa
puistossa. Siellä piti olla kuninkaan linnan rauniot, mutta joku oli tainnut
siirtää ne jonnekin muualle. Menimme suremaan menetystä viereiseen pubiin eikä
kohta kukaan muistanut enää linnaa.
Seuraavaksi pysähdyspaikaksi valitsin Stenhousemuirin ihan
vaan sen hauskan nimen vuoksi. Nimi olikin paikassa parasta, sillä sitä ei
voinut sanoa millään muodoin kauniiksi paikaksi. Jukka pysäköi auton viisi
vaille yksi ja yhdeltä alkoi Monacon formulakisa. Kyydissä oli yksi hyvin
innokas F1-seuraaja, joka halusi nähdä kisan. Pub löytyi ja tarjoilijat
suostuivat vaihtamaan kanavaa oikeaksi. Saimme tuopit tilattua samalla kun lähtö
tapahtui. Siinä ei tapahtunut mitään jännittävää ja silti se oli koko kisan
jännittävin tapahtuma. Katselin autojen peräkkäin ajoa yhden tuopin ajan, mutta
sitten lähdin katselemaan kaupunkia muiden jäädessä ”jännittämään” kisaa.
Jännää ei ollut minullakaan, mutta jalkapallostadionilla pidetyt lasten
riehapäivät olivat silti huomattavasti kiinnostavampaa kuin autokisat
Monacossa.
Kolmelta suuntasimme Mitsubishin nokan kohti Edinburghia ja
Skotlannin pääkaupungissa olimme varttia vaille neljä. Liikennettä oli isoon
kaupunkiin sopivasti, mutta lähestyminen sujui oikein hyvin. Dalry Road 117
löytyi yllättävänkin helposti. Kannoimme kapsäkit toisen kerroksen riittävän
tilavaan huoneistoon. Saman tien Petteri ja Jari lähtivät kauppaan ja Jukka sekä
minä lähdimme palauttamaan autoa. Kauppareissu kadun toiselle puolelle sujui
ongelmitta, vaikka riskinsä siinäkin oli. Auton palautus sujui huonommin, sillä
ensin uskoimme navigaattorin väärään kotiosoitteeseen ja ajoimme kymmenen mailia
liian pitkälle. Sitten pääsimme lentokentälle, mutta auton palautuspaikkaan
pääsimme vasta kuljettuamme neljän maksullisen parkkialueen kautta. Onneksi
pelkkä läpiajo sujui maksutta. Autovuokraamon edustaja naureskeli, kun Jukka
antoi heille neljä parkkilippua. Takaisin kaupunkiin pääsimme kätevästi
raitiovaunulla. Osasimme jäädä pois Haymarketin asemalla eikä siitä ollut
asunnolle kuin puolen kilometrin matka.
Minun piti pestä pyykkiä, koska matka jatkuu vielä jonkin
aikaa. Kämpän pesukoneeseen tuli muidenkin pyykkiä ja niiden puhdistumista
odotellessa kokoonnuimme olohuoneeseen juttelemaan ja nauttimaan hieman viskiä.
Lopulta kyllästyimme odotteluun ja lähdimme syömään. Valinta osui tällä kertaa pizzeriaan,
sillä vähän kaikkia pubruoka alkaa jo hieman kyllästyttää. Paikka tuntui olevan
kovin suosittu, mutta meille löytyi pöytä. Kunkin pizza osoittautui ihan
hyviksi.
Kävimme nostamassa pyykit kuivumaan ja palasimme takaisin
Edinburghin viilenevään iltaan. Pubeissa oli ihmisiä, mutta vain melko vähän
huomisesta pyhäpäivästä huolimatta. Käymämme pubit olivat viihtyisiä, tyypillisiä
brittiläisiä pubeja, joissa on mukava istua ja katsella paikallisia ihmisiä.
Viimeisessä pubissa, mihin ehdittiin juuri ennen valomerkkiä, oli joku
ruotsalainen viisastelija, joita näyttää riittävän kaikkialle. Kämpille
palasimme kebabkioskin kautta.
Olen ihmetellyt, miten vanhoillista porukkaa päällä saarilla
edelleenkin asuu. Kaikki näyttää säilyvän entisellään ja muutosta vastustetaan.
Yksi näkyviä esimerkkejä ovat lavuaarien hanat. Vieläkin suurin osa lavuaarien
hanoista on kaksiosaisia; toisesta tulee kylmää ja toisesta kuumaa vettä. Jo pelkkä
käsien pesu on hankalaa tällaisissa hanoissa enkä voi ymmärtää mitä etua näistä
hanoista on verrattuna yhdistelmähanoihin.
Eilisessä yöpaikassa sain vahvistuksen Pokka pitää -sarjassa
huomaamaani täkäläiseen tapaan, missä talon kaikki väliovet pidetään aina
suljettuna. Jos erehdyksessä jätimme hetkeksi olohuoneen oven raolleen, kävi
kiireinen emäntämme sen heti sulkemassa. Tämä kuulemma tehdään, jotta lämpö ei
karkaa. Täällä se ei todellakaan ollut karannut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti