Nukuin
yllättävän myöhään ja pääsin lähtemään hotellilta hieman
ennen kahdeksaa. Vettä satoi runsaasti; ei ihan niin kuin eilen,
mutta runsaasti kuitenkin. Puhelimen avulla pääsin helposti etelään
menevälle moottoritielle ja hyvin minäkin täkäläisten
aamuruuhkaan mahduin. Ylitin Mississippin suurta siltaa pitkin, mutta
vesisade esti maisemien katselun, ja vähän myös vilkas liikenne.
Gretnassa kävin tankkaamassa ja naapurikorttelissa oli Subway, josta
tiesin saavani ruokaa. Aamiaissämpylä, jossa muna oli jotain muuta
kuin oikeata kananmunaa, ei ollut maukas, mutta ravintoa kuitenkin.
Ajelin
tietä 90 pitkin länteen sateen jatkuessa jo hieman laantuneena.
Ympärillä oli lähinnä peltoja sekä pieniä kaupunkeja, jotka
eivät kovin viihtyisän näköisiä olleet. Noin kymmenen aikoihin
sade viimein loppui, joskin pilvinen sää jatkui koko loppupäivän,
mutta sadetta ei enää tullut. Lake Arthurissa kävin lounaalla.
Rapukakut kuulostivat paremmalta kuin maistuivat, mutta sain
kuitenkin lounaan, mikä ei ole ollut jokapäiväistä tällä
matkalla.
Bell
Cityn jälkeen lähdin suoraan etelään pientä tietä numero 27
pitkin. Kylät ja viljelykset loppuivat, mutta luonto tuli
miellyttävän lähelle tietä! En olisi uskonut, että näkisin
alligaattorin matkani aikana, mutta niin niitä näin useitakin
uimassa tien vierrellä olevassa joessa. Aluksi epäilin näkemääni
ajopuuksi, mutta kun useampi ajopuu liikkui, niin olin varma asiasta.
Lisää varmuutta toi keskellä tietä ollut auton alle jäänyt
melko suuri alligaattori. Harmikseni en uskaltanut pysäyttää autoa
kapealle penkereelle, jotta olisin voinut tutkiskella uiskentelevia
matelijoita tarkemmin. Näin myös noin metrin mittaisen käärmeen,
kun jouduin ajamaan hiljaa veden valtaaman tien kohdalla. Käärme
uiskenteli iloisena karkuun, kun hiljensin enkä ajanut sen ylitse.
Lintuja Louisianan bayou alueella oli mahtavan valtavasti. Onneksi
liikenne oli hiljaista, joten ehdin katsella haikaroita, iibiksiä,
pelikaaneja, kalasääskejä, kuningaskalastajia ja lukuisia muita
minulle tuntemattomia lajeja. Täysin kirkkaan punainen kardinaali
oli hyvin helposti tunnistettava.
Creolessa
lähdin kohti länttä ja Cameronissa tulin pienelle lautalle, joka
maksoi kokonaisen dollarin. Jatkoin Meksikonlahden tuntumassa ja
sopivassa kohdin pysähdyin ja kävin kävelemässä rannalla. Täällä
veden nouseminen maalle on todennäköisesti hyvin tavallista, sillä
talot oli rakennettu keinotekoiselle mäelle, pylväiden päälle tai
jopa molemmille. Täällä oli kaikkialla vihreätä. En tiedä onko
kevät niin pitkällä, että puut ovat täydessä lehdessä vai onko
täällä lehtipuut ympärivuoden lehdessä. Ainakin oli
huomattavasti mukavamman näköistä kuin ensimmäisen matkapäivän
paljaat puut Indianassa ja Ohiossa.
Sabine
Passin ylitin hyvin korkean sillan kautta ja olin tullut Texasiin.
Melko pian tulin Port Arthuriin, missä oli valtavan suuri
öljyjalostamo. Kaunista siellä ei ollut, mutta rahaa jalostettiin
koko ajan. Winniestä lähdin jälleen etelään ja palasin
Meksikonlahden tuntumaan. Hyvin pitkää Bolivar Peninsulaa oli
oikein mukava ajella, joskin sankkeneva sumu häiritsi katselua.
Täällä tulvat lienevät vieläkin tavallisempia ja voimakkaampia,
sillä talot oli rakennettu järjestään viisimetristen pylväiden
päälle. Niemimaan kärjessä talot oli maalattu mukavan kirkkain
värein. Ilmeisesti suurin osa niistä oli kausituristeille
tarkoitettuja huviloita. Pitkän niemen kärjessä oli lautta ja
jälleen tulin paikalle niin, että sain ajettua suoraan lauttaan
sisään. Tämä kyyti oli täysin ilmanen, kiitos Texasin
osavaltion.
Saman
tien olin Galvestonissa ja meren rannalta löysin Beachfront Palms
-hotellin, josta olin eilen varannut huoneen huomattavasti
halvemmalla kuin yleinen hintataso alueella on. Heti majoittautumisen
jälkeen tein aika pitkän kierroksen rannalla ja sen tuntumassa.
Olin hyvin harmissani, etten voinut sankan sumun vuoksi mennä uimaan
Meksikonlahteen, sillä vaarana olisi ollut ajautua Meksikoon ja
silloin olisin ollut todella pulassa. Sumu oli todellakin harmittava,
sillä maisemat olisivat olleet hienoja ilman sitä. Rannalla oli
kiva kävellä, mutta kun yritin etsiä sisämaasta ravintolaa,
huomasin, että kaikki toiminta oli sijoitettu Seawall Streetille.
Menin hotellin lähellä meksikolaiseen ravintolaan, kun parempaakaan
ei löytynyt. Paikka oli tylsän steriili ravintola, jossa enchilada
kuitenkin maistui ihan hyvältä.
En
lähtenyt etsimään enempää iltamenoja vaan palasin hotellille.
Hotellissa oli asiakkaiden käytössä pesukone ja niin minulle tuli
pyykki-ilta. Ostin respasta pyykkipulveria, joskin annoin respan
nuoren naisen valita kahdesta pulverivaihtoehdosta sopivamman. Ihan
itse kuitenkin valitsin oudon koneen pesuohjelman ja tätä
kirjoittaessani on vielä jännitystä, onko minulla huomenna
Houstonissa vaatekauppapäivä.
Tänään
oli matkan tähän mennessä paras ajopäivä erittäin
mielenkiintoisen vaihtelevien näkymien ja erityisesti jännittävien
eläinten johdosta eikä osittain huono sääkään saanut mieltä
madaltumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti