Cincinnati

Aamu Chicagossa oli aurinkoisen kaunis. Huono puoli oli, että lämpötila oli nollan tietämillä ja todella voimakas tuuli teki ilmasta hyytävän. Vietin huoneessani rauhallisen aamun ja ennen yhdeksää kävelin kapsäkkini ja reppuni kanssa Randolph ja Wacker -katujen kulmaukseen hakemaan vuokra-auton. Enterprise-yhtiön toimisto löytyi parkkihallin kolmannesta kerroksesta. Nuori miesvirkailija täytti kaavakkeet kätevästi ja puhui ymmärrettävästi, joten vuokraus sujui helposti. Minun smalltalk-kyvyt alkavat pelottavasti kummuta jostain, mitä en ole tiennyt olevan olemassakaan, kun jutskasin hemmolle eilisestä Bullsin pelistä. Hän ei tiennyt, että Markkanen oli Suomesta, mutta nyt tietää. Olisin mielelläni ottanut amerikkalaisen auton, mutta minulle annettiin Kia Ultima. Muutkin autot näyttivät olevan aasialaisia, joten napina ei olisi auttanut.

Tutustuin nopeasti hallintalaitteisiin ja ajelin alas katutasoon. Poistuin parkkihallista ja lähdin Randolph Streetiä itään päin. Keskusta oli sunnuntaista johtuen kovin hiljainen, joten minun oli helppo totutella Kiaan ajaessani pois keskustasta. Varsin pian käännyin Expressway 90:lle, missä olikin liikkujia sitten varsin runsaasti. Hyvin minäkin sovin mukaan, vaikka aluksi piti olla tavallista tarkempi, että pysyi omalla kaistalla. Pian pystyin rentoutumaan ajaessani muiden mukana sopivaa ylinopeutta. Minä ajoin vain vähän ylitse rajoituksen ja kaikki menivät, jopa rekatkin, minun ohitse. Vaihdoin itään menevälle isolle highwaylle 94, mutta Hammondin jälkeen lähdin kaakkoon pitkin mukavampaa tietä numero 41 vaihtaen pian tielle 31, jota etenin sitten pitkän tovin. Olin tullut Indianaan ja täytyy sanoa, että osavaltio pysyi koko siellä ajon aikana tasaisena ja kovin tylsän näköisenä.

Ajaminen oli ihan mukavaa tylsästä ympäristöstä huolimatta. Tilannetta auttanut yhtään, että pitkän matkaa ympärillä olevat pellot olivat lumen peitossa. Onneksi tie oli kuiva ja sula, vaikka välillä satoi hentoa lunta. Ja minä kun luulin pääseväni pois Suomen talvesta! No pääsinhän minä, mutta Keski-Lännen talveen. Ajoin Fort Waynen pienen kaupungin keskustaan ja tarkoituksena oli käydä syömässä ajan kanssa, mutta huomasin, että minulta vietiin yksi tunti ylitettyäni aikavyöhykkeen ja lisäksi etukäteen laskemani ajankäyttö tälle matkalle eivät pitäneet paikkaansa. Niinpä kävin nopeasti syömässä hampurilaisen Wendy’s-ketjun ruokalassa. En muista aiemmin siellä käyneeni eikä minulla ole tarvetta mennä uudestaan.

Olin aikonut ajaa hieman pienempiä teitä, mutta säästääkseni aikaa jatkoinkin tietä 30 isolle Interstate 75:lle, jota etenin etelään mukavan vauhdikkaasti, mutta edelleen rekkojen jalkoihin jääneenä. Daytonin kohdalla oli tavallista enemmän liikennettä ja se vielä lisääntyi saavuttuani Cincinnatin tuntumaan. Kiassa ei ole navigaattoria, mutta onneksi puhelimessa sellainen on. Tosin yksin matkustaessa puhelimen kautta tulevat neuvot ovat hankalampia kuin jos olisi kiinteä navigaattori, mutta nyt on vain pärjättävä puhelimen avulla. Jos ajan jonkun risteyksen ohitse, niin on vain jatkettava eteenpäin ja otettava puhelimen uudet ohjeet käyttöön. Cincinnatiin pääsin ihan kätevästi ja siellä ajaminen oli helppoa, koska liikenne oli hyvin hiljaista. Löysin Hotel Milleniumin ongelmitta ja pääsin 16. kerroksen huoneeseen vähän ennen kuutta.

Lähdin heti katselemaan kaupunkia. Olen aina halunnut käydä Cincinnatissa. Kuka ei haluaisi käydä noin hauskan nimisessä kaupungissa? Se näyttikin oikein kivan näköiseltä. Erityisesti Ohio-joen ranta oli hyvin miellyttävän näköistä. Ainoa haitta oli järkyttävän kylmä sää, jota jäinen viima vain kannusti. Tein kierroksen keskustassa ja rannan tuntumassa olevien kahden stadionin ympärillä hyvin kiivaalla tahdilla, ettei viima olisi minua täysin hyydyttänyt. Oliko järkeä tulla Suomen hiihtosäitä pakoon tällaiseen arktiseen tuuleen? Oli, koska matka jatkuu etelään ja jossain vaiheessa on pakko lämmetä! Toivottavasti ei tarvitse mennä Meksikoon saakka lämmintä hakemaan.

Olisin miellelläni kävellyt pitempään kaupungissa, mutta oli pakko päästä sisälle lämmittelemään. Onnenikin tuntui jäätyneen Ohion kevääseen, sillä kaikki ravintolatkin näyttivät olevan kiinni. Hytisin ja kävelin, kunnes minun hopeareunainen pilvi ilmestyi skottilaisen pubin tartar-väreissä. Ryntäsin sisään ja istuin ensimmäiselle penkille odottamaan tilaamiani voileipää ja olutta. Harmikseni baari oli viileä, mutta sitä lievensi hyvä leipä ja skottilainen olut. Pubissa oli erinomainen valikoima skottiviskejä, mutta uskottavuus hieman kärsi, kun Arran oli laitettu Speysiden viskeihin! Ajattelin neuvoa tarjoilijoita viskien maailmasta, mutta heillä oli niin lyhyet kiltit, että en rohjennut, koska melkein kaikki tarjoilijat olivat miehiä.

Hiljainen kaupunki pimeni ja minä palasin huoneeseeni, missä ensimmäisenä laitoin lämmityslaitteen täysille. Uskomatonta, että huoneeseen tullessani siellä oli viilennys päällä. Varttitunnin lämmityksen jälkeen alkoi tuntua jo mukavalta.

Aikuisen miehen roadtripin ensimmäinen päivä ei vielä tuonut kaikkea mitä olin odottanut. Lumi ei ainakaan odotuksiini kuulunut. Ajo oli kuitenkin oikein mukavaa, vaikka ikkunaa ei vielä voinut avata eikä luuta ulkona uittaa. Radiosta kuului oikein hyvää musiikkia, joskin se saattaa heikentyä, kun etelän countrymusiikin alueelle pääsen.