Puoli
kuudelta joku otus, todennäköisesti lintu, rupesi uikuttamaan aivan oven ulkopuolella.
Hieman kauempana toinen otus vastasi huutoon, johon tietenkin meidän oven
ulkopuolella oleva otus kuittasi entistä kovemmalla äänellä. Siihen kauempana
oleva … En siis enää nukkunut tänä aamuna enempää. Aamupuuro oli tänään hieman
vetelän sorttista, koska meillä ei ollut käytössä mikroa, mutta niin vain olin oivallisessa
ajokunnossa heti seitsemältä. Minna nautti ravintolan kahvilassa kahvin, josta
minä otin kuskin osuuden.
Päivän ajo-osuus
alkoi 48 kilometrin suoralla. Tämän jälkeenkin mutkien välimatkat toisistaan
olivat varsin pitkiä. Tänään ajoa tuli reilut 700 kilometriä, jotka kaikki
erämaan rauhassa. Keskivauhti oli noin 125 km/h, joten eteneminen oli todella
joutuisaa. Liikennettä oli hyvin vähän, mutta loppua kohden se hieman lisääntyi.
Täällä outbackissa, miksi tätä kaukana kaikesta olevaa osaa Australiasta
sanotaan, on kiva tapa tervehtiä vastaantulevaa kuljettajaa. Samanlainen tapa
oli Islayn saarella Skotlannissa, mutta siellä kulkijoita oli selvästi enemmän.
Minnan
kohtalon hetket olivat noin 200 kilometriä lähdön jälkeen, kun eteemme tuli
päivän ainoa risteys. Kartanlukija oli hyvin hereillä ja osasi ohjata meidät
etelään johtavalle tielle 87 eli Stuart Highwaylle. Tätä jatkoimme muutaman
lyhyen pysähdyksen hidastamana Alice Springsiin saakka. Tänään erämaa oli
huomattavasti monotonisempi kuin se oli eilen. Täysin aavaa aukeata ei
juurikaan ollut vaan korkeintaan viiden metrin korkuiset puut täyttivät tasaisen
keltaisen heinikon peittämät tuhannet neliökilometrit. Eläimiä näimme hyvin
vähän. Nisäkkäistä näimme ainoastaan yllättävän monia lehmän raatoja, jotka
olivat eriaikaisissa mätänemistiloissa. Korppeja, haukkoja ja joitain
papukaijoja näkyi lentämässä tien yläpuolella.
Vähän ennen
päivämatkan puoltaväliä kävimme katselemassa Devil’s Marbles’ia. Se on
jännittävä kivimuodostelma, missä on hyvin runsaasti suuria kiviä, joista monet
ovat ajan saatossa muovautuneet lähes pyöreiksi. Kivet olivat monta metriä
korkeita ja jääneet jännittävästi jopa toistensa päälle. Parikymmentä
kilometriä ennen Alice Springsiä ylitimme kauriin kääntöpiirin.
Pysähdyimme
muutamassa kylässä. Tennant Creekissä yritimme mennä syömään, mutta sunnuntain
vuoksi kahvilat eivät olleet auki. Onneksi kauppa oli auki, mistä saimme
hedelmiä ja minulle aika kuivan käntyn syötäväksi. Wauchopessa, joka käsitti
ainoastaan hotelli/ravintola/huoltoaseman, pysähdyimme ottamaan polttoainetta
ja käymään vessassa. Täällä outbackissa bensa on noin 30 senttiä kalliimpaa
kuin laajemman asutuksen piirissä. Huoltoasemia on varsin harvakseltaan, joten
pitää huolehtia, että polttoainetta riittää.
Hyvin usein
on tien varressa palaneita pensaikkoja. Ne ovat täällä hyvin yleisiä. Eilen
näimme korkean savupatsaan ehkä kymmenen kilometrin päässä kulkureitistämme.
Palaneet kohdat ovat hyvin ikävän näköisiä, mutta hyvin nopeasti ne peittyvät
uuden kasvillisuuden alle. Radiosta kuuluu asema tai korkeintaan kaksi noin 20
kilometriä ennen ja jälkeen kunkin pienen kylän. Yleensä valikoimana on countrymusiikkia.
Siihen on tyytyminen, koska Minna ei ole vieläkään, lupauksistaan huolimatta,
esittänyt minulle J. Karjalaisen potpurria.
Yötä olemme
Desert Palms resortissa, missä asustamme sopivan kokoisessa bungalowissa. Pääsimme
paikalle mukavan ajoissa, joten ehdimme pestä pyykkiä ja istuskella mökin
terassilla noin 30 asteen lämmössä. Illan alkaessa lähestyä lähdimme kävellen
Alice Springsin keskustaan. Kaupunki ei tarjonnut oikein mitään nähtävää. Kiersimme
siellä hieman ennen kuin menimme syömään salaatin ja nachot isohkoon
ravintolaan. Paluumatkalla join oluen oikein hauskassa saluunassa. Ilta oli
lämmin ja kuulas. Eilen oli ensimmäinen kerta, kun näimme tähtitaivaan ja
siellä näkyi selvästi veljeni mainostama linnunrata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti