8.6.2017 Baja Sardinia

Tänäänkin meillä oli kello soimassa, koska meidän piti olla saaren eteläkärjessä viimeistään puoli yhdeltätoista ja matkaa sinne oli vajaat kolme tuntia. Hotellin ravintolassa oli mannermainen aamiainen, petit dejeuner, eli suomeksi niukka aamiainen. Sillä kuitenkin aloitettiin ja päästiin pitemmälle kuin sen antamat energiat olisivat pitäneet riittää.

Ehdimme Ajacciosta ennen aamuruuhkaa ja kaupungin jälkeen ajo sujui varsin rauhallisesti. Tiet eivät olleet lainkaan niin jännittäviä kuin eilen, mistä Seija oli mielissään. Suoria eivät tiet olleet tälläkään, mutta leveämpiä eikä jyrkänteitä ollut teiden vierellä. Korsika oli lähestulkoon eteläkärkeen saakka kovin metsäinen, mäkinen ja vihreä. Maisemat olivat miellyttäviä eivätkä niitä juurikaan asutukset pilanneet.

Saavuimme saaren eteläkärkeen noin puoli tuntia aikaisemmin kuin määräaika oli, mikä oli toivottavaa. Lautta lähti Bonifacion kaupungista, joka olisi ollut tarkemman tutustumisen arvoinen, mutta siihen meillä ei ollut aikaa. Satamaan päästiin ajamalla hyvin mutkikas ja kapea reitti lahden perukoille. Siellä moniselkoiset ohjeet eivät palvelleet meitä, mutta omatoimisesti saimme selville mistä piti hankkia lippu ja mistä pääsi ajamaan lautalle. Vajaan kahden tunnin aurinkoisen odottelun jälkeen pääsimme ajamaan autolautalle. Lautalle ajamisen ohjeita tuli enemmän kuin pystyin sulattamaan, mutta niin vain kolo Fordillekin löytyi.

Pääsimme Sardiniaan reilun tunnin purjehduksen jälkeen. Lautta oli aika ankea, mutta ulkona oli kiva katsella loittonevaa Korsikaa ja lähestyvää Sardiniaa. Poistuminen lautalta oli sujuvaa. Korsikassa lämpötila oli notkunut reilussa 20 asteessa, mutta Sardinian iltapäivässä pääsimme mukaviin 30 asteen lukemiin eivätkä pilvet häirinneet oloa. Matkaa Baja Sardiniaan oli vain 50 kilometriä ja olimme perillä jo kahdelta. Hotel Olimpia löytyi noin 200 metrin päässä hiekkarannalta. Saimme huoneen kätevästi ja välittömästi tuli komento siirtyä rannalle eikä vastaansanomiset auttaneet mitään.

Viisi minuuttia myöhemmin olimme smaragdin värisen veden äärellä kuumalla vaalealla sannalla. Minut käskettiin makaamaan pyyhkeelle ja ottamaan aurinkoa. Niin minä teinkin, mutta kymmenen minuutin päästä minulle annettiin lupa mennä hakemaan vettä, eikä ollut kiirettä tulla takaisin. Ymmärsin kehotuksen tarkoituksen, menin baariin juomaan oluen ja tulin aikanaan vesipullon kanssa takaisin. Otin jälleen aurinkoa, mutta se on oikeasti hyvin tylsää touhua. Minun juttuihin kyllästyttiin taas nopeasti ja sain kannustusta lähteä uimaan. Kotona olimme tulleet yhteisymmärrykseen, että kahdeksankymmentä luvun uikkarit olivat jo aikansa eläneet, joten minulle oli eilen Ajacciosta ostettu nykypäivän uimavaatteet. Ne muotitietoisesti ylläni kahlasin Välimereen ja antauduin aaltojen hellittäväksi. Vesi oli lähestulkoon lämmintä ja se innosti minua uiskentelemaan yli puoli tuntia. Lienee ennätykseni, kuten oli melkein 15 minuutin yhtäjaksoinen auringonottonikin.

Seija sai kaipaamansa ajan auringon alla, mutta hän oli pettynyt tuloksiin. Minun käsivarteni olivat tulleet huomaamatta ruskeammaksi kuin puolison iho. Toki minulla oli näyttää vatsani, joka oli kuin Carraran valkoista marmoria. Väri siis. Hotellilla käynnin jälkeen palasimme Baja Sardinian pieneen keskustaan miettimään mitä syötäisiin. Nautimme ensin proseccon ja oluen ennen kuin siirryimme viereiseen ravintolaan syömään. Pohdimme ensin ihan tavallisia ruokia, mutta sitten kallistuin Sardinian kuuluisaan hummeriin. Tarjoilija oli aika kannustava ison ravun suhteen ja niin päädyimme ottamaan yhteiseksi hummerin. Hinta oli jotain uskomatonta, mutta niin tällä kertaa. Palvelu ravintolassa oli aivan erinomaista ja oli ilo katsoa, miten ammattilaiset toimivat. Ruokailun jälkeen palasimme takaisin hotellille. Rouva meni nukkumaan, mutta minä siirryin parvekkeelle kirjoittamaan kuulumisia.