Ho Chi Minh City

Täällä on kuulema seitsemän miljoonaa mopoa. Minä taisin tänään nähdä ne kaikki. Ja joka kolmas niistä taisi soittaa torveaan.

Entisessä Saigonissa oli puoli pilvistä ja iltapäivään mennessä lämpötila nousi yli 30 asteen. Suurkaupungissa se ei enää oikeastaan ole kivaa, koska hikeä pukkaa koko ajan. Säälle ei kuitenkaan voi mitään, joten sen kanssa pitää vain pärjätä. Lähdin yhdeksää ennen kävelemään ja katselemaan kaupunkia. Ensin kävelin Itsenäisyys Palatsille, joka ennen pohjoisen voittoa oli ollut Presidentin Palatsi. Rakennus oli jätetty suurin piirtein siihen kuntoon, kuin se oli ollut ennen sodan loppumista. Siellä oli mielenkiintoisia kuvia, jotka kertoivat rakennuksen historiasta sodan aikana ja ennen sitä. Myös suurin osa huoneista oli kalustettu kuin silloin aikoinaan.

Kävelin rautatieasemalle tarkastamaan olisiko siellä ollut lokeroita matkatavaroille, mutta niitä ei ollut, mikä hankaloittaa huomista. Aseman ympäristön alue oli täynnä kapeita kujia ja hieman leveämpiä katuja, muttta jalkakäytävät olivat mitättömiä. Kuitenkin liikennettä oli hyvin runsaasti, jolloin kävely oli jälleen haastavaa. Toisaalta kävely oli tunnelmallista ja kiinnostavaa. Muualla kaupungissa, ainakin missä minä liikuin, olivat jalkakäytävät jalankulkijoiden käytettävissä ja siellä kävely oli helppoa. Ilmeisesti autojen pysäköintiä jalkakäytävälle sakotetaan voimakkaasti, koska niitä ei siellä ollut, kuten oli Phnom Penhissä. Mopojakaan ei ollut paljon, joten jollain tavalla niitäkin uhataan. Useimmissa vähänkään isoimmissa risteyksissä oli liikennevalot, mitkä helpottivat kadun ylitystä. Tosin aina piti kuikuilla joka suuntaan ylittäessään katua, koska mopo saattoi yllättää sinut ihan mistä suunnasta tahansa.

Ajauduin kävellessäni parempien kauppojen alueelle, vaikka se ei ollutkaan tarkoitus. Olin jo kovin nälkäinen ja päätin käydä tänään syömässä kunnolla aikaisemmin, jos suinkin löydän sellaisen paikan, johon haluan mennä. Aikani käveltyäni huomasin erään rakennuksen toisessa kerroksessa kivan näköisen ravintolan, SH Gardens. Ylitin kadun ja päätin mennä sinne sisään. Taisin olla ravintolan ainoa ulkomaalainen ja selkeästi huonoiten pukeutunut, mutta tarjoilu pelasi siitä huolimatta.

Erikoista oli, että ruokalista oli pelkästään pöytään tuodussa tabletissa, siis sähköisessä sellaisessa. Erilaisia ruokalajeja oli aivan valtavasti. Pelasin jälleen aika varman päälle, sillä huomasin, että naapuripöydässä oli kummallinen keittoastia, missä pöytäkunta keitti ruoan valmiiksi. Sen, jos jonkin halusin välttää. Päädyin ottamaan katkarapu ja riisi sekoituksen, missä oli mukana vihanneksia ja jotain rapeata. Se oli oikein hyvää. Minulle tuotiin ainoastaan syömäpuikot, vaikka näin, että naapuripöydissä syötiin haarukoilla. No minä otin tilanteen haasteena ja söin ateriani puikoilla. Syönti ei ehkä mennyt täysin etiketin mukaisesti, mutta ruoan sain syötyä. Pienessä kupissa oli jälleen chilejä, mutta tällä kertaa hieman kookkaampia. Punaiset olivat juuri sopivia eikä haitannut, vaikka niitä söi isommankin palasen. Tuskin valkoinen chili olisi sen kummempaa. En ole itkenyt pitkään aikaan, mutta haukattuani palan chiliä, tuli kyyneleitä valtoimenaan ja aikakin taisi hetkeksi pysähtyä. Sitten palasin takaisin Saigoniin ja jatkoin syömistä. Vielä tuntia myöhemmin huulissa tuntui kiva kihelmöinti. Ruoka oli siis hyvää.

Aika lähellä oli Bitexco Financial Tower, jonka 49. kerroksessa on Saigon Skydeck. Maksoin kahdeksan euroa, jotta pääsin katsomaan Ho Chi Minh Cityä ylhäältä ja kokemus oli ihan kiva. Kaupunki on valtava, kuten 12 miljoonan asukkaan kaupungista voi olettaakin. Uutta rakennetaan koko ajan ja korkeita rakennuksia on tulossa hyvällä vauhdilla lisää. Saigon-joki teki laajan kaarroksen tornin edessä, mutta liikenne siellä oli melko harvaa. Lakeuduttuani maan pinnalle kävelin joen rannalle ja menin nauttimaan oluen laiturissa olevalle jokilaivalle. Siinä oli kiva istua ja olla hetken paikallaan.

Kuljin pientä kiertotietä takaisin hotellille voimatta olla ihmettelemättä mopojen määrää. Katujen ylitys sujuu jo helposti, mutta oikein hymy nousee huulille, kun huomaa noita pörriäisiä riittävän joka puolelle. Lepäilin ja kirjoittelin pienessä huoneessani, kun minulle palautettiin pesetettäväksi lähettämäni paidat. On mukava saada ylleen puhtaita paitoja. Sortsitkin pitäisi pestä, sillä lahkeeseen roiskui jo Bangkokissa kastiketta ja oikeassa kyljessä on jotain mustaa mönjää, mutta en olisi pystynyt kulkemaan tänään kaupungilla pitkissä housuissa. Ehkä sitten kotona.

Illan pimennettyä lähdin vielä katselemaan ympäröivää seutua. Lähdin päinvastaiseen suuntaan kuin aamulla ja heti korttelin päästä löytyi varsinainen bilekatu. Siellä oli baareja toinen toisensa vieressä. Voitin kiusauksen ja jatkoin eteenpäin. Aika pian ympäristö muuttui hieman epämääräisemmäksi, mutta ei mitenkään pelottavaksi. Laajan kierroksen jälkeen palasin bilekadulle ja kävin juomassa oluen melkein tyhjässä baarissa. Alkuillasta ei istujia ollut paljon, mutta kadulla oli kovin vilkasta. Katselin kadun vilinää palaten aikoinaan hotellille.

Huomenna lähden kohti pohjoista. Tällä kertaa matkustan junalla. Joudun ottamaan vastentahtoisesti yöjunan, koska aikataulut eivät oikein muuten sopineet. Blogin päivitys siirtynee seuraavalle päivälle. Minä toivon, että yöjunailusta ei ole jännittävää kerrottavaa ja varmaan samaa toivotte myös te kaikki muutkin.