20.10.2017 Richmond

Aamu Cairnsissa valkeni pilvisenä ja sateisena, joten meidän oli tutun turvallista nousta Queenslandin päivään. Heräsimme aikaisin varmistaaksemme aikaisen lähdön pitkään päivään. Minulla on ollut vaikeuksia keksiä mitä haluan aamiaiseksi, koska juuri mikään ei ole oikein maistunut aamuisin. Pyysin Minnaa tekemään minullekin aamupuuron. Ei maistunut hääppöiseltä sekään, mutta joka tapauksessa aamusta selvittiin eteenpäin.

Poistuimme Cairnsista heti seitsemän jälkeen. Jouduimme palaamaan takaisin Townsvilleen, koska ei ollut järkevää vaihtoehtoista reittiä. Pohjoisen kautta olisimme päässeet haluttuun päätepisteeseen, mutta matka-aika olisi melkein tuplaantunut ja olisimme joutuneet ajamaan hiekkateitä, mikä auton vuokrasopimuksessa on kielletty. Aamun sää vaihteli voimakkaasta kuurosta lähes auringon paisteeseen, mutta ajaminen oli tutun helppoa ja varsin joutuisaa.

Vaikka meillä oli edessä yli 850 kilometrin ajo, päätimme käydä uudestaan Mission Beachillä katsomassa trooppista sademetsää. Nyt vesisade loppui kokonaan ennen kuin pääsimme luontopolun alkuun. Lämpötila oli kohonnut noin 27 asteeseen eikä mereltä tullut voimakas tuuli viilentänyt oloa ollenkaan. Teimme useamman kilometrin mittaisen kävelyretken lähellä meren rantaa liiankin hyvällä polulla. Tämä ei ollut kovin suuri kokemus, koska emme nähneet kuin pieniä sisiliskoja ja muutaman perhosen. Lisäksi kasvusto oli melko yksipuolista siihen verrattuna mitä olimme jo ehtineet nähdä. Tähän varmaan vaikutti meren läheisyys. Kävely oli kuitenkin ihan mukavaa, joskin hiostavaa.

Nyt oli päivän kävelyt tehty ja jäljellä oli mukava kahdeksan tunnin ajomatka. Emme nähneet Mission Beachilla kasuaareja emmekä muitakaan uusia eläimiä, paitsi aivan viime metreillä pimeässä pupun ja ison sammakon. Townsvilleen ajoimme pitkin jo hyvin tuttua Bruce Highwayta. Siellä kävimme syömässä salaatin ja sämpylän sekä kävimme kaupassa varautumassa autiomaaosuuteen hankkimalla hyvin runsaasti vettä ja jonkin verran syötävää. Viimeinkin näimme Queenslandissa auringon, joten rekkareiden motto ei ollut ihan huuhaata. Auringon mukana lämpötila hivuttautui 30 asteeseen.

Poistuessamme Townsvillestä poistuimme Bruce Highwaylta ja lähdimme ajamaan kohti länttä tietä A6 pitkin. Hyvin pian sisämaahan edettyämme loppui rannikon läheisyyden hyvin runsas kasvillisuus ja tilalle tuli huomattavasti harvempaa, matalampaa ja yksipuolisempaa puustoa. Aluskasvillisuus oli niukkaa, käsittäen lähinnä korkeaa ja pääsääntöisesti ruskeaa ruohoa. Asutus loppui lähes kokonaan eikä autojakaan ollut ruuhkaksi asti.

Loppupäivän aikana etenimme melkein 500 kilometriä länteen päin aina Richmondin pieneen kylään saakka. Tälle matkalle sopi puolen kymmentä pientä kylää, joissa oli korkeintaan muutama sata asukasta, bensa-asema, kauppa ja kapakka. Kylien välissä oli viidestäkymmenestä sataan kilometriin täysin asumatonta erämaata. Kylät olivat tylsiä, mutta erämaa mielenkiintoista, vaikka se aika monotonista olikin. Edetessämme puiden koko pieneni ja määrä harveni, kunnes heinikon yläpuolella oli vain hyvin harvoja korkeintaan parin metrin korkuisia puita tai pensaita. Eläimiä näkyi kovin vähän. Lehmiä oli laitumella, mutta hyvin harvakseltaan verrattuna aikaisempiin päiviin. Lintuja näkyi jonkin verran, mutta lajikirjo oli supistunut harmittavan paljon. Joku autiomaakahlaaja seisoskeli minun kaistallani lähestyessäni sitä vauhdikkaasti eikä tipu viitsinyt siirtyä kuin keskiviivan tuntumaan välttääkseni osumasta siihen. Vielä itsepäisempi oli noin 30 sentin mittainen lisko, joka paistatteli päivää aivan keskellä kaistaani. Sen ei mielestään tarvinnut liikkua mihinkään ja olikin siinä oikeassa, sillä minä kiersin otuksen sisäkurvin puolelta. Seuraava autoilija ei ehkä ole yhtä huomaavainen.

Täällä Australian keskiosissa välimatkat ovat huikaisevan pitkiä. Matka lähimpään kylään on usein toista sataa kilometriä ja etäisyys suurempaan keskukseen voi olla lähempänä tuhatta kilometriä. Pitkien matkojen kustannuksia yritetään pienentää tekemällä rekoista pitkiä. Näimme rekassa jopa neljä perävaunua ja pituutta saattoi olla 50 metriä. Niiden ohittaminen vaatii pitkän suoran, mutta niistä ei ollut puutetta. Kahden mutkan väliin sopi helposti kaksikin kymmentä kilometriä suoraa ja yleensä varsin hyväkuntoista asfalttitietä. Nopeusrajoitukset olivat 100 tai 110 km/h, joten oli helppoa ja turvallista posotella 120 km/h.

Jottei totuus unohtuisi, niin kyllä meille sadetta tuli myös täällä hyvin vähäsateisessa sisämaassa, mutta ei mitenkään häiritsevästi. Sademetsäkävelyn ja muutaman pysähdyksen vuoksi aikataulu petti hieman emmekä päässeet Richmondiin niin aikaisin kuin olin suunnitellut. Jouduimme ajamaan viimeiset sata kilometriä lähes pimeässä, mikä ei ole toivottavaa. Seitsemän jälkeen saavuimme Richmondiin, mistä olin varannut meille mökin leirintäalueelta. Richmond on mitättömän kokoinen kylä, mutta siitä huolimatta jouduimme kysymään neuvoa missä Lakeview Caravan Park sijaitsi. Lopulta löysimme paikan päälle, mutta toimistolla ei ollut ketään. Ovessa oli puhelinnumero, johon voisi tarvittaessa soittaa. Meillä oli tietenkin puhelin, mutta emme tienneet mikä oli Australian suuntanumero eikä missään ollut ketään, jolta voisi kysyä. Pimeys ja asunnottomuus alkoi ahdistaa, joten päätimme mennä kysymään pääkadulla olevasta motellista itsellemme huonetta. Sellainen löytyi ja maksoi 127 dollaria! Vertailuna voi todeta, että Brisbanessa kaksi yötä keskustan varsin varustellussa hotellissa maksoi 190 dollaria. Joka tapauksessa saimme huoneen, jossa yö siirtyy sujuvasti aamuksi.

Motellissa ei ollut nettiyhteyksiä, joten blogin päivitys siirtyi ainakin yhdellä päivällä.