6.6.2017 Ligurianmeri

Tänään oli kiireetön aamu heräillä. Suihku oli täälläkin pieni, mutta siellä molemmat kävivät puhdistumassa. Toisessa kerroksessa tarjottu aamiainen oli melko runsas, mutta kuumat ruoat puuttuivat kokonaan. Loikoilimme huoneessamme jonkin aikaa, koska emme voineet mennä vuokraamaan autoa ennen kymmentä. Kaksikymmentä vaille kyllästyttiin odottamaan ja ylitimme ison aukion palaten Milano Centrale -asemalle. Valtaisan rakennuksen kulmasta löysimme Budgetin autovuokraamon tilat. Vuokraus sujui yllättävän mutkattomasti nuoren naisen puhuessa selkeätä englantia, joten ymmärsimme kerralla mitä hän sanoi. Jouduimme kävelemään puoli kilometriä pysäköintitalolle, missä autoja säilytetään.

Melko pian automme oli valmis ja se tuotiin meille rakennuksen eteen. Mies havaitsi, että tankki olikin puolillaan, joten hän pyysi meitä kyytiin ja kävimme tankkaamassa auton. Sitten mies ajoi takaisin pysäköintitalolle ja antoi ohjaajanpenkin minulle. Mies oli pysäyttänyt auton uloskäynnin eteen ja tietenkin saman tien tuli auton pysäköintihallista. Jouduin tekemään nopean lähdön ja siitä huolimatta hätäinen milanolainen ehti töräyttää torvea. Ajoin parin korttelin matkan ja pysäytin auton sopivaan kohtaan kaksoisparkkiin laittaen Ford C-Maxin hätävilkut päälle. Saimme ihan rauhassa laittaa navigaattoriin Genovan osoitteeksi ja minä säätelin penkkiä ja peilejä sopiviksi. Emme Milanoa nyt ehtineet nähdä oikeastaan ollenkaan, mutta me palaamme vielä.

Jouduin ajamaan Milanon keskustan halki aivan ydinkeskustan kiertäen. Liikennettä oli runsaasti, mutta eteneminen oli odotettua tasaisempaa. Ensimmäisessä risteyksessä minulla oli vaikeuksia päästä ruuhkaisen risteyksen ylitse vasemmalle, mutta takaa kuullun torven soiton innoittamana työnsin Fordin keulaa etuoikeutettujen autojen lähelle ja pian tietä annettiin. Kotimaassa on tottunut odottamaan kiltisti, mutta täällä on pakko edetä tai joutuu odottamaan pitkään. Reitti ulos kaupungista oli aika yksioikoinen ja reilussa puolessa tunnissa pääsimme etelään johtavalle moottoritielle. Sen jälkeen ajo olikin helppoa kolmikaistaisella moottoritiellä, missä rekat täyttivät oikean kaistan ja nopeammat ajoivat vasemman puoleisilla.

Päätimme ajaa moottoritietä suoraan Genovaan, vaikka se oli tylsää. Kuitenkin halusimme viettää aikaa katsellen Genovaa. Lähellä rannikkoa tuli vuoria ja moottoritie tuli varsin mutkaiseksi. Tie oli vanha, sillä nyt tie rakennettaisiin tunneleihin eikä kiertämään jokilaaksoa pitkin. Hieman ennen Genovaa tulivat tullikojut, johon maksoimme 10 euroa moottoritien käytöstä. Olin kotona tutustunut sataman sijaintiin ja todennut, että meidän kannattaa jättää auto parkkiin sataman lähelle ja mennä vanhaan kaupunkiin ilman autoa. Onneksi olin etukäteen tutustunut mihin auto kannattaa viedä, sillä täällä parkkipaikan löytäminen on hyvin hankalaa. Ostoskeskuksen parkkipaikalla oli tilaa ja se varmaan oli halvempikin kuin lähempänä keskustaa olleet pysäköintialueet.

Kävelimme noin 28 asteen aurinkoisessa säässä hetken kohti keskustaa ja menimme loppumatkan Genovan yhden linjan metrolla. Ajoimme puolen kymmentä asemanväliä ja nousimme sitten De Ferrarin asemalla pois. Kiertelimme pari tuntia vanhaa keskustaa katsellen. Genova oli joskus 500 vuotta sitten hyvin vauras kaupunkivaltio ja silloiset rikkaat suvut rakensivat kaupungin keskustaan mahtavia palatseja. Ne olivat komeita ulospäinkin, mutta sisältä ne olivat uskomattoman hulppeita. Ihailimme näitä erittäin hienoja rakennuksia ulkoa, koska sisälle ei päässyt käymään. Suurin osa näistä palatseista on pankkien omistuksissa, koska kenelläkään muulla ei ole ollut varaa ostaa niitä. Kapeille kaduille ei autoja mahtunut, joten siellä oli leppoisaa ja hiljaista kävellä. Jos Tiranassa olimme lähes ainoita turisteja, niin täällä turisteja oli enemmän kuin paikallisia.

