Da Nang

Kello 6:20 hytin oven suuhun ilmestyi vanhan naisen naama: Wake up, sleep no more, coffee? Minä olin ainoa, joka vastasin no thank you. Kohta toinen naama tuli samaan rakoon: You awake, coffee? Vakuutin olevani hereillä enkä edelleenkään halunnut kahvia. Olimme jollain asemalla ja jostain syystä mummot tulivat nyt herättelemään.

Olin nukkunut ihan kelvollisesti, vaikka aluksi tuntui, ettei nukkumisesta tule yhtään mitään. Tuuletin oli tietenkin aivan liian voimakas, joten jouduin vetämään peiton kaulaan asti. Tuuli tuli ikävästi suoraan naamalle, jolloin jouduin ottamaan paidan, jonka virittelin tuulen suojaksi. Sänky jätti muutaman sentin vapaan tilan joko jalkopäähän tai pääpäähän, mutta ei molempiin. Ikävintä kuitenkin oli, että peti oli huomattavasti kovempi, mihin olen kotona tottunut. Matkalla hotelleissakin sängyt ovat olleet melko kovia, mikä on saanut selkäni kipeäksi. Nyt etsin pitkään kunnollista asentoa huonolla menestyksellä. Lopulta väsymys ja junan miellyttävä heilunta veivät voiton ja nukuin, joskin katkonaisesti, mummon naaman näkemiseen saakka. Junan kolkutus toi mieleen armeijan ajat, kun kolkuttelimme 24 tuntia härkävaunussa Rovajärven sotaleirille.

Minulla oli junamatkaa jäljellä vielä kuusi tuntia, joten mihinkään ei ollut kiirettä.Ulkona oli erittäin kauniit maisemat. Toistuvat riisipellot olivat miellyttävän vihreitä ja niiden takana kohosi kauniin vehreitä vuoria. Silloin tällöin ohitimme kylän, mutta enimmäkseen peltojen reunoilla oli yksittäisiä rakennuksia. Pelloilla näkyi aika paljon ihmisiä tekemässä riisijuttuja. Monilla oli päässään kartion malliset vaaleanruskeat hatut, jotka luulin olevan historiaan häipyneitä. Valkoiset lehmähaikarat täplittivät peltoja ja pellon reunassa suuret palmut paljastivat ikuisen kesän. Pikku tytön raivarit välillä rikkoivat idyllin. Tosin raivarin lopettamiskeinot olivat vielä pahempia. Tyttö sai eteensä pienet muoviset urut, jotka soittivat nappia painamalla hyvin epävireisesti erilaisia kappaleita. Tytön lempikappale oli I Wish You a Merry Christmas. Tosin vielä pahempaa oli, kun hän soitti itse säveltämiään mestariteoksia. No onneksi tyttö kyllästyi kaikkeen hyvin nopeasti. Ilo oli molemminpuolinen, kun poika ja tyttö poistuivat Quang Ngaissa. Näin ikkunasta, miten tyttö heittäytyi vielä laiturillakin maahan kiukuttelemaan.

Minulla oli matkaa jäljellä vielä kaksi tuntia. Muutkin hyttini matkustajat olivat jo poistuneet, mutta toiselle alapedille tuli nuori äiti aika pienen vauvan kanssa. Tämä muksu nukkui koko matkan Da Nangiin, mikä sopi minulle. Minä katselin oikein mukavia maisemia, joskin välillä menin lukemaan vetäen peiton päälleni lämmikkeeksi. Ymmärrän, että ulkoilman kuumuuden tasapainottamiseksi halutaan viileyttä, mutta rajansa kaikella.

Nyt en edes miettinyt kävelyä vaan otin taksin suoraan asemalta melkein kolmen kilometrin päässä olevalle Senriver-hotellille. Olin paikalla sen verran aikaisin, että jouduin odottelemaan vajaan puoli tuntia ennen kuin minun huone saatiin valmiiksi. Se oli kahdeksannessa kerroksessa aivan uima-altaan vieressä. En oikein usko, että käyn altaassa, sillä kynteni on edelleen musta, vaikkei kipeä olekaan. Kävin suihkussa ja lepäsin hetken, kunnes lähdin katselemaan Vietnamin neljänneksi suurinta kaupunkia (1 100 000 asukasta).

Da Nang on tunnettu rantakaupunki, joten suunnistin suoraan Tyynen valtameren rannalle. Ylitin Han-joen oikein hienoa lohikäärmesiltaa pitkin. Sitten kaikki hieno loppuikin. Joen ja meren välinen alue oli kummallinen koostumus hyvin huonoon kuntoon päästettyjä rakennuksia ja uusien korkeiden hotellien rakentamista. Jotkut korkeat hotellit olivat jääneet kesken ilmeisesti konkurssien vuoksi. Lisäksi sieltä puuttuivat ihmiset. Ilmeisesti nyt ei ole rantakausi, koska täällä ei tosiaankaan ihmisiä kulkenut. Rannalla heitä oli vain joku kymmenen ja ranta oli kuitenkin vähintään viisi kilometriä pitkä. Tänään oli aivan hirmuisen kova tuuli, joka ehkä vähensi rantailijoita, mutta tuskin selitti heidän näin suurta katoa. Minua ei kuitenkaan saatu pysymään poissa rannalta. Otin kengät jalasta ja kävelin ainakin kolme kilometriä pehmeällä hiekalla katsellen valtamerta. Pääsin melkein rannan päätyyn saakka, ennen kuin lähdin palaamaan takaisin hotellille.

Lepäilin hotellilla jonkin aikaa ja pimeän laskeuduttua lähdin katselemaan joen tätä puolta. Olin järkyttynyt, koska tuulen mukana myös lämpötila laski 20 asteen tuntumaan ja minun oli pakko laittaa pitkät housut jalkaani. Tällä puolella olikin ihmisiä ja hieman toimintaakin, mutta ei kuitenkaan kovin paljon. Ehkä odotin liikaa, koska tulin huikean kokoisesta Ho Chi Minh Citystä tänne kymmenen kertaa pienempään kaupunkiin. Minä kiertelin ja katselin aikani, mutta sitten palasin hotellille. En löytänyt mieleistä ravintolaa maan pinnalta, joten nousin hotellini 20. kerroksen sky baariin. Söin siellä nuudelikeiton sianlihalla. Huomasin, että minä pidän enemmän riisistä kuin nuudeleista. On ihmeellistä, että olen taantunut tikkujenkäytössä syödessä, vaikka olen jo monta kertaa harjoitellut. Sen sijaan chilin syönnissä olen entisellä tasolla. Ylhäältä Da Nangin ilta näkyi hyvin värikkäänä. Monien korkeiden rakennusten ja siltojen valot vaihtoivat väriä tasaisin väliajoin. Kun niitä katseli vähän aikaa, niin ehkä kuitenkin pitäisin enemmän yksivärisistä valoista.