23.10.2017 Uluru

Joku hyvä viheltelijä aloitti laulannan huoneen edessä pian auringon nousun jälkeen herättäen minut uuteen Australian aamuun. Sää oli kirkas ja lämpötila lähti nopeasti nousemaan noin 20 asteesta ylöspäin. Jouduimme Alice Springsissä vähän aikaa etsimään huoltoasemaa, mutta se löytyi ja sieltä Minna sai myös kahvin mukaansa. Jatkoimme Stuart Highwayta etelään päin mukavan vauhdikkaasti hyvin väljässä liikenteessä. Ensimmäisten 200 kilometrin aikana maisemat pysyivät melko samanlaisina lyhyiden puiden ja keltaisten tai vihreiden heinien piettäessä maan. Täällä oli selvästi enemmän mäkiä kuin aikaisempina päivinä keskimäärin, mikä toi vaihtelua meillekin.

Minnan tarkkaavaisuushetket tulivat Erldundan kohdalla, sillä siinä meidän piti kääntyä Lasseter Highwaylle kohti länttä. Minna oli hereillä ja osasi ohjata minut oikein tässä päivän ainoassa risteyksessä. On mainittava, että Minna ei ole vielä kertaakaan nukkunut autossa, vaikka välillä maisemat ovat toistaneet itseään. Tosin samaan olen pystynyt itsekin. Satunnaiset kukkulat katosivat ja laskettelin toistasataa eteenpäin jälleen hyvin tasaisissa maisemissa. Jo pitkään oli mullan väri ollut punertavaa, mutta näillä seuduin se muuttui hyvin punaiseksi. Olimme jo eilen tulleet niin sanotulle Red Centre -alueelle, mikä nimitys tulee tietenkin maan väristä ja alueen sijainnista. Pysähdyimme eräällä pysähdyspaikalla ja kuljeskelimme ihmettelemässä punaista maata. Yleensä punainen maa on hyvin kovaa, mutta joissain kohdin punainen hiekka on hyvin hienojakoista ja jopa hankalaa kävellä.

Eläimiä on edelleen näkynyt harmittavan vähän. Lintuja lentää tien yli harvakseltaan ja liskot ovat ainoita muita eläviä otuksia, joita tänään näimme. Komein lisko oli noin puolen metrin mittainen punaisin ja ruskein raidoin kirjailtu eläin, jonka vaivoin sain väistettyä. Tosin näimme Curtin Springsissä, missä pysähdyimme syömään, emun, joskin se eleli häkissä, joten sitä ei lasketa. Curtin Springs käsitti huoltoaseman, ravintolan, kaupan sekä motellintapaisen, mutta muuta ei paikkaan kuulunutkaan. Nämä kuitenkin riittivät, sillä saimme polttoainetta sekä lounaaksi keiton ja BLT-voileivän kahvien kera. Meillä oli jäljellä enää noin 80 kilometriä mukavan punaisenkirjavien seutujen näkyessä ympärillämme. Ihmettelimme tien vieressä olevia lukuisia tennispallon kokoisia ja kovin niiden näköisiäkin pallukoita, jotka olivat jonkin köynnöskasvin hedelmiä.

Olin varannut meille Yularasta, Ayers Rockin leirintäalueelta mökin. Hintaa mökillä oli 120 euroa, joskin meillä on käytössä kaksi huonetta ja kuusi sänkyä. Tarjontaa täällä on melko hintsusti, joten hintataso on tietenkin korkea. Hotellista olisi saanut apartmenteja 350 eurolla ja paremmalle luokalle tarjotaan erikoiskämppiä 1 100 euron hinnalla. Mökkimme on ihan kelvollinen keittomahdollisuuksin, joskin miinuksena on vessojen sijainti sadan metrin päässä. Asetuimme taloiksi ja Minna lämmitti meille molemmille purkkikeitot päivälliseksi.

Sitten lähdimme katsomaan Keski-Australian ihmettä, Ulurua. Se on valtavan kokoinen punainen monoliitti, eli yksi kivi, joka kohoaa hämmästyttävän suurena muuten tasaisesta erämaasta. Olin nähnyt siitä lukuisia kuvia, mutta ne eivät tässäkään tapauksessa kertoneet totuutta lähellekään. Olin hämmästynyt miten suuri ja korkea kivi oli. Samoin sen väri, joka hämmentävästi vaihteli auringon paisteen ja varjojen mukaan. Ajoin Kian sen juurelle ja nousimme ulos 35 asteen paahtavaan helteeseen. Molemmilla oli repuissa runsaasti vettä ja minä olin peittänyt ihoni 50-kertaisella aurinkovoiteella. Olimme siis valmiit kiertämään Ulurun vastapäivään. Olisimme olleet valmiit kiertämään sen myös myötäpäivään, mutta lähdimme kuitenkin kävelemään vastapäivään.

Kävelyreitti oli hieman yli kymmenen kilometrin mittainen. Se kulki välillä kauempana kivestä, mutta välillä punainen hiekkakulkutie meni aivan monoliitin kylkeen kiinni. Kauempaa Uluru näytti hyvin sileältä ja sen kauniin tasaisesti kaartuvat pinnat olivat hyvin miellyttäviä katsella. Aivan läheltä kiven pinta näytti kuin se olisi ollut hilseilevää jättiläisen ihoa. Monoliitissa oli paljon eroosion tekemiä koloja, joskin siellä oli myös laajoja hyvin kauniisti kaartuvia tasaisia pintoja. Aikojen saatossa kiven pinnasta oli pudonnut paloja, joista osa oli kuorma-auton kokoisia.

Kävely oli oikein mukavaa, vaikka lämpötila oli varsin korkealla. Muistimme juoda riittävän usein ja pidimme vauhdin sopivana, jotta mukana ollut ikäihminenkin jaksoi mukana. Kierroksen aikana meidät ohitti yksi lenkkeilijä, mutta ketään muuta ei kulkemassa nähty. Ehkä muut olivat kiertäneet kävelyreitin aamulla, jolloin on huomattavasti viileämpää. Todennäköisempää on, että ihmiset kiersivät kiven autolla, jolloin tavoite saadaan suoritettua nopeammin ja hyvin helposti. Meiltä meni hieman yli kaksi tuntia kierrokseen, jonka ainoa negatiivinen puoli oli, että emme nähneet kuin muutaman linnun eikä edes ainoatakaan liskoa. Kiven päälle olisi mahdollista kiivetä. Uluru on aboriginaalien pyhä paikka, ja toivomus on, että sen päälle ei kiivettäisi, mitä me toivetta noudatimme. Ikävintä kävelyssä olivat hyvin aktiiviset pienet kärpäset, jotka änkesivät hyvin innokkaasti kävelijän kasvoille ja erityisesti nenään. Niitä joutui hätistelemään pois koko ajan. Jos jonkun sai tapettua, niin heti tuli uusi tilalle. Onneksi niitä ei ollut kovin paljon, joten ne eivät pilanneet kävelyä.

Kuuman, mutta mahtavan kierroksen jälkeen palasimme mökillemme ja kävimme erittäin virvoittavassa suihkussa. Ajoimme kuuden jälkeen takaisin Ulurun lähelle katsomaan miltä se näyttää auringonlaskussa. Paikalla oli paljon ihmisiä todistamassa erittäin komeata luonnonnäytelmää, joka tosin tällä kertaa oli pettymys, koska pilvet peittivät auringon varttitunti ennen auringonlaskua. Siten Uluru vain pimeni hiljalleen tummanruskeaksi.

Ayers Rockin leirintäalueen omistajat tuntuvat olevan hieman ahneita, sillä ne velottavat wifi-yhteydestä erikseen. Emme halunneet siitä maksaa, joten vietimme tämän illan poissa sosiaalisesta mediasta, joka hieman ahdisti Minnaa ja hänen laajaa some-piiriään. Minä lähetin vanhanaikaisesti tekstiviestin puolisolleni Itävaltaan, joten viestintävelvollisuuteni oli suoritettu. Blogi ilmaantuu huomenna, jos Coober Pedyssä internet pelaa.