11.10.2017 Sydney

Hotellin äänieritys ei ole parasta mahdollista heräsin ulkoa tuleviin ääniin, vaikka nukuin 15. kerroksessa. Onneksi kuitenkin sain unen uudestaan ja lopulta nukuin melkein kahdeksaan saakka. Näin viime yönä unikapeloa sain pienennettyä. Minna löysi 21. kerroksesta kuntosalin ja sinne hän suunnisti heti seitsemältä innosta puhkuen. Lähes puolentoista tunnin treenin jälkeen hän oli yhtä hymyä ja valmis uuteen Sydney-päivään. Samoin olin minä, joskin pohkeet olivat aivan jumissa. Minua hieman lohdutti, että Minna myönsi myös hänen pohkeensa olevan kipeät, mutta en ole varma oliko se vain myötätuntoa.

Aamupäivä Sydneyssä oli sateista, joskin lämpötila keikkui noin 20 asteen tietämillä. Minun toive kulkea koko matka sortseissa haihtui, mutta kaikkea ei voi saada edes Australiassa. Siis pitkät housut jalkaan, sadetakki päälle ja suuntasimme kaupungille kohta yhdeksän jälkeen. Aamiaisen söimme huoneessamme. Minna valmisti itselleen puuron ja minulle kupillisen nuudeleita. Sade ei ollut kovaa vaan ikävää tihkua. Kävelimme noin kilometrin Hyde Parkin kulmaukseen. Menimme katsomaan Hyde Park Barracksia, mikä on aikoinaan toiminut vankilana ja kuuluu nyt Australian muinaisten vankiloiden Unesco kohteeseen. Käynti oli melko mielenkiintoinen, joskin etukäteenkin oli arvattavissa, että vankien olot olivat olleet perin kehnoja.

Sade jatkui, joten päätimme hyödyntää huonon sään ostoksien tekemiseen. Se päättyi perin nolosti, sillä emme kumpikaan löytäneet mitään ostettavaa. Kyllä me kaupoissa kiersimme, mutta ei niistä löytynyt sellaista tavaraa, mitä olisimme halunneet hankkia, ei itsellemme eikä tuliaiseksi. Niinpä pääsimme tehdä jotain ostoksilla oloa hauskempaa eli lähdimme kävelemään ja katselemaan kaupungin laidemmalla olevia osia. Kuljimme Chinatowniin, joka ei ollut niin värikäs kuin nimi antaisi odottaa. Siellä oli jonkin verran kiinalaisia kauppoja, joiden kyltit olivat kiinaksi, mutta kovin paljon jännempiä rakennuksia siellä ei ollut. Hiljalleen sade loppui, jolloin t-paidassa oli mukavaa kulkea.

Emme juuri karttaa vilkuilleet vaan kuljimme sinne päin, missä näytti mukavalta. Kuljimme Haymarketin, Ultimon ja Chippendalen kaupunginosien kautta. Enimmäkseen täällä oli asuinrakennuksia, mutta väliin sopi suuria pilvenpiirtäjiä sekä julkisia rakennuksia. Kello oli siirtynyt jo päivän jälkimmäiselle puoliskolle ja oli aika pysähtyä lepäämään. Meni tietenkin aika pitkään ennen kuin löysimme paikan, missä tarjoiltiin sopivia virvokkeita. Täällä katsoimme karttaa ja huomasimme, että olimme matkalla pois kartalta, joten tauon jälkeen käännyimme kohti koillista. Kävely jatkui miellyttävänä. Sydney on varsin vaihtelevaa, mutta varsin eurooppalaisen suurkaupungin näköistä. Koko ajan oli jännittävää katseltavaa. Ihmisiä kulkee kaikkialla runsaasti ja suurimmasta osasta paistaa hyväntuulisuus. Toistuvasti kohtasimme hymyileviä ihmisiä heidän vilkaistessa meihin, mikä tietenkin voi olla yksi selitys heidän hymyilyyn.

Kuljimme Surry Hillsin kautta Darlinghurstiin, missä oli aika pysähtyä syömään. Löysimme oikein mukavan näköisen Harry’s Hotelin. Siellä Minna otti itselleen erikoisen tostadan raa’alla tonnikalalla, mikä oli erittäin hyvän makuinen. Minä otin reuben voileivän, mikä riitti mainiosti nälän tyrehdyttämiseen. Matka jatkui pohjoiseen auringon lämmittäessä jo erittäin mukavasti. Saavuimme Woolloomooloohun, minne kannattaa mennä jo pelkän nimen vuoksi. Woolloomooloossa oli enimmäkseen asuinrakennuksia, mutta alue oli selvästi hieman kalliimpaa. Woolloomooloo Bayn rannalla oli hienoja rakennuksia ja niiden edessä valtavia jahteja. Näimme kaksi villiä kakadua, jotka lensivät lyhtypylvään päälle rääkymään julmalla äänellä. Olimme päässeet jo iltapäivään, joten poistuimme Woolloomooloosta ja kuljimme pilvenpiirtäjien lomitse takaisin omaan hotelliin. Joku oli viimeinkin hoksannut ottaa mukaan askelmittarin, joka näytti hotellilla 15,5 kilometrin lukemat. Olin siis ansainnut pienen lepohetken.

Mutta mitään ei pidä saada liikaa, joten noin puolentoista tunnin paikallaan olon jälkeen lähdimme jälleen kävelemään. Mikähän on, että minun matkakumppaniksi siunaantuu toistuvasti nainen, jonka suurin into kaupungeissa on kävellä? Tällä kertaa lisäväriä tuo se, että edes liukuportaita ei saa käyttää vaan aina kun mahdollista, pitää käyttää liikkuvien portaiden sijasta tavallisia portaita. Minustakin kävely on mukavaa, koska sillä tavalla kaupunkeja näkee parhaalla mahdollisella tavalla, mutta olisi mukavaa, jos kipeillä pohkeilla saisi liukuportailla ajaa edes alaspäin! Mutta ei.

Nyt suuntasimme meren rannalle Royal Botanic Gardensiin, mikä on valtava puistoalue Oopperatalon eteläpuolella. Siellä oli hyvin monen näköisiä ja kovin kummallisiakin puita ja kasveja. Siellä oli hyvin vihreätä, mutta kevät on täällä joko aikaisessa tai jo myöhäisessä, sillä kovin paljon kukkien väriloistoa ei ollut. Etenimme hiljalleen Mrs Macquaries Pointiin, mistä oopperatalo näkyy niin, kuin se yleensä kuvissa näkyy. Se oli edelleen aivan erinomaisen komean näköinen. Kiersimme pimeän laskeutuessa Woolloomooloon lahden itäreunalle. Ilma oli edelleen mukavan lämmin ja olimme tyytyväisiä, että olimme laittaneet sortsit jalkaan. Uskon, että nyt en enää muita housuja käytäkään tässä maassa. Puistossa kuului toistuvasti kakadujen hyvin epävireistä raakuntaa, mutta pimeyden takia niistä näkyi ainoastaan hahmot. Näimme myös pimenevää taivasta vastaan valtaisan kokoisia lentäviä koiria eli hedelmälepakoita.

Hiljalleen palasimme CBD:hen eli Central Business Districtiin, missä hotellimme sijaitsi. Meillä oli villapaidat päällä, mikä riitti pitämään lämpimänä noin 20 asteen lämmössä. Kävimme kaupassa ostamassa vettä. Käväisimme myös iltaoluella the Occidental -pubissa. Kokemukseni on vielä kovin mitätön, mutta Australian oluet ovat aivan erinomaisia. Huomattavaa myös on, että en ole vielä nähnyt edes mainosta saati sitten pulloa Foster’sia. Palasimme pienen kierron jälkeen hotellille ja matkamittari näytti 24,5 kilometrin lukemia.