Pääsihän
Matti viimein kesään!
Tosin
ei vielä Galvestonissa. Aamu rannikolla oli hyvin sumuinen eikä
lämpöä ollut paljon kymmentä astetta enempää. Hotellin
heppoisen aamiaisen jälkeen pakkasin vähäiset tavarani autoon ja
kiihdytin Kian rantatielle. Olisi ollut kiva jatkaa pitempäänkin
meren rannalla, mutta tässä sumussa siitä ei olisi ollut mitään
iloa. Lähdin siis kohti sisämaata edeten Interstate 45:tä suoraan
Houstoniin.
Arvelin
lauantaista johtuen valtatien olevan melko vähäliikenteisen, mutta
siinä olin aivan väärässä. Jo useamman kymmenen kilometriä
ennen Houstonia hyvin leveä moottoritie oli täynnä autoja.
Nopeusrajoitus oli 75 mailia tunnissa ja minä ajoin vajaata 80 enkä
päässyt edes kaikista rekoista ohitse. Moottoritieverkosto
Houstonin ympärillä oli hyvin monimutkainen ja ilman puhelimen
neuvoja kiertäisin kaupunkia edelleenkin. Olin laittanut opastuksen
ydinkeskustaan ja ajoin ohjeiden mukaan rampille, josta piti päästä
pois moottoritieltä, mutta tietenkin juuri se ramppi oli tietyön
vuoksi suljettu. Jouduin ottamaan vauhtia kaupungin ulkopuolelta ja
nyt löytyi reitti keskustaan. Liikenne loppui välittömästi eikä
keskustassa liikkunut juuri ketään muuta minun lisäksi. Oli siellä
kuitenkin yksi poliisiauto ja juuri siinä kulmassa, mistä olin
kääntymässä oikealle valojen ollessa punaisena. En ollut ihan
varma saako Texasissa kääntyä oikealle punaisella, mutta ainakaan
sheriffi ei lähtenyt minun perääni. Auton ajoin parkkihalliin
Lamar ja Caroline katujen kulmaukseen.
Houstonissa
oli noin 15 astetta lämmintä ja taivas uhkasi koko ajan sadetta.
Eilinen säätiedotus varoitti ukkoskuuroista ja jopa pienestä
tornadomahdollisuudesta, mutta koko päivänä tuli vain muutama
pieni sadekuuro eikä kevyt tuuli saanut edes puun lehtiä
liikkeelle. Kävelin Houstonin keskustassa pari tuntia ja siellä oli
hyvin tylsää. Kaupungissa oli paljon korkeita rakennuksia, mutta
nekin olivat tylsän näköisiä. Varmaan jossain päin kaupunkia on
ravintoloita ja baareja, mutta keskustassa ei ollut juuri
kauppojakaan. Harvoin, jos koskaan olen ollut näin tylsässä suuren
kaupungin keskustassa. Löysin sentään kahvilan, missä söin vähän
välipalaa ennen kuin kävelin parkkihallille. Olin kirjoittanut
hallin sijainnin oikein ylös, sillä olisi todella noloa, ja
typerää, hukata auto. Kadunkulmauksesta huolimatta en meinannut
tunnistaa useista parkkihalleista sitä oikeaa, mutta lopulta löysin
Kian.
Palasin
moottoritielle tuhansien muiden menijöiden joukkoon. Nyt suuntasin
itään ja ajoin reilussa kolmessa tunnissa Interstate 30:tä suoraan
San Antonioon pysähtyen ainoastaan tankkaamaan polttoainetta. San
Antonion lähellä liikenne ei ollut niin hurjaa kuin Houstonissa ja
kulku kaupungin keskustaan sujui lähes helposti. Olin eilen varannut
huoneen Inn at the Alamo -motellista, joka oli yllättävän lähellä
keskustaa omassa hintaluokassaan. Pysäköin motellin sisäpihalle ja
nousin autosta. Nyt olin tullut kesään. Lämpötila oli oikein
miellyttävät noin 27 astetta.
Majoituin
nopeasti huoneeseen, joka oli kuin kopio sekä New Orleansin että
Galvestonin huoneista. Huone oli taas suuri ja nukkumatilaa neljälle.
Tempaisin sortsit jalkaan ja lähdin kesän viettoon. San Antonion
kuuluisin, ja yksi koko USAn kuuluisin, nähtävyys on Alamo. Paikka
ei ole kovin tunnettu Yhdysvaltojen ulkopuolella, mutta täällä se
kuvastaa amerikkalaista rohkeutta ja urhoollisuutta. Sodassa Meksikoa
vastaan 1800-luvulla pieni joukko amerikkalaisia, muun muassa Davy
Crockett, piti hyvin pitkään puoliaan monikymmenkertaista
meksikolaisarmeijaa vastaan. Lopulta kaikki puolustajat kuolivat,
mutta legenda elää yhä vahvana. Jäljellä on lähinnä vain vanha
kirkkorakennus sekä sen ympärillä puutarha. Paikalla oli paljon
turisteja, mutta onneksi ei kuitenkaan ahdistavan paljon.
San
Antonio on Yhdysvaltain kahdeksanneksi suurin kaupunki, mutta täällä
ei keskustassa ole paljon korkeita rakennuksia ja nekin ovat hieman
vanhempia ja huomattavasti komeampia kuin mikään Houstonissa.
Kaupungin halki virtaa San Antonio -joki ja sen rinnalle on
rakennettu neliön muotoinen kanava, jonka reunoilla on hyvin
runsaasti ravintoloita. Siellä oli valtavasti ihmisiä ja alue oli
hyvin viihdyttävä. Veden molemmilla puolilla kiersi jalkakäytävät,
joiden reunalla oli kymmeniä ravintoloita. Nautiskelin oluen ihmisiä
ja kanavassa kulkevia veneitä katsellen. Pidän kovasti
jokiristeilyistä ja niin kävin ostamassa tiketin myös tähän
reilun puolen tunnin veneilyyn. Se oli ihan mukava, vaikka paikkani
oli ahdas.
Kuljin
ja kiertelin alueella, kunnes menin the Esquire baariin. Se oli
avautunut vuonna 1933 vain minuutti sen jälkeen, kun kieltolaki
kumottiin. Tiloissa oli ollut sitä ennen parturiliike, mutta siitä
huolimatta baari oli valmis heti lain kumouduttua ilman remonttia.
Kummallista! Toinen erikoinen yksityiskohta on, että John F. Kennedy
oli käynyt baarissa päivää ennen kuin hänet ammuttiin
Dallasissa. Baari oli oikein hieno pitkine baareineen. Siellä oli
meluisaa ja aika pimeää, mutta oikein tunnelmallista. Söin siellä
jonkinlaisen muhennoksen, joka oli mukavan mausteista. Kiertelin
vielä vähän aikaa kaupungin keskustassa ennen kuin palasin illan
alkaessa pimetä takaisin hotellille. Viimeinkin sain käyttää
huoneessani lämmityslaitetta viilennykseen enkä lämmitykseen.
Texas
on tähän mennessä ollut minulle pettymys. Ei yhtään cowboyta tai
edes autiomaata. Oli kuin olisi ajanut Saksan moottoritietä hieman
kumpuilevassa maastossa, jossa oli kovin vihreätä. Autojakin oli
paljon ja ne ajoivat melkein yhtä kovaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti