9.10.2017 Hong Kong

Toinen päivä Hong Kongissa on takana ja nyt odottelemme Sydneyn lennon lähtöä lentokentällä. Säätiedotus lupasi 30 astetta ja sadekuuroja, mutta se piti paikkaansa vain puoleksi; sadetta ei tullut.

Nukuimme oikein hyvin ja yllättävän pitkään. Se oli erittäin hyvä, sillä näin pääsimme kätevästi tähän aikaan eikä aikaero toivottavasti aiheuta ongelmia. Meillä ei ollut hotellin aamiaista, mutta olimme eilen ostaneet pikanuudelipurkit, jotka toimittivat aamiaisen virkaan ja ihan hyvin toimittivatkin. Emme pitäneet suurempaa kiirettä, mutta kymmenen jälkeen olimme molemmat pakanneet ja valmiina poistumaan hotellista.

Astuessamme ulos hönkäisi jälleen mahtava kuuma ja kostea ilma vasten kehojamme. Lämpöä oli jo nyt noin 30 astetta eikä se päivän aikana muuksi muuttunut. Kävelimme Hong Kongin vilkkailla jalkakäytävillä suunnaten saaren korkeimmalle kohdalle, Victoria Peakille. Nyt onnistuimme huomattavasti paremmin reitin löytämisessä ja pääsimme vuorelle kulkevalle funicularille ilman harhautumisia. Haluan ajaa funicularilla aina, kun sellainen on mahdollista ja totta kai myös täällä. Minna ei ollut ikinä ennen ajanut moisella laitteella, joten hän melkein tärisi innostuksesta. Lyhyen jonotuksen jälkeen pääsimme sisälle kahden vaunun mittaiseen funiculariin ja saimme vielä istumapaikatkin. Nousu noin 400 metrin korkeuteen sujui alle kymmenessä minuutissa. Nousu tapahtui enimmäkseen runsaan kasvillisuuden siimeksessä, mutta hetkittäin näkyi myös alhaalla kaupungin pilvenpiirtäjät. Minnan mielestä nousu ylös oli elämys.

Suurempi elämys oli kuitenkin aivan uskomattoman komeat näkymät alas Hong Kongiin, Victoria Harbouriin ja sen takana levittäytyvään Kowlooniin. Allamme oli lukuisia Hong Kongin hoikkia pilvenpiirtäjiä, jotka kohosivat toisiaan vastaan kilpaillen monien kymmenien kerrosten korkeuteen. Täältä ylhäältä näkyi, että kaupunki on paljon suurempi kuin miltä se näytti, kun käveli alhaalla rakennusten katveessa. Menimme huipulla olevaan rakennukseen ja siellä Bubba Gump Schrimp Co. -ravintolaan. Forest on levittänyt bisnestään Aasiaan saakka. Pitkän harkinnan jälkeen päädyin ottamaan oluen Minnan tyytyessä mustikka smoothieen. Kyllä japanilainen viileä Kirin olut maistui hyvältä, kun katselin ikkunasta avautuvaa näkymää. Kuulemma smoothiekin oli hyvää.

Meillä oli vaikeuksia löytää tietä ulos isosta rakennuksesta, mutta olemme sitä mieltä, että syy ei ole meidän vaan paikallisten arkkitehtien. Laskeuduimme alas kaupunkiin kävellen, mitä ei juuri kukaan muu näyttänyt tekevän. Ehkä muut löysivät suoran reitin, mitä mainostettiin kestävän puoli tuntia. Se meidänkin piti ottaa, mutta vielä tuntia myöhemmin jatkoimme laskeutumista kapeata polkua pitkin alaspäin. Oli hyvin kuuma, joten hikeä pukkasi, vaikka kulkusuunta oli alaspäin. Tuuli oli varsin voimakasta, mutta se ei ilmaa viilentänyt. Joka tapauksessa oli erittäin mukava kävellä kapeata ja kiemurtelevaa betonipolkua pitkin. Reitti kulki hyvin vihreän sademetsän keskellä. Tunnistimme banaanipuun ja fiikuksen, mutta siellä oli hyvin monia erilaisia jänniä puita. Lintuja oli yllättävän vähän, mutta näimme muutaman tosi ison perhosen.

Kivan ja reippaan kävelyn jälkeen kaipasimme hieman syötävää ja juotavaa. Olimme saapuneet kalliiden kauppojen alueelle eikä sieltä helposti löytänyt ravintoloita. Pitkähkön etsinnän jälkeen päädyimme steriiliin pikku ravintolaan, jossa tarjoiltiin pientä syötävää juomisen kera. Otimme molemmat päivän keiton, minestrone, vaikka ei se siltä vaikuttanutkaan, sekä kahvin ja oluen. Istumatauko teki oikein hyvää eikä ravintokaan ollut pahitteeksi. Aamuiset nuudelit olivat sulaneet jo kauan sitten.

Olin jo eilen katsellut Hong Kongin hauskan näköisiä kapeita kaksikerroksisia raitiovaunuja. Sellaisella halusin tietenkin ajella, mutta emme tienneet mistä saisimme niihin lippuja. Menimme käymään metroasemalla ja kysyimme (Minna kysyi) infopisteeltä mistä saisimme lippuja raitiovaunuun. Nuoren naisen englanti oli jälleen meille haasteellista ymmärtää, mutta arvelimme, että hän sanoi, että maksu suoritettiin vaunussa kolikoilla. Niitähän meillä oli, joten siirryimme pysäkille ja saman tien tuli vaunu eteemme. Jännittyneenä kapusimme suoraan toiseen kerrokseen ja tietenkin kunnon turistin tapaan etupenkkiin. Se olikin erinomainen valinta, sillä avoimesta ikkunasta kävi miellyttävä ilmavirta ja siitä oli mahtava katsella ruuhkaista liikennettä, ihmispaljoutta ja katuja reunustavia korkeita rakennuksia. Me emme tienneet mihin raitiovaunu oli menossa, mutta suunta kävi meille mainiosti. Minna viereen istui pieni aasialaisnainen, joka kysyi mistä olimme kotoisin. Minna tiesi vastauksen ja sitten hän antautui jutteluun Australiassa asuvan Suen kanssa. Minä katselin eteenpäin ja keskityin olennaiseen.

Jossain vaunu pysähtyi ja kaikki ihmiset poistuivat. Yksi mies sanoi meille jotain ja päättelimme, että tämä oli päätepysäkki. Poistuimme vaunusta ja osasimme laittaa oikean määrän kolikkoja pieneen lokeroon kuljettajan vieressä. Maksu oli 2,30 dollaria eli noin 25 senttiä! Emme tienneet missä olimme, mutta menimme kuitenkin kävelemään sinne. Olimme tulleet ihan tavallisten ihmisten alueelle, mikä oli kivaa vaihtelua. Täällä oli rengasliikkeitä, pizzerioita ja onneksi myös baareja, jollaiseen menimme istumaan. Minna tyytyi pelkkään kahviin minun nauttiessa rapukakkuja oluen kera. Oli oikein kiva istua kiireettömästi viilennetyllä terassilla, katsella ohi kulkevaa liikennettä ja ihmisiä sekä keskustella terapeutin tehtävistä.

Palasimme samalle pysäkille ja nousimme uudestaan raitiovaunuun. Näitä laitteita kulki todella tiheästi ja oli tavallista, että ne kulkivat aivan peräkkäin. Nyt Minnaa ei tullut kukaan ulkomaalainen häiritsemään, joten hänkin näki iltaruuhkan, missä etenimme hyvin hitaasti. Matkan aikana aurinko laski, jolloin ympäristöämme alettiin valaista keinovaloilla. Me ajelimme yläkerroksen etupenkillä aivan Hong Kong Stationin liepeille saakka ennen kuin nousimme pois veikeästä kyydistämme. Meillä ei ollut tasarahaa, joten jouduimme pulittamaan kolme dollaria eikä vaihtorahoja annettu. Löysimme aseman, mutta tämä sattui olemaan aseman metropuoli eikä sieltä päässyt lainkaan junapuolelle. Saimme korvaamattomia neuvoja, mistä oikea asemanosa löytyisi, mutta harmiksemme kumpikaan meistä ei ymmärtänyt mitään miehen ohjeista. Olimme siis omillamme ja meiltä meni ainakin varttitunti löytää oikea paikka. Sitten junalipun osto oli helppoa, kuten oli myös matkustaminen lentokentälle.

Tulimme valtavaan terminaali ykköseen, minne olimme eilen aamuna jättäneet laukkumme säilytykseen. Tulimme kuitenkin eri suunnasta eikä laukkuja löytynyt ilman infopisteen neuvoja. Laukut saatuamme kävimme vuorotellen vaihtamassa vaatteet vessassa. Minä suoritin iltapesut lavuaarin edessä ja freesinä pääsin odottamaan lennon lähtöä. Päätimme siirtyä saman tien terminaali kahteen, mistä lentomme lähtisi. Emme kuitenkaan millään löytäneet opaskylttiä, joka olisi kertonut meille reittiä terminaaliin. Lopulta menin kysymään tympeän oloiselta naiselta neuvoa ja tympeänä hän kertoi, että tämä oli terminaali kaksi. Sattuuhan näitä. Saimme kätevästi laukut menemään ruumaan, mutta toinen meistä meinasi jäädä Kiinaan, koska oli hukannut pienen tärkeän lapun, jonka olimme täyttäneet maahan tullessamme. Onneksi lapun pystyi täyttämään uudestaan minun odottaessa kansainvälisellä puolella. Odottelimme rauhallisena vaille kaksitoista lähtevää Cathay Pacificin konetta. Minä kirjoittelin päivän tekstin valmiiksi, mutta huono nettiyhteys esti lähetyksen.