Puno

Tänään oli jälleen aikaisempi herätys, mikä harmitti, koska eilen valvoin vähän turhan myöhään peliä katsellen. Seitsemältä olin alakerrassa ja pyysin respaa soittamaan minulle taksin. Se tulikin viileään aamuun varsin pian ja vei bussiasemalle sovittuun hintaan. Kaupunki oli yllättävän siisti eilisen karnevaalin jäljiltä. Yllättävän tehokasta toimintaa.

Olin ajatellut olla La Pazissa kolme päivää, mutta huomenna Boliviassa on vapaapäivä kaikilla eikä bussit kulje ollenkaan. Harkitsin sitten, olenko La Pazissa kaksi vai neljä päivää ja Punossa kaksi vai nolla päivää. Päädyin olemaan molemmissa kaksi päivää, joten tänään olin aamulla bussiasemalla ja valmis matkustamaan.

Olin oikein hyvissä ajoin asemalla, mutta se ei takaa mitään. Ensin istahdin ja aloin etsimään vihjeitä, mistä bussini lähtisi. Jo tullessa asema oli osoittautunut hankalaksi eikä nyt ollut yhtään parempi. Laiturit ovat kaukana kapeiden aukkojen takana eikä siellä näkynyt sopivia busseja. Kävelin ja kiertelin ja sopivasti tulin Internacional Continente -yhtiön lippupisteelle. Näytin lippuani nuorelle naiselle, joka aloitti heti näpyttelemään konettaan. Hän kehotti minua tekemään Perua varten saapumisilmoituksen puhelimella ja antoi vielä netin salasanankin. Lomake oli aivan sama kuin Boliviaan tullessa, joten nyt minulla on se valmiina. Tämä on varmaan uusi käytäntö, sillä tutustuessani muodollisuuksiin ei tällaisesta kerrottu mitään.

Meitä oli lippuluukun edessä viisi matkustajaa, jotka neiti vei laiturille. Siellä hän osoitti, että tämä on teidän bussinne, vaikka firma oli aivan toinen. Uskoin sen, mutta näytin silti lippuani apukuskille, joka vaan otti laukkuni ja laittoon tavarasäilöön. Menin sisälle bussiin, mutta siellä oli noin 30 paikkaa ja minun paikkanumeroni oli 51. Menin takaisin ja näytin miehelle uudestaan lippuni ja nyt hän vasta katsoi sitä ja sanoi, että olen väärässä bussissa. Minä olin samaa mieltä, mutta miksi minut sitten tuotiin tänne. Onneksi samaan aikaan neiti tuli takaisin ja antoi minulle uuden lipun tähän bussiin. Huono puoli oli, että minulla ei ollut Perun rajalle saakka istumapaikkaa. En tiedä miksi meidät tuotiin tähän bussiin, mutta ehkä alkuperäinen bussi ei kulkenut tai siellä oli liikaa ihmisiä. Kummallista toimintaa.

Apukuski näytti minulle, että voin mennä istumaan takapenkin takana olevalle liuskalle, jossa pystyi istumaan, mutta ei ollenkaan mukavasti. Tämä ei todellakaan ollut sitä, mitä olin lipusta maksanut, mutta ei minulla oikein ollut vaihtoehtojakaan, jos halusin tänään mennä Punoon. Ja mitä minä olisin voinut kertoa englantia ja suomea taitamattomalle apukuskille. Niin istuskelin takaikkunalla, kun nousimme El Alton sirkusmaiseen liikenteeseen. Minulla oli kolme tuntia aikaa etsiä sopiva asento, mutta olin varma, etten sellaista löytäisi. Sitten huomasin, miten etuosassa oleva nainen vilkutti minulle. En ole moiseen tottunut, joten minulta meni hetken tajuta, että hän tarjosi minulle vapaata paikkaa. Jotenkin hän oli järjestellyt perheensä istumuksia niin, että minulle löytyi vapaa istuin. Kiitin häntä niin kauniisti kuin suinkin osasin.

Alkuodotuksista huolimatta minulla olikin ihan mukavaa Desaguaderoon, missä bussi saapui Peruun. Vaikkei minulla ollut ikkunapaikkaa näin kuitenkin ihan hyvin kauniita maisemia. Ne olivat yllättävän tasaisia eli sama ylänkö, jolla tultiin La Paziin, jatkui tähänkin suuntaan. Hieman kauempana usein näkyi korkeampia mäkiä, mutta ei juurikaan vuoria. Chilen rannikon kuivuus oli poissa ja täällä oli runsaasti vihreätä ja paljon laiduntavia eläimiä, enimmäkseen lampaita. Sitten tulimme Titicaca-järven eteläreunalle ja maisemat sen kuin komistuivat. Järvi on hämmästyttävän suuri, kun kuitenkin huomioidaan, että sen pinta on 3 821 metrin korkeudessa. Se onkin maailman korkeimmalla sijaitseva purjehduskelpoinen järvi.

Ylitimme maiden rajan, mutta emme pysähtyneet tekemään muodollisuuksia. Kummastelin asiaa, mutta arvelin kuskin tietävän mitä pitää tehdä. Hän tiesikin, sillä muodollisuudet selvitettiin uudessa rakennuksessa noin viisi kilometriä sisämaassa. Tila oli siisti ja tarkoin vartioitu, mutta edelleen kokonaisuus voitaisiin järjestää huomattavasti paremmin. Tähänkin hommaan vierähti toista tuntia, vaikka meitä ennen ei ollut kuin yksi bussi. Sain molempien maiden leimat passiini, mikä oli tärkeintä.

Matka jatkui, joskin minulla oli nyt toinen istuin, pari riviä taaempana. Tästä paikalta oli samanlaiset näkymät molemmille puolille, mutta kuvia ei pystynyt ottamaan, koska ihmiset ja verhot olivat osin näkymien edessä. Teimme yhden pysähdyksen, jolloin kuvasin kaukana näkyvää Titicaca-järveä ja sen edessä olevaa keltaista peltoa. Toisella puolen tietä oli korkea mäki, jonka rinteet oli tämän alueen tapaisesti pengerretty.

Kolmen jälkeen saavuimme Punoon. Bussi pysähtyi pari kilometriä ennen bussiterminaalia, koska karnevaalit ovat sulkeneet aseman seudun. Mitä, onko täälläkin karnevaalit! Olin valinnut hotellin niin, että se on lähellä asemaa ja nyt minulle tuli pari kilometriä ylimääräistä kulkemista. No tällekään valitukselle ei ollut kuuntelijoita, joten lähdin kävelemään. Onneksi nyt ei ollut kuumaa vaan noin 18 astetta lämmintä. Siitä huolimatta jouduin useamman kerran pysähtymään ja huokaisemaan. Olin kuitenkin 3 800 metrin korkeudessa ja kannossa oli kaksi reppua. Reitti oli suora ja helppo ja aikanaan tulin El Puerto -kadulle. Voisiko paremmin käydä, kuin että karnevaalireitti kulkee juuri tällä kadulla ja päättyy juuri ennen hotellia. Yritin lähteä kävelemään kohti hotellia, mutta se ei ollut millään mahdollista, sillä katu oli aivan täynnä ihmisiä. Kiersin toista kautta ja sieltä oli mahdollista ujuttautua ihmispaljouden ohitse hyvin hitaasti reppujen kanssa.

Hotellin ovi oli lukossa, mutta hetken koputtelun jälkeen ovi avattiin. Nuori mies oli ihmeissään, kun kerroin varanneeni huoneen hänen hotellistaan. Hän kuitenkin löysi nimeni, mutta ilmeisesti hänellä ei ollut tietoa minkä huoneen voisi antaa. Paikalle tuli vanhempi mies, joka kävi ylhäällä tarkistamassa huonetta, jonne minut sitten vei. Huone on ihan siisti, mutta kolkko ja kylmä. Äänieristystä ei ole juuri lainkaan, joten karnevaali kuuluu toiseen kerrokseen kuin istuisi ylärivin paikalla katsomossa. Lepäsin pienen hetken, mutta lähdin sitten katsomaan voiko kaupungissa kulkea karnevaalista huolimatta.

Kyllä kaupungilla pystyi kulkemaan, mutta huonosti. Kulkue kulki useammalla kadulla, joiden ylittäminen oli hankalaa ja aikaa vievää. Ihmisiä oli hyvin paljon ja kadunvarret täynnä ruokaa ja kaikkea muutakin kauppaavia myyjiä ja heidän kojujaan. Kaikilla ei ollut edes kojua vaan he myivät tavaroitaan kassista tai korista tuolilla istuen. Kävelin rannan tuntumaan, missä myös näkyi ihmispaljous, joskin karvevaalia ei sinne kuulunut. Sää myös viileni ja pilvistyi, mutta tummista pilvistä huolimatta sadetta ei tullut.

Minulla ei ollut yhtään Perun soleja, joten etsin automaattia. Siihen meni pitkä tovi, sillä automaatteja on ainoastaan pääkadun pankeissa, ja niistäkään ensimmäiset ei toimineet minun kortillani. Sain kuitenkin nostettua 200 solea. Ne olivat kuitenkin satasen seteleitä eikä katukauppiaat ottaisi mielellään sellaista vastaan. En löytänyt ravintolaa, johon halusin tällaisena iltana mennä, joten syömiset ontuivat tänäänkin. Kuljin kaupungilla hämärän saapumiseen saakka, kunnes palasin hotellille. Respassa oli sama nuori mies, mutta hän ei tiennyt missä huoneeni avain on. Pöydällä oli monien huoneiden avain, mutta oikea löytyi vasta pitkän etsinnän jälkeen. Hyvin mielelläni olisin vaihtanut hotellia, mutta se ei nyt ollut mahdollista.

Kirjoittelin ja luin huoneessani kuunnellen samalla hyvin voimakasta karnevaalimusiikkia. Musiikki ja meteli jatkuivat ikkunan alla pitkään. Arvelen, että täälläkin on huomenna vapaapäivä, joten minulla saattaa olla huonosti nukuttu yö edessä. Viimeiseksi luin aamun Hesarin, kuten teen useimpina iltoina. On vähän jännää lukea illalla viimeisenä Hesarin, jonka on tottunut lukemaan aamulla aamiaispöydässä.