27.10.2017 Warrnambool

Minna lähti lenkille auringon vasta noustessa Adelaiden horisontin takaa. Hän ei kuitenkaan ollut ainoana liikkeellä vaan kulkijoita, jopa otsalampulla varustettuja lenkkeilijöitä, liikkui katuvaloin valaistuilla kaduilla. Aamutoimet sujuivat tuttuun tapaan ja puuron voimalla lähdimme uuteen matkapäivään. Pääsimme sopivasti Adelaiden aamuruuhkaan, joka oli minusta vilkkaampi kuin odotinkaan. Tosin kyseessä on miljoonakaupunki, joten menijöitä saattoi odottaa perjantaiaamuksikin.

Minulla oli selvä reitti ulos kaupungista, mutta tein yhden virhearvioinnin, minkä seurauksena lähdimme etenemään väärään suuntaan. Luotin liikaa omaan arviooni suunnasta ja etenin mukavasti vilkkaasta liikenteestä nauttien väärään suuntaan. Aloin huolestua suunnasta vasta, kun M1-tietä, jota meidän piti jatkaa kohti kaakkoa, ei alkanutkaan näkyä. Pysähdyimme huoltoasemalle tankkaamaan ja samalla ostimme aamukahvin. Minä katsoin puhelimesta olinpaikkamme, mikä ei ollut lähelläkään siellä, missä odotin meidän olevan. Ongelmaa ei kuitenkaan ollut vaan otimme uuden suunnan ja aikaa myöten pääsimme M1:lle.

Noin 70 kilometriä Adelaidesta eteenpäin etenimme rivakasti moottoritietä M1 pitkin. Moottoritien jälkeen jatkoimme A8-tietä 100 km/h nopeusrajoitusta noudattaen. Keithissä pysähdyimme välipalalle huoltamolle, missä puitteet eivätkä tarjonta olleet parhainta A-luokkaa. Tänään meillä oli aamusta lähtien aurinkoista ja lämpötila kohosi parhaimmillaan noin 26 asteeseen. Aamupäivä alkoi olla sivuutettu, kun saavuimme Naracoorten pikkukaupunkiin. Jatkoimme sen läpi ja noin kymmenen kilometriä kaupungin jälkeen saavuimme Naracoorten luolille, mikä on Unescon luonnonhistoriallinen kohde.

Teimme ensin muutaman kilometrin kävelyn luontopolulla mukavan aurinkoisessa ja lähes kuumassa säässä. Reitti kulki pääasiassa eukalyptus-metsässä, jonka aluskasvillisuus oli pääsääntöisesti harvaa, mutta välillä heinikko peitti polun kokonaan. Muita kulkijoita ei reitillä ollut, mikä ei meitä yllättänyt. Kuljimme kapealla polulla peräkkäin, kun äkkiä näin reilun viiden metrin päässä polusta vajaan metrin korkuisen ruskean kengurun. Se katseli meitä, mutta ei lähtenyt pois. Saimme otettua siitä kuvia ja näimme, miten poikanen tuli katsomaan meitä emon pussista. Yritin päästä hieman parempaan kuvakulmaan, jolloin Skippy hermostui ja otti kolme erittäin notkeata loikkaa pysähtyen reilun kymmenen metrin päähän katselemaan meitä. Emme halunneet häiritä, joten jätimme Kengun ja Ruun omiin oloihinsa ja lähdimme jatkamaan matkaa. Katselimme ympärillemme etsiskellen toisia kenguruita, kun äkkiä säikähdin vain puolen metrin päässä aivan polun keskellä minua tuijottavaa noin 30-senttistä uhkaavan näköistä liskoa. Se pysyi paikoillaan, kuten minäkin. Kumpikaan ei tehnyt ratkaisevaa liikettä hetkeen. Sitten lisko luovutti henkisen taistelun ja astahti kevyesti oikealle, jolloin minä otin kameran ja otin siitä pari kuvaa. Eastern shingleback -niminen lisko siirtyi hitaasti pois polulta, jolloin minä kiersin toiselta puolelta. Lisko päästi samalla sähisevän äänen ja avasi kitansa ammolleen pelottaakseen meitä. Se olikin ihan tehokasta, sillä meillä oli mielessä tarina, että Australiassa on 16 maailman 25 myrkyllisimmästä käärmeestä. Miksei siis olisi maailman myrkyllisin lisko, joka sylkisi myrkkynuolia sortseissa kulkevan turistin nilkkoihin. Myöhemmin wikipedia kertoi, ettei eastern shingleback ole myrkyllinen ja on vaarallinen ainoastaan hyönteisille ja madoille, mutta sitähän me ei silloin tiedetty. Matkamme jatkui korkeassa heinikossa hitaammin ja huomattavasti tarkkaavaisemmin, mutta ainoatakaan käärmettä tai liskoa emme enää nähneet.

Mukavan ja jännittävänkin luontokävelyn jälkeen kävimme katsomassa yhtä luolaa, mutta se oli vain luola. Meillä oli jäljellä vielä melkoinen rupeama autoilua tälle päivälle, joten nousimme autoon ja lähdimme autoilemaan. Penolan pienessä kaupungissa otimme suunnan itään ja melko pian saavuimme Victorian osavaltioon, jolloin siirsimme kelloja jälleen puolella tunnilla eteenpäin. Minä huokaisin helpotuksesta osavaltioiden rajalla, sillä käsittääkseni minulla on Victoriassa puhdas rikosrekisteri ja South Australia saa tehdä rekisterilläni aivan mitä haluavat. Tarkkailin siitä huolimatta nopeuttani, sillä haluan säilyttää nuhteettoman maineeni Victoriassa.

Päivän alkumatka oli ollut maisemiltaan hieman tylsää. Tien vierusta oli peitetty tasamittaisilla puilla, joiden takaa näkyi harvakseltaan enimmäkseen keltaisia viljapeltoja. Melko pian Victorian puolella maisemat muuttuivat radikaalisti. Kaikkialla ympärillä oli vihreitä mukavasti kumpuilevia laitumia, joissa tuhannet lampaat ja sadat lehmät nauttivat tuoreesta ruohosta. Vihreitä niittyjä täplittivät harvakseltaan suuret ja leveät lehmukset tai plataanit. Näkymät osuivat hyvästi erityisesti Minnan silmään.

Ajoreittimme kulki Castertonin ja Hamilton kautta meren rannalle Warrnamboolin kaupunkiin. Ehdimme sinne vasta seitsemän jälkeen, mutta onneksi löysimme avoinna olevan ruokakaupan. Hotellimme sijaitsi hieman kaupungin ulkopuolella, joten meillä ei ollut mahdollisuutta lähteä kaupunkiin syömään. Löysimme isosta kaupasta mukavasti syötävää sekä illaksi että huomenaamuksi, joten samalla iskulla selvitimme kaksi ruokailua. Meri ja sen ranta olisivat olleet varsin lähellä, mutta melko pian majoittumisen jälkeen aurinko laski taivaanrannan taakse, joten meillä ei ollut tänään mahdollisuutta lähteä katsomaan merta tai sen rantaa.