Kävimme syömässä vanhan kaupungin laidalla pienessä ravintolassa. Seija hoksasi ottaa lihapullantapaisia, mutta minä uskoin huonosti englantia puhuvaa tarjoilijaa, joka käänsi italiankielisestä menusta minun valitseman ruoan kalaksi. Eihän sieltä mitään kalaa tullut vaan jotain kalmarin päitä herneillä ja kesäkurpitsalla höystettyinä. Kummallisen näköiset vaaleanvioletin väriset ontot tötteröt eivät olleet vastenmielisiä, mutta ei niitä mitenkään herkullisiksikaan voinut sanoa. Niistä minä popsin suurimman osan, mutta ihan kaikkia en pystynyt syömään. Reilu puoli tuntia myöhemmin kalmarit alkoivat hieman myllertää vatsassa, mutta lopulta pääsimme yhteisymmärrykseen ja ne pysyivät paikoillaan.

Genovaan tutustuminen jatkui siirtymällä rannan tuntumaan. Täällä kaupungin ja meren välissä kulkee ikävä tolpille nostettu moottoritie. Se on varmaan ainoa mahdollisuus sijoittaa liikenne, mutta karmean näköinen se on. Kiertelimme laajan sataman tietämillä katsellen hulppeita laivoja ja pienempiä jollia. Sataman seudulla oli paljon ravintoloita ja kahviloita, suuri akvaario ja muuta viihdykettä. Me kävelimme ja katselimme mukavaa aluetta. Kävimme jopa jäätelöllä. Kumma miten pysähdyksien kohde muuttuu, kun on auto käytettävissä. Kuudelta olimme takaisin ostoskeskuksen luona, mihin olimme jättäneet automme. Askeleita tuli tänään melkein 20 000. Kävimme kaupassa ostamassa banaaneja ja vettä iltaa varten.

Laiva lähti yhdeksältä ja satamassa piti olla viimeistään kahta tuntia ennen. Noin 18:20 lähdimme kohti satamaa. Reitti käsitti monta hankalaa mutkaa emmekä olisi löytäneet perille ilman navigaattoria. Onneksi olin saanut lainaan isäni navigaattorin, sillä auton navigaattoriin ei pystynyt laittamaan ajokohdetta ilman osoitetta eikä minulla ollut sataman osoitetta. Oikeaan paikkaan löydettiin ja pari tuntia ennen laivan lähtöä pääsin ajamaan sisälle Zaza-laivaan. Meitä jännitti kovasti onko meille hytti, jonka olin ostanut etukäteen. Nyt kaikki toimi, kuten pitääkin, ja saimme hytin varsin isolla ikkunalla. Vaimo oli tyytyväinen ja sehän on tärkeintä.

Ennen laivan lähtöä ehdimme käydä nauttimassa korsikalaiset oluet sekä syömässä lämmitetyt voileivät. Kävimme katsomassa itsepalveluravintolan antimia, mutta päädyimme valitsemaan voileivät. Menimme takakannelle odottamaan laivan lähtöä. Taivas oli mennyt pilveen, mutta lämpötila oli edelleen 20 hujakoilla. Täältä katsellen Genova näytti aivan uskomattoman hienolta. Lahden tasaisesti nousevat rinteet olivat täynnä vaaleita ja punertavia rakennuksia. Tämä oli yksi hienoimpia kaupunkisilhuetteja joita olen nähnyt.

Yhdeksältä laiva poistui satamasta aavalle merelle tuulen ollessa varsin voimakasta. Pia olisi oksentanut jo aallonmurtajilta poistuttaessa, mutta vasta myöhemmin laiva alkoi keikkua hyvin voimakkaasti. Vessassa käyminen oli haastavaa, koska pystyssä pysyminen oli vaikeata. Onneksi kumpaankaan ei heilunta vaikuttanut mitenkään.

Albanialaiset hyttyset taitavat levittää ruttoa, sillä meidän molempien sääret ovat aivan kamalan näköiset. Suuret punaiset läntit värittävät pohkeitamme ja näyttävät todella vastenmielisiltä. Ruttoa se varmaan on, koska ihmiset näyttävät karttavan meitä heti jalat nähtyään.