Hue

Sade häiritsi minun Hue-päivää harmittavan paljon. Olin suunnitellut lainaavani polkupyörän ja käyväni lähistön hienolla hautamonumentilla, mutta ei siitä mitään sateella tullut. Sade ei ollut missään vaiheessa voimakasta vaan sellaista ikävää tihkua, joka kasteli tasaisesti. Välillä oli lyhyitä mieltä nostattavia taukoja, mutta sitten sade alkoi taas uudestaan.

Odottelin aamulla rauhassa välillä ikkunasta vilkuillen, josko sää ei uskoisi ennustusta, mutta niin vain se uskoi. Odottaminen ei auttanut mitään, joten lähdin katsomaan Huen Unescoa. Kaupunki oli 1800-luvun alusta vuoteen 1945 Nguyen dynastian eli Vietnamin pääkaupunki. 1800-luvun alkupuolella rakennettiin Perfume-joen rannalle valtava muurin ympäröimä kaupunki. Muuri on edelleenkin, ainakin osa siitä, tallella. Alueen tärkein osa oli keisarin asuttama kielletty kaupunki, minne ei aikoinaan ollut asiattomilla asiaa. Kielletty kaupunki oli noin kilometri kanttiinsa ja oli ympäröity sekä muurilla että vallihaudalla. Suuri osa rakennuksista tuhoutui Indo-Kiinan sekä Vietnamin sodissa, mutta osa niistä on rakennettu uudestaan.

Näissä kosteissa oloissa minun niukka pakkaaminen vähän kostautui. Ainoat kenkäni tietenkin kastuivat talsiessani märillä kaduilla ja kärsivät pahoja ulkonäkövaurioita. Pitää toivoa, että kengät kuivuvat ennen huomista. Nostin hupun pään päälle ja lähdin etenemään kohti jokea. Joen yli pääsin Phu Xuan -siltaa pitkin. Joen toisella puolella kiertelin tihkusateessa jonkin aikaa ennen kuin löysin Kielletyn Kaupungin ja sitten kiersin kilometrin verran muuria, kunnes löysin lipputoimiston.

Komean portin kautta päästiin keisarin omaan kaupunkiin. Thai Hoa palatsi oli suurin ja komein alueen rakennuksista. Se oli hyvin pelkistetty, ainakin nykyisin. Suuressa salissa oli keskellä kultainen valtaistuin eikä siellä sitten muuta ollutkaan. Täällä aikoinaan jaettiin oikeutta kuukausittain. Keisarin omaa kämppää ei enää ollut olemassa. Sen sijaan alueella oli paljon pienempiä asuinrakennuksia sekä joitain temppeleitä ja muita rakennuksia. Rakennukset olivat suurimmaksi osaksi uudelleen rakennettuja sotien jälkeen. Monet niistä tarvitsisivat remonttia, sillä erityisesti ulkopintojen kunto oli aika huono.

Kiersin hiljalleen koko alueen ja käytyäni kahvilla, lähdin kävelemään takaisin joen toiselle puolelle. Nyt näytti jo oikein hyvältä sään puolesta, mutta niin vain sade alkoi uudestaan kiusaamaan minua. Huppu takaisin pään päälle, niska kyyryyn ja eteenpäin. Aikani kierreltyäni menin istumaan erään ravintolan terassille. Vaikka sää oli sateinen, se oli kuitenkin ihan lämmin. Yritin tilata paistetun riisi -annoksen, mutta tarjoilijatäti kieltäytyi. En taas kokonaan ymmärtänyt miksi, mutta tyydyin hänen ehdottamaan Malesian riisi annokseen. Sen kaveriksi otin paikallista Huda-olutta. Ruokaa syödessä katselin liikennettä ja toivoin sateen loppuvan. Sade ei loppunut, joten ruokailun jälkeen kävelin hotellille viettämään aikaa.

Lähdin vielä pimeän tultua kävelemään, mutta siellä ei ollut paljon katseltavaa ja pientä vesisadetta pukkasi edelleenkin. Niinpä palasin pian hotellille ja menin aikaisin nukkumaan. Oli oikein mukava netistä lukea hienoja uutisia korisliigasta.