Vicksburg, MS

Hotellin alakerrassa oli aamiainen, joka ei ollut kovin ravitseva, mutta ihan riittävä. Tämä amerikkalainen kertakäyttökulttuuri on varsin ärsyttävää. Aamiaistiskillä jopa jokainen omena oli pakattu omaan muovipussiin. Luulisi, että puhtaus pystyttäisiin takaamaan kätevämminkin. Nyt minun ei tarvinnut etsiä aamiaista matkan varrelta, mikä oli helpotus.

Aamu oli hyvin aurinkoinen eikä ollut pakkasta, joten oikeaan suuntaan ollaan menossa. Tankkauksen, joka sujui jo helpommin, jälkeen lähdin ajamaan etelään ja tulin nopeasti Pasquon kylään. Siitä alkoi Natchez Trace Parkway, joka on monta sataa kilometriä pitkä puistotie. Tässä tapauksessa puistotie tarkoittaa ihan tavallista tietä, joka kulkee metsän keskellä eikä ollenkaan kaupunkien tai kylien lävitse.

Ajoin Natchez Trace Parkwayta reilun 200 kilometriä Tupeloon saakka. Tiellä liikkui hyvin vähän autoja, joten ajo siellä oli miellyttävän rauhallista. Seutu oli kivan mäkistä, joskin Mississippin puolella maasto alkoi jälleen tasoittua. Kentuckyssa puut olivat vielä lähes lehdettömiä, mutta muutamat puut kukkivat oikein komeasti. Mississippin puolella ja etenkin sen keskiosissa puut olivat jo komeassa lehdessä. Luonto oli kovin lähellä tietä, mutta maataloutta ei juuri näkynyt vaan pelkästään metsiä. Näin tien vierellä yhden kauriin sekä useamman kerran villikalkkunoita, joten ne taitavat olla täällä yleisiä.

Leppoisan kolmen tunnin ajon jälkeen saavuin Tupeloon. Pysäköin keskustaan kadun varteen ja lähdin etsimään ruokapaikkaa. Takin pystyi jättämään autoon, mutta villapaidan pidin vielä ylläni. Kiersin pienen historiallisen keskustan, mutta siellä ei ollut ainoatakaan ravintolaa eikä kyllä oikein mitään katsottavaakaan. Tupelo on kuuluisa siitä, että Elvis Presley syntyi siellä. Tosin hän muutti Memphisiin jo seitsemän vuotiaana, joten Tupelolla ei suurta vaikutusta laulajan uraan ollut. Siitä huolimatta isohkon härdellin oli saatu rakennettua pienen syntymäkodin ympärille. Taloa sai käydä katsomassa ilmaiseksi, mikä oli hyvä, sillä muuten se olisi jäänyt näkemättä.

Elvistä itseään ei näkynyt, joten lähdin etenemään kohti etelää pitkin tietä 45. Yleensä valtatien varrella on tuon tuostakin ravintoloita, mutta tässä osassa Mississippiä niitä ei tietenkään ollut vaan ajelin pelkkien peltojen ja metsälampareiden keskellä. Viimein West Pointin kohdalla oli tuttu rypäs pikaravintoloita, joihin en haluaisi mennä, mutta vaihtoehdot olivat vähissä. Kurvasin Hardee’s -hampurilaisravintolan pihaan ja sain kunnian olla ravintolan ainoa asiakas. Jälleen edessäni oli taulu täynnä erilaisia vaihtoehtoja, joista en jymmärtänyt oikein mitään. Löysin kuitenkin juustohampurilaisen, joka tuntui riittävän helpolta valinnalta.

Tästä päivästä tuli melkolailla ajopäivä, silllä halusin päästä pitkälle. Eikä toisaalta Mississippin osavaltiossa kovin paljon kiinnostavia paikkoja ollutkaan. Olisin voinut pistäytyä Jacksonissa, mutta sen ohittaessani oli juuri ruuhka-aika, joten jätin kaupungin käymättä. Saavuin Vicksburgiin illan suussa ja ajoin suoraan keskustaan. Toivoin löytäväni keskustasta hotellin, mutta ainoa näkemäni oli Relax Inn, jossa en todellakaan uskonut rentoutuvani. Pyörin ja kiersin, mutta keskustassa ei vaan yöpaikkoja ollut, joten minun oli pakko ajaa jälleen kaupunkia kiertävälle moottoritielle ja etsiä sieltä motelli. Sieltä niitä löytyi runsaasti ja valitsin tylsän, mutta huokean Travel Inn -motellin. Se ei suuria tarjonnut, mutta kaikki tarvittava siellä oli.

Vein huoneeseeni tavarat ja lähdin saman tien käymään kaupassa. Jos siellä olisi pelattu kuka ei kuulu joukkoon -peliä, olisi vastaus ollut aivan liian helppo. Tavarat kuitenkin sain eikä jäljellä ollut kuin päivällisen hankinta. Jouduin jälleen pikaruokaketjuen vangiksi, mutta nyt valinta oli helppo, sillä näkyvillä oli vain McDonalds sekä Waffle House. Vohvelipäivällinen ällötti jo valmiiksi, joten ajoin McDonaldsin pihaan. Siellä huomasin, että alkaa olla maailma ajanut Matin ohitse! Menin määrätietoisesti tiskin taakse ja tiesin heti mitä valitsisin, koska McDonaldsissa olen käynyt ennenkin. Täälläpä ei tilausta annettu tiskin takana olevalle ihmiselle, vaan tilaus piti tehdä ison kosketusnäytön kautta. Työntekijätäti huomasi ahdinkoni ja kysyi minulta tilaukseni ja naputti sitten seinää tottuneesti. Niin tilaukseni meni keittiöön ja minä sain lapun, jonka avulla sain käydä maksamassa ostokseni ja sitten odottelin sormet suorana hampurilaiseni valmistumista.

Ilta meni yksin huoneessa. Vicksburgin keskusta oli noin viiden kilometrin päässä, mutta siellä ei ollut mitään sellaista, että olisin sinne ajanut autolla. Olin nähnyt sen jo etsiessäni hotellia. Mississippi-joki oli uskomattoman leveä, mutta sen näkisin jälleen huomenna. Kävelyetäisyydellä oli pelkästään autokauppoja ja moottoriteitä, joten kävelykään ei kiinnostanut.

Ajamisessa ei ole enää mitään ongelmaa. Suunnistaminen isojenkin kaupunkien keskustassa onnistuu ihan hyvin puhelimen avulla. Ohjeet tulevat riittävän aikaisin ja joka kerta olen päässyt perille ja sieltä poiskin. Täällä on sallittua kääntyä oikealle punaista vastaan, kunhan on erityisen varovainen. Aiemmin sääntö oli osavaltiokohtainen, joten olen jokaisessa uudessa osavaltiossa ensin katsonut mitä muut tekee ja sitten matkinut muita. Ainakaan vielä ei ole ongelmia ollut. Täällä on myös meiltä poikkeava stop-merkkien käyttö. Joissain risteyksissä on stop-merkki jokaisella risteykseen tulevalla. Silloin pysähdytään risteykseen ja eteenpäin saa mennä, kunhan edellinen risteykseen tullut on mennyt. Se on yllättävän toimiva käytäntö.

Eilen Nashvillessä ei muuten ollutkaan Predatorsien peli vaan Loretta Lynnin syntymäpäivät ja konsertti. Ilmankos areenalle oli niin paljon ihmisiä jonottamassa.