Meknes

Minä nukuin jälleen yöni oikein hyvin, mutta Seija ei niinkään hyvin. Hänen selälleen ei sänky sopinut ja hän valvoi useasti yön aikana. Nousimme puoli kahdeksan aikoihin ja saimme aamutoimet hoidettua kahdeksaan mennessä, jolloin laskeuduimme alakertaan aamiaiselle, kuten olimme henkilökunnan kanssa sopineet. Alhaalla oli kovin kylmä ja siellä oli hyvin voimakas puhdistusaineen katku, joka kävi ikävästi kurkkuun. Pahinta kuitenkin oli, että sovitusta huolimatta aamiaista ei kuulunut kuin melkein puoli tuntia saapumisemme jälkeen emmekä saaneet mitään selityksiä tapahtuneesta. Aamiainenkin oli kehnompi kuin Fèsissä, mutta kahvia oli riittävästi ja pienet marokkolaiset pannukakut, jotka sain syödä molemmat.

Olimme eilen sopineet majatalon pitäjän kanssa, että hän järjestää meille kyydin noin 30 kilometrin päässä olevalle Volubilisin roomalaisille raunioille 400 dirhamin hintaan. Tämä lupaus piti ja yhdeksältä tapasimme ulko-ovella taksikuskin, joka kyyditti meidät raunioille. Seurasimme jonkin verran englantia puhuvaa miestä hänen valkoiselle taksilleen ja nousimme hieman kuluneen Citroenin takapenkille. Mies koetti aluksi jututtaa meitä, mutta emme oikein kuulleet hänen sanojaan, jutustelu tyrehtyi, mikä sopi minulle oikein hyvin, sillä mieluummin katselin maisemia. Olimme nopeasti pois kaupungista ja auto eteni mutkaisilla, mutta aika hyväkuntoisilla teillä kohti pohjoista. Mies ajoi yllättävän rauhallisesti ja jopa alle nopeusrajoitusten eikä hän silti ollut tien tukkona. Ehkä täällä valvotaan tarkasti nopeusrajoituksia, mikä selittäisi asian. Muuten eteneminen oli hieman poukkoilevaa ja hänellä näytti olevan suurimman osan ajasta käytössään tien molemmat kaistat ja vasta viime tingassa väisti vastaantulijoita omalle kaistalle.

Saavuimme Volubilisiin reilu puoli tuntia lähdön jälkeen ja sovimme kuskin kanssa, että lähtö takaisin tapahtuisi kello yhdeltätoista. Ehdimme siis ihan mukavasti kiertää melko suurella raunioalueella, joka kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon. Täällä on aikoinaan ollut aika iso roomalainen kaupunki, josta on säilynyt melko paljon perustuksia ja erityisesti komeita mosaiikkeja. Pystyssä seisoi suuri keisari Caracallalle omistettu riemukaari ja jonkin verran pylväitä sekä hyvin paljon rakennusten perustuksia. Kovin hyvin rauniot eivät olleet esillä, sillä kunnollisia polkuja ei ollut tehty vierailijoita varten ja suurin osa tyhjästä tilasta oli kasvillisuuden peitossa. Hienoja mosaiikkeja ei ollut suojeltu millään tavalla ja niiden värit olivatkin harmittavasti kauhtuneita. Opastauluja olisi voinut olla enemmänkin, mutta edes tärkeimpien kohteiden edessä oli taulut kolmella eri kielellä. Käynti oli ihan antoisa, joskin siitä olisi paremmilla järjestelyillä saanut nykyistäkin antoisamman. Kehnoja järjestelyjä kuvasi hyvin nähtävyyden vierelle rakennettu iso uusi rakennus, joka ei kuitenkaan ollut käytössä vessoja lukuun ottamatta. Vessat olivat aivan uudenaikaiset, mutta niissä ei toiminut vesiputket, joten pönttöjen vieressä oli vesisangot täynnä vettä ja niillä hoidettiin vessan huuhtelu.

Ihan tyytyväisenä retkeemme palasimme parkkipaikalle, missä kuskimme meitä odotteli. Juttutuokio sisälsi ”oliko hyvä käynti” ja ”oli”, minkä jälkeen vaivuttiin jälleen miellyttävään keskustelemattomuuteen. Katselin nyt toisen puolen maisemia kuin tullessa ja myös ne olivat miellyttävän kumpuilevia. Ympärillä oli runsaasti oliivitarhoja ja muita viljeltyjä alueita. Kaikkialla loisti hyvin runsaasti oranssin värisiä pieniä kukkia ja niitä täydensivät keltaiset lampareet jotain toista kukkaa. Ikävää oli, että monin paikoin näkyi suuria määriä erilaista roskaa heitettynä rinteille ja tien viereen. Tänään oli matkan tähän saakka lämpimin päivä. Volubilisissa tarkeni mainiosti lyhythihaisessa paidassa ja samalla varustelulla kävelimme kaupungillakin. Paikalliset eivät ottaneet meistä mallia vaan pitivät edelleen paksuja takkeja yllään ja useimmilla vetoketjutkin olivat tiukasti kiinni.

