18.10.2017 Cairns

Tiesin jo lähtiessä, että Pohjois-Australiassa sataisi välillä, mutta tämä menee jo naurettavaksi. Senkin vielä hyväksyisin, että joka päivä sataisi, mutta kun sataa suurimman osan päivästä. Olen tosin ymmärtänyt television säätiedotuksista, että viime päivinä Queenslandin rannikkoseudulla on satanut huomattavasti tavallista enemmän. Olisi sateet voineet sattua johonkin toiseen aikaan, mutta siihen meillä ei ole mahdollista vaikuttaa.

Minna heräsi hyvin aikaisin ja lähti juoksemaan pitkää promenadia edestakaisin. Hän luuli saavansa koko rantakäytävän omaan käyttöönsä, mutta siellä olikin jo runsaasti kävelijöitä, juoksijoita ja pyöräilijöitä. Monet vastaantulijat tervehtivät iloisesti reipasta juoksijaa. Aamiainen laitettiin jälleen hotellilla. Minna keitti tuttuun tapaan puuron ja minä kakistelin nuudelipurkin sisällön alas.

Kahdeksaa ennen käynnistin Kian ja lähdimme jatkamaan etenemistä kohti pohjoista. Hyödynsimme edelleen Bruce Highwayta, joka seuraa rannikkoa ja on se järkevin reitti kulkea pohjoiseen. Minna oli saanut juosta poutasäässä, mutta Kian harmaa pinta kastui ensimmäisistä pisaroista ennen kuin olimme päässeet kymmenen kilometriä Townsvillen keskustasta. No ei kevyt sade ajamista haitannut vaan napsaisin valot päälle osoittaakseni täkäläisille hyvän käytännön ja sukelsin aika harvaan liikenteeseen.

Pian tulimme Paluma Range National Parkin kohdalle. Se on Queenslandin tropiikin sademetsistä pohjoisin. Veden tulo oli voimistunut kunnon sateeksi, joten jätimme Paluman sademetsän katsomassa ja päätimme mennä pohjoisempana olevaan Mission Beachin metsään. Ajelin leppoisaa sadan kilometrin tuntivauhtia katsellen ympärillämme olevaa hyvin vihreätä luontoa. Erilaisten puiden kirjo sen kuin lisääntyi ja ne olivat aikaisempaakin jännittävämmän näköisiä. Näimme monia hyvin suuria banaaniplantaaseja. Jokaisen banaanipuun terttu oli suojattu muovipussilla, ehkä estämään tuholaisia. Kesken rauhallisen ajelun seisoi keskellä tietä poliisi, joka kehotti minua ajamaan tien sivuun. Tien molemmin puolin oli toistakymmentä poliisia varmistamassa, että autoilijoiden puhalluttaminen sujuisi mutkattomasti. Ongelmia ei ollut minullakaan ja sain jatkaa matkaa.

Pysähdyimme Cardwellissa kahville, mutta jatkoimme lähes saman tien, koska tihkusateessa ei huvittanut kävellä pikkukaupungissa. Muutaman kymmenen kilometrin päästä käännyimme kohti rannikolla sijaitsevaa Mission Beachia. Täällä asuu hyvin jännittävän näköinen suuri lentokyvytön lintu, kasuaari. Autoilijoita varoitettiin näistä linnuista, mutta me emme nähneet niistä ainoatakaan. Toivoin, että näkisin sellaisen muutaman kilometrin sademetsäkävelyllä, jonka halusimme tehdä Mission Beachin eteläreunalla. Löysimme reitin alkupisteen, pysäköin auton ja aloimme vaihtaa yllemme sadevaatteita. Saapuessamme satoi ihan kunnolla, mutta siitä huolimatta halusimme mennä katsomaan oikeaa sademetsää. Tavallisen sateen olisimme kestäneet, mutta saman tien alkoi sataa niin, että helvettikin olisi siitä määrästä sammunut. Kastumisenkin olisimme kestäneet, mutta siinä vedenpaisumuksessa ei olisi nähnyt mitään. Odottelimme jonkin aikaa, mutta järkyttävän voimakas sade vain jatkui. Emme voineet muuta kuin pettyneinä lähteä ajamaan kohti Cairnsia. Teillä vettä oli hyvin paljon, mutta tien reunoissa oli tehokkaasti muovaillut ojat, jotka estivät tulvimisen.

Päivämatkasta oli jäljellä alle sata kilometriä ja niistä yli 70 meni pyyhkijät suhisten. Lopulta hieman ennen Cairnsia sade loppui ja näimme jopa sinistä taivasta. Cairns oli suurempi kuin olin kuvitellut, mutta löysimme helposti Best Western -hotellimme läheltä rannikkoa. Sateen loputtua lämpötila nousi nopeasti ja keikkui 30 asteessa ajaessani auton hotellin parkkihalliin. Söimme kevyen lounaan hotellilla katsellen samalla seitsemännestä kerroksesta yli Cairnsin. 

Niin tulimme käyttäneeksi lyhyeksi jääneen poutajakson, sillä lähtiessämme katselemaan kaupunkia noin tunti saapumisemme jälkeen, alkoi jälleen tihkusade. Emme sitä säikähtäneet, mutta menimme ranta esplanadilla hieman tylsän oloiseen ravintolaan nauttimaan oluen ja kahvin. Siinä oli mukava katsella ohikulkijoita sateen suojassa lämpimässä. Sade ei tietenkään loppunut, mutta lähdimme siitä huolimatta jatkamaan kävelyä meren tuntumassa. Kiersimme melko kauaksi ennen kuin sade voimistui ja tietenkin jatkui varsin voimakkaana hotellille saakka. Minulla oli goretex-takki ylläni, mutta siitä huolimatta olin kalsareita myöten märkänä.

Sanomattakin on selvää, että noin varttitunti paluumme jälkeen sade loppui! Emme enää tänään uhmanneet kohtaloamme vaan pysyimme hotellilla lukuun ottamatta käyntiä viereisessä kaupassa. Täällä on suuria lepakoita, eli lentäviä kettuja, huomattavasti enemmän kuin aikaisemmissa kaupungeissa. Oli hienoa katsella parvekkeelta, kun hämmästyttävän suuret tummat lepakot lensivät äänettömästi vain jopa viiden metrin päästä ohitsemme.

Blogin lähetys viivästyi tietokoneongelman johdosta. Onneksi veljeni, joka on tietokoneammattilainen, ratkaisi ongelman yli 10 000 kilometrin päästä. Kiitos ja hurraa hänelle!