22.6.2018 Kiova

Ukraina tarjosi meille juhannuksena säätä, mitä meillä ei Suomessa juhannuksena yleensä tarjota, mutta myös meille tuttua juhannussäätä. Aamu valkeni aurinkoisena ja lähtiessämme kävelemään yhdeksän jälkeen oli lämpötila kohonnut jo pitkälle yli kahteenkymmeneen asteeseen. Iltapäivällä lämpötila kohosi hyvin lähelle 30 astetta ja korkealta paistanut aurinko vaati minua levittämään aurinkorasvaa varsin paksun kerroksen. Pääsimme nauttimaan mahtavasta kuumuudesta koko iltapäivään saakka kestäneen kävelysessiomme ajan. Askeleita tuli reilut 20 000, joskin ne olivat tavallista lyhyempiä tukahduttavan kuumuuden vuoksi. Kävimme hotellilla lepäämässä vähän aikaa, minkä aikana sadepilvet alkoivat kylvää vettä Kiovaan ja samalla lämpötila laskeutui lähelle suomalaisia lukemia, joskin vain lähelle.

Aamumme alkoi kuin olisimme kuninkaallisia, tai ainakin kruununperillisiä. Nukuimme poikkeuksellisesti kahdeksaan saakka, ja meidät herätti koputus ovelle. Meille tuotiin aamiainen huoneeseen. Odotimme hieman enemmän kuin tarjottimella tuodut kahvit pienien paakelsien kera, mutta kiva oli nekin saada huoneeseen. Kahvia hörppiessämme meitä häiritsi uusi koputus ja nyt respan nuori mies työnsi huoneeseemme tarjoilukärryn, missä oli kaikki hyvän aamiaisen ainekset. Joskus viidellä eurolla saa aivan mahtavia asioita!

Ennen yhdeksää lähdimme katselemaan Kiovaa. Suuntasimme ensin vajaan kilometrin päässä olevalle rautatieasemalle. Usein asemat ovat vilkkaita paikkoja, mutta Kiovan rautatieasema oli vielä jotain toiseen potenssiin. Täällä ihmisiä oli häkellyttävän paljon eikä näissä tilanteissa minua enää monet asiat häkellytä. En tiedä minne nämä kaikki ihmiset olivat menossa, mutta tuntui kuin koko Ukraina oli vaihtamassa paikkaa. Kävimme ensin katsomassa mihin voisimme huomenna tuoda matkalaukun säilytykseen ja sen jälkeen etsimme lentokenttäbussin lähtöpaikan. Se vaati pitkän kierroksen eri puolilla asemaa, mutta lopulta löysimme aseman äärilaidalta pysäkin, jonka edessä oli bussi lähtemässä Kiovan suuremmalle lentokentälle. Tarvitsin vielä tiedon huomisesta aikataulusta ja sen sain kovin yllättävältä taholta. Viereeni tuli noin 60-vuotias uteliaan oloinen mies, jonka ulkomuoto ei kannustanut tiedustelemaan bussiaikatauluja. Se ei miestä haitannut vaan hän kysäisi minulta hyvin amerikkalaisella ääntämyksellä, että haluanko mennä lentokentälle. Halusinhan minä, mutta vasta huomenna. Paksupartainen mies väänsi leveällä teksasilla, että huomennakin bussi kulkee vartin välein, joten tervetuloa silloin paikalle. Minä sovin tapaamisen hyvillä mielin.

Kun välttämättömät selvitykset oli suoritettu, lähdimme katselemaan kaupunkia. Pakollinen metroajelu suoritettiin saman tien. Menimme aseman vieressä olevalle metroasemalle, minne oli menossa miljoona muutakin matkustajaa. Ärsyttävän tiiviin jonottamisen jälkeen saimme ostettua mitättömän hintaiset siniset poletit, jotka syötettyämme portinaukkoihin pääsimme etenemään itse pääkohteeseen. Netissä oli varoitettu taskuvarkaista, minkä otin vakavasti, mutta en kokenut yhtään edes lähellekään uhkaavaa tilannetta. Meillä oli Arsenalja-asemalla aivan yhtä paljon rahaa kuin lähtiessämme Vokzalna-asemalta lähtiessämme.

Nyt oli jo hyvin kuumaa, mutta se ei meitä haitannut. Kävelimme pari kilometriä kaakkoon Dnepr-joen rannalla olevalle luostarialueelle. Katselimme oikein hienoja kirkkoja ja muita luostarin rakennuksia. Nämäkin olivat entisöity oikein viimeisen päälle. Oikein mukavan kierroksen jälkeen palasimme samaa reittiä takaisin metroasemalle, mistä jatkoimme edelleen kohti luodetta. Hämmästelimme poliisien määrää reittimme varrella. Emme saaneet selville mitä oli tapahtumassa, mutta meidän päivään toimet eivät vaikuttaneet. Itsenäisyyden aukion läheisyydessä pysähdyimme nauttimaan kevyen lounaan ja huokaisemaan viileässä ravintolassa.

Virkistyneenä kävelimme Podilin oikein viihtyisän näköiseen kaupunginosaan. Rakennukset olivat oikein mukavan näköisiä, joskaan niitä ei ollut pidetty ihan niin hyvässä kunnossa kuin muualla kaupungissa. Nousimme tukahduttavan jyrkkään rinnettä Pyhän Sofian katedraalille, minne emme eilen päässeet käymään. Katedraali oli erittäin komea ja käymisen arvoinen. Hyvin kuuma päivä oli vaatinut meiltä ripeimmät askeleet, mutta lopulta pääsimme hotellille. Eikä yhtään liian aikaisin, sillä yllemme kerääntyneet pilvet alkoivat levittää Kiovaan suomalaista juhannustunnelmaa voimakkaan sateen muodossa.

Niinpä loppupäivä meni hotellihuoneessa lukuun ottamatta päivälliskäyntiä lähiravintolassa. Hyvin voimakas sade pakotti meidät valitsemaan ensimmäinen ravintolan hotellimme vierestä, mikä sattui olemaan kreikkalainen taverna. Meidät johdatettiin pöytään ja annettiin yksi englanninkielinen ruokalista. Sitä tutkailimme minuutin, jolloin olimme ehtineet katsella vasta ensimmäisen sivun pitkästä listasta, mutta silti tarjoilija tuli kyselemään tilaustamme. Noin neljän minuutin ja kahden uuden tarjoilijakäynnin jälkeen, mittani oli täynnä. Tilasimme vain oluet ja ne juotuamme poistuimme nopeasti paikalta. Menimme kadun toiselle puolella, missä saimme erinomaista palvelua sekä oikein hyvät ruoat.

Puhelimeni meni tänään täysin sekaisin. En tiedä mitä tapahtui, mutta varmaan käsittelin sitä väärinpäin. Nyt siinä ei toimi mikään muu kuin puhelin, joten yhteydenpito rajoittuu varsin perinteisiin menetelmiin.