Pyynnöstämme taksi jätti meidät uuden kaupungin puolelle. Kiertelimme siellä vähän aikaa, mutta siellä ei todellakaan ollut mitään katseltavaa. Etsimme jälleen myös ruokapaikkaa, mutta tässä osassa kaupunkia ei ollut mikään ravintolan tapainenkaan auki. Sitten länsimainen kulttuuri pelasti meidät, sillä reittimme vieressä oli auki oleva McDonald’s. Pekonihampurilaista ei ollut listoilla, mutta muuten tarjonta oli kovin samanlainen kuin muuallakin päin maailmaa. Hampurilaisetkin olivat ihan samanlaisia eli eivät kummoisia, mutta täyttivät vatsan.

Jätimme uuden kaupungin ja suuntasimme vanhaan. Johdatin Seijan pienelle seikkailulle kapeille kujille, mistä pääsimme aika pitkän kierroksen kautta takaisin lähtöpisteeseen. Kohtasimme täälläkin lapsia, jotka tervehtivät meitä iloisesti ranskaksi. Yksi poika jatkoi ”mani”, mutta kun vain hymyilimme emmekä antaneet rahaa, niin hän jatkoi leikkejään. Aika karuissa oloissa joutuvat lapset kaupungeissa leikkimään, mutta iloisia he näyttävät siitä huolimatta olevan. Päästyämme pois umpikierrokselta johdatin Seijan kiertämään kuninkaallisen alueen. Tuli toinen huono reitinvalinta peräkkäin. Luulin, että näkisimme edes jotain mielenkiintoista ja kuninkaallista, mutta sen sijaan kuljimme useamman kilometrin kiertäen lähes kymmenen metriä korkeata muuria ja monessa kohtaa toisella puolella oli samanlainen muuri. Mitään katseltavaa ei parin sadan metrin välein olevien vartijoiden lisäksi ollut. Lämpö ja kävely alkoivat jo vaikuttaa askelten pituuteen ja Seija ymmärrettävästi kieltäytyi minun ehdotuksestani uudesta jännittävästä kiertokävelystä. Sen sijaan kävelimme suoraan suurelle torille, missä joimme kahvit ja kivennäisveden ennen kuin otimme toisen suoran reitin hotellillemme.

Viileässä huoneessa oli mukava levätä ja ottaa jopa pienet päiväunet. Kummassakaan riadissa ei ole ollut televisiota, mutta se ei ole haitannut. Netin puute on sen sijaan Meknesissä vähän hankaloittanut Seijan sosiaalista elämää ja minun tiedonhankintaani ja sen julkaisemista, mutta menemällä terassille saa netin toimimaan hieman paremmin. Lepäilimme hämärän laskeutumiseen saakka huoneessamme ennen kuin lähdimme etsimään kevyttä päivällistä. Medinaa ympäröivillä kaduille oli kova liikenneruuhka ja olin ihan tyytyväinen, ettei siellä tarvinnut yrittää edetä. Jalkakäytävätkin olivat täynnä kotiinsa palaavia ihmisiä, jotka ostivat ruokaa ja muuta tavaraa tien varsien kojuista. Ensimmäiset paikallisten ravintolatkin alkoivat avautua, mutta ne eivät saaneet meitä asiakkaakseen. Ajauduimme lähelle eilistä ruokapaikkaamme, mutta menimme sen naapuriin syömään. Ravintola oli hyvin suuri moneen kerrokseen jakautunut tila, jossa oli vain vähän asiakkaita. Emme jaksaneet syödä raskasta ateriaa, joten Seija otti vain keiton ja sitten auttoi minua pizzan syömisessä.

Ulos oli ruokailun aikana laskeutunut pimeys ja samalla myös rauha. Liikenne oli loppunut lähes tyystin eikä jalkakäytävilläkään kovin montaa ihmistä kävellyt. Suurin osa kojuista oli jo kiinni eikä auki olevissa ravintoloissa ollut kovin paljon asiakkaita. Ainakin näin arkena ja Ramadan aikaan Meknes hiljenee nopeasti. Me kävimme ostamassa ison pullon vettä ja sitten palasimme suoraan hotellille.