Varsin hyvän aamiaisen jälkeen poistuimme Torinosta pian kahdeksan jälkeen. Työmatkaliikenne oli tietenkin meitä vastaan, mutta aika moni taisteli samoista kaistoista meidän kanssa. Eteneminen kaupungin keskustassa oli aika haastavaa karttaohjelmankin kanssa. Koko ajan piti tarkkailla, ohittiko joku jommalta kummalta puolelta, vaikka kaistoja oli vain yksi. Risteykset olivat käännyttäessä harvoin selkeitä, joten piti aina tarkkailla mihin kohtaan piti autoaan ohjata. Moottoritiellä kaikki sitten helpotti, kun etenemissuuntia oli vain yksi ja oma kaista riitti ohittajillekin.
Sää oli aurinkoinen tänäänkin, mutta aamun aikana maaseutua peitti autereinen kajo. Se sai tasaisen maaseudun näyttämään hämyisän viihtyisältä. Etenimme lähes tyhjällä moottoritiellä alle puoli tuntia, kunnes nousimme sieltä pois, ja suuntasin auton keulan Baroloon, joka on Italian tunnetuimpia viinialueita. Barolon kylän ympäristössä oli ihastuttavan kumpuileva maasto. Jyrkät rinteet olivat täynnä säntillisen suoria viinirivistöjä, joilla alkoi jo näkyä hieman ruskan värejä. Usvan rippeet toivat mukanaan pientä aavemaisuutta, joka tarttuu Barolon viineihin tehden niistä oivallisia. Oivallista ei sen sijaan ollut aikainen saapumisemme kylään, sillä kaikki kaupat ja viinituvat olivat kiinni, joten jäimme ilman ensimmäistäkään maistiaista. Onneksi kylä ja maisemat olivat kauniit.
Matka jatkui etelään ja Välimeren rannikolle. Ennen meren rantaa ajoimme hyvin miellyttävissä Ligurian mäkisissä maisemissa. Täällä kylät seuraavat toisiaan ja niiden välillä on hienon mäkistä ja vehmasta maastoa. Teimme taukopysähdyksen Savonan kaupungissa meren rannalla. Joimme kupposet kahvia, kävimme linnassa, kiersimme lyhyesti keskustassa ja poistuimme kaupungista vilkasta ja viihtyisää rantatietä pitkin. Olisin hyvin mieluusti jatkanut rantatietä eteenpäin, mutta se on moninkertaisesti moottoritietä hitaampi, joten rajallisen loma-ajan vuoksi olin pakotettu ohjaamaan kärryn jälleen tylsälle ja kalliille moottoritielle.
Odotuksien vastaisesti tämä moottoritien osuus ei ollut tylsä. Se on rakennettu läpi vuoristoisen seudun ja jo aikaa sitten. Se teki siitä kapean ja mutkaisen, mutta silti hyvin vilkkaan. Keskinopeus laski, mutta tarkkaavaisuuden vaatimukset kasvoivat. Kartta ohjasi meidät hyvin kummalliselle reitille Genovan keskustan liepeille, jossa kiemurat olivat kovin hankalia.
Hieman ennen Cinque Terrea nousimme pois isolta tietä. Cinque Terre on hyvin vuoristoinen alue Välimeren rannalla käsittäen viisi kylää, jotka olivat vielä 1800-luvulla saavutettavissa ainoastaan meren kautta. Nyt kyliin pääsee autollakin, mutta tiet ovat hyvin mutkaisia ja kapeita. Juna olisi kätevin keino mennä kyliin, mutta me jouduimme menemään autolla. En muista, että olisin ennen ajanut yhtä kiemuraisia teitä pitkin, vaikka olen ehtinyt aika monet pienet tiet kiertää Italiassa ja muualla maailmassa. Ajoimme alas Vernazzan kylään, tai niin lähelle kuin sitä turisti sai ajaa. Tie kulki jyrkillä rinteillä, mikä vaati mutkat tekemään hyvin teräviksi eikä usein menemään mahtunut kuin yksi auto kerrallaan. Vauhti oli tietenkin hidasta, mutta ajaminen ei olisi voinut olla nautinnollisempaa. Jouduimme jättämään auton noin kilometrin päähän kylästä ja laskeutumaan lopun matkaa jalkaisin. Lämpimässä paisteessa se oli ainakin seurueen vanhimmille jäsenille raskasta, mutta kyllä kylän ainutlaatuinen sijainti ja erikoislaatuinen kauneus korvasivat vaivan. Kapeassa laaksossa oli yllättävän paljon isojakin värikkäästi maalattuja rakennuksia laskeutuen aivan meren rannalle. Sininen Välimeri kimalteli auringon paisteessa ja ainoa, mitä ei olisi tarvittu, olivat turistit. Paitsi tietenkin meidän autoon mahtunut seurue.
Yövymme Porto Veneressä, joka sijaitsee aivan pitkän niemen kärjessä La Spezian kaupungin läheisyydessä. Mutkaiset tiet jatkuivat loppuun saakka, ja melkein keinutti, kun pysäköin auton kadun varteen lähelle Torre Porte Veneren B&B-yöpaikkaamme. Huoneet ovat viihtyisät ja liian kalliit, mutta niin käy, kun haluaa yöpyä tällaisessa suositussa paikassa. Kaupunki on pieni, mutta hyvin, hyvin pittoreski! Sen korkeat ja kapeat, miellyttävän värikkäät rakennukset hakevat vertaisiaan. Kun niiden edessä liikehtii Välimeren akvamariinipinta ilta-auringon välkehtiessä pienistä mainingeista, tulee mieleen, että kyllä tätä kannattaa muidenkin tulla katsomaan. Teimme pienen kävelyn pimenevässä kylässä, mutta palasimme pian meren rannalla olevalle terassille ansaituille juomille. Edessä olevassa satamassa jonkun roikaleen 30-metrinen jahti odotti omistajiaan palkollisten tehdessä kannella mukamas-töitä, jotta edes näytti siltä, että he ansaitsisivat palkkansa. Oluen, oluen, viinin ja viinin nautinnan jälkeen nousimme ylemmälle kadulle, josta löytyi rouvani silmään sopiva ravintoja, joten sinne menimme syömään. Naiset ottivat letun muotoon paitettua pastaa ja kehuivat annoksiaan, tietenkin. Miehet ottivat erilaiset kala-ateriat, jotka olivat oikeasti hyviä. Minun paistettujen kalojen joukossa oli friteerattuja mustekalan vauvoja, jotka olivat ensimmäiset syömäni mustekalat, jotka maistuivat hyvältä. Lopetimme ruokailun vähän ennen yhdeksää ja silloin kylä oli jo aivan autio eikä edes ravintolat olleet avoinna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti