2.6.2017 Pristina

Kosovon pääkaupungin taivaan peitti aamulla harmaa pilviverho eikä lämpötila kahdeksalta ylittänyt 20 astetta. Vettä ei satanut, mutta päiväksi oli luvattu ukkoskuuroja, joten varustauduimme niihin. Hotellin aamiainen alakerrassa kuuluu huoneen hintaa, joten olimme siellä ennen kahdeksaa. Lämmin ruoka oli viileätä, joten panostimme kylmiin ruokiin.

Anne ja Seija olivat tehneet viikolla joka ilta ylitöitä, joten tänään he pääsivät tutustumaan Kosovon maaseutuun. Meille oli järjestetty kyyti ja kuski, joka kuljetti meitä iltapäivään saakka Pristinan ympäristössä.

Sovittuun aikaan uusi komea Mersu odotti hotellin edessä ja kohtelias, mutta vähäpuheinen kuskimme otti meidät kyytiin. Ensimmäisenä hän kuljetti meidät lähellä olevalle Gracanican luostarille. Siellä oli vanha luostarin kirkko, joka kuuluu Kosovon vanhojen kirkkojen maailmanperintökohteeseen. Ulkoa päin tämäkin kirkko oli hyvin mitätön, mutta sisällä oli erittäin hienoja freskoja, joista suurin osa oli hyvin säilyneitä. Niitä oltiin juuri puhdistamassa Belgradista tulleiden ammattilaisten voimin. Työ oli jatkunut jo pitkän aikaa ja valmistuisi myöhään syksyllä. Puhdistetun ja puhdistamattoman maalauksen ero oli suuri. Freskoja ei saa entisöidä vaan ainoastaan puhdistaa. Nämä tiedot meille antoi heppu, jolla oli Unescon kulkukortti kaulassa, joten varmaan hän tiesi, mistä puhui. Hän myös kertoi meille freskojen historiasta ja kirkon poikkeuksellisista piirteistä. Freskot olivat samanhenkisiä kuin Sofian Boyanon kirkossa, ja oikein hienoja katsella.

Sitten kuski lähti viemään meitä etelään päin Pristinan kaoottisessa liikenteessä. Hän ajoi mukavan rauhallisesti, mutta osasi myös tunkea auton sopiviin rakoihin. Muuten täällä ei pääse lainkaan eteenpäin. Etelään johtavalla moottoritiellä oli enää vähän kulkijoita ja pääsimme melko lähellä Makedonian rajaa nopeasti. Sitten lähdimme pieniä, kapeita ja mäkisiä teitä pitkin kohti Prizrenin kaupunkia. Nousimme yli kilometrin korkeudelle, joten näkymät olivat hienoja, joskin jylhiä vuoria täällä ei ollut. Pysähdyimme kahville vuoren rinteellä olevaan Sharri-ravintolaan. Sääennustuksen mukaan viimeistään nyt olisi pitänyt olla ukkoskuuroja, mutta pilvet eivät meille vettä antaneet. Kahvien jälkeen matka jatkui varsin syvän solan läpi ja hiljalleen laskeuduimme kivan näköiseen Prizreniin.

Täällä menimme syömään mukavan näköiseen ravintolaan. Auton pysäköinti oli sellaista ajotaidon näytettä, että olin hyvin tyytyväinen, ettei minun tarvinnut uutta Mersua laittaa parkkiin. Muuten olisin kyllä autoa voinut ajaa, joskin Pristinassa olisi pitänyt keskittyä tavallista enemmän. Ambient-ravintolan erikoisuus oli saviastiassa kypsytetty, leivän alle piilotettu lammaspata. Me kaikki otimme sen eikä se hullumpi vaihtoehto ollutkaan. Söimme ulkona terassilla ja koska sateita ei tänään tullutkaan, oli lämpötila noussut 30 asteeseen. Ei hätää, olimme katoksen alla, joten meillä ei ollut liian kuuma.

Ruokailun jälkeen katselimme vähän aikaa pikkukaupunkia. Täällä lähellä Albaniaa suurin osa ihmisistä on muslimeita. Moskeijoita oli hyvin paljon ja ruokailun aikana oli rukousaika, johon minareettien kovaääniset uskovaisia kutsuivat. Kuulimme ainakin neljän eri moskeijan kutsut ja tuntui, kuin ne olisivat kilpailleet asiakkaista toinen toistaan houkuttelevimmilla kutsuilla. Kuskimme ajoi loppumatkan suorinta reittiä Pristinaan eikä aikaa mennyt kuin reilu tunti. Vuoristen seutujen jälkeen tasaiset maat olivat paljon tylsempiä katsella. Lähellä Pristinaa ympärillä oli jälleen tuttu tienvarsikauppojen runsaus. Pristinassa oli hyvin ruuhkaista, mutta hiljalleen pääsimme hotellille ja kiitimme kuskiamme myös rahallisesti.

Anne ja Seija jatkoivat jälleen töitä tapaamalla joitain paikallisia ihmisiä. Sitä ennen ehdimme Seijan kanssa kävellä lyhyen matkan kaupungin bussiasemalle. Tällä kertaa bussilippujen osto oli helpompaa. Informaatiotiskin ikkunassa oli lista Tiranaan menevistä busseista, joita oli parikymmentä ja jokainen eri toimijan linjoja. Valitsimme keskipäivän lähdön Key-linjan autolla. Liput piti mennä ostamaan tietenkin eri luukulta. Oli aika hauskaa, kun lipunmyyjä pyysi taustalla touhuavaa remonttimiestä tulkkaamaan meidän englanninkieliset kysymykset. Se toimi ja saimme huomiseksi kaksi bussilippua Albanian pääkaupunkiin vähän yli 20 eurolla. Kaupan päälle remonttireiska huusi, että bussi lähtee aseman toiselta puolelta laiturilta 18. Palvelu pelaa eri maissa eri tavalla!

Kävelimme takaisin hotellimme Bill Klinton -katua pitkin ja ihmettelimme miten liikenteen voi sotkea olemalla jokaisessa kohdassa itsekäs. Jalkakäytävillä on hyvin hankala kulkea, koska jokaiseen mahdolliseen paikkaan on pysäköity auto. Seijalla ei ole ollut mitään mahdollisuutta mennä täällä lenkille, koska jalkakäytävillä ei vain ole tilaa juosta. Katujen ylittäminen on joka kerta hermoja raastava suoritus. Ikinä ei voi tietää mistä suunnasta joku auto kiitää ohitsesi; toivottavasti ohitse. Aina ei edes jalkakäytävällä tunne olevansa turvassa autoilta.

Naisten tehdessä töitä, minä tulin huoneeseen lepäämään ja kirjoittelemaan. Viimein puoli seitsemältä työt saatiin päätökseen ja pääsimme lähtemään päivälliselle. Kävelimme kolmistaan keskustan poikki tummien pilvien kerääntyessä yllemme. Menimme Hotelli Siriuksen kahdeksannen kerroksen ravintolaan syömään. Sieltä olivat hienot näkymät yli koko kaupungin, mutta emme menneet terassille, koska sateen alkaminen oli ilmeinen. Tuskin ehdimme tilata alkujuomat, kun ensimmäiset salamat valaisivat taivaan ja pian rankkasade pieksi terassin pöytiä. Me nautimme sisätiloissa maittavista kala-aterioista ja katselimme miten salamat löivät Pristinan yllä osuen välillä jonnekin lähistölle. Sateen jatkuminen pakotti naiset tilaamaan jälkiruoat ja minä jouduin maistamaan toista rakia, mutta totesin, että alkujuomana ollut päärynästä tehty raki oli tätä parempaa.

Paikalle oli tullut myös Annen ja Seijan työkaveri Ritva, joka asuu Pristinassa pysyvästi. Ruokailun jälkeen Ritva houkutteli Seijan ja minut Soma-baariin vielä nauttimaan yhdet juomat. Naiset ottivat mojitot ja minä päädyin nauttimaan Skotlannin kunniaksi 12-vuotiasta Obania. Kyllä ne Skotlannissa vain osaavat tehdä elämän eliksiiriä, jota kelpaa maistella Balkanillakin. Sade oli tauonnut, joten kävelimme reilun kilometrin matkan hotellille. Täällä etelässä on mahtavaa, että ukkosmyrskystä huolimatta lämpötila ei laskenut kovinkaan paljon ja lyhythihaisessa paidassa käveli ulkona ilman palelemisen pelkoa. Pelkoa aiheutti ainoastaan liikenne, jota oli vähemmän, mutta pimeys ei vauhtia ainakaan hiljennä.

Täällä Balkanin alueella hotellien nettiyhteydet ovat olleet aika huonoja. Välillä nettiin ei ole päässyt ollenkaan eikä esimerkiksi päivityksiä ole voinut tehdä. Toivottavasti yhteydet paranevat tulevaisuudessa.