Mendoza

Minulla oli herätys puoli seitsemältä, joskin heräilin jo vähän aikaisemmin. Olin aika pian aamiaisella, joka oli sama kuin eilen. Paitsi, että unohdin eilen kirjoittaa, että aamiaiseen kuului myös viipale sekä kinkkua että juustoa, jotka tuotiin asetilla jokaisen pöytään. Kahdeksan jälkeen olin jo alakerrassa maksamassa huoneen laskua. Siihen ripeä eteneminen tyssäsi. Yritin maksaa ensin omalla luottokortilla, mutta se ei onnistunut. Laitteeseen tuli espanjankielinen virheilmoitus, jossa luki excesso muun tekstin ohessa. Onneksi minulla on mukana rouvankin luottokortti ja mukavampaahan on, jos maksu menee siltä kortilta. Mutta eipä mennyt siltäkään kortilta. Vain espanjaa puhuva respa näytti minulle maksupäätettä, mutta en ymmärtänyt siitä muuta kuin, että maksu ei mennyt läpi. Koetettiin uudestaan, mutta sama homma. Sitten vaihdettiin maksupäätettä, mutta epäonni jatkui. Heppu selitti minulle samalla mitä tapahtui, mutta se ei minua paljon lohduttanut. Respa soitti jonnekin, ehkä pankkiin, ja selvitteli tilannetta. Laite käynnistettiin uudestaan ja nyt pitäisi toimia, mutta eipä toiminut. Vapaallahan minä olin, mutta kun bussi lähtee yhdeksältä ja kello etenee. Välillä paikalla kävi muita asiakkaita ja respa palveli heidät siinä sivussa. Yritimme uudestaan minun kortillani, mutta ei. Mies päivitteli asiaa tai ainakin niin hänen pitkät puheensa tulkitsin, mutta se ei auttanut minua. Hän vaihtoi vielä kerran maksulaitetta ja nyt jostain syystä vaimon kortti kelpasikin ja sain maksettua huoneen. Onneksi varaan aina runsaasti aikaa ja vaikka maksun kanssa meni puoli tuntia, niin ehdin silti helposti läheiselle asemalle ennen kahdeksaa.

Ettei lähtö olisi ollut liian helppoa, niin eihän tälläkään asemalla kerrottu mikä bussi lähtee miltäkin laiturilta. Nyt minulla oli vielä lisäongelma, sillä lipussani oli merkitty kolme bussiyhtiötä, jotka ilmeisesti ajoivat reitin yhteistyönä. Kello oli varttia vaille enkä nähnyt millään noin 50 laiturista bussia, jonka yhtiön nimi olisi ollut Andesmar, Tramat tai El Rapido. Varmaan pian joku niistä kurvaisi paikalle, mutta olin vähän epävarma asiasta. Kipaisin toiseen kerrokseen ja etsin Andesmarin lippukojun, missä sain tiedon, että ko. bussi tulee laitureille 1-10. Kipitin takasin alakertaa ja siellä olikin laiturissa kuusi El Rapidon bussi, jonka keulassa koristi Mendoza-kyltti. Vein ison repun perälle takatavaroihin ja ojensin lippuni sekä passinapukuskille, joka oli vaikuttunut, että olin Suomesta. Minä taas olin tyytyväinen, kun pääsin kyytiin.

Olin myös tyytyväinen, että jännemmät kerrottavat tältä päivältä on kerrottu. Bussimatkalla Mendozan kaupunkiin ei tapahtunut mitään jännittävää ja siitä olin oikeastaan ihan tyytyväinen. Matkalla turhan usein jännittävät tapahtumat tietävät viivästyksiä, jotka harvoin koituvat kenenkään hyödyksi.

Heti alussa lännessä näkyi lupaavia korkeita mäkiä, mutta bussi ei niiden luokse ajanut vaan lähti lounaaseen päin ja pian vuoret katosivat kokonaan. Pariin kertaan matkan aikana näkyi isompia mäkiä, mutta kertaakaan emme niille nousseet. Koko kymmenen tunnin matka mentiin jälleen tasamaata pitkin. Ensimmäiset tunnit tietä reunustivat viljellyt pellot, mutta hiljalleen maa kävi kuivemmaksi ja pellot väistyivät joutomaan tieltä. Välillä oli suuria puitakin, mutta pääsääntöisesti tien vierellä oli heinikkoa tai pensaikkoa. Lähellä Mendozaa, joka on Argentiina viininviljelyn keskus, alkoi tulla laajoja viiniviljelyjä. Lintuja lensi tiuhaan, mutta asumuksia oli perin harvassa. Kaupunkeja oli vieläkin harvemmassa. Kymmenen tunnin matka näissä puitteissa ei ole kaikkein jännittävin matkapäivä. Suhtauduin asiaan kuitenkin siirtymätaipaleena ja kun tiesin jo alun perin, että matka kestää pitkään, niin en ehtinyt edes pitkästyä. Minä katselin, luin, torkahtelin ja nautin matkustamisesta.

Bussi pysähtyi Mendozan bussiterminaaliin seitsemän jälkeen. Saatuani ison repun lähdin kävelemään keskustaan noin kilometrin päässä olevaan Hotel Cervantesiin. Hämärä, ei pimeä, alkoi laskeutua, mutta lämpötila keikkui edelleen lähellä 30 astetta, mutta nyt kun aurinko ei säteile suoraan, oli kävely suloisessa lämmössä erittäin hienoa. Minulla oli tarkoitus ostaa Córdoban asemalta voileipä, mutta se suunnitelma hyytyi luottokorttiongelmiin. Bussi ei tehnyt yhtään pidempää pysähdystä eikä kukaan tullut myymään bussiin syötävää, joten elin tänään napostelujen varassa. Onneksi hotellin lähellä oli auki kauppa, josta sain ostettua iltapalaksi ison chiapatan. Katsotaan, jos huomenna vaikka söisin lounaan?