Cusco

Kellarikerroksessa olevassa aamiaishuoneessa oli hiljaista, kun kävin siellä aamiaisella. Henkilökunnan edustaja kävi tervehtimässä minua ja toi toivomuksestani minulle munakkaan. Nyt ei ole täällä paras turistikausi, mutta luulisi joitakin asiakkaita sentään olevan, mutta ainoatakaan ei ainakaan aamiaiselle samaan aikaa tullut.

Olin yhdeksän jälkeen ulkona. Uskoin typeryyttäni jälleen säätiedotukseen, joka kertoi viileästä säästä ja ukkosen mahdollisuudesta. Niiden sijasta oli miellyttävän lämmintä ja poutapäivä. Laitoin kuitenkin jalkaan pitkät housut ja sadetakin reppuun. Sää oli kuin Suomen mukavasta kesäpäivästä, joten sen kanssa oli kiva katsella Cuscoa.

Päätin nousta kaupungin reunalla olevalle Saqsayhuamanin linnoituksen raunioille. Matkaa ei ollut kuin muutama kilometri, mutta se sijaitsee 3 700 metrin korkeudessa, mikä tiesi noin 300 metrin nousua. Olen oppinut kunnioittamaan korkeata ilmanalaa ja tänään kunnioitusta tuli lisää. Menin keskustan kautta eikä aluksi nousua tullut juuri lainkaan, joten etenin ihan hyvin. Keskustan jälkeen katu alkoi olla aika jyrkkä ja pian se muuttui portaiksi, jolloin nousu oli otettava hitaasti. Sekään ei meinannut riittää vaan minun oli pakko välillä pysähtyä ja istahtaa portaalle, kivelle tai mille tahansa. Oli jo mukavan lämmintä, mutta se ei ollut syynä hitaaseen etenemiseen vaan nimenomaan ohut ilma. Eipä minulla toisaalta ollut mitään kiirettä, joten ehdin mainiosti istuskellakin ja kerätä happea.

Lopulta minä pääsin 3 700 metrin korkeuteen ja pääsin katselemaan raunioita. Sisäänpääsy maksoi 70 solia. Saqsayhuaman on noin 1400-luvulla rakennettu linnoitus, josta on jäljellä sen huikeat perustukset ja joitain muita osia. Rakentamisessa on käytetty uskomattoman suuria kiviä, jotka on hiottu niin tarkasti toisiinsa sopiviksi, ettei veitsikään sovi kivien väliin. Vieläkään ei taideta varmasti tietää miten inkat ovat pystyneet näin erinomaiseen hiontaan, vaikka heillä ei ollut metallisia työkaluja. Eivätkä kivet olleet pieniä murikoita vaan todella suuria lohkareita. On kai myös arvoitus, miten he pystyivät laskemaan jopa 200 tonnin painoiset kivat paikoilleen. Pisin muuri on 540 metriä pitkä ja kolmen vallin yhteiskorkeus on 18 metriä. Harmi, että ainoastaan perustukset tästä paikasta on jäljellä, mutta onneksi edes ne.

Kiertelin hyvin rauhassa hehtaarien kokoista aluetta välillä istuskellen happea haukkoen. Saapuessani ihmisiä oli varsin vähän, mutta hiljalleen turistibussit toivat ryhmiä katselemaan raunioita. Kiersin myös hieman suurta muuria kauemmaksi. Siellä oli lohkareita, joista oli hakattu irti paloja muuriin. Samoin siellä oli hyvin laaja ympyrä, jossa oli varmaan järjestetty jotain menoja. Mitään selityksiä ei ollut tarjolla. Portin liepeillä olisi ollut tarjolla oppaita, mutta aikaisemmilta matkoilta vastaavissa paikoissa olen oppinut, ettei näitä portin liepeillä norkoilevia ”oppailta” kannata palkata. Samaan kastiin kuului mies, joka näytti minulle ensin kotitalonsa rinteeltä ja sitten näytti mustasta kivestä kaiverrettuja esineitä, jotka hän oli itse kaivertanut. En kuitenkaan ostanut niitä. Pian tuli toinen kaveri, jolla oli sama tarina. Olivat varmaan veljeksiä.

Ihmeteltyäni lohkareita ja niiden valtavaa kokoa, lähdin laskeutumaan takaisin alas kaupunkiin. Tämä oli paljon helpompaa kuin nouseminen, joskin portaat oli päällystetty melko epätasaisilla kivillä, joten vauhti ei alaspäinkään ollut vauhdikas. Mutta mitäpä siitä, sillä olen vuorotteluvapaalla eikä minulla ole kiirettä. Toivon, että töissä ei kenelläkään ole liikaa kiirettä! Terveisiä vain kaikille sinne ja nähdään heinäkuun lopulla.

Cusco on enemmän turistikaupunki kuin yksikään aiempi, jossa olen tällä matkalla käynyt. Muualla minulle ei ole juurikaan tyrkytetty tavaroita ostettavaksi. Täällä niitä tuodaan eteeni tuon tuostakin ja pyydetään ostamaan. Tyrkyttäminen ei ole kovin aggressiivista, mutta kuitenkin päälle käyvämpää kuin missään muualla tähän asti. Istahdin pääaukion penkille ja saman tien istui mies viereeni. Ensin hän näytti minulle jotain piirustuksia, joita kieltäydyin ostamasta. Saahan niitä tulla tarjoamaan, mutta jos turisti ei halua ostaa niin sillä hyvä. Tämä ei kuitenkaan lähtenyt pois vaan alkoi kertoa, miten ikävää on, että joku hänen tuttu on nälkäinen. Onhan se ikävää, mutta minä en voi auttaa, joten lähdin kävelemään pois. Aikaisemmin ainoastaan Aaltosen Jyrkin irlantilainen sukulainen Riossa viritteli samanlaista tarinaa, joskin itsestään. Olen siis oikeastaan päässyt hyvin vähällä häirinnällä. Toivon kuitenkin, että Jyrki on saanut sukulaiselleen syötävää.

Plaza des Armas oli erittäin hieno yhtenäisine taloineen ja komeine kirkkoineen. Olisin mennyt katsomaan, millainen katedraali on sisältä, mutta sinne pyydettiin pääsymaksua, mitä en yleensä suostu kirkoista maksamaan. Niin jätin katedraalin käymättä ja menin pubiin. Näin käy, jos kirkkokäynneistä pyydetään pääsymaksua. Nyt menin ihan pubiin, sillä aukion reunalla oli Paddy´s, maailman korkeimmalla sijaitseva irlantilaisomisteinen irlantilaispub. Ehkä olisin mennyt tänne ilman kirkon panostusta asiaan, mutta ei voi tietää. Ihan irlantilaista tunnelmaa ei pubissa ollut, joskin oli vasta iltapäivä. Tarkoituksena oli juoda vain olut, mutta kun tarjolla oli myös ruokaa, niin kannattaa hyödyntää mahdollisuus. Otin 0,67 litran Cusqueña-oluen ja nachos-lautasen. Niin meni puolituntinen oikein mukavasti brittiläistä pop-musiikkia kuunnellen ja juomisesta ja syömisestä nauttien. Ehkä pitäisi pitkästä aikaa käydä Irlannissa.

Kiertelin vielä jonkin aikaa keskustassa katsellen kaupunkia ja kiellellen tyrkyttäjiä. Sitten siirryin takaisin hotellille hieman lepäämään. Illan suussa lähdin käymään vielä ulkona. Yritän vähentää itseltäni huolta siirtymisistä, joiden alut ovat tuottaneet alvariinsa hankaluuksia. Kävin rautatieasemalle, mistä olin noin vuorokausi sitten tullut kaupunkiin. Asema oli lukittu, mutta ovella oli erilaisia ohjeita, jotka eivät tosin muuttaneet käsitystäni huomisen toimimisesta. Viereeni tuli paikallinen mies, joka selitti englanniksi aivan samat asiat kuin oli ovella ja jotka jo tiesin. Oli kuitenkin mukava, että mies halusi auttaa. Suuri osa ihmisistä kaikkialla maailmassa ovat halukkaita auttamaan eikä juuri kenellekään heistä ole taka-ajatuksia, vaikka ikävä kyllä siitäkin pitää olla huolissaan.

Minulla ei ollut iso nälkä, mutta koska huomenna on taas matkapäivä ja eväät huonot, niin menin kuitenkin syömään. Turistikaupungin etu on, että siellä on turisteille suunnattuja ravintoloita. Menen hyvin paljon mieluummin sellaiseen ravintolaan, missä ojennetaan ruokalista kuin sellaiseen, missä on muutama muovipöytä kapean oven takana hämärässä tilassa ja ruokalista on ainoastaan espanjaa puhuvan kokin päässä. Pieneen nälkääni tilasin sopan ja janooni otin sangrian. Ne tuskin kulinaristien mielestä sopivat yhteen, mutta sellaisen tilauksen jätin. Sangria oli hyvää, mutta soppa ei niinkään.

Täällä pimenee jo seitsemältä, joten rikoin taas lupaukseni puolisolleni. Palailin hotellille. Kirjoittelin blogia, kuten joka ilta ulkomailla tapanani on. Samalla katselin televisiota. Usein katsottavaa ei ole ollut käytännössä ollenkaan, sillä televisiosta on tullut vain paikalliset kanavat ja nekin hyvin epäselvänä. Täällä on Magis Tv, jossa on yli tuhat kanavaa ja niistä suurin osa oikeasti toimii. Ei ole helppo etsiä katsottavaa, jos on espanjankielisessä maassa yli tuhat kanavaa. Olin positiivisesti yllättynyt, että tarjonnasta löytyi myös USAn urheilukanavia, joista näkyi muun muassa koripalloa. Olen tottunut heräämään kuuden ja seitsemän välillä. Aika monet bussit ja juna ovat lähteneet kovin aikaisin, jolloin rytmi menee väkisin siihen, että heräät aikaisin riippumatta siitä, milloin ehdit nukkumaan. Niinpä nukkumaan menokin tuppaa olemaan aika aikainen.