Mexico City

Minulla oli kello herättämässä viideltä, mutta 4:13 oveen koputettiin. Respan rouva varmisti, että olin hereillä ja olinhan minä, koska joku oli ovella. Eilen respan mies oli kirjannut lomakkeelle, että minulle piti laittaa aamiainen pussiin, koska en ehtisi sitä paikan päällä syömään. Hän laittoi vahingossa lähdöksi 4:30, mutta kun huomautin siitä, niin hän sanoi, ettei väliä, koska aamiainen olisi paikalla vielä 5:30:kin. En saanut tietenkään enää unta, mutta enpä ainakaan myöhästynyt lähdöstä.

Hotellihuoneen hintaan kuului ilmainen kuljetus lentokentälle. Olin varsin suurella Bogotan kentällä ennen kuutta, jolloin paikalla oli jo hämmentävän paljon ihmisiä. Ajauduin ensin kansallisien lentojen puolelle, mutta kysymällä minut ohjattiin kansainväliselle puolelle. Lensin Meksikoon Volaris-nimisellä lentoyhtiöllä. Valinta kohdistui tähän yhtiöön, koska niillä oli sopiva aikataulu. Hinta ei ollut ihan halpa, mutta ei kalleimpiakaan. Vähän minua epäilytti miten tällaisen yhtiön, josta en ole ikinä kuullutkaan, homma toimisi. Nyt yllätyin todella positiivisesti. Sain tehtyä netissä etukäteen lähtöselvityksen ja lentokentällä tarvitsi vain puhelimesta näyttää boarding passia, ja laukku lähti kohti Meksikoa. Bogotan lentokentällä asiat toimivat oikein hyvin muutenkin. Turvatarkastus näytti aluksi hyvin sekavalta, mutta niin vain jonot löytyivät ja tavarat skannattiin. Sitten kävelin portille B3, mistä lento Mexico Cityyn lähti aikataulun mukaan.

Luulin pääseväni ensimmäiseen luokkaan, koska paikkanumeroni oli 2E. No eipä tässä koneessa ollut ensimmäistä luokkaa vaan olimme kaikki ihan samalla tasolla. Bussi- ja junamatkoista on aina kerrottavaa, koska niissä näkee kaikkea mielenkiintoista. Lentokoneessa ei edes ikkunapaikalla ole paljon katseltavaa, saati sitten sen vieressä. Nyt oikeastaan 4:13 herätys oli hyvä asia, sillä sain torkuttua yllättävän paljon viiden tunnin lennosta. Tosin heräilin toistuvasti suu auki ja jouduin pyyhkimään suupieliä, mutta joka tapauksessa aika meni oikein vauhdikkaasti.

Lentokone laskeutui Mexico Cityn lentokentälle puolen päivän aikaan. Tulin jälleen uudelle aikavyöhykkeelle, joita onkin kurottavana umpeen, kunhan lähden kohti itää. Muodollisuudet Meksikossa sujuivat oikein nykyaikaisesti. Reilun kymmenen Euroopan maan kansalaiset, ja pohjoisamerikkalaiset, pääsivät omaa reittiään tullimuodollisuuksissa. Tällä linjalla tarvitsi laittaa passin etusivu lukijaan ja edetä sitten kuvattavaksi, ja sillä olivat muodollisuudet selvitetty. Aivan kuten Helsinki-Vantaalla. Tosin passiin ei tullut leimaa!

Kello oli vähän yli 12 ja pääsisin hotellille vasta kolmelta, joten minulla ei ollut kiirettä. Pussiaamiainen oli ollut hyvin mitätön, joten päätin mennä syömään heti lentokentällä. Löysinkin ihan kelvollisen ruokapaikan, jossa söin turhan rasvaisen lämpimän voileivän ja kahvin. Kello ei ollut vieläkään paljon, mutta ajattelin kuluttaa aikaa keskustassa. Olin hyvin iloinen, että täällä lentokentältä pääsi keskustaan metrolla, jolloin ei tarvinnut pelata taksisuhareiden kanssa. Kävelin reppuineni hiljalleen metroasemalle. Yritin ostaa lipun tiskiltä, mutta siellä nainen sanoi, ettei lippuja ole. En tiedä mitä hän lipputiskillä myi, jos ei lippuja? Menin automaatille ja onnistuin hankkimaan itselleni kortin ja siihen matkarahaa. Olin vaihtanut Kolumbian rahat Meksikon rahoiksi, joita minulla oli 200 pesoa. Hurautin automaattiin 50 peson setelin, jolloin sain 15 pesoa maksavan kortin ja siihen 35 peson edestä reissuja. Automaatti ei ehdottanut, että olisin ottanut osan rahasta takaisin. Nyt minulla taitaa olla kortilla seitsemän matkan edestä rahaa. Ehkei haittaa, vaikka en ehtisi kaikkia matkoja käyttää, sillä viisi pesoa on alle 30 senttiä.

Metro on oikein hieno tapa matkustaa, koska se on hyvin yksinkertainen, kunhan on saanut lipun ostettua. Nyt ajoin keltaisella linjalla päätepysäkille ja siellä vaihdoin pinkkiin linjaan ja ajoin Pino Suárezin asemalle. Keltaisella linjalla oli kovin väljää, mutta pinkillä oli matkustajia hyvinkin paljon. Koska lähdin ensimmäiseltä asemalta, pääsin istumaan, mutta jouduin pitämään isoa reppua koko ajan jalkojeni välissä ja pientä reppua sylissä. Nousin oikealla asemalla pois ja lähdin katselemaan ympäristöä. Minulla oli iso reppu selässä ja pieni olkapäällä, ja aikaa kulutettavana toista tuntia. Mietin mitä tekisin ja keksin ratkaisun, kun kävelin kivalle kävelykadulle. Siellä oli paljon ravintoloita terasseilla. Menin yhteen niistä ja tilasin oluen. Aika meni kuin siivillä, mutta olueni loppui, joten jouduin tilaamaan uuden. Kävelykatu oli kovin vilkas, joten minulla riitti hyvin paljon katseltavaa. Turisteja oli kovin vähän tai paikallisia oli hyvin paljon, jolloin turisteja ei seasta juuri erottanut. Mexico Cityssä on ehkä noin yhdeksän miljoonaa asukasta ja metropolialueella ehkä 20 miljoonaa, mutta varmaa tietoa ei ole kenelläkään. Valtavasti täällä ihmisiä kuitenkin on.

Sain kellon käytettyä kolmeen ja oli aika mennä San Lucas -hotellille. Matkaa ei ollut pitkästi, mutta ihmisiä oli kaikkialla hyvin paljon. Kiersin hotellille hieman takakautta ja näytti, että viettäisin yöni jossain hyvin epämääräisessä paikassa. Mutta kun pääsin hotellin etupuolelle, se näytti ihan mukavalta. Muodollisuudet sujuivat helposti ja huone osoittautui oikein mukavaksi, siistiksi ja suureksi.

Hetken levon jälkeen lähdin katselemaan Mexico Cityn keskustaa. En muista olenko ikinä ennen ollut näin ruuhkaisilla kaduilla, jotka levittäytyivät näin laajalle alueelle. Ihmisiä oli kaikki kadut täynnä ja he näyttivät olevan vain viettämässä lauantaita. Mitään juhlapäivää ei käsittääkseni ollut vaan ihmiset olivat tulleet kaduille vapaapäivää viettämään. Kuljin koko ajan reppu vasemmassa kainalossa ja toinen käsi taskussa, missä oli puhelin. En kuitenkaan täälläkään kokenut mitään uhkaavaa vaan pelkällä varautumisella tunsin oloni ihan turvalliseksi. Nautin hyvin paljon tästäkin hienosta kokemuksesta.

Odotin hyvin paljon pääsyä Zócalolle eli kaupungin keskusaukiolle, josta olen nähnyt hyvin vaikuttavia kuvia. Paul McCartney piti siellä konsertin vuonna 2012 ja katsojia oli 200 000, mikä antaa osviittaa aukion koosta. Enkä pettynyt! Aukio oli hyvin vaikuttava! Se oli hyvin laaja, sen ympärillä oli komeita rakennuksia ja keskellä aukiota liehui hyvin suuri Meksikon lippu. Kokonaisuus oli hyvin vaikuttava. Iso osa aukiosta oli aidattu ja siellä oli tuhansia tuolia. Lavalla pidettiin jotain puheita, mutta ilmeisesti tapahtuma oli jo lopussa, koska tuolia oltiin kasaamassa. Aukion huomattavin rakennus oli mahtavan näköinen katedraali. Onneksi se oli vielä auki ja pääsin katselemaan sitä sisältäkin. Sisältä valtava kirkko noudatti katolista kaavaa runsaine koristeluineen. Kirkon reunoilla turistit saivat kulkea, mutta keskellä olevilla penkeillä ja sisemmällä alttarilla oli menossa häät. En jäänyt onnittelemaan hääparia vaan poistuin vilkkaaseen kaupunkiin.

Kävelin keskustan kaduilla ilman tarkempaa suuntaa ja nautin ihmisten paljoudesta. Tällaista ei kuitenkaan kovin usein saa kokea eikä tungos ollut missään vaiheessa oikeasti ahdistava. Manuel Tolsan aukiolla näin kivan ravintolan ja päätin mennä syömään. Tilasin sopan ja oluen. Olut oli hyvä, mutta soppa hyvin laihaa, joskin maku oli hyvä. Tämä oli ensimmäinen kerta tällä matkalla, kun jäin ruokailun jälkeen nälkäiseksi. Jatkoin kävelyä ja ohitin oikein hienon Palacio de Bellas Artesin rakennuksen useiden muiden komeiden rakennusten lisäksi. Kuten suurissa kaupungeissa aina, oli täälläkin kaduilla kaiken näköistä esiintyjää. Katselin vähän aikaa, kun rokkibändi soitti todella antaumuksella. Ties vaikka innostunut kitaristi olisi joskus ollut kuuluisakin.

Päivä alkoi hämärtyä ja oli aika vähentää yksi kulkija tästä kaupungista. Päivä oli ollut aika pitkä, mutta Ciudad de México oli tehnyt minuun oikein hyvän vaikutuksen. Saa nähdä syveneekö vaikutus huomenna?