24.10.2107 Coober Pedy

Tänä aamuna heräsimme jo neljältä! Olin hieman pettynyt Ulurun auringonlaskuun, joten päätimme mennä katsomaan olisiko auringonnousu yhtään onnistuneempi. Leirintäalueella oli tietenkin pimeää, kun poistuimme sieltä viideltä. Emme olleet ainoita, jotka suunnistivat Uluru-Kata Tjuta -luonnonpuistoon. Aivan jonossa emme joutuneet ajamaan, mutta kulkijoita oli kuitenkin runsaasti. Meidän piti ajaa melkein puoli tuntia, sillä jouduimme menemään Ulurun toiselle puolelle, koska aurinko nousi siltä puolelta. Aamuhämärässä kävelimme parkkipaikalta loivaan rinteeseen, mistä massiivinen kivi näkyi erinomaisesti. Odottelimme puoli tuntia, kunnes aurinko nousi lähes pilvettömältä taivaalta värjäten ruskean kiven kuparinpunaiseksi. Kivi oli erittäin hienon näköinen, mutta odotimme jotain vähän dramaattisempaa.

Koska tulimme luonnonpuistoon näin aikaisin, oli meillä mahdollisuus käydä noin 40 kilometrin päässä olevassa Kata Tjurassa. Jos olisimme heränneet normaaliin aikaan, emme olisi ehtineet käydä siellä. Kata Tjura on vähän kuin Uluru, mutta se on monin valtaisien punaisten kallioiden kokonaisuus. Yksikään kallioista ei ole Ulurun veroinen, mutta siitä huolimatta mahtavan näköisiä luonnonihmeitä. Ohjasin automme Walpa Gorgen parkkipaikalle ja lähdimme aamuauringossa tekemään vajaan kolmen kilometrin kävelyn.

Tunkeuduimme kahden useamman sadan metrin korkuisen ja parin kilometrin pituisen pinnaltaan hämmästyttävän tasaisen kallion väliin. Kävelyreitti kulki kapenevassa laaksossa kallioisella pohjalla. Kun Uluru oli yhtä kiveä, niin täällä kallio näytti olevan lukemattomien pienten ja isompien kivien yhteen sulauma. Väri on kuitenkin aivan sama kuin 40 kilometriä itään. Ulurulla auton mittari näytti 20 astetta, mutta Kata Tjutan parkkipaikalla se näytti 25 astetta. Arvelimme lähellä olevien kallioiden olevan niin lämpimiä, että ne nostivat ympäristönkin lämpöä. En tiedä onko näin, mutta valtavien kallioiden välissä oli mukavan lämmintä, vaikka siellä tuuli todella voimakkaasti. Kävely-ympäristö oli erittäin hienoa ja noin tunnin kävely oli erittäin mukava. Tällä kertaa emme kävelleet aivan yksin, mutta kovin paljon kävijöitä ei näin aikaisin aamulla ollut.

Jouduimme palaamaan lähelle Ulurua ja siitä jatkoimme yli 200 kilometriä samaa reittiä, mitä olimme eilen tänne ajaneet. Ajo oli kovin samanlaista kuin edellisinä päivinä, mutta edelleen erämaata ja sen moninaisia piirteitä on hienoa katsella. Minnalla oli tänäänkin yksi risteys (sama kuin eilen) hoidettavana ja se sujui erinomaisesti. Jatkoimme Stuart Highwayta kohti etelää ja teimme ensimmäisen varsinaisen pysähdyksen Kulgerassa, joka on Pohjois-Territorion viimeinen huoltoasema/ravintola/motelli/jne. ennen South Australiaa. Otimme kevyet välipalat ja menimme nauttimaan ne ulos mukavaan 36 asteen lämpötilaan. Minna heittäytyi juttusille paikan remonttireiskan kanssa. Hän vei suomalaisen turistin katsomaan Kulgera Pubia, missä viikonloppuisin pidetään vauhdikkaita juhlia paikallisten karjatilallisten työntekijöiden sekä satunnaisten ohikulkijoiden kesken. Niistä oli todisteena pubin kattoon kiinnitetyt lukuiset rintaliivit, jotka kukin lahjoittaja on itse signeerannut.

Matka jatkui ja saavuimme South Australia -osavaltioon. Maisemat pysyivät kovin samanlaisena enkä minäkään muuttanut ajoani millään tavalla. Äkkiä vastaantulevasta autosta näytti virkapukuinen henkilö kädellään merkkiä ajaa tien sivuun. Onneksi en tulkinnut sitä tervehdykseksi vaan ymmärsin kyseessä olevan osavaltion poliisin, joka halusi jutella kanssani. Minä ohjasin auton tien viereen ja odotin, että punaiset valot sytyttänyt poliisiauto pysähtyi taakseni. Vaaleanruskeaan univormuun pukeutunut poliisi käveli avaamani ikkunan eteen ja me vaihdoimme tervehdykset. Sitten hän kysyi, tiedänkö, paljonko South Australiassa on nopeusrajoitus. Minä vastasin 110 km/h. Tiesin siis vastauksen poliisin kysymykseen, mutta en ruvennut siitä hänelle rehvastelemaan. Nainen sanoi, että olin ajanut 130 km/h. Mielestäni hän vähän liioitteli vauhtiani, mutta en nyt ruvennut asiaa kiistämään, sillä olin vielä voitolla tiedettyäni ensimmäisen kysymyksen oikein. Annoin poliisille hänen pyynnöstään suomalaisen ajokortin sekä kansainvälisen ajokortin, minkä hankkiminen ei sitten mennytkään hukkaan. Nainen meni korttieni kanssa poliisiautoon, jolloin sain puhaltaa toisen poliisin alkometriin. Kerroin, että olin kokeillut puhallusta jo Queenslandissa, mutta se ei hirveästi miestä kiinnostanut. Tulos oli jälleen nolla. Pian naispoliisi tuli ajokorttieni kanssa ja kertoi, että South Australiassa pitää varoa vapaana kulkevaa karjaa sekä emuja, minkä vuoksi nopeusrajoitus on 110 eikä 130, kuten Northern Territoryssä. Minä kerroin ymmärtäväni riskit ja lupasin noudattaa rajoituksia vastaisuudessa tarkasti. Minä en saanut sakkolappua enkä mitään muutakaan kehotusta enkä ruvennut kysymään niiden perään. Kiitin poliisia ja lähdin jatkamaan matkaan kohti etelää nopeusrajoitusten mukaisesti tietenkin. Ilmeisesti en saanut muuta kuin huomautuksen, mikä sopi minulle mainiosti, mutta aivan varma asiasta en ole. Täytyy sanoa, että australialaiset poliisitkin ovat erinomaisen ystävällisiä ja oli ilo olla tekemisissä heidän kanssaan, mutta olkoon tämä ainoa kerta.

Nopeusmittari näytti 108 km/h suurimman osan päivän viimeisten reilun 300 kilometrin aikana. Aluksi maisemat olivat aikaisemman kaltaisia, mutta hiljalleen pienetkin puut katosivat eikä heinikon keskellä ollut kuin hyvin harvoja matalia pensaita. Kaikkialla oli hyvin tasaista, joten näimme kymmeniä kilometrejä joka suuntaan. Poliisin lupaamia emuja emme kyllä nähneet eikä karjakaan kulkenut tiellä, mutta en siitä huolimatta epäillyt poliisin neuvoja nopeusrajoituksesta. Taivaalle kertyi pilviä ja niistä muodostui jopa sadepilviä, mutta meidän osaksi tuli vain satunnainen kuuro. Oli aika erikoista, että ulkona oli 38 astetta ja silti satoi vettä.

Yöksi menimme Coober Pedyn kaupunkiin, jota mainostetaan Australian kuumimpana kaupunkina, mikä on paljon luvattu. Emme sitä käyneet kiistämään, kun saavuimme pienen kaupungin keskustaan ja nousimme autosta 39 asteen uskomattomaan kuumuuteen. Kävimme kaupassa, minkä jälkeen etsimme vähän aikaa Lookout Cave Underground Motelia, joka lopulta löytyi ilman neuvojen kysymistä. Coober Pedyssä kuumuutta vastaan taistellaan louhimalla talot kallioon. Myös meidän hotellihuone olivat louhittu kallioon ja sisällä oli miellyttävän viileätä, joskin tehokkaalla tuulettimella oli myös osuutensa asiaan.

Kaupunki oli kovin tylsän näköinen eikä siellä ollut meille mitään tarjottavaa, joten lyhyt loppuilta meni hotellilla. Kävin hotellin takana olevalla mäellä katselemassa ympäristöä ja nautin hyvin voimakkaasta tuulesta, joka ei viilentänyt iltaa lainkaan. Istuskelin ihanassa lämmössä ja katselin kauaksi tasaista tasankoa. Hyvin nopeasti ajatukset kävivät lukemissani uutisissa Suomen lumisateista, mutta sitten käänsin jälleen kasvoni kohti voimakasta ja lämmintä tuulta, ja annoin hymyn nousta huulilleni!

Coober Pedy on kohonnut pelkästään opaalikaivosten ympärille. Jos täällä ei olisi opaaleja, ei kukaan asuisi täällä. Kaupunki oli hyvin ruma. Ilmeisesti kukaan ei jaksa tässä ilmastossa välittää miltä ulkona näyttää vaan on mieluummin sisällä ilmastoiduissa huoneissa. Täällä ja muuallakin keskisessä Australiassa asuvilla aboriginaaleilla pahoja alkoholiongelmia. Kävin ostamassa bottle shopista, joksi täkäläisiä ”alkoja” kutsutaan, kylmän sixpackin Victoria Bitteriä. Hämmästyin, kun myyjä pyysi minulta ajokorttia! Nuoreltahan minä näytän, mutta ei kai täällä ikäraja ole 40 vuotta? Kerroin ajokortin olevan suomalainen, jolloin myyjä näppäili kosketusruutua kymmeniä kertoja ja lopulta hän oli tyytyväinen. Tosin en tiedä mihin rekisteriin minut lisättiin. Kysyin naiselta, että miksi hän tarkasti paperini. Hän vastasi, että se on laki, ja häpeillen yritti kiertää, että syynä ovat alkuperäiskansan alkoholiongelmat. Näin ainakin selitykset tulkitsin.

Ilta meni mukavasti maan alla. Minulla oli kirjoitettavaa, joten ilta kellarissa meni ihan nopeasti. Iltajumppamme jälkeen Minna alkoi nukkua minun jatkaessa kirjoittamista välillä porkkanaa popsien. En malttanut olla käymättä ulkona. Viileän kellarihuoneemme ja yöhelteisen ulkoilman ero oli aivan uskomattoman jännittävä.