9.6.2017 Tyrrhenanmeri

Seija pääsi viimeinkin lenkille. Kylän kadut olivat hiljaisia, joten juokseminen oli helppoa. Reitit eivät olleet kovin mukavia, mutta pääasia oli saada juosta. Kahdeksalta pääsimme aamiaiselle. Täällä oli oikein pöytiin tarjoilu ja puitteet olivat vähintäänkin komeat. Terassilla oli jo miellyttävän lämmintä ja oli oikein mukava syödä ja juoda sekä katsella samalla miten aamuaurinko heijastui kirkkaasti Välimeren syvän sinisestä pinnasta.

Pakkasin laukut ja Seijan autoon ja lähdimme ylittämään Sardiniaa. Täällä on menossa Sardinian ralli ja sitä ajetaan lähellä Olbian kaupunkia. Pelkäsin, että ralli aiheuttaisi ruuhkia ajaessani Olbian kautta, mutta kilpailusta ei ollut minkäänlaisia merkkejä. Ehkä se oli peruttu rallikisojen tylsyyden vuoksi. Olbian jälkeen avautui moottoritie tai ainakin nelikaistainen väylä, jota oli hyvä ajella. Täällä nopeusrajoitukset ovat ihan kummallisia. 90 km/h on voimassa niin mutkikkaalla maantiellä kuin moottoritielläkin. Kukaan ei noudata niitä edes tavallisella maantiellä saati sitten moottoritiellä. Minä sovitin nopeuteni niin, että minusta meni kiireisimmät ohitse, mutta oma eteneminen oli sopivan vauhdikasta.

Reilun sadan kilometrin moottoritieosuuden jälkeen siirryimme pienemmille teille. Seija pelkäsi pahinta, mutta täällä tiet olivat selvästi Korsikaa leveämpiä eivätkä niin mutkaisia, joten mukava oli rouvan istuskella kyydissä. Saaren pohjoisosat olivat melko vihreitä. Täälläkin oli mäkistä, mutta vuorista ei voinut puhua. Lisäksi kukkulat olivat selvästi loivempia kuin Korsikalla, vaikka etukäteen luulin, että olisi toisin päin. Hiljalleen vihreys haihtui ja tilalle tuli keltaista; kuivaa niittyä ja peltoa. Puita oli harvakseltaan ja nekin pieniä. Seutu oli kumpuilevaa ja varsin miellyttävää katsella. Liikennettä täällä oli hyvin vähän, joten minäkin ehdin katsella maisemia aina ennen seuraavaa mutkaa.

Keskipäivän jälkeen tulimme Baruminin pieneen kaupunkiin. Sen liepeillä oli Su Nuraxin kivilinnoitus, joka kuuluu maailmanperintölistalle. Tämä yllättävän suuri, toistakymmentä metriä korkea, suurista kivenjärkäleistä kasattu linnoitus tehtiin jo 3 500 vuotta sitten. Tällaisia alun perin jopa parikymmentä metriä korkeita puolustuslinnoituksia on Sardiniassa noin 8 000, mutta tämä on ainoa, joka on kaivettu esiin ja on näin hyvin säilynyt. Odottelimme varttitunnin ohjatun kierroksen alkua. Lämpötila oli ollut koko päivän korkea, mutta täällä se nousi 33 asteeseen. Minä hakeuduin varjoon aina kun se oli mahdollista. Varjoa on kuitenkin vaikea löytää, koska aurinko paistaa lähes kohtisuoraan ylhäältä.

Oppaamme johdolla kiersimme linnoituksessa vajaan tunnin. Mies puhui englantia varsin hyvin ja äänsi selkeämmin kuin kollegat Skotlannissa. Paikan historia oli mielenkiintoinen, vaikka aika moni asia oli arvailujen parissa, sillä täällä ei oltu asuttu noin 3 000 vuoteen. Linnoituksen sisälle oli melko haasteellista kavuta, mutta vielä meidän polvet siihen taipuivat. Ihmettelimme, miten hyvin jo 3 500 vuotta sitten oli suuria kiviä saatu laitettua päällekkäinen ja rakennelmat olivat edelleenkin aika hyvin koossa. Hienon käynnin jälkeen kävimme kahvilassa syömässä puolikkaan paninin.

Ajoin reilun 50 kilometrin matkan Sardinian pääkaupunkiin Cagliariin. Loppupätkä meni sujuvasti isoa tietä ja navigaattori toi meidät tosi kätevästi keskustan kiertäen sataman vierelle. Löysimme helposti parkkipaikan, mikä ei aina Italian kaupungeissa ole yksinkertaista. Meidän laivamme lähtisi joidenkin tuntien päästä täältä Sisiliaan. Lipuissa ei kerrottu mistä laivaan pääsisi ajamaan, joten menimme katselemaan paikkoja. Missään ei kerrottu mistä laivaan pääsisi, mutta pystyimme rajaamaan paikan kahteen porttiin. Meidän piti käydä varmistamassa eräältä satamavirkailijalta, että olimme löytäneet oikean paikan.

Meillä oli vajaat kaksi tuntia aikaa tutustua Cagliarin kaupunkiin. Siinä ajassa ei kovin syvällistä kuvaa satamakaupungista saanut. Mitenkään erityisen viihtyisältä ei kaupunki vaikuttanut, mutta ihan mukava siellä oli kuljeskella. Aivan reunimmaiset rakennukset olivat komean näköisiä, mutta siitä sisempänä talot olivat aika tavallisia vanhoja kerrostaloja. Kapeilla kujilla oli paljon ravintoloita ja pikkukauppoja, mutta melko rähjäistä seutu oli. Mitään hienompia nähtävyyksiä tai parempaa seutua ei vastaamme tullut, joten Cagliarista meille jäi valju kuva.

Hyvissä ajoin ennen määräaikaa olimme jonottamassa laivaan pääsyä. Seija kävi vielä edelliseltä jonottajalta varmistamassa, että olimme Palermoon menevässä jonossa. Noin puolen tunnin odottelun jälkeen jono alkoi liikkua hitaasti eteenpäin ja aikanaan mekin pääsimme virkailijan luo. Eihän meitä kerta jonottamisella laivaan oteta! Olin varannut tämänkin lautan etukäteen ja ilmoittanut ohjeiden mukaan, että tulen vuokra-autolla eikä minulla ole tiedossa auton tietoja. No eihän se täällä kelvannut vaan jouduimme poistumaan jonosta ja palaamaan takaisin parkkipaikalle. Marssimme Tirrenian laivayhtiön konttoriin. Siellä meidän piti esittää lippumme ja kertoa, että siihen pitää lisätä auton rekisterinumero. Virkailija katsoi numeron avaimenperästä ja naputti sen tietokoneelle. Sitten hän tulosti meille uuden paperin, jossa oli entiset tiedot sekä Fordimme rekisterinumero! Palasimme jonon perille, mutta yllättävän nopeasti olimme jälleen portilla, joskin nyt eri hepun tentattavana. Nyt paperimme oli kunnossa ja meille annettiin lupa mennä eteenpäin. Mies ei kertonut ollenkaan minne mennä, joten ajoin eteenpäin ja menin jonoon, missä oli henkilöautoja, kun en muutakaan paikkaa keksinyt. Rekkoja kulki ympärillä joka suuntaan eikä järjestelmällisyyttä ollut juuri Albanian satamaa enempää. Olin hyvin tyytyväinen, kun lippumme tarkastettiin ja minulle sanottiin, että aja vasemmasta portista ylös, sillä siellä on Palermoon menijät.

Nousimme kuudenteen kerrokseen ja menimme hakemaan respasta hyttimme avaimen. Huonot muistot tulivat mieleen, kun henkilökunnan edustaja katsoi lippuamme ja sanoi, että ”small problem” ja kehotti meitä istumaan odottamaan. Hän sanoi vielä ”don’t worry”, niin kuin se meitä lohduttaisi. Jälleen oli laiva vaihtunut sitten varaukseni ja ongelma taisi olla sama, eli hytit eivät täsmänneet varaukseni ja laivan suhteen. Pitääkö meidän taas odottaa, että kaikki suuren laivan matkustajat tulevat sisälle ennen kuin meille annetaan jäljelle jäänyt konehuoneen alla oleva hytti? Nyt ei onneksi käynyt niin vaan alle kymmenessä minuutissa saimme hytin avaimen ja siinä oli ikkuna merelle! Kävimme viemässä laukun hyttiin ja pian sen jälkeen lähdimme katselemaan laivaa. Korviimme kantautui kuulutus, että minua pyydetään ilmoittautumaan respaan. Mitä nyt vielä voisi olla pielessä? Laiva ei ollut vielä poistunut satamasta, joten vielä on mahdollisuus, että meidät jätetään Sardiniaan. Sama kiukkuisen oloinen italialainen vaati meiltä toista lippua. Meillä oli ollut toinenkin kopio lipusta, mutta sen oli ottanut Tirrenian toimiston virkailija, kun hän oli tulostanut meille uuden tiketin, jossa oli ollut se kallisarvoinen rekisterinumero. Mies ei selityksiämme kuunnellut, mutta pian urahti, että hyvä on ja heitti lippumme tiskille. Aika uskomatonta touhua, mutta niin vain kohti Sisiliaa ollaan menossa.

Tämäkin laiva on aika kauhtunut eikä täällä ole tarkoituskaan, että matkustajat viihtyisivät. Suuressa laivassa on yksi ravintola ja yksi suuri baari. Tosin yhdeksännessä kerroksessa oli uima-allas, mutta sitä ei ole käytetty edes Berlusconin valtakauden aikana. Meille luvattiin myös, että siellä olisi diskobaari, mutta suureksi pettymyksekseni sekin oli suljettu. Jouduimme menemään suureen baariin ja ostimme päivälliseksi paninit sekä mineraaliveden ja sardinialaisen oluen. Juhlat jatkuivat, kun kävin hakemassa toisen oluen sekä kahvin Seijalle. Eipä meillä ollut muutakaan tekemistä kuin mennä hyttiimme, missä vaimo luki ja minä kirjoittelin päivän tapahtumista. Wifiä ei laivoissa ole ollut, joten kirjoituksen julkaisu siirtyy jälleen eteenpäin.

Rutto alkaa olla voitettu, mutta edelleen pohkeissani on aika kuvottavan näköisiä länttejä. Niitä yritetään hoitaa, mutta saa nähdä jäävätkö pysyviksi vaurioiksi. Olen yrittänyt suojautua liialta auringolta, sillä ihoni palaa harmittavan helposti. Tähän asti se on onnistunut aika hyvin, mutta nyt huomasin, että käsissä ja jaloissa näkyy ikävän punaisia kohtia. Nyt piti ostaa taas uutta rasvaa lievittämään palanutta ihoa. Rasvoja minulla on enemmän kuin ikänä ennen yhteensä.