Onpa kiva päästä taas matkalle pitkästä aikaa. Jännitin etukäteen enemmän kuin varmaan koskaan ennen sitten ensimmäisten matkojen. Koronan mahdollisesti tuomat mutkistumat matkaan huolettavat siinä mielessä, että onko kaikki laput täytetty ja mukana. No jos ei ole, niin sitten sovelletaan.
Helsingin ja Milanon välinen lento oli melkein täynnä, joten matkustus alkaa palata entiselleen tai ainakin elpyy pohjilta. Maskipakko on voimassa ja sitä myös noudatettiin, mikä tietenkin on hyvä, vaikka maskin pitäminen hieman ahdistaa. Minä en ole maskiin tottunut, ja mikä pahinta, se saa minut yskimään, mikä taas nostaa syyllistäviä katseita lähiympäristössä.
Kone laskeutui Milanon Malpensan kentälle kymmenen maissa paikallista aikaa. Kentällä oli melko rauhallista eikä matkustajia ollut kovin paljon laajan kentän käytävillä. Poistuessani terminaaliin minulla oli kaikki dokumentit ja paperit valmiina esitettäväksi, mutta kukaan ei ollut kiinnostunut minusta tai papereistani. Kamala vaiva ja huoli meni ihan hukkaan. Onneksi en sentään laminoinut rokotetodistustani, kuten työkaverini ehdotti. Seurasin junan kuvia ehkä puolen kilometrin matkan, kunnes saavuin Malpensa Expressin asemalle. Menin reippaasti lipputoimistoon ja sain helposti 11 euron lipun Milano Centraleen. Ensin menin odottelemaan junaani väärälle raiteelle, mutta pääsin oikeaan paikkaan helposti ennen junan saapumista.
Malpensa sijaitsee 45 minuutin junamatkan päässä Milanosta. Express oli aika perusjuna, joka pysähtyi vajaalla kymmenellä asemalla ennen metropolia. Mukana kyydissä oli niin paikallisia lähiöiden kulkijoita kuin meitä lentokentältä tulijoitakin. Vieressäni oli englantilainen turisti, joka ei ollut ymmärtänyt leimata lippuaan ennen junaan tuloa. Näitä taitaa riittää runsaasti, koska konnari antoi turistin jatkaa matkaa ilman lisämaksua, mutta näytti tälle oikein leimattua lippua hieman pilkallisesti sitä koputtaen.
En ollut ostanut valmiiksi lippua Firenzeen, koska en ollut varma mihin junaan ehtisin. Sain sellaisen kuitenkin ostettua helposti automaatista, kuten poikani oli minua ohjeistanut. Ostin vahingossa premium-lipun, mutta sitä en enää junassa katunut. Minulla oli hieman yli tunti aikaa Milanossa, joten en lähtenyt katsomaan katedraalia, vaan odottelin asemalla. Kävin ulkona istuskelemassa hetkisen oikein mukavassa auringon paisteessa, mutta menin aika pian takaisin hulppeaan asemarakennukseen. Ruokailut ovat minulle kaikilla matkoilla hankalimpia suorituksia. Tämän matkan aloitin kuitenkin huimalla menestyksellä. Kävelin suoraan pieneen ravintolaan ja sain tilattua itselleni cervignin, tai ainakin sain eteeni sellaisen käntyn kuin halusin sekä kahvin. Jotta sain nauttia aterian ravintolassa, minun piti näyttää green card eli rokotustodistus. Hieman minua jännitti, kun iloinen italilainen skannasi koodini, mutta se oli turhaa, sillä sain hepulta peukutuksen onnistuneesti läpäistystä suorituksesta.
Frecciarossa-juna on nopea pikajuna, joka pysähtyy vain muutamilla asemilla ja kulkee isoa haipakkaa niiden välillä. Hintakin on huomattavasti paikallisjunia korkeampi. Löysin paikkani 17A ja istahdin tyytyväisenä nahkaiselle penkille. Olimme jo puolivälissä Reggio Emiliota, kun minun lippuni tarkistettiin sekä samalla myös rokotustodistus. Jos todistus ei olisi ollut voimassa, niin olisikohan minut jätetty jonnekin Po-joen varteen? Pian konduktöörin jälkeen tuli nuori mies kärryineen ja runsaine italiankielisine puheineen. Ymmyrkäiset silmäni nähtyään hän vaihtoi englantiin ja laittoi eteeni kivennäisveden sekä keksin. Sitten hän kysyi haluanko Fantan, kokiksen vai proseccon. En ehtinyt edes vastata, kun hän nauraen nosti proseccon pöytään. Kannatti siis hankkia premium-paikka.
Matkustin kaksi tuntia Firenzeen hyvin tasaisia maisemia katsellen. Milanon liepeillä Alppien alut näkyivät horisontissa, mutta sen jälkeen taival kulki hyvin tasaisten peltojen halki silloin tällöin kylän tai kaupungin ohittaen. Oli kuitenkin oikein hienoa katsella pitkästä aikaa uudenlaisia maisemia samalla nahkatuolissa tietokoneella kirjoittaen. Vähän ennen Bolognaa juna ajoi tunneliin ja se jatkui melkein Firenzeen saakka eli alitimme Apenniinit kokonaan maan alla. Matka sujui joutuisasti, mutta maisemien katselu kärsi. Maskipakko on myös junissa, mitä noudatetaan hyvin tarkasti.
Juna oli kymmenen minuuttia myöhässä, mutta kärsivällisesti poikani odotti sovitussa paikassa aseman kulmalla. Koronarajoitukset estivät ylenpalttisen läheiset tervehdykset, mutta molempien päät laskeutuivat tervehdysnyökkäykseen. Sää Firenzessä oli tuulinen ja pilvinen, mutta ennustusten mukaan tästä eteenpäin pitäisi kelien parantua. Mikko vei minut tänään kahteen Medicien mahtisuvun todella komeaan rakennukseen. Ensin toki kävimme terassilla oluella. Mutta sitten menimme Medicien hautakappeliin, joskin kappeli on paikasta kovin lattea kuvaus. Kuuden Medicin haudat oli koristeltu erinomaisen hienoilla veistoksilla ja koko hyvin laaja tila oli rakennettu kauniin värikkäitä marmoreita hyväksikäyttäen. Ulkoapäin rakennus oli hyvin tylsä verrattuna sisätiloihin. Menimme myös käymään Medicien entisessä kotitalossa, Palazzo Medicissä. Sitä ei voinut kovin kodikkaaksi kutsua, mutta vaikuttavat tilat siellä oli. Erityisesti pidin pienestä kappelista, minkä seinille oli maalattu kirkkailla väreillä erittäin hienot freskot.
Hienojen nähtävyyksien jälkeen kävelimme vanhassa keskustassa kaupunkia ihaillen. Uskomattoman suuri ja värikäs katedraali valtavine kupoleineen vaati pitkät ihailut. Pistäydyimme baarin terassilla Piazza di San Pier Maggiorella. Siitä siirryimme aukion toiselle puolelle I Ghibellinin ravintolaan. Päätin aloittaa ruokailut helpolla ja otin pizzan pojan tehdessä saman. Molempien ruoka oli oikein maistuvaa ja erityisesti täyttävää. Oli tullut jo pimeää ja hieman satoikin, joten suuntasimme pojan asunnolle vähän kaupungin ulkopuolelle lähellä Fiesolea.
Ensimmäinen todellinen matkapäivä puoleentoista vuoteen oli oikein onnistunut ja mukava